Olen syönyt vuoden lähes pelkästään puhtaasti - Ei makean tai herkkujen syömistä vuoteen

16.06.2025 - 22:59

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Käytännössä opetin siis kaiken sokerin ja rasvaisien ruokien syömisen pois ruokavaliosta. Tällä muutoksella on ollut vain positiivisia asioita. Ensinnäkin olen koko ajan energisempi eikä minulla ole enää ähkyjä oloja päivien aikana. Tämä on auttanut eritoten treenien kanssa sillä päivän mittaan minulla on enemmän energiaa mikä riittää myöskin illalla kuntosalille. Samalla minulla ei ole mitään ähkyjä oloja eikä minulla ole ollut mitään vatsavaivoja aikoihin joita minulla oli yhdessä vaiheessa varsinkin kyykky ja tai maastaveto treenien kanssa.

Toisekseen olen pudottanut hieman painoa mutta sitäkin enemmän olen kiristynyt. Kun aloitin tämän nykyisen ruokavalion niin painoni oli jotain 110kg - 112kg väliltä. Nykyisin painoni on ollut noin vuoden verran 105kg keskiarvollisesti. Nykyisin parin viimeisen kuukauden ajan painoni on ollut lähemmäs 104kg aamuittain. Vaikka painoni on tippunut "vain" sen 5kg - 8kg vuodessa niin siitä huolimatta kroppani on kiristynyt tuota painon tippumista enemmän. Ole huomannut tämän eritoten salivyössä sillä olen saanut kiristettyä salivyötä kireämmälle vaikka painoni on ollut sama. Olen pystynyt kiristämään salivyötä kaksi reitää kireämmälle vaikka paino on ollut sama kokoajan eli 105kg. 

Kolmanneksi olen säästänyt rahaa sekä pystyn vieläkin paremmin suunnittelemaan ruoka ostokseni kun syön käytännössä päivittäin samoja aterioita. Olen kyllä jo vuosia syönyt samoja aterioita mutta nyt mikään ateria ei ole muuttunut lennosta kun olen ostanut jotain herkkuja tai makeaa. Nyt kun herkkuja ja makeita ei ole tullut ostettua niin ateriani ovat olleet aina lähes identtisiä. Tietenkin aina silloin tällöin pitää tehdä eri aterioita jotta ruokavalio ei pysy ihan identtisenä. Kun ruokavalio pysyy liian pitkään identtisenä niin siihen joko kyllästyy tai sitten siihen menee maku kun syö liikaa samaa ruokaa.

Kun aloitin tämän nykyisen ruokavalion ilman makeita ja herkkuja niin alkuun se tuntui "vaikealta" tai siis kaupassa minun piti oikeasti päättää etten nyt osta mitään herkkuja. Tietyn ajan jälkeen minun ei enää tarvinnut miettiä asiaa vaan se tuli luonnostaan. Nykyisin karkki ja herkkujen ohi menee jo automaattisesti ilman että niitä edes alkaa tekemään mieli. Tuossa että minun piti ajatella että en osta nyt herkkuja niin meni se joku parisen kuukautta? Välillä alkuun mietti että mitä jos nyt ostaisikin mutta toisaalta ajattelin että kun kerran päätin aloittaa ruokavalion ilman herkkuja niin sillä nyt myös jatkan. Tiesin kyllä jo kokemuksesta kun olin ollut pitkään ilman herkkuja niin kun sitten teki mieli ja ostin jotain niin heti kun olin esimerkiksi ostanut sipsiä tai karkki niin muutaman jälkeen tuli jo paha maku ja ajatus miksi?

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Tein tuossa viime viikolla Vammalassa ollessani lihapullia airfyerilla ja nyt kun palasin kotiin niin ajattelin tehdä niistä samantien videon. Lihapullien tekeminen airfryerissä on todella nopeaa ja helppoa. Aikaa menee yhteensä 15 - 20 minuuttia kun välineet on otettu esille ja siihen kun lihapullat on valmiina sekä välineet on laitettu takaisin paikoilleen. Käytännössä lihapullat tehdään ihan normaalisti minkä jälkeen ne laitetaan airfryeriin. Airfyeristä laitetaan vain 200 astetta ja viisi minuuttia minkä jälkeen lihapullia hieman käännellään ja sitten sama 200 astetta ja 4 - 5 minuuttia uudestaan. Aika riippuu ihan siitä millaisia lihapullia haluaa sekä minkälainen airfryer on käytössä.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.