Aloitin jälleen kerran dieetin viime viikolla mutta jo toisella viikolla menin liian äärirajoille

15.10.2019 - 23:14

Aloitin viime viikolla jälleen yhden dieetin mitä olin jo suunnitellut muutamia viikkoja. Tuossa viikko takaperin vain olin työmatkalla Ródoksella niin päätin aloittaa dieetin tuon viikon jälkeen. Viime viikolla menin aikalailla samalla kaavalla kuin aikaisemmissa dieeteissä. Aerobista treeniä en vielä aloittanut viime viikolla sillä otin kevyemmän paluun normaaliin arkeen. Jo viime viikon ensimmäiset treenit olivat raskaita ja vasta loppuviikon treenit alkoivat tuntumaan normaalille. Tämän takia päätin aloittaa aerobiset treenit tällä viikolla sillä en halunnut kaikkea heti ensimmäiselle viikolle.

Tällä viikolla asiat etenivät sitten aikalailla ääripäähän viime viikosta. Kaikki lähti liikkeelle viime viikon perjantaina jolloin treenin aikana päätin siirtyä salaattilinjalle tälle viikolle. Tämä taas johti siten siihen, että en ehtinyt suunnitella oikeastaan mitään vain heti perjantain treenin jälkeen kun menin kauppaan ostin viikonlopun ruokien lisäksi tämän viikon salaattiainekset. Tästä tuli pienempi ongelma siinä mielessä, että päätin ainekset kaupassa minkä johdosta olin suhteellisen kauan kaupassa. Suurempi ongelma tuli nähtäville heti maanantaina sillä huomasin ruokailun olevan liian vähäistä varsinkin tähän vaiheeseen dieettiä.

Tällä hetkellä minulla on oikeasti suunnitelmia tämän dieetin etenemiseen. Dieetin alussa Ródos viikon jälkeen vaaka näytti sellaista 119kg luokkaa eli aikalailla sellaisia lukuja missä ne ovat olleet kesäloman jäljiltä. Ennen kesälomaa paino taisi olla siinä 113 - 115kg luokkaa. Kesäloman jälkeen paino oli muuttunut siihen 118 - 119kg luokkaan mutta toisin kuin talvella niin kehonkoostumus tuntui erilaiselta. Vuoden vaihteessa paino oli kanssa siinä 118 - 119kg luokkaa mistä sain sen tiputettua hieman alle 115kg ennen kesälomaa. Tuolloin vuoden alusta kun painoin sen 118 - 119kg niin jouduin löysentämään salivyötä. Nyt kun paino on ollut samaa luokkaa niin salivyön kanssa ei ole ollut samaa ongelmaa mikä puoltaa sitä asiaa, että kehonkoostumus on eri vaikka paino on sama.

Kun paino oli siinä 119kg luokkaa tämän dieetin alussa niin heitin sellaisen lukeman kuin 95kg ensimmäiseksi tavoitteeksi. Tietenkin että tuo 95kg on utopiaa sillä tämä tarkoittaisi 25kg saamista pois mikä on omalla dieetti historialla mahdotonta. Enemmän realistinen tavoite on aluksi päästä alle 115kg minkä jälkeen siihen johonkin alle 110kg. Vastaavasti dieetille olen antanut 8kk aikaa eli ensi kesäksi mikä on vain päästä heitetty aika. Tiedän 8kk olevan todella pitkä aika dieetille ja oma pisin dieettini taitaa olla 4kk tai 5kk siis yhtäjaksoista dieetti millä olen oikeasti pysynyt. Yhdessä vaiheessa vuosia sitten sain kyllä karsittua parin vuoden aikana paljon painoa pois mutta tuolloin tein pysyviä ruokavalio muutoksia enkä ollut dieetillä niin sitä ei voi laskea.

Juurikin tuohon "suunniteltuun" 8kk aikaan nähden tämä viikko on ollut liian ankara. Tämän johdosta alan nyt syömään keskiviikosta eteenpäin enemmän sillä jos jatkaisin näiden parin päivän tavalla niin en jaksa pian treenata enkä jaksa muutoinkaan olla. Oikeastaan en ole laskenut kaloreita mutta päivän ruokavalio on sisältänyt vain pari salaattia, rahkan sekä iltapalaksi pari pientä erilaista ateriaa joita olen vaihdellut. Näiden kaikkien aterioiden ja välipaljon yhteenlaskettu kalorimäärä ei voi olla enempää kuin 1500 ellei jopa alle.

Tällä viikolla kun olen karsinut ruokavalion salaattilinjalle niin olen myöskin aloittanut aamuaerobisen treenaamisen mistä tulen kirjoittamaan oman juttunsa sillä kokeilen nyt vallan uutta asiaa. Ennen Ródos viikkoa kävin kyllä aktiivisesti uimassa aamuisin ja söin suhteellisen puhtaasti. Näin ollen tuo aika vaikutti eräällä tapaa dieetille mutta en ollut dieetillä sillä syöminen ei ollut ihan suunniteltua. Kuitenkin söin puhtaasti sekä kävin aamuisin uimassa mutta tuo ei näyttänyt tuovan ihan sitä mitä tältä dieetiltä tulen hakemaan. Voi myös olla että aikaväli oli liian pieni jotta olisin nähnyt tuloksia sekä syöminen ei ollut puhdasta koko aikaa vaan se sisälsi myöskin muuta joten dieetti se ei varsinaisesti ollut vaikka sille se välillä vaikutti.

Toissa viikolla kun olin vielä lomalla niin tulin käyneeksi kotona muutaman päivän kun vettä sateli muutamia päiviä putkeen ja halusin tulla asentamaan NAD C298 päätevahvistimen sekä Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen. Valtaosa ajasta meni tuolloin NAD C298 päätevahvistimen kanssa tappeluun mistä tulikin kirjoitettua juttua mutta myös salilla tuli käytyä. Tällä kertaa treenit keskittyivät PTVGYM:llä käymiseen kun minulla on lähisali tämän kuukauden jäässä. Tämä myös nyt tarkoittaa sitä kun olen nyt lomilta jo palannut että seuraavat pari viikkoa käyn käytännössä vain PTVGYM:llä sekä muutaman kerran Vantaan Loaded:lla kun sinne pari kertaa on jäljellä.

No niin nyt on virallisesti kotiudittu lomalta kotiin vaikka tuossa viime viikolla tulikin käytyä kotona. Tästä sitten pikkuhiljaa kohti arkea mutta ihan normaalisti arkea en tule kuitenkaan aloittamaan. Minulla on nyt lähisalin jäsenyys jäädytettynä tämän kuukauden loppuun kun sitä ei voinut tehdä kuun puolesta välistä. Tämän johdosta tulen sitten käymään päivittäin PTVGYM:llä minkä lisäksi pari kertaa käyn tuhlaamassa vielä Vantaan Loaded:lla kun kymmenen kerran kortista on pari kertaa jäljellä. Se jääkö nuo pari kertaa viimeisiksi Vantaan Loaded käynneiksi niin sitä on vaikea sanoa mutta todennäköisyys sille on suuri.

Viime viikolla tuli yritettyä pitkästä aikaa penkkipunnerruksessa oman painon maksimi toistomääräennätystä. Laitetaan penkkiin niin paljon painoja kuin oma paino on ja sitten vain tehdään niin monta toistoa kun vain saa. Aikaisempi oman painon penkki ennätys taisi olla 35 toistoa jos oikein muistan ja pysäytyspenkin vastaava lukema on 28 tai 30. En nyt muista sitä ulkoa mutta täältä blogistani sen kyllä löytäisin jos jaksaisin sen nyt hakea.

Kirjoittelinkin tuossa jokin aika sitten kuinka PTVGYM teinit tykkää leikkiä wc:ssä kikkeleillä. Tuota on siis muutenkin tullut nähtyä pääkaupunkiseudun kuntosaleilla että miesten wc:n lattioilla kusi haisee ja lainehtii lattialla. Alkuun tätä en noteerannu PTVGYM:llä kun siellä aloin aktiivisesti käymään mutta toisaalta aika harvoin käyn kuntosalilla edes wc:ssä. Tampereen Loaded on ainoita kuntosaleja joissa käyn aktiivisesti wc:ssä johtuen tosin siitä että sinne on normaalisti parin tunnin ajomatka.

Viime viikon maanantaina en oikein tiennyt mitä odottaa treeniltä ja miten edes tehdä treeniä. Olin kuitenkin edellisellä viikolla paukutellut erilaisia sarjaennätyksiä jokaisessa treenissä. Maanantaina en oikein tiennyt pitäisi yrittää jatkaa hyviä tuloksia kun niitä kerran tuli treenistä toiseen vai pitäisikö nyt pitää helpompaa jaksoa? Päädyin tuohon ensimmäiseen eli jatkaa hyviä tuloksia kun kerran rauta oli ollut kevyttä mutta onnistuisinko tuossa niin vain?

Pari viikkoa sitten sain kyykssä ensimmäistä kertaa ikinä 180kg painoilla kymmenen toistoa. Sitä ennen edellinen kymmenen toiston sarjaennätys oli 170kg painoilla mutta tuosta treenistä oli jo aikaa todella kauan. En ole vain tehnyt yli viiden toiston sarjoja kyykyssä pitkiin aikoihin kun olen keskittynyt enemmän tekniikkaan ja totuttelemaan isompiin painoihin. Tajusin tuossa puolitoista vuotta tai kaksi vuotta sitten että minun on parempi keskittyä tekniikkaan ja lyhyempiin yhden - viiden toiston sarjoihin kuin pidempiin yli viiden toiston sarjoihin.

Tämän viikon tiistaina tuli tehtyä loppujenlopuksi aika perus penkkitreeni ihan vain sen vuoksi etten parempaan pystynyt. Minun oli tarkoitus tehdä 160kg painoilla kahdeksan toiston sarjoja pysäytyksen kanssa mutta kun ei pysty niin ei pysty. Päädyin sitten tekemään kolme kuuden toiston sarjaa 160kg painoilla pysäytyksellä kun siihen oli vain rahkeita. Näin ollen penkkitreenistä tuli aika perus kauraa sillä tuo kuusi toistoa 160kg painoilla ei ole mitään kovinkaan uutta mutta toisaalta ei nyt ihan jokapäiväistä.

Oli jo tarkoitus kauan sitten kirjoittaa Philips Essential HD9270/70 Airfryer XL kokemuksia kun äitini hankki sellaisen ja olen sitä jo monet kerrat käyttänyt. Itse hankin itselleni vuoden alussa kun palasin joulun vietosta kotiin niin Philips HD9867/90 Premium Range XXL airfyerin mistä olenkin jo kirjoittanut enemmän tai vähemmän asioita. Nyt vuorossa on enemmäkin vertailu mitä olen huomannut halvemman Philips Essential HD9270/70 Airfryer XL ja kalliimman Philips HD9867/90 Premium Range XXL airfyerin väliltä.

Viime viikolla kuusi treeniä ja jokaisessa treenissä tuli tehtyä jonkinlainen sarjaennätys. En tiedä oliko ensimmäistä kertaa ikinä tuolla tavalla vai olenko joskus aikaisemmin tehnyt vastaavaa. Kuitenkaan ihan tuon tason tuloksilla mitä viime viikolla tuli tehtyä niin ei ole tullut tehty. Ei myöskään tuon tason tuloksia treenistä toiseen mitä sain viime viikolla tehtyä niin ei ole pahemmin tullut tehtyä eli viime viikko taisi olla tuloksellisesti parhain ikinä. Uusi kymmenen toiston sarjaennätys niin maastavedossa kuin kyykyssä minkä lisäksi suurilla painoilla eri pituisia ennätyksiä.

Viime viikon trendi oli käytännössä pidemmät sarjat. Käytännössä kaikki viime viikon treenit sisälsivät normaalista poiketen myös yhden tai useamman pidemmän sarjan. Nämä pidemmät sarjat olivat sen päivän treenin se juttu. Olin jopa suunnitellut näitä etukäteen ennen salille menemistä mutta en nyt kuitenkaan liian paljon mutta kuitenkin jossain kohtaan sitä päivää. Myöskin otin aina tuohon kuitenkin päivän kunnon tarkistelun enkä vain lähtenyt paukuttamaan sitä mitä olen ajatellut tekeväni.