Vuoden viimeinen treeni veny parin tunnin mittaiseksi ja korotussarjoilla tehdyksi

16.11.2016 - 12:06

Torstaina tuli sitten mentyä tekemään vuoden viimeinen treeni. Välillä mietin torstaina kuntosalille menemistä ja välillä mietin välipäivän pitämistä. Tämä oli kuitenkin nyt neljäs päivä putkeen vaikka viime viikolla tuli tehtyä kuuden päivän putki. Toisaalta maanantaina sekä tiistaina tuli tehtyä tuplatreenit joten periaatteessa treeni oli kuudes putkeen neljän päivän sisällä. Erona tämän viikkoisella ja viime viikkoisella oli myöskin se, että pidin lomaviikon viime viikolla. Tämän johdosta olin myöskin Vammalassa minkä takia en oikein edes voinut pitää tuplatreenejä vaikka olisin halunnut. En vain nähnyt olevan mitään järkeä käydä kahta kertaa kuntosalilla kun jokaisesta kerrasta täytyi maksaa. Myöskin vaikka minulla olisi ollut kuukausi kortti niin en varmana olisi tehnyt tuplatreenejä.

Keskiviikkona en tehnyt tuplatreenejä sillä se olisi ollut jo kolmas päivä putkeen tuplatreenejä ja katsoin tämän olevan hieman liikaa tähän väliin. Aloin olemaan jo tiistaina niin väsynyt, että katsoin paremmaksi jättää keskiviikkona tuplat tekemättä. Tänään kun en oikein edes tiennyt missään vaiheessa varmaksi menenkö edes kertaakaan kuntosalille niin miksi olisin tiennyt tehdä tuplatreenin? Päättämällä keskiviikkona tekemällä tuplatreenin seuraavana päivänä.

Jos ajattelee torstain treeniä jälkikäteen niin toisaalta se olisi ollut täydellinen treeni jakaa omiin ojentaja- sekä olkapäätreeneihin. Se mitä kaikkea tein torstain treenissä olisi ollut parempi jakaa kahteen treeniin kahden asian takia mitkä toisaalta vaikuttava tavallaan toisiinsa. Ensimmäinen oli liikevalinnat sekä sarjavalinnat mikä lopulta vaikutti ajankäyttöön. Ajankäytön pohjalta näki helposti sen, että treenit olisi kannattanut jakaa kahtia. Ainakin jos haluaa kyseisen treenin toteuttaa normaalisti jonain päivänä.

Mennessäni kuntosalille en edes tiennyt miten tulisin treenaamaan. Minulla ei ollut niinkuin mitään suunnitelmia. Tiesin vain sen mitä tulisin treenaamaan ja tämä oli ojentajat sekä olkapäät joita tällä viikolla en ollut vielä tehnyt. Olenkohan ikinä edes lopettanut treeniviikkoa olkapää- & ojentajatreeniin? Vaikea muistaa miten olen päiviä alkuvuosina tehnyt ja miten kaikki erikois- / vajaat viikot ovat menneet eikä tällä ole edes mitään väliä. Enkä edes mene vielä sanomaan, että tämä torstain treeni oli tämän viikon viimeinen treeni sillä viime viikon ahkeran viikon jälkeen saatan tehdä jotain "epänormaali".

Vuoden viimeinen treeni meni korotussarjoilla sekä muutoinkin erikoisesti

Aloin kuntosalille päästyäni miettimään toissa viikon olkapäätreeniä minkä Peltzi piti minulle. Erityisesti oliko se nyt kolmas liike missä tehtiin vipunostoja kierrättämällä muutamaa liikettä ja toistojen ollessa 25 + 20 + 15 + 10 + 5 ja toisinpäin. Juurikin tuo monen liikkeen kombo valtaviin toistomääriin alkoi kiinnostamaan minua tänään. Halusin kuitenkin hieman soveltaa viime viikkosia liikkeitä omiin kokeiluihin enkä tällä kertaa ihan kopioida viime viikkoista. Tämän pohjalta minulle syntyi tänään neljän vipunoston kombo missä toistomäärät olivat 20, 15, 10 ja 5 toistoa sekä toisin päin. Istuen vipunostot, seisten vipunostot, istuen eteen vipunostot sekä seisteen seinää vasten vipunostot. Tähän olisi voinut vielä lisätä seisten eteen vipunostot, mutta tekiessäni tätä en tälläistä huomannut. Myöskin painovalinnat olisivat voineet alkaa paria kiloa pienemmillä sillä korotin painoja jokaisen liikken vaihdon jälkeen.

Neljän liikkeen kompoa tein yhden setin minkä jälkeen tein jokaista neljää liikettä korotuksien kera yhden kerran. Aluksi siis neljän liikkeen kompo korotuksina molempiin suuntiin vaihtaen toistomääriä minkä jälkeen kyseiset liikkeet omana itsenään korotussarjana kerran. Kaikkia settejä tuli siis tehtyä yhden kerran ja kaikki olivat korotussarjoja. Tämän jälkeen tuli jatkettua olkapäiden tekemistä vipunostoilla takaolkapäille missä tuli jatkettua korotussarjojen tekemistä. Takaolkapäitä tuli tehtyä kolme sarjaa korotuksilla.

Tämän jälkeen vuorossa olikin ojentajien ensimmäinen liike tai oikeastaan triplasetti sillä tein tuettua ojentajapunnerrusta kolmen liikkeen korotuksella. Tuettu ojentajapunnerrus tangolla, narulla sekä tangolla vastaotteella. Kaikilla kolmella tyylillä korotussarja niin pitkälle kun vain jaksoin ja näitäkin tuli tehtyä yksi setti yhteensä. Tämän jälkeen jatkoin vipunostojen tyyliä ja tein jokaisen triplasetin liikkeen erikseen korotussarjana kerran. Käytännössä siis ihan sama tyyli kuin olkapäiden ensimmäinen liikesarja.

Triplasetin jälkeen jatkoin ojentajien tekemistä ranskalaisella punnerruksella alataljassa narulla. Ranskalaisessakin tuli käytettyä korotussarjoja ja tein näitä kolme kertaa. Aivan sama kaava kuin olkapäiden puolella ensimmäiset liikkeet. Aluksi monen liikkeen kombo minkä jälkeen kombon liikkeen erikseen kotorussarjoilla ja tämän jälkeen eri liike kolmella korotussarjalla.

Seuraavaksi oli vuorossa pystysoutu käsipainoilla vuorotahtiin ja tämäkin tuli tehtyä supersarjoilla kuten myös seuraava ojentajaliike tate-press. Samalla treeni muuttui yhden liikkeen korotussarjoihin eli ainoat kombot olivat lihasryhmien ensimmäiset liikkeet. Näiden parin liikkeen jälkeen tein vielä takaolkapääliikettä sekä vipunostokonetta korotussarjoilla. Näiden kahden olkapääliikkeen jälkeen ajattelin vielä tekeväni jonkin ojentajaliikkeen, mutta aloin miettimään treenin päättämistä. Olin tässä vaiheessa jo aika poikki ja treenissäkin oli kulunut pari tuntia niin katsoin paremmaksi lopettaa treenin tähän.

En tiedä, mutta heti kun on vapaata eli vapaapäiviä edessä ja muutoinkin epänormaalipäivä eli hiljaisempi päivä kuntosalilla niin minulla menee kuntosalilla vähintään pari tuntia. Näin kävi Vammalassa ollessani ja näin kävi nyt torstaina. Näin on myös käynyt aiemmin esimerkiksi kesällä tai toissa jouluna joten kyllä siellä takaraivossa jokin kello ratksuttaa johonkinpäin normaalisti. Ehkäpä jos normaalisti kuntosalilla olisi niin rauhallista kello 16 - 18 aikaan kuten nyt niin saattaisin varmaan hillua kuntosalilla yleisesti pidempään. Tätä on paha sillain nyt sanoa mitä tapahtuisi sillä nämä ovat olleet tälläisiä erikoisia ketoja aina tavalla tai toisella. Kuitenkin kun yleisesti näissä parin tunnin sessioissa ei ole sinällään mitään järkeä niin kyllä niitä nyt aina joskus on kunhan ei liian useasti.

Olkapää- & ojenjatreeni

  • Neljän setti Vipunostot istuen 20x + Vipunostot seisten x15, Vipunostot eteen istuen x10, Vipunostot seisten seinää vasten x5 + Vipunostot seisten seinää vasten x20 +  Vipunostot eteen istuen x15 + Vipunostot seisten x10 + Vipunostot istuen x5
  • Vipunostot istuen korotussarja
  • Vipunostot seisten korotussarja
  • VIpunostot eteen istuen korotussarja
  • VIpunostot seisten seinää vasten korotussarja
  • Vipunostot takaolkapäille 3x korotussarja
  • Triplasetti Ojentajapunnerrus tanko korotussarja + Ojentajapunnerrus naru korotussarja + Ojentajapunnerrus tanko vastaote korotussarja
  • Ojentajapunnerrus tanko korotussarja
  • Ojentajapunnerrus naru korotussarja
  • Ojentajapunnerrus tanko vastaote korotussarja
  • Ranskalainen punnerrus alataljassa 3x korotussarja
  • Pystysoutu käsipainoilla vuorotahtiin 3x korotussarja
  • Tate-press 3x korotussarja
  • Takaolkapäälaite 3x korotussarja
  • VIpunostolaite 3x korossarja

Viikonloppuna kävin ostamassa CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaata sekä CocoVi Luomu kaakaojauhetta. En enään muista miten päädyin sunnuntaina lukemaan raakasuklaasta sekä kaakaosta jotain minkä seurauksena päädyin lopulta käymään kaupastsa hakemaan kyseisiä tuotteita. CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaasta tuli ostettua minttusuklaan sekä appelsiinin makuja. Tiesin kyllä etukäteen raakasuklaan olevan kallista niinkuin se olikin. Tuollaisen pienen "levyn"

Perjantaina avasin hallikauden ja samalla juoksu kauden. Samoin parin kuukauden tauko juoksun parista päättyi perjantaina. Juoksu kausi ei olisi vielä alkanut jos en olisi hommannut halliin juoksukertoja. Talvi tuli lopulta myös Espooseen lumen ja pakkasien kera. Joulukuussa olisi ollut vielä loistavat juoksukelit ulkona, mutta tällä hetkellä on hieman huonommat. En sanoisi ihan huonon kelin olevan kun ei ole vielä liukasta ja jäätä, mutta heikohko. Lumen

Se oli kehonkoostumusmittauksen jälkeen kun aloin seuraavalla viikolla käyttämään oliiviöljyä kanan ja riisin kanssa. Olen myöskin yrittänyt oliiviöljyä muiden lounaiden kanssa mitä olen nyt kokkaillut, mutta olen päätynyt käyttämään oliiviöljyä vain riisin kanssa. Yleensä riisin kanssa olen syönyt kanaa tai nykyisin uutena kalkkunaa. Lisäksi tähän ateriaan yleensä kuuluu myöskin raejuusto minkä sekaan oliiviöljy menee myöskin loistavasti. Riisi ja raejuusto

Keskiviikkona oli luvassa ojentaja painotteinen treeni sekä muutama liike rinnalle. Tällä kertaa sarjat tehtiin kymmenellä tai viidellätoisto toistolla kun tiistain tuli k äytettyä kuuden toiston sarjoja. Ihan tietoinen valinta siinä mielessä, että tulin tehneeksi viime viikon maanantaina ojentajia kuuden toiston sarjoilla ja mielestäni tuntuman saanti oli huono. Sama asia mitä olen huomannut hauistreenissä. Kuuden toiston sarjoilla tekeminen ei vain sovi

Tiistain alkuperäinen suunnitelma oli mennä illalla treenaamaan Elixia Salmisaaren, mutta kelin ollessa mikä oli suunnitelmat muuttuivat. Samalla muuttui treeni siitä mitä olin ajatellut. Olin suunnitellut treenejä aika pitkälle Salmisaareen menoa varten, mutta samalla nämäkin suunnitelmat siirtyivät nyt ainakin johonkin tulevaisuuteen. Tiistain selkä- & rintatreeni meinaan piti treenata sellaisilla laitteilla joita normaalisti ei pääse tekemään ja kun näitä

Maanantai oli kaikin puolin erikoinen ja normaalista poikkeava päivä. Koko päivän rakenteen muodosti kuntosalitreeni ja siksi, että minun olin sopinut olevani kuntosalilla 14.30 aikoihin. Ensinnäkin tämä tarkoitti, että minun piti lähteä toimistolta kello 14 aikoihin minkä johdosta minulla oli työtuntien kanssa pari vaihtoehota. Joko menen aikaisemmin töihin ja otan päivän pari tuntia lyhyeämäksi tai olisin tehnyt mahdollisesti pari tuntia ilalla etänä. Alusta

Torstaina tuli tehtyä tuplatreenit rinnalle sekä ojentajille joista aamun treeni venyi hieman ylipitkäksi. Illan treenin jälkeen aloin olemaan jo väsynyt joten päätin olla perjantaina tekemättä tuplatreeniä jaloille. En tiedä olisinko nyt muutenkaan lähtenyt tekemään tuplatreeniä perjantaina vaikka olisinkin ollut pirteämpi. Toisaalta ajattelin tehdä tuplatreenin jaloille tai kaksi jalkatreeniä tälle viikolle tai ensi viikolle sillä olen nyt melkein tehnyt

Torstaina oli vuorossa tupla treenit ja samalla tämä oli viikon toinen päivä kun tein kaksi treeniä päivään ja viikon ainoa päivä kun tein tupla treenit kuntosalin puolella. Maanantain kävin polkemassa aamulla puolen tunnin intervallin kuntopyörällä minkä jälkeen tein vatsalihaksille hieman treeniä. Nyt torstaina oli vuorossa kuntosalitreenien osalta kaksi osainen treeni. Tämä oli nyt samalla ensimmäinen aamutreeni kuntosalien osalta jolloin en ottanut

Tiistaina alkuperäinen tarkoitus oli mennä tiistai-iltana Salmisaareen tekemään laitepainotteinen selkätreeni, mutta maanantai-iltana muistinkin nuorten MM-finaalin. Nuorten MM-finaali kun olisi alkanut juuri niihin aikoihin kun alkuperäinen treeniaika oli sovittuna. Ei siinä mitään muuta kuin viestiä salikaverille ja sovittiin uusi aika treenille. Päädyin sitten kuntosalille kello 16 aikoihin eli heti töistä päästyäni menin kuntosalile. Minulla on nyt ollut

Päätin sunnuntai-iltana mennä maananataiaamuna kuntosalille joten laitoin herätyksen aikaisemmin. Yritin hieman miettiä mitä tekisin yleisesti huomenna ja miten viikko lähtisi muutenkin menemään lihasryhmiä ajatellen. Viimeaikoina kun olen nyt rikkonut enemmän normaalia rytmiä ja tehnyt päiviä enemmän sekaisin kuten myöskin lihasryhmiä. Tämä on onnistunut parhaiten siten, että olen mennyt vain kuntosalille ja päättänyt siellä mitä teen. Näin kävi käytännössä