Lauantaisin näyttää kyykky kulevan ja teineillä liian kovat odotukset PTVGYM:lle?

28.01.2024 - 19:34

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.

Lauantaina kun pääsin Pitäjänmäen PTVGYM:n pukuhuoneeseen niin siinä oli kolmen kaveruksen teinikopla ja oli sinällään huvittava kuunnella heidän odotuksia ja oletuksia PTVGYM:iä kohtaan. Puheista päätellen tämä oli ensimmäinen kerta kaveruksille ja he olivat siis tulleet jo treenaamasta ja olivat lähdössä pois. En tiedä missä kuntosalilla he olivat niin kuin ennen käyneet mutta ilmeisesti aika huonolla kokemuksista päätellen minkä johdosta heillä oli myös kovat odotukset PTVGYM:iä kohtaan.

Ilmeisesti he olivat käyneet jollain Fitness 24/7 tai vastaavalla salilla sillä heille PTVGYM:in 49€ / kuukausi on premium hinta. Itselleni juurikin tuo 49€ / kuukausi on normaali hinta ja varsinkin pääkaupunkiseudulla jopa edullinen. No kuitenkin kun heille PTVGYM oli premium hintainen niin he sitten olettavat että PTVGYM:llä käy "järkeveämpiä" treenaajia eli paikat olivat siististi ja ehjinä. Ilmeisestikin siellä missä he olivat ja ovat käyneet niin asiat eivät ole. Pettymykseksi en viitsinyt siinä sitten kommentoida että ei ne asiat yhtään sen paremmin myöskään täällä ole.

Jos suihkuissa pitää olla lappu älkää kusko suihkussa niin sen pitäisi jo kertoa paljon? Tämän lisäksi varsinkin pukuhuoneiden wc:ssä haisee todella vanha kusi sillä teinit ei osaa tähdätä pyttyyn tai muuten vain kusevat lattialle. Tämä yksin omaan kertoo jo siitä millaista "treenaajaa" salilla käy. Näiden lisäksi moni asia on useasti rikki ja niiden korjaamisessa kestää suhteellisen pitkä aika. Niin ja mitä kuntosalin puolelle muuta tulee niin maastavetoalustatkin voisi joskus tasata / suoristaa kun niissä tanko ei pysy yhtään suorassa.

Niin ja sellainen asia on vielä mainittava minkä olen nyt huomannut teineistä. Teinien on pakko huutaa toisille vaikka ovat ihan vieressä eli normaali puhe ei jostain syystä sovi tai käy heidän käyttäymiseen. Tämä siis ihan sama millä salilla käy mutta se ero mitä olen huomannut PTVGYM:iin on että siellä joka toinen sana on VITTU ja uhoominen vieläkin suurempaa mitä muualla. Kaikkien on aina näytettävä ja uhottava toisille että on parempi kuin toinen tai edes että pystyy samaan. Sitten kun näin ei ole niin hirveä selittäminen minkä lisäksi sitä VITUN huutamista.

Varsinkin PTVGYM:llä olen huomannut ja kuullut muiden kanssa keskustelusta että kukaan ei oikein tykkää siitä teinien määrästä mikä varsinkin tammikuun alussa siellä oli. Myöskin yleisesti teinien määrä on vain kasvanut PTVGYM:llä eikä myöskään siitä yleisesti oikein tykätä hyvällä varsinkaan sen huutamisen ja sähläämisen takia.

Niin sitten itse treeniin mikä meni taas vaihteeksi hyvin niin kuin viikko sitten lauantaina. Viikko sitten lauantaina olin tosiaan ensimmäistä kertaa Mayors Gym:llä ja tein jalkatreenin kyykyllä. Sain kyykättyä 240kg yhden toiston mihin olin erittäin tyytyväinen. Varsinkin kun katsoin miten kyykky näytti omaan silmääni teknisesti. Varsinkin kun ottaa huomioon että tämä oli ensimmäinen treenin Mayors Gym:llä ja heti kyykyssä 240kg mikä on vain 10kg vähemmän kuin nykyinen ennätys.

Keskiviikkona lähdin sitten hyvissä mielen tekemään tämän viikon kyykky treeniä. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 240kg teknisesti hyvin minkä johdosta sitten ajattelin että nyt kyykky kulkee. No olin sitten väärässä ja keskiviikkona kaikki meni ihan pieleen mitä kyykyssä voi käytännössä mennä. Oikein missää vaiheessa en saanut tekniikkaa sille tasolle kuin olisin halunnut. Kuitenkin jostain syystä nousin vain painoissa ja ajattelin että kyllä se sitten siitä lähtee. No ei se kyllä lähtenyt ja tein ihan liian suurilla painoilla kyseisen kunnon mukaan.

Keskiviikon kyykkytreeni ei mennyt teknisesti hyvin mutta painollisesti voisi sanoa että ihan ok. Kuitenkaan en ollut tyytyväinen siihen mitä tein sillä se näytti ihan kamalalle. Katsoin kyllä sarjojen jälkeen aina tekemiseni mutta jotenkin vain ajattelin että no kyllä saan seuraavalla paremmin tehtyä. Minun olisi pitänyt muuttaa suunnitelmaa ja tehdä erilainen treeni kuin mitä tein mutta toisaalta kyykkäsin 230kg painoilla mitkä kuitenkaan ei ole joka päiväistä.

No lauantaina oli viikon toinen yritys kyykyn suhteen ja tällä kertaa normaaliin tapaan PTVGYM:llä. En sitten oikein tiennyt mitä odottaa mutta sen päätin etten väkipakolla yritä mitään sellaista mitä tein keskiviikkona. Myöskin tällä kertaa vuorossa oli ketjukyykky treeni mitä en ole taas vähään aikaan tehnyt. Lähdin kuitenkin rauhallisin mielen tekemään kyykkytreeniä normaalin korotuksin mutta tällä kertaa tunnustelin tekniikkaa paremmin kuin keskiviikkona.

Menin normaaliin tapaan kahden toiston sarjoilla aina niin ylös kuin vain pääsin. Lopulta tein 200kg painoilla plus ketjut kaksi toistoa minkä jälkeen nostin painot 210kg plus ketjut joilla oli kanssa tarkoitus tehdä kaksi toistoa. Kuitenkin siitä sitten kun sain ensimmäisen toiston tehtyä niin jotenkin se tuntui henkisesti vaikeammalle kuin mitä se oikeiasti oli. Niimpä sitten tein vain yhden toiston mutta kun katsoin sen videolta niin tajusin että olisin ihan yhtä hyvin voinut tehdä toisenkin toiston eli jatkaa kahden toiston sarjoja.

Tämän jälkeen päätin sitten tehdä vielä 215kg painoilla plus ketjut mikä on nykyinen ketjukyykky ennätys. Se sieltä tulikin ja henkisesti ihan hyvin mutta sen jälkeen en sitten lähtenyt hakemaan toista ykköstä saati nostamaan painoja. Päätin sitten lopulta laskea hieman painoja ja tehdä yhden hieman pidemmän sarjan. Päädyin lähteä hakemaan 180kg painoilla plus ketjut seitsemää toistoa mutta päädyin saamaan vain viisi. Tuo viisikin oli ihan limitillä ja tekniikka ihan väsynyttä eikä tainnut mennä edes kunnolla alas. Tähän olin kylläkin pettynyt sillä lähdin oikeasti hakemaan seitsemää toistoa.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?