Jalkatreeni

Laitetaan vielä tänne blogin puolelle pieni "mainos" ja selitys viime viikon treeneistä joissa sain tehtyä pinnaus lattia penkissä kaksi kertaa ja korotetussa maastavedossa kolme kertaa omalla painolla. Nuo oli viikon kohokohdat ja muutenkin treenit menivät ihan hyvin vaikka sitten tuollaiset kaksi kertaa omalla painolla penkki ja kolme kertaa omalla painolla maastaveto vain motivoivat myös muita treenejä. Viikolla kaikki muut treenit tuntuivat menevän hyvin paitsi jalkatreenit kyykkyineen.

Sunnuntaina ajattelin käydä juoksemassa ja illalla lähdinkin juoksemaan. Juoksu kulki muuten hyvin ja helposti, mutta minulla oli ollut koko viikonlopun vatsa sekaisin sekä formula oli alkamassa jonka olin suunnitellut katsovani joten menin suorinta tietä kotiin. Juoksulle tuli mittaan vähän yli seitsemän kilometriä joka toimi hyvin maanantaiaamun juoksun herättelynä. Maanantaiaamuna juoksu kulki hyvin, mutta ei niin rennosti kuin sunnuntaina. Nyt meni varmaan

Eilen hyvin menneen treenin jälkeen olin väsynyt joten mietin tekeväni jalkapäivän kevyemmin. Vielä ennen treenin aloittamista ajattelin tehdä tänään treenin vähän kevyemmin, mutta toisin kävi. Tein jalkapäivän normaaliin tapaan enkä pahemmin säästellyt. Huomasin myös tänään, että olen tehnyt takareidet maaten 85kg enkä 90:kg:lla, koska laitteeseen ei saa enempää rautaa. Huomenna täysi huilipäivä ja torstaina varmaankin aamulenkki sekä illalla selkätreeni

Jalkapäivä on minulle raskain treenipäivä kuntosalilla ja taas heti ensimmäisen liikkeen jälkeen se tuli todistettua. Tein tietenkin kyykyn ensimmäisenä liikkeenä ja vielä syväkyykyn. Loput treenistä olisi varmaan mennyt helpommin jos olisin jatkanut tekemistä 110 kilolla. Toisen sarjan jälkeen nostin kuitenkin painot 130:neen ja tein sillä yhden kympin sarjan jonka jälkeen olin aika puhki eikä olokaan ollut mikään virkistävä. Missään tapauksessa tuo painojen

Tänään tuli tehtyä kunnon jalkatreeni ensimmäistä kertaa sitten puolimaratoonin ja kun olin jo muutenkin pari viikkoa ennen puolikasta säästellyt jalkatreeneistä tai jättänyt niitä kokonaan väliin niin tänään taisi olla ensimmäinen kunnon jalka treeni viiteen viikkoon. Oli taas hienoa kun sarjojen jälkeen jalat tärisivät, teki vähän heikkoa ja käveleminen oli vähän vaikeaa ja kyseisistä asioista tietää, että treeni on mennyt hyvin. Huomen aamulla pitäisi mennä

Tänään oli vuorossa kevyt jalkatreeni kuntosalilla, joka ihmeellistä kyllä onnistui. Yleensä minulla epäonnistuu kevyet treenit kun alan lyhentämään palausaikoja tai nostan painot normaaleihin. Tein tänään jalkatreeniä ensimmäistä kertaa kolmeen vai neljään viikkoon joten halusin tehdä pehmeän laskun jalkatreeneihin. Kevyt jalkatreeni myös edesauttaa huomista aamulenkkiä pro-juoksijoiden kanssa, mutta saa nähdä miten se tulee sujumaan. Jalkatreeni Syväkyykky