Dieettiä takana kahdeksan ja puoli viikko

13.12.2019 - 10:30

Viime viikon sunnuntaina tuli kahdeksan viikkoa täyteen dieettiä ja kun tämäkin viikko on jo loppu puolella niin aikaa on kulunut lähemmäs yhdeksän viikkoa. Se mitä kahdeksan viikon aikana on tapahtunut niin se on samalla yllättänyt, että ei yllättänyt. Se, että olen saanut näkyviä tuloksia aikaan on toisaalta yllättänyt minut positiivisesti ja samalla, että kuitenkaan ihan niin paljoa ei ole tapahtunut kuin ajattelisi asiaa siltä kannalta mitä tämän eteen olen tehnyt. Toisaalta jos mennään kahdeksan, yhdeksän tai jopa kymmenen viikkoa taaksepäin kun ajattelin dieetin aloittamista niin olen kyllä oikeasti yllättänyt itseni positiivisesti.

Kahdeksan viikkoa jo takana ja yhdeksän on ihan juuri tuloillaan. Olen käynyt joka arkipäivä maanantaista perjantaihin tekemässä aamutreenin joko kuntosalilla tai sitten toimistolla uimassa. Tätä asiaa en saanut esimerkiksi viime vuonna edes kunnolla aloitettua kun aloitin viime vuoden alussa dieetin. Minun oli tarkoitus aloittaa aamutreenit heti dieetin alussa mutta käytännössä taisin aloittaa ne vasta parin kolme kuukauden kuluttua "dieetin" aloittamisesta. Tuo kyseinen dieetti ei hirveästi toiminut vaikka sainkin karsittua painoa.

Parhaimmillaan olen saanut laskettua painoa vaa'an mukana kuusi kiloa dieetin alusta. Kuitenkaan kaikki ei ole ihan niin yksinkertaista ja suhteellista kuin mitä vaaka antaa tulokseksi. Tässä kuitenkin käydään ihan normaalisti tekemässä illalla kuntosalitreeni minkä tavoitteena ei ole niinkään rasvan poltto vaan ihan normaali kuntosalitreeni. Aamun intervallit ja cardiotreenit ovat puolestaan niitä rasvanpolttoon keskittyviä treenejä. Täytyy kyllä se todeta, että olen yllättynyt tästä kahdeksan yhdeksän viikon putkesta aamutreenien kanssa sillä ajoittain jo herääminen aamutreeniin on vaikeaa. Tähän vielä kun lisää sen asian, että illalla tulee käytyä tekemässä ihan normaali treeni niin aamulla on enemmän tai vähemmän puhki.

Monesti heti heräämisen jälkeen tuntuu sille, ettei jaksaisi edes lähteä treenaamaan ja tulen miettineeksi miksi ylipäätänsä heräsin aamulla treenaamaan? Tähän vaikuttaa sekin asia, että nyt on tullut useasti nukuttua yöllä 6,5 - 7 tuntia minkä johdosta aamulla on väsynyt niin vähemmistä unista kuin illan treenistä. Koko aamun kun pakkaan salikassin ja työlaukun sekä laitan vaatteet päälle niin ajattelin vain yhtä asiaa. Miksi taas kerran heräsin aamulla treenaamaan? Tätä samaa asiaa mietin koko matkan salille ja välillä jopa treenin aikanakin tulee mietittyä miksi taas? Tämä kaikki menee vasta siinä vaiheessa pois kun olen saanut tehtyä puolen tunnin aamutreenin ja olen palautumassa infrapunasaunassa ja luen kirjaa. Se hyvä puoli tässä kaikessa on se, että olen saanut luettua jo yhden kirjan kokonaan ja olen päässyt jo toisessakin kirjassa hyvään vauhtiin.

Aamutreenit ovat olleet vaikeampi ja pahempi asia kuin ruokavalion ylläpitäminen. Ruokavalion pitäminen yllä onkin ollut suhteellisen helppoa verrattuna aamutreeneihin varsinkin henkisesti. Ruokavalioon on tottunut eikä minulla tee edes mieli syödä mitään ihmeellisyyksiä ja välillä kun sitä syö yhden cheat-aterian niin sitä huomaa kuinka paljon tuosta ateriasta vatsa turpoaa sekä kuinka paljon väsyneemmäksi kroppa muuttuu. Jos otetaan esimerkiksi pizza niin jo pelkän pizzan syöminen kokonaan tuottaa vaikeuksia minkä jälkeen iskee turvotus ja tämän jälkeen en voi oikein syödä seuraavia välipaloja tai aterioita helposti kun turvotus on päällä tai olen yksinkertaisesti vain täynnä. Näiden aterioiden jälkeen aina tajuan kuinka paljon helpompaa on pysyttäytyä vain dieetin ruokavaliossa.

Tätä dieettiä en sen paremmin suunnitellut tai edes uskonut jaksavani toteuttaa edes tätä aikaa mitä olen sitä ylläpitänyt jos nyt oikeasti rehellisiä ollaan. Kahdeksan ja puoliviikkoa sitten aloitin vain tämän nykyisen systeemin mitä sitten vain olen jatkanut. Jokapäiväinen miinuskaloreilla oleminen ja lähes jokapäiväinen tuplatreenaaminen ei kyllä sovi suurimmalle osalle ihmisistä. Tähän asiaan vaaditaan joko niin hyvä tahto ja motivaatio tai sitten vain tyhmyyttä jotta tätä oikeasti jaksaa. En tiedä kumman puolella oma henkinen tahtotila on.

Tulen jatkamaan tätä nykyistä linjaa vielä seuraavan viikon eli näin ollen saan kymmenen viikkoa tätä täyteen. Sitten lähdenkin joululomalle milloin ajattelin olla ihan normaalilla ruokavaliolla ja syödä mitä huvittaa. En tiedä kuinka paljon tuo noin parin viikon aika tulee tekemään ja mitä mutta näin se on ollut aina suunnitelmissa sillä en halua viettää joulua dieeti päällä sillä en ole edes oman keittiön ääressä jolloin en jaksa tehdä ruokia valmiiksi. Myöskään jos olisin joulun ja uuden vuoden tällä nykyisellä dieetillä päällä niin olisiko siinä oikeasti niin paljon hyötyä vai olisiko se vain henkisesti raskasta? Ei tässä kuitenkaan mihinkään kisoihin olla menossa ja tämä koko dieetin pitäminen on vain tälläinen oma valinta. Haluan vain päästä pienempään kuntoon mutta en nyt ihan sillä tavalla, että kaikki menisi dieetti edellä. 

Ihmeellistä miten jaksan treenata aamulla vaikka edellisenä päivänä on takana kovat treenit. Ennen kuin aloitin aamukuntosalitreenit niin mietin miten edes jaksan treenata aamulla, mutta tällä hetkellä ihmettelen miten jaksan näin loistavia aamutreenejä. Vielä kun päivään tulee kaksi treeni enkä pelkästään käy vain aamuisin treenaamassa niin päivään tulee kaksi kuntosalitreeniä ja homma alkaa taas alusta aamulla. Tietenkin keskiviikko on tästä poikkeus jolloin

Minun oli alunperin tarkoitus käydä juoksemassa viikonloppuna jopa hallissa, mutta loppujenlopuksi en sitten mennytkään pihalle tai halliin juoksemaan. Lauantain vietin ihan lepopäivänä ja sunnuntaina olisin sitten mennyt juoksemaan, mutta päivän rytmi ja aikataulut eivät vain sopineet yhteen. Olisihan siinä ollut kyllä aikaa mennä ainakin pihalle juoksemaan, mutta päätin olla menemättä. Hyvä ainakin tulevan viikon treenejä ajatellen, että pidin koko

Maanantaina kun tein ojentajien sijasta olkapäätreenin niin tänään oli pitkästä aikaa vuorossa käsitreeni. Viimeisestä ojentaja- & hauistreenistä on aikaa varmaankin pari vuotta jos oikein muistan. Juuri tuolloin tein muutoksen vaihtaa olkpäiden ja ojentajien paikkaa mikä tarkoitti käsitreenin jäävän pois. Tässä vaihdoksessa hain tosiaan enemmän sitä, että sain käsitreenin takaisin treeniohjelmaan. Lähinnä juuri sen takia, että nyt voi tehdä hienoja sekä

Eilen aloitin juoksukauden käymällä noin 5.6km lenkin ulkona. Pohdin pitkään missä olisin juossut eilen. Ulkona vai hallissa? En ollut vielä hakenut juoksukorttiin kertoja joten niitä olisi pitänyt ottaa samalla kuin olisin mennyt halliin juoksemaan. Pihalle kiinnosti mennä juoksemaan lämpilön vuoksi, mutta teiden kunto mietitytti. Tällä hetkellä kun pyörä / kävelytiet ovat liukkaita sekä sohjoisia riippuen lämpötilasta. Juuri nämä kelit ovat niitä juoksukelejä

Tänään vuorossa oli ensimmiäinen tupla jalkatreeni kun viime viikolla oli pyhä jolloin en viitsinut tehdä tuplaa. Toisin sanoen en jaksanut herätä aamulla herätyskelloon ja muutenkin aamutreeni olisi ollut "vasta" kello 9. Eilen kyllä mietin enemmänkin sellaista vaihtoehtoa, että olisin tehnyt tänään jalkatreenin yhtenä treeniä. Sitä olisinko tehnyt treenin aamulla aamutreeninä vai illalla ihan normaalia en ehtinyt miettimään, koska halusin kuitenkin pohjalle

Tein tälle viikkoa treenipäivissä pienen vaihdon vaihtamalla ojentatreenin sekä olkapäätreenin paikkoja keskenään. Tämän vaihdoin tarkoituksena oli saada ojentajatreeni hauiksen kanssa samaan treeniin. Mietin myöskin muitakin vaihtoehtoja, mutta niitä ei oikein ollut. Halusin selän pitää omana itsenään kuten jalat ja myöskään viides treenipäivä viikkoon ei kiinnostanut joten vaihtoehdot olivat minimissään. Taisin tehdä viimeksi vaihdoin juuri toisin päin eli

Tuplatreeni viikko päätökseen. Tämän päivän tuplatreenien jälkeen tämän viikon saldoksi muodostui kolme tuplatreeniä plus tiistain jalkatreeni eli seitsemän kuntosalitreeniä. Seitsemästä treenistä kolme oli aamutreenejä, kolme iltatreenejä sekä yksi päivätreeni. Tuplatreenit olisi voinut aloittaa myöskin yhden tai kahden päivän kokeilulla, mutta toisaalta oli hyvä asia etten tehnyt neljää tuplatreeniä, koska huomasin tänään kahden päivän putken olevan raskas

Huomasin sen tiistaina, että ensimmäinen tuplatreenini maanantaina meni hieman yli siltä kannalta, että palautumisen kanssa teki vaikeuksia. Onneksi tiistaina oli vuorossa "vain" yksi treeni vaikka olin siitäkin vielä jumissa. Taino olen aina raskaan jalkatreenin jälkeen muutaman päivän aina jumissa vaikka tekisin mitä. Tästä kuitenkin huomasin, että nykyisellä menolla en olisi jaksanut pitkään ja jos olisin tehnyt tiistaina tupla jalkatreenin niin sitä voi

Kuten olettaa saattaa kun aloittaa jotain uutta niin ensimmäisistä kerroista vasta oppii asioita. Kävin tekemässä tänään jalkatreenin kuntosalilla kun tulin järkiini jättää kolmen päivän putken väliin tuplatreeneistä. Kun aloitin tuplatreenien tekemisen tai ainakin testaamisen niin se ei tarkoittanut pakko tuplaa vaan mahdollisuutta improvisoida paremmin. Kun käy aamulla kuntosalilla niin tällöin voi katsoa kunnon mukaan ja ylipäätänsä mielen mukaan

Uusi vuosi ja uudet kujeet kuvaa loistavasti miten uusi treeniviikko alkoi. Kaikki lähti alunperin aamutreeni mietinnästä mitä aloin miettimään jossain vaiheessa viime loppuvuotta. Lähinnä mietin nyt tammikuun väkitungos kuukaudelle vaihtoehtoja ja yksi oli aamulla meneminen kuntosalille. Olin aikaisemmin käynyt kuntosalilla tekemässä vain aerobisen treenin eli kuntopyörää, crosstraineriä, juoksumattoa, vatsoja, leukoja ym ym. En siis ollut käynyt aamulla