Lohen valmistaminen airfryerillä aka airfyer lohen valmistus

14.10.2023 - 14:37

Tällä viikolla tuli vaihteeksi ostettua ihan normaalia lohta kun viime aikoina olen taas innostunut ostamaan loimutettua tai savustettua lohta. Tänään sitten kun tein lohta airfyerilla niin ajattelin samalla kuvata sen. Tein tuossa jo muutamia viikkoja sitten airfyer pekoni valmistus ohjevideon ja tällä kertaa on sitten vuorossa lohen valmistus airfyerilla. Lohen valmistus airfyerilla on paljon yksinkertaisempaa kuin pekonin sillä pekonin valmistuksessa käytän foliota airfyerin pohjalla mikä tekee siitä "haastavempaa".

Lohen tekeminen airfyerilla on muuten samanlainen prosessi kuin uunissa tehtynä mutta vain kolme kertaa nopeampaa. Kuitenkin airfyer päästelee jotain höyryjä ulos airfryeristä koko tuon ajan niin suosittelen pitämään liesituulettimen päällä koko ajan ja vielä senkin jälkeen kun airfryer on valmis. Itse laitan liesituulettimen täysille minkä lisäksi otan vielä Dyson tuulettimen tuohon keittiöön "huutamaan".

Kesällä loman aikana innostun jostain syystä tekemään ja kokeilemaan uusia asioita varsinkin ruokailun puolella.  Viime kesänä yllätyksekseni vedin koko loman käytännössä puhtaalla ruokavaliolla kun luulin että kävisin ulkona syömässä sekä hakisin Kotipizzasta pizzan. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan kehitin siinä sitten puhtaan ruokavalion minkä runkoa olen vieläkin käyttänyt. Ajan myötä olen tehnyt tuohon ruokavalioon muutoksia mutta pääsääntöisesti viime kesän loman ruokavalio on vieläkin käytössä.

Oli jo tarkoitus kauan sitten kirjoittaa Philips Essential HD9270/70 Airfryer XL kokemuksia kun äitini hankki sellaisen ja olen sitä jo monet kerrat käyttänyt. Itse hankin itselleni vuoden alussa kun palasin joulun vietosta kotiin niin Philips HD9867/90 Premium Range XXL airfyerin mistä olenkin jo kirjoittanut enemmän tai vähemmän asioita. Nyt vuorossa on enemmäkin vertailu mitä olen huomannut halvemman Philips Essential HD9270/70 Airfryer XL ja kalliimman Philips HD9867/90 Premium Range XXL airfyerin väliltä.

Pääsiäisen aikaan huomasin painon hieman nousseen tai ainakin tulleen pöhötystä. Huomasin tämän kyllä muutenkin mutta viimeistään aina kuntosalilla kun laitoin salivyötä päälle. Salivyön laittaminen oli hieman tuskaisempaa kuin mitä se oli ollut eikä vyön alle jäänyt niin sanotusti väliä. Normaalisti salivyö on tuntunut jämäkältä vaikka kropan ja vyön väliin on jäänyt hieman väliä. Tuolloin pääsiäisen tienoilla non ei ollut sillä hyvä että sain salivyön päälle sen nykyisissä säädöissä. Salivyön säätöjä en lähtenyt muuttamaan eikä niitä ollut tarve myöskään muuttaa.

Toissa viikonloppuna tein ensimmäistä kertaa ikinä pannukakkuja airfyerillä. Minun oli alunperin tarkoitus tehdä ihan normaaleita lettuja paistinpannulla mutta sitten päätinkin tehdä pannukakkuja airfryerillä. Se miksi päädyin tähän ratkaisuun niin halusin vain kokeilla miten se onnistuu? Minun piti myös hieman miettiä etukäteen että mitä minun pitäisi ottaa huomioon mutta eihän niitä asioita ollut kuin oikeasti yksi. Miten teen pannukakut airfyerillä kun

Kirjoittelin tuossa airfyer pekonin valmistus ja siitä että kokeilin tehdä sitä folion kanssa. Ensimmäisen kerran kun tein pekonia airfyerilla niin huomasin että se onnistui todella hyvin ja helposti mutta rasvan siivoaminen oli työlästä. Tuntui sille että vaikka kuumalla vedellä siinä yritin rasvaa putsata että siirtelisin rasvaa vain oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Seuraavalla kerralla kokeilin sitten laittaa folion airfyerin korin alle

Olen nyt tehnyt viisi kertaa pekonia airfyerilla ja ajattelin jakaa kokemuksiani. Olen ostanut kolme pakettia pekonia jotka ovat sisältäneet 10 pekonia per paketti ja olen tehnyt viisi pekonia kerralla. Ensimmäisellä kahdella kerralla tein pekonia arifyerilla kuten mitä tahansa muutakin ruokaa. Yritin löytää pekonin tekemisen ohjeen airfyerille mitä en oikein löytänyt niimpä normaaliin tapaan katsoin pekonin valmistusohjeet uunilla minkä jälkeen sovelsin