Vuoden ensimmäinen ja yhteensä neljäs treeni Vantaan "Loaded:lla" enkä vieläkään saa tekemisen meininkiä

20.01.2023 - 11:10

Keskiviikko iltana tuli käytyä Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun keli sattui oleva sopiva sinne päin ajamiseen sekä halusin käydä siellä pitkästä aikaa. Viime kerta kun kävin Vantaan Loaded:lla oli avoimet ovet päivä ja kun katsoin omaa blogi kirjoitusta LOADED Experience Vantaa avoimet ovet niin tuo päivä oli 18.11. Siitä oli siis vierähtänyt näköjään tasan tarkkaan pari kuukautta sillä keskiviikko oli 18.1. Aika sattumaa että kävin edellisen kerran 18.11 ja nyt kun kävin niin oli 18.1. Ei niin kuin mitenkään suunniteltua enkä tajunnut asiaa kuin vasta nyt kirjoittaessa.

Tällä kertaa Vantaan Loaded:lle osui jalkatreeni ja vähän se takia halusin sinne mennä keskiviikko iltana kun en halunnut sitten sen enempää treenipäiviä sekoittaa keskenään vaikka lopulta ne nyt sitten sekottuivatkin heti torstaista alkaen. Vantaan Loaded:lla olin kerran tehnyt selkätreenin, kerran rintatreenin sekä viimeisin ennen keskiviikkoista niin rinta- & selkätreeni. Näin ollen tämä oli nyt ensimmäinen jalkatreeni Vantaan Loaded:lla vaikka Tampereen Loaded:lla niitä olen tehnyt vaikka kuin paljon.

Keskiviikkona Vantaan Loaded:lla oli nyt toiseksi eniten treenaajia sitten avoimien ovien. Odotin itse että salilla ei olisi ollut niin paljon väkeä kuin siellä oli. Väkeä ei ollut kuitenkaan ihan liikaa niin kuin lähisaleilla missä normaalisti käyn. Kuitenkin huomasin myös sen että mitä pidemmälle kello meni niin sitä hiljaisemmaksi sali muuttui. Aikalailla ennen kuin sain kyykyn tehtyä niin sali oli jo aika tyhjä. Sanoisin että ainakin 20:sta mennessä sali oli tyhjentynyt lähes kokonaan. Sitä en nyt muista mihin aikaan olimme salilla mutta olisiko kello ollut 19.30 kun pääsin aloittamaan salin puolella lämmittelyt?

Ensimmäisenä asiana huomasin kun olin saanut tehtyä lämmittelyn jalkaprässissä että kyykkääminen tuotti aluksi ongelmia. En ollut sinuiksi kyykky paikan kanssa. En niin räkin kuin alustankaan. Räkki taitaa olla sama Vantaalla mikä on Tampereella mutta kun en ole nyt Tampereellakaan kyykännyt aikoihin niin se otti hieman aikaa totutella räkkiin. Kolistelin heti ensimmäisessä lämmittely sarjassa turvakäysiä tai oikeastaan niiden pidikkeitä. Ongelma oli aluksi siinä että kyykkäsin liian lähellä räkkiä enkä mennyt räkin keskelle tekemään kun olen nyt viime aikoina tottunut tekemään aika lähellä räkkiä jolloin ei tarvitse peruuttaa tangon kanssa niin paljoa.

Myöskin kyykky alustan kanssa oli ongelmia sillä se tuntui hieman "liukkaalta" kyykky kenkien kanssa. Olin ihan ensimmäisessä Vantaan Loaded treenissä tehnyt maastavetoa kyseisellä alustalla mutta silloin tein tosiaan maastavetoa ja käytin eri kenkiä. Nyt vuorossa oli kyykky kenkien käyttäminen ja tuntui sille että alusta oli "liukas". Tampereen Loaded:lla on ihan erilainen alusta kyykky räkin alla kuin Vantaalla niin tämä vain entisestään vaikeutti tuntuman saantia kyykkyyn. Tampereen Loaded:in ja PTVGYM kyykky alustat ovat aikalailla samankaltaisia mutta verrattuna Vantaan Loaded:ille niin eroa oli todella paljon.

Toinen asia minkä huomasin ja asia minkä olen huomannut jo ensimmäisestä Vantaan Loaded treenistä asti on ollut se että en saa normaalia treeniä meninkiä päälle. En tiedä mikä se syy on mutta nytkään kun kyykkäsin ja vaikka pääsinkin kyykyssä 180kg painoihin plus ketjut niin tekemisen meininki ja tunne puuttui. Tämä on suuri miinus kun on salilla mutta se tekemisen meininki puuttuu. Tuota fiilistä ja meininkiä en ole siis nyt saanut neljään kertaan kun olen Vantaan Loaded:lla käynyt. Tampereen Loaded:lla sekä PTVGYM:llä puhkun intoa ja tekemisen meininkiä välillä jopa liikaa vaikka sali olisinkin tyhjempi ja jopa lähisaleilla saan yleisesti tekemisen meiningin päälle vaikka puhelimen rämplääjät eivät asiaa edes auta. En sitten tiedä onko ongelma että Vantaan Loaded on Vantaalla mistä en kaupunkina pidä vai onko se sali tai kenties kanssa treenaajat? Syytä en tiedä ja oikeasti aloin asiaa kyllä myös miettimään mutta olen kyllä niin fiilis pohjalla treenaaja että väkisin Vantaan Loaded:ia en paremmaksi treeni paikaksi saa.

Kahden viikon lomasta noin puolet oli käytännössä mennyt kun palasin Ruotsista takaisin Suomeen. Ruotsissa ollessa en huomannut juurikaan väsymystä vaikka kävin kaksi kertaa päivässä treenaamassa. Tämän lisäksi kävin vielä tiistaina sekä keskiviikkona pyörimässä kaupoissa sekä kauppakeskuksissa. Tästä huolimatta väsymys iski käytännössä ”vasta” perjantaina kun palasin kodin kautta Vammalaan. Torstaina tuli tehtyä vielä kaksi treeniä ennen kuin palasin laivalle

Keskiviikkona oli jälleen luvassa reissu Höretagetiin ja tällä kertaa kävin kokeilemassa Sats Odenplan kuntosalin aamupäivällä ennen menemistä Höretagetiin. Tällä kertaa kuntosalilla jätin perus "prosessin" pois ja yritin tällä kertaa itse löytää pukuhuoneen mikä löytyikin suhteellisen helposti. Tämä johtui siitä kylläkin, että sinne oli menossa ihmisiä kuntosalin puolelta. Muutoin prosessi jatkui vaatteiden vaihdon jälkeen normaalilla toiminnalla eli katselin

Tiistaina oli edessä reissu Hötorgetiin ja samalla tuli käytyä Sats Hötorgetissa aamupäivällä minkä jälkeen lähdin kulkemaan pitkin ja poikin. Tarkoitus oli käydä NK sekä Gallerian tavarataloissa sekä Mood shoppailukeitaassa. Vielä tiistaina en tiennyt sellaisista paikoista kuten Åhlénsin tavaratalo tai bibliotekstan ”shoppailu alueesta” joissa tulin käymään seuraavana päivänä eli keskiviikkona. Kun en oikein suunnitellut mitään etukäteen vaan katsoin

Ruotsiin mentäessä minulla ei ollut oikeastaan mitään erikoisia suunnitelmia sen suhteen miten tai mitä treenaan. Käytännössä oli vain tiedossa se, että tulen treenaamaan neljänä päivänä kaksi kertaa päivässä. Tämä tarkoitti siis kahdeksaa treeniä ja samalla myöskin ihan ”normaalia” treeniviikkoa. Oletuksena minulla oli suunnitelmissa treenata ihan normaali treeniviikko läpi eli treenata kaikki lihasryhmät läpi. Ensimmäinen treeni oli käytännössä heti kun

Talviloma vuosimallia 2016 on yhtäkuin viikon "treenicamp" Tukholmassa ja toinen viikko Vammalassa. Tällä kertaa lähdin toteuttamaan suunnitelmaa minkä idea lähti hautumaan viime vuoden kesälomalla syntyneestä ideasta. Lähteä tutustumaan Ruotsin Satsin keskuksiin eli lähteä treenaamaan Ruotsiin. En muista mistä tuo idea oikein lähti liikkeelle mutta mietin jo viime kesänä tätä asiaa. Olin jo melkein lähtemässä äkkilähdöllä tai suunnittelulla matkaan, mutta

En tarkalleen muista milloin aloin miettimään tämän viikon selkätreeniä ja sitä miten sen tulisin tekemään. Minulle tuli sellainen idea mieleen, että tekisin selkätreenin kahdessa osassa. Tämä lähinnä tarkoitti poikkeusta tälle viikolle siinä mielessä, että tällöin selkätreenistä tulisi tuplatreenipäivä. Aamun selkätreeni keskittyisi alaselkään ja illan selkätreenissä olisi sitten loput. Käytännössä tämä tarkoittaisi aamulla maastavetoa ja illalla kulmasoutua

Treenasin käytännössä viime viikon kuuden toiston sarjoilla ja isommilla painoilla. Tämän viikon maanantaina tuli sitten tehtyä itselleni ylipitkä hauistreeni minkä jälkeen palasin kuuden toiston sarjoihin tiistaina jalkatreenin parissa. Tätä samaa kaavaa jatkoin keskiviikkona rintatreenissä missä tein melkein identtisen treenin lauantaina Liikuntakeskus Fressi Lippumäessä tehdyn rintatreenin kanssa. Käytännössä liikkeet olivat samoja, mutta silti ne ne olivat

Pitkän viikonlopun jälkeen paluu treenien pariin tapahtui ihan normaalisti maanantaina. Sunnuntaina oli lepopäivä mikä oli matkustuspäivä takaisin kotiin joten ei tuo nyt ihan niin vapaata ollut sillä kyllä vajaa neljä tuntia junassa on sinällään raskasta. On ihan eri asia pitää välipäivä kun ei tee mitään kun välipäivä jolloin on jotain raskaampaa ohjelmaa. En nyt sinällään sano, että rasituin niin paljon matkasta mikä olisi vaikuttanut treeneihin. Pääasia oli

Liikuntakeskus Fressi Lippumäessä tuli siis treenattua torstaina ensimmäistä kertaa ja samalla tutustuin hieman enemmän kuntosaliin. Päätarkoitus oli treenata hauista sekä ojentajia ja samalla siinä sivussa hieman katsella mitä kaikkea ja millaisia laitteita kuntosalilta löytyy. Käsitreeni oli sinällään hyvä tälläiseen niin ei periaatteessa mennyt "turhaa" aikaa kiertelyyn sekä miettimiseen mitä sitä tekisi. Varsinkin kun on tekemässä jotain tiettyä lihasryhmää

Oli niin ihana päivä tuo keskiviikko jolloin olo oli mitä parhain. Käytännössä jostain aamupäivästä lähtien olo oli hieman outo. Olo oli sellainen täysinäinen ja muutenkin outo. Siinä tulin hieman ajatelleeksi itselleni, että sormet kurkkuun ja oksennan niin olo parantuisi. Eipä mennyt kauaakaan kun pääsin kotio niin olinkin jo oksentamassa. Käytännössä ehdin laittaa pesu- & tiskikoneet päälle ja tekemään siinä jotain ennen kuin kaikki alkoi. En muista montako