Tuplatreeni päivät Sats Odenplanissa sekä Medgorgarplatsenilla

16.11.2016 - 12:06

Keskiviikkona oli jälleen luvassa reissu Höretagetiin ja tällä kertaa kävin kokeilemassa Sats Odenplan kuntosalin aamupäivällä ennen menemistä Höretagetiin. Tällä kertaa kuntosalilla jätin perus "prosessin" pois ja yritin tällä kertaa itse löytää pukuhuoneen mikä löytyikin suhteellisen helposti. Tämä johtui siitä kylläkin, että sinne oli menossa ihmisiä kuntosalin puolelta. Muutoin prosessi jatkui vaatteiden vaihdon jälkeen normaalilla toiminnalla eli katselin kuntosalia läpi ennen treenin päättämistä.

Näin melkein ensimmäisinä laitteina kuntosalilla hack-kyykyn joten päädyin tekemään jalkatreenin. Olin alkanut myöskin miettimään sellaista ratkaisua, että jättäisin mahdollisesti jalkatreenin väliin tältä reissulta. Pääsisin kuitenkin tekemään ensiviikolla hack-kyykkyä joten mietin oikeasti jalkatreenin väliin jättämistä. Kaikki kuitenkin muuttui kun näin keskiviikkoaamuna hack-kyykyn.

Samalla kun aamupäivällä treenasin jalkoja niin mietin miten tulisin viikkoa muuten jatkamaan. Jotenkin päädyin sellaiseen ratkaisuun, että treenaisin jalat kahtena eri päivänä yhdessä hauis- & ojentajatreenin kanssa. Keskiviikkoaamuna jalkatreeni ja illalla hauis- & ojentajatreeni ja torstaina sama toisin päin.

Lähdin miettimään erilaisia ratkaisuja ihan sen pohjalta etten halunnut tällä kertaa rajoittaa jalkatreeniä etureisitreeniin. Jalkatreeni kun on helpoin jakaa kahtia etureisi ja takareisitreeneihin. Tällä kertaa en vain halunnut lähteä tälle tielle vaan mieleeni tuli sellainen ratkaisu, että nyt treenasin mitä treenasin ja toisessa jalkatreenissä keskittyisin reisilaitteisiin. Olisi sitten tuo toinen jalkatreeni ollut illalla tai seuraavana päivänä niin se olisi ollut reisikonepainotteinen treeni kuten se myöskin oli.

Kun aloitin tekemään keskiviikkoaamuna jalkatreeniä Odenplanissa niin en tiennyt vielä treenin alussa mitä kaikkia vaihtoehtoja siellä oli tarjolla. Näin vain hack-kyykyn ja sen vieressä olevat jalkaprässit. Jalkaprässit monikossa salilla oli tosiaan kaksi erilaista jalkaprässiä mikä oli sinällään ihmeellistä kun kuntosalilta löytyy yleensä se yksi. Hack-kyykyn ja jalkaprässien lisäksi en oikein tiennyt treenin alussa mitä kaikkea sieltä löytyy joten päätin tehdä jalkatreeniä ”kovilla” liikkeillä ja jättää reisikoneet toiseen jalkatreenin.

Hack-kyykky oli erilainen millaisella on tottunut tekemään. Kyseinen hack-kyykky oli loivempi ja selkätuki lyhyempi millaisella olen päässyt itse tekemään. Kuitenkin hyvin nopeasti löysin ihan hyvän asennon ja jalkojen asennon. Näin ainakin oletin, mutta asia ei ollut ihan näin. Huomasin asian jalkaprässiä tekemällä hack-kyykyn jälkeen. Heti ensimmäisillä toistoilla huomasin alaselässä tuntuvan jotain sellaista mitä siellä ei saisi tuntua. Kipua tuntui joka kerta kun vein jalkaprässin kelkan ala-asentoon. Ei siinä voinut mitään muutakuin tehdä kivun kanssa jalkaprässiä. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää jalkaprässin tekeminen väliin, mutta minua ei pienet kivut haittaa treenaamista.

Hack-kyykyn ja jalkaprässin jälkeen tulin kokeilleeksi pohjekonetta istuen mikä oli kanssa huono tai ainakin pehmusteet olivat huonossa kunnossa. Minun reisissä nimittäin tuntui kamalasti kipua joka kerta kun laskin pohjekonetta alaspäin. Tässä oli siis sama homma kuin jalkaprässin kanssa eli kivun kanssa piti vain olla ja treenata. Toinen vaihtoehto olisi ollut vain jättää väliin mikä ei kuulu minun valikoimiin treenatessa. Luulisin pohjekoneessa vain pehmusteiden olleen hieman kuluneet ja kun normaaliin tapaan käytin pohkeita treenatessa painoja niin nämä vain painoivat reisiä siinä kohdassa missä pidin tukea.

Pohkeiden jälkeen tuli vielä kokeiltua smithiä jossa tuli tehtyä penkkikyykkyä. Kuntosalilla oli muistaakseni kaksi vai kolme smithiä, mutta ainakin kahta erilaista variaatiota. Toinen ihan normaali mikä nousi ihan ylös millä myöskin tein. Toinen smith oli sellainen mikä nousi hieman vinottain ylös.

Kyykyn jälkeen päädyin tekemään vielä käsipainoilla sumokyykkyä kun halusin tehdä jonkin liikkeen vielä takareisille. Muutoin keskiviikon aamupäivän treeni olisi kyllä ollut liikaa etureisipainotteinen mitä en kuitenkaan halunnut.

Oikeastaan kun en miettinyt mitään niin en miettinyt mitään. Jos olisin miettinyt etukäteen hieman niin päivästä olisi tullut paljon mukavempi jaloilleni mitä oikeasti kävi. Vedin siis aamulla jalkatreenin minkä jälkeen oli vuorossa "pieni" kiertely Höretagissa. Sellainen kolmen tunnin kiertely kaupoissa ja kauppakeskuksissa jalkatreenin päälle tiesi sen, että kun pääsin lopulta hotellille niin jalkojani särki muutaman tunnin. Jos olisin hieman suunnitellut asioita enkä hyökännyt heti hack-kyykyn kimppuun niin tuo jalkatreeni olisi ollut parempi suorittaa illalla.

Aamu jalkatreeni

  • hack-kyykky
  • jalkaprässi takaresille
  • pohkeet istuen
  • smith penkkikyykky
  • sumokyykky käsipainolla

En ollut keskiviikkona niin laiskalla päällä kuin tiistaina joten päätin mennä tekemään iltatreenin aamupäivän tapaan Odenplaniin. Tässä taustalla oli takana muutama syy. Halusin käydä tällä kertaa tekemässä iltatreenin välillä muuallakin kuin Medgorgarplatsenilla. Tuo oli nyt se tärkein syy muita mainitsematta.

Tällä kertaa olinkin sitten enemmän käsipainoalueella kun aamupäivällä olin koko ajan käytännössä laitteilla. Näin ollen treenasin Odenplanilla monessa eri kohdassa eli käytännössä koko salilla. Kävin kyllä aamupäivällä tekemässä yhden liikkeen käsipainoalueella, mutta nyt tällä tavalla kävin paremmin koko kuntosalia läpi.

Ilta hauis- & ojentajatreeni

  • hauiskääntö istuen tuettu + hammer istuen
  • ranskalainen punnerrus istuen
  • hauiskääntö ristikkäistalja alhaalta
  • ojentajapunnerrus tanko

Reissun viimeiset treenit viimeinä päivänä Medgorgarplatsenilla

Torstaina molemmat treenit menivätkin sitten Medgorgarplatsenilla vaikka suunnittelin aluksi meneväni aamulla tekemään muualle treenin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että on vain parempi mennä Medgorgarplatsenilla tekemään molemmat treenit jotta saisin treenien väliin mahdollisimman paljon väliä. Tämän johdosta olinkin aamulla kuntosalilla noin puolituntia herättyäni minkä jälkeen menin vasta aamupalalle. Tämän takia piti myöskin ostaa jälleen kuntosalilta Nocco juomaa mikä sisälsi kofeiinia. Jotenkin piti kuitenkin päästä hereille ja saada kropasta jotenkin jotain irti.

Onneksi vuorossa oli vain käsitreeni ja kun olin kuitenkin juuri edellisenä iltana treenannut kädet niin tämä oli enemmän vain lisätreeniä eikä nyt ollut niinkään väliä vaikka treenistä ei olisikaan tullut mitään. Tein kuitenkin treenin ihan täysillä alusta loppuun enkä antanut mitään löysää kuten en normaalisti. Tein ihan sen mukaan miten jaksoin, mutta täysillä. Niin täysillä kuin aamulla vaan jaksoin sillä ei ole mitään järkeä mennä kuitenkaan aamulla kuntosalille vain pelleilemään.

Aamulla oli ihmeellisen tyhjä olo kun olin salilla. Eikä mikään ihme kun en ollut syönyt mitään ja heräämisestä oli puolituntia. En ole tämän kaltaiseen normaalisti tottunut vaan aina kun olen käynyt aamulla treenaamassa kuntosalilla niin olen kyllä syönyt ja ottanut jotain kofeiini tuotetta. Kahvia, expressoa tai sitten laturin. Tämä oli siis ensimmäinen kerta oikeastaan kun olin aamulla kuntosalilla ihan tyhjällä vatsalla. No tämän jälkeen aamupala kuitenkin maistui hyvin ja sain syödä ihan kunnolla ja alkaa vain tämän jälkeen sitten valmistautumaan pakkaamaan kamat hotellista uloskirjatumiseen sekä päivän toiseen treeniin.

Aamu hauis- & ojentajatreeni

  • dippilaite
  • scott hauislaite
  • hauiskääntö talja naru
  • ojentajapunnerrus 2 eri narua
  • ojentajapunnerrus v-kahva

Hotellista lähdön jälkeen menin vielä lähellä olevaan kahvilaan missä olin oleillut muutamia tunteja päivässä käytännössä joka päivä. Siellä otin tällä kertaa vain ison mustan kahvin minkä jälkeen menin vielä tekemään Ruotsin reissun viimeisen treenin. Tämäkin treeni oli kuitenkin mukavasti juuri jalkatreeni minkä jälkeen lähdin takaisin kävellen laivalle, mutta keskiviikkoinen oli kyllä pahempi tapaus. Tällä kertaa jalkoja ei alkanut särkeä missään vaiheessa. Ainoastaan käveleminen saattoi olla pientä ontumista, mutta muutoin ei mitään moittimista.

Reissun viimeinen treeni keskittyi etureisi ja takareisilaitteisiin missä tein monia sarjoja ja eri pituisia toistomääriä. Kuitenkin aloitin tämän jalkatreenin kahdella tanko liikkeellä tekemällä normaalin kyykyn sekä suorin jaloin maastavedon. Minun piti kuitenkin saada treeniin jotain muutakin kuin reisikoneita kun muuten jalkatreeni olisi ollut aika tylsä. Samalla kuitenkin halusin kuluttaa aikaa jotta turhaa aikaa ei olisi jäänyt liikaa salin ja laivaan pääsyn väliin. 

Päivä jalkatreeni

  • Kyykky
  • Suorinjaloin maastaveto
  • Etureidet
  • Takareidet

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.