Laskettelua aamupäivisin ja kuntosalitreeni illalla

29.12.2023 - 15:09

Se meni sitten taas tällä viikolla siihen, että olen nyt kahtena päivänä tällä viikolla ja vielä tulen kolmantenakin päivänä käymään aamupäivällä aluksi laskettelemassa ja illalla sitten normaalisti kuntosalille. Tein tätä samaa vuosi sitten ja huomasin sen olevan todella rankkaa mutta syystä tai toisesta päätin sitten jatkaa tätä samaa kaavaa myöskin nyt tänä vuonna. Se täytyy tässä sanoa että laskettelemasssa en ollut viime vuonna enkä tänäkään vuotena tunti tolkulla vaan yleensä siinä parisen tuntia. Jos olisin lasketellut enemmän sanotaanko vähintään kolme tuntia niin sitten asiat voisivat olla eri.

Ei siinä etteikö jo parin tunnin olo mäessä olisi raskasta sillä nyt kun olen käynyt laskettelemassa Ellivuoressa niin lasken non-stop tyyliin sen parisen tuntia. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä että lasken, hissiin ja saman tien alas taas. Olen käynyt ja osunut sellaisina ajankohtina laskettelemaan että hissijonoja ei juurikaan ole niin se tarkoittaa non-stop laskettelua kun en sitten halua pitää mitään taukoja välissä ja olla rinteellä sitä kolmea tai neljää tuntia.

Tähän edes auttaa se että minulla on nyt toista vai kolmatta vuotta peräkkäin kausikortti minkä kesäaikaan ostettuna sai todella edullisesti. Tällöin kun käytössä on kausikortti niin silloin on "vapaampi" olo olla laskettelmassa "vain" sen pari tuntia eikä aina olla sitä kolmea tai neljää tuntia. Silloin kuin minulla ei ollut kausikorttia ja ostin arkilipun niin silloin aina yritin olla koko illan mäessä kun siitä maksoin suhteessa paljon enemmän. Tietenkin aina kun mäkeen lähtee niin tietenkin siihen menee aikaa ja vaivaa pakata kaikki tarvikkeet sekä ajaa paikan päälle. Sen vuoksi en nyt lähtisi vain siellä nyt ihan kääntymässä käymään.

Tietenkin nämä aamupäivällä laskettelemaan ja illalla kuntosalille onnistuu vain silloin kun Ellivuori aukeaa aamupäivällä 10 aikaan. Jos olen mennyt normaalisti illalla tai myöhemmin laskettelemaan kuin ennen kello 12:sta niin silloin olen käynyt vain mäessä ja kuntosalitreeni on jäänyt väliin. Näin kuitenkin kun tälläin joulunaikoihin Ellivuori aukeaa 10 aikaan niin tämä on ollut mahdollista kun taas itsenäisyys viikolla tämä ei ollut kun Ellivuori ei auennut aamulla vaan vasta illalla kuten normaali arki-iltana se aukeausi.

Kun parin tunnin laskettelu on takana niin sen jälkeen olen syönyt ja alkanut lepäämään. Kyllä se kahden tunin non-stop laskeminen kropassa tuntuu ja välillä tuntuu että onko sinne kuntosalille edes järkeä lähteä. Välillä meinaan väsyttää. niin paljon että tekisi mieli mennä ihan makaamaan. Kuitenkin siinä sitten kun on syönyt ruuan ja vielä muutaman tunnin päästä välipalan niin jotenkin alkaa heräilemään.

Hierontapyssy on tullut tässä tapauksessa tärkeämpään rooliin. Huomasin tämän jo silloin kun hommasin hierontapyssyn kuinka paljon se auttaa myös palautumaan laskettelusta. Silloin kun ensimmäisiä kertoja aloin käyttämään hierontapyssyä laskettelun jälkeen iltaisin niin huomasin sen hyödyt. Olin paljon palautuneempi lasketteluista kun olin hierontapyssyä käyttänyt laskettelun jälkeen kun taas en olisi käyttänyt. Tälläkin kertaa kun olin syönyt niin sen jälkeen aloin suoraan käyttämään hierontapyssyä ennen kuntosalille lähtemistä.

Hierontapyssyllä keskityin ampumaan lähinnä jalkoja jotka kuitenkin rasittuvat laskettelussa. Kuitenkin tämän lisäksi keskityin käyttämään myös hierontapyssyä myöskin muissa kropan alueissa keskittyen siihen mitä olin sitten illalla treenaamassa. Mielestäni juurikin hierontapyssyn ansiosta olin sitten illalla kykeneväinen lähtemään kuntosalille treenaamaan. Ilman hierontapyssyä en varmaankaan olisi pystynyt siihen ja varsinkaan tekemään sellaisia treenejä joita olen tehnyt.

Yksi hyvä syy siis hankkia hierontapyssy on myöskin laskettelu. 

Tuli taas aloitettua keväällä / alkukesästä parvekkeella oloilu mitä on tullut harrastettua todella paljon reilun kymmenen vuoden ajan mitä tässä nykyisessä asunnossa on tullut asuttua. Juhannuksen ja kesäloman aikana myös äitin parveke on ollut vuosien saatossa varsin kovassa käytössä ja esimerkiksi viime vuonna pelasin todella paljon Assassin's Creed Origins peliä Xbox Series X:llä parvekkeella. Parvekkeelle kun saa sähköt ja siellä on mukava tuoli niin mikäs sinne on rakentamaan pelipaikkaa mikä ei ole muutoin tiellä ja saa muutenkin erilaisuutta jopa pelaamiseen. Parvekkeella on todella mukava pelata konsoleita paitsi silloin kun aurinko osuu juuri ikävästi ruutuun eikä sitä voi mitenkään estää niin tällöin pelaaminen ei oikein onnistu kun ei näe mitään.

Tuli käytyä lauantaina Tampereella lähinnä Hifihuoneen HIFI & HIGH END-Messujen takia mutta samalla tulli sitten käytyä tekemässä jalkatreeni Loaded Gym:llä. Tuohon väliin aika "luppuaikaa" niin tuki myöskin käytyä pitkästä aikaa Hulluilla Päivillä Stockmann:lla. Minulla oli yhdessä vaiheessa todella pitkä ja perinteikäs asia se, että kävin vähintään yhtenä päivänä Stockmannin Hulluilla Päivillä keväällä sekä syksyllä. Tämä perinne alkoi hiipua loppua muutamia

Kävin lunastamassa tällä viikolla uuden Mazda 3:n Tampereen Metroautosta mistä sain parhaimman tarjouksen ja sekä parhaimman palvelun. Kun autokaupalla käy kerran kolmeen - neljään vuoteen milloin olen oikeasti olen hankkimassa autoa niin asioita ei aina vain muista. Yhdessä vaiheessa vuosia sitten kävin muutamia autoja koeajamassa mutta joita en ostanut silloin niin ne näen hieman renkaiden potkimisena mutta hyvin pian tuon jälkeen vaihdoin kyllä autoa

Black Friday on muuttunut varsinkin suomalaisissa verkkokaupoissa entistä enemmän ihmisten huijaamiseksi eli markkinoinniksi saada ihmiset hulvaantumaan. Tällä kertaa suuremmassa osassa paikoista Black Friday oli muuttunut Black viikoksi eli tarjoukset joko tulivat tai alkoivat edellisen viikon sunnuntaina tai Black Friday viikon maanantaina. Tällä kertaa olin itse valmistautunut Black Friday tarjouksiin siinä mielessä, että tiesin mitä olen ostamaan tai tiedän

Olen nyt tehnyt lankutusta kolme viikkoa heti herättyäni. Ensimmäiset pari viikkoa menin yhden minuutin lankutuksella ja tälle kolmannelle viikolle nostin minuutin puoleen toista minuuttiin. Yhtenä aamuna tosin jätin lankutuksen noin minuuttiin ja 15 sekuntiin kun kroppani tärisi todella paljon ja teki mieli lopettaa. En nyt tiedä oliko suoraan 30 sekunnin nosto hyvä idea vai olisiki pitänyt tehdä se pikkuhiljaa. Toisaalta ensimmäisien viikkojen minuutti on

Viime viikonloppuna oli jälleen kerran Super Bowl viikonloppu mikä tiesi valvomista sunnuntain - maanantain väliselle yölle. En muista koska aloitin oman Super Bowl putken, mutta veikkaisin sen olevan tai ainakin lähelle kymmenen vuotta. Tätä ennen olin joskus katsonut Super Bowl:in kerran tai pari kertaa aikaisemmin ennen nykyisen putken aloittamista. Super Bowl:sta on vain tullut vuosittainen tapa vaikka sinällään Amerikkalainen jalkapallo ei ole kiinnostanut