Airfyer pannari

03.07.2023 - 10:53

Toissa viikonloppuna tein ensimmäistä kertaa ikinä pannukakkuja airfyerillä. Minun oli alunperin tarkoitus tehdä ihan normaaleita lettuja paistinpannulla mutta sitten päätinkin tehdä pannukakkuja airfryerillä. Se miksi päädyin tähän ratkaisuun niin halusin vain kokeilla miten se onnistuu? Minun piti myös hieman miettiä etukäteen että mitä minun pitäisi ottaa huomioon mutta eihän niitä asioita ollut kuin oikeasti yksi. Miten teen pannukakut airfyerillä kun minulla ei ole airfyeriin mitään leivonnais lisäosaa?

Tuli vain mieleen että mittaan airfryerin koon ja ostan sinne sopivan foliovuuan. Sellaisen foliovuuan millä olen tehnyt aikoinaan esimerkiksi mustikkapiirakkaan. Sen lisäksi minun piti hieman miettiä millä sen voitelen ja siihen ajattelin hankkia ihan vain suihkutettavaa oliiviöljyä. Näin myös tein ja huomasin myös että sopivan kokoinen foliovuoka löytyi. Ainoa asia mitä piti tehdä oli nostaa reunat ylös sillä vuoka oli muuten sopivan kokoinen airfyeriin mutta reunojen kanssa se oli sitten liian iso.

Pannukakku ohjeen otin ihan normaalista pannukakku ohjeista. Tämän jälkeen taittelin foliovuuan airfyeriin ja voitelin sen suihkutettavalla oliiviöljyllä. Annoin vielä pannukakku taikinan hieman aikaa turvota minkä jälkeen kaadoin sopivan verran taikinaa airfyerissa olevaan folioon. Tämän jälkeen olikin sitten vaikein osuus tietää oikea lämpötila sekä aika. Yritin Googlettaa asiaa mutta en löytänyt mitään hyvää ohjetta joten laitoin lämmöksi vain 200 astetta ja laitoin x-määrää aikaa minkä jälkeen vain avasin airfryeriä ja katsoin pitääkö aikaa lisätä.

Sain pannukakku taikinasta kaksi annosta ja ensimmäinen meni siten että lisäsin aikaa, katsoin, lisäsin aikaa ja katsoin. Jälkimmäinen menikin sitten että laitoin suoraan 15 minuuttia muistaakseni ja katsoin oliko se hyvä? Mielestäni tuo 200 astetta oli sopiva mutta ajasta en tiedä ja se riippuu ihan siitä millainen airfyer sinulla on käytössä sekä kuinka paksua pannari olet tekemässä. Lopputulos oli kuitenkin hyvä mutta ainoa vaikeus oli saada pannukakku pois foliovuuasta vaikka olin sen öljyllä kastellut.

Kirjoittelin tuossa pari päivää sitten kanafile airfryerillä kun kuvasin siitä myöskin videon. Tämä antoi minulle sitten motivaation ja idean kuvata myöskin kuorrutettu kanafile airfryerillä videon. Yleisesti teen kanafileen paistinpannulla mutta välillä laitan kanafileen ihan vain airfryeriin jos en jaksa tehdä sitä paistinpannulla. Kuitenkin olen tehnyt aika paljon kanafilettä airfryerillä mutta silloin olen sitä kuorruttanut ja nyt oli aika myöskin kuvata kuorrutettu kanafile airfryerillä video.

Olin tänään laiskemmalla päällä kun tein ruokaa niimpä lämmitin kanafileen airfryerillä ja kuvasin myös siitä lyhyen videon. Olen jo pidempään lämmittänyt kanaa airfryerillä mutta tuolloin olen lähinnä tehnyt kuorrutettua kanafilettä. Pitäisi varmaan tehdä myös erillinen video kuorrutetusta kanafileestä? No joka tapauksessa aloin olemaan laiskempi kanafileen paistamisen kanssa joululomilla Vammalassa ollessani ja tuo tapa on sitten välillä jäänyt päälle myöskin kotona.

Tein eilen illalla kuntosalin jälkeen yhden normaaleista perjantai-illan aterioista minkä suunnittelin jo ennen kuntosalille menoa kuvaavani. En tiedä mistä nyt sain idean että kuvaan tuon mutta ajattelin nyt tehdä niin. Minulle on muodostunut perjantai-iltaisin syödä kuntosali treenin jälkeen pizzan minkä paistan uunissa pizzakivellä, wingsejä tai boneless wingsejä airfyerillä tai paistaa pihvin minkä lisäksi tehdä jotain perunoita airfyerillä. Nämä ovat sellaisia special aterioita joita tykkään tehdä suhteellisen useasti perjantai ja tai lauantai-iltana kuntosali treenin jälkeen.

Tällä viikolla tuli vaihteeksi ostettua ihan normaalia lohta kun viime aikoina olen taas innostunut ostamaan loimutettua tai savustettua lohta. Tänään sitten kun tein lohta airfyerilla niin ajattelin samalla kuvata sen. Tein tuossa jo muutamia viikkoja sitten airfyer pekoni valmistus ohjevideon ja tällä kertaa on sitten vuorossa lohen valmistus airfyerilla. Lohen valmistus airfyerilla on paljon yksinkertaisempaa kuin pekonin sillä pekonin valmistuksessa käytän foliota airfyerin pohjalla mikä tekee siitä "haastavempaa".

Jaksoin nyt kuvata sen minkä olen kirjoittanut täällä blogissani jo pari kertaa eli pekonin valmistusohje airfyerilla.

Kesällä loman aikana innostun jostain syystä tekemään ja kokeilemaan uusia asioita varsinkin ruokailun puolella.  Viime kesänä yllätyksekseni vedin koko loman käytännössä puhtaalla ruokavaliolla kun luulin että kävisin ulkona syömässä sekä hakisin Kotipizzasta pizzan. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan kehitin siinä sitten puhtaan ruokavalion minkä runkoa olen vieläkin käyttänyt. Ajan myötä olen tehnyt tuohon ruokavalioon muutoksia mutta pääsääntöisesti viime kesän loman ruokavalio on vieläkin käytössä.