Kyykky- & jalkatreeni Tampereen PTVGYM:llä

05.07.2024 - 17:19

Lauantaina kävin tekemässä kyykky- & jalkatreenin Tampereen PTVGYM:llä hieman extemporeen ja itselleni poikkeuksellisen aikaisin. Tulin hyvin nopeasti siihen lopputulokseen että en jaksa täällä Vammalassa mennä paikalliselle kuntosalille tekemään jalkatreeniä kun se ei oikein keskiviikkonakaan sujunut. Toisekseen minulla oli vain aikaa niin miksi en sitten lähtenyt Tampereelle treenaamaan? Tällä kertaa myöskin halusin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä vaikka minulla on vielä muutama kerta 10-korttia jäljellä Tampereen Loaded:lle.

Kyseessä oli nyt kolmas kerta yhteensä ja toinen jalkatreeni Tampereen PTVGYM:llä ja mitä tulee edelliseen kun kävin tekemässä jalkatreenin niin puutteita oli korjattu. Menin nyt myöskin puolestaan normaalia aikaisemmin treenaamaan sillä ajattelin näin juhannuksena olevan muutenkin vähemmän väkeä sekä en viitsinyt alkaa vain odottelemaan sitä normaalimpaa ajankohtaa kun ei siinä nyt muutakaan tekemistä oikein ollut. Pääsinpähän sitten myöskin aikaisemmin pois kun menin aikaisemmin niin Tampereen reissusta ei tullut pitkä ilta.

Poikkesin Tampereen PTVGYM:in kautta viime viikon maanantaina kun tulin Vammalassa käymään. Tuolloin tein maastavetoa ja selkätreenin mutta siinä sivusilmällä huomasin että Tampereen PTVGYM:n oli saanut loistavan vyökyykkylaitteen. Samaa laitetta olen päässyt käyttämään Vantaan Loaded:lla kun Tampereen Loaded:lla on samankaltainen mutta eri valmistajan. Tuo vyökyykkylaite kun loisti poissa olollaan ensimmäisellä kerralla kun kävin Tampereen PTVGYM:llä ja treenasin jalkoja. Siksi olinkin todella pettynyt etten päässyt tekemään vyökyykkyä vaikka PTVGYM:lle menin sillä lähes jokaisella PTVGYM:llä millä olen käynyt on ollut vyökyykky.

Tuolloin viime viikon maanantaina en muutoin keskittynyt katsomaan mitä uusia laitteita Tampereen PTVGYM:lle oli tullut vaan keskityin tekemään maastaveto treeniä minkä jälkeen tutkin ja katsoin mitä selkälaitteita Tampereen PTVGYM:llä on. Tuo vyökyykky laite kun vain sattui olemaan juuri keskellä kuntosalia ja kävelyreitillä vapaapainoalueelle. Niimpä nyt lauantaina keskityin aluksi tekemään kyykky treenin minkä jälkeen menin vyökyykky laitteelle. Tämän jälkeen suunnitelma oli avoin ja katsoin mitä laitteita Tampereen PTVGYM:llä oli tarjolla sillä en halunnut tehdä ihan samaa treeniä kuin ensimmäisellä kerralla.

Viime viikon maanantaina huomasin että uudella vapaapainoalueella oli runsaasti tilaa ja jotain puutteita liittyen maastavetoon. Tällä kertaa huomasin lisää puitteita mitä oikeastaan jo huomasin viime viikon maaanantaina mutta en kiinnittänyt ihan niin paljon huomiota. Huomasin viimeksi jo että vapaapainoalueella oli vain yksi maastaveto "kippilaite" / tangon nostin ja tällä kertaa huomasin että pieniä pikalukkoja ei tainnut olla kuin yksi pari? Viimeksi vain satuin sitten näkemään tuon ainoan parin silmieni edessä sillä nyt kun tein kyykkyä niin yritin pikalukkoja etsiä mutta en niitä millään löytänyt.

Päädyin sitten käyttämään suurempia 2.5kg lukkoja kun olen jo vuosia tottunut kyykkäämään käyttäen lukkoja enkä ole ilman lukkoja kyykännyt vuosikausiin. Tämä ei ollut niinkään uutta käyttää 2.5kg lukkoja sillä käytän niitä aina Vammalassa ollessa kun siellä ei ole pikalukkoja enkä niihin "klipsuihin" oikein luota. Tuo ei nyt itselleni ollut sitten mitään uutta itselleni kunhan vain ihmettelin etteikö tosiaan Tampereen PTVGYM:llä ole pikalukkoja?

Piti oikein käydä tarkistamassa videolta muistinko oikein niin kyllähän muistin. Ensimmäisellä kerralla kun kävin Tampereen PTVGYM:llä ja tein kyykkä ketjuilla niin tein 165kg painoilla plus ketjut sarjoja. Tuo oli myös ensimmäinen kerta kun tein kyykkä kyseisillä ketjuilla kun Tampereen Loaded:lla sekä Pitäjänmäen PTVGYM:llä on erilaiset ketjut. Tampereen PTVGYM:llä ketjut laitetaan tankoon tuosta keskeltä jolloin koko ketju roikkuu ilmassa kun taas Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja Tampereen Loaded:lla ketjut roikkuvat toisesta päästä tangossa jolloin osa ketjusta makaa lattialla. Vaikka olinkin käyttänyt kyseisiä ketjuja kerran niin siitä oli niin paljon aikaa niin tälläkin kertaa minun piti aikalailla tunnustella.

Olin kuitenkin tällä kertaa luottavaisempi koko kyykkyä ajatellen mutta tiesin nyt etukäteen Tampereen PTVGYM:in ketjujen painavan ja käyttäytyvän eri tavalla kuin mihin olin tottunut. Niimpä laitoin ketjut "jo" 145kg painoissa kuten taisin tehdä viime kerrallakin. Nykyään Pitäjänmäen PTVGYM:llä en enää oikeastaan tee 140kg painoilla plus ketjut vaikka niin alkuun aina teinkin. Huomasin jo 145kg painoilla kuinka nämä ketjut elivät ihan eri tavalla ja samalla myöskin toivat ihan eri tavalla painoa kyykkäämiseen.

Se on ihan eri kun osa ketjusta makaa maassa verrattuna näihin mitkä roikkuvat koko ajan ilmassa. Minulla oli varsinkin 185kg sekä 200kg painojen kanssa hieman ongelmia siinä suhteessa että ketjut alkoivat heilua hieman liikaa ja minun piti odotella siinä sitten että tasapaino löytyisi. Näin minun ei normaalisti tarvitse tehdä sillä kun ketju on vain toisesta päästä kiinni ja osa makaa maassa niin ketju ei elä niin paljoa. Nyt kun koko ketju on ilmassa niin siinä vaiheessa kun otin askeleet taakse päin niin ketjut lähtivät vain elämään ja heilumaan.

Tein tällä kertaa ensimmäistä kertaa nyt noilla ketjuilla siis 185kg painoilla sekä 200kg painoilla plus ketjut. Minun oli tarkoitus tehdä 200kg painoilla plus ketjut kaksi toistoa mutta jo ensimmäinen tuntui tehdessä raskaalle vaikka videon perustella olisi ihan hyvin voinut lähteä hakemaan toista. No joka tapauksessa ihan hyvin se meni kun keskiviikkona täällä Vammalassa sain tehtyä hikisen ykkösen 225kg painoilla mikä sekin tuntui raskaammalle kuin tuo 200kg plus ketjut. Kyykky treeniin halusin kuitenkin tehdä pidemmän sarjan niin 200kg plus ketjut jälkeen otin 165kg painoilla plus ketjut niin viisi toistoa.

Kyykyn jälkeen tein sitten vyökyykkyä eikä voi kuin vain toivoa että Pitäjänmäen PTVGYM:lle saataisiin sama vyökyykkylaite sillä Pitäjänmäen PTVGYM:n nykyinen vyökyykkylaite on todella surkea. Ainakin itse saan paremmin tehtyä vyökyykkä Tampereen Loaded:n sekä Tampereen PTVGYM:n vyökyykkylaitteilla. Kyseisillä laitteilla kyykky tuntuu luontevammalle sekä varmemmalle sillä Pitäjänmäen PTVGYM:in vyökyykkylaitteen liike rata ei vain sovi itselleni sekä laite muutenkin tuntuu epävakaalle.

Vyökyykyn jälkeen kokeilin sitten toista uutta laitetta mikä oli todella brutaali. En nyt tiedä tarkkaa nimeä laitteelle mutta olisiko se sitten pysty hack? No jokatapauksessa tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun tein vastaavalla laitteella millään kuntosalilla. Käydessäni Helsingin Mayers GYM:llä niin minun piti kokeilla vastaavaa laitetta mutta olin jo tehnyt niin paljon siihen pohjalle että en sitten viitsinyt lähteä kokeilemaan. 

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?