Viime vuoden pääsiäisenä penkkiennätys 235kg ja tänä vuonna hyvä kun pääsi edes salille

14.04.2020 - 10:27

Nykyinen penkkiennätys on jäänyt siinä mielessä hyvin muistiin, että se tapahtui juurikin pääsiäisenä. Kyseessä oli pääsiäismaanantai jolloin kuntosalilla oli normaalia enemmän väkeä kun salilla oli poikkeus aukiolo. Tämän lisäksi olin syönyt aika paljon Mignon-munia joista olin saanut ilmeisesti energiaa. Mitään sen enempää en kuitenkaan viime vuoden pääsiäisestä muistu mieleen. Ei edes se, että oliko tuolloin kotona koko pääsiäisen vai käymässä Vammalassa ja palasin maanantaiksi kotiin. Kuitenkin Mignon-munien syöminen ja penkkiennätys 235kg on jäänyt pääsiäisestä mieleen ja se onkin parempi asia.

Oikeastaan mitään muuta ennätystä en nyt oikein edes muista oli kyseessä uusi tai vanhempi ennätys. Tietenkin nyt viimeisimmän eli maastavedon 285kg muistan vielä kun kyseisestä nostosta on kuutisen viikkoa. Kuitenkaan esimerkiksi nykyistä kyykyn ennätys 240kg en muista. En muista koska sen tein tai mikä viikon päivä oli kyseessä. Tuossa saattoi olla se, että jos nyt oikein muistan niin olin piikannut kyykky kuntoa ja saanut jo pidempään hyviä tuloksia. Jonain päivänä vain sitten kokeilin ja nostin sen 240kg kyykyssä.Vuodessa on sitten asiat menneet todella paljon toiseen suuntaan ja nyt oleva Korona on laittanut maailman sekaisin.

Tällä hetkellä on hyvä jos kuntosali on edes auki tai sinne jaksaa tai viitsii edes mennä. Sen näki jo sinä viikkona kun mediassa alkoi suurempi Korona rumba ja ihmiset menivät paniikkiin. Jo tuona viikkona huomasin kuntosalilla, että ihmiset eivät löytäneet enää kuntosalille. Olin vielä tuona viikkona talvilomalla Vammalassa käymässä ja jopa siellä ihmiset lopettivat heti kuntosalilla käymisen. Paniikki iski ihmisiin vessapaperin muodossa sekä ruoan hamstraaminen alkoi. Kun itse siinä meni ostamaan hieman lisää joutavaa kaupasta ja jotain pientä syötävää niin jonossa edessäni ihmisillä oli kärry täynnä pidempään kestäviä ruoka-aineita ja säilykkeitä. Voi sitä paniikkia.

En edes muista missä kunnossa olin viime vuoden pääsiäisenä. Kuinka paljon itse painoin ja millaisilla painoilla tein ylipäätänsä treeniä. Tällä hetkellä kuntosalilla painot ovat tippuneet ja oma kunto romahtanut joten kyllä silloin asiat olivat paremmin kummallakin saralla. Olin juurikin tämän vuoden puolella päässyt pitkästä aikaa kipuvapaaksi ja olin muutoinkin alkanut nostamaan penkissä tuloksia ylöspäin. En kuitenkaan ollut vielä missään ennätys kunnossa, mutta olin alkanut pääsemään jo sellaisiin painoihin ja sarjoihin joita olin tehnyt viimeksi kun olin kunnossa.

Mennään tässä nyt päivä kerrallaan ja yritetään nyt vain treenata edes silloin tällöin eikä pidä sen kummemmin miettiä tuloksia sekä kuntoa nyt ja parin kuukauden takaa. Sitten kun on taas tuloksien aika niin se on ja nyt vain mennään päivä kerrallaan.

Tänään lauantaina oli poikkeuksellinen treenipäivä sillä eilen perjantaina en päässyt kuntosalille, koska olin Tallinnassa työasioilla. Vaikka tälle päivää oli sinällään suunniteltu kuntosalille meno niin tämän päivän treeni ei ollut missään nimessä varma. En tiedä olenko ollut kipeä vai olinko vasta tulossa kipeäksi sillä tämän viikon puolen välin jälkeen öisin olen ollut suhteellisen märkä mikä viittaisi lämpöön sekä kurkkuni on ollut kipeä. Myöskin ainakin

Tämän päivän treeni meni melkein samalla kaavalla kuin eilinen treeni jossa tein selkätreenin kahdella tiputussarjalla, yhdellä normi kahdenkymmenen toiston sarjalla sekä kahdella supersarjalla. Tänään rinta- & ojentatreeni tuli tehtyä neljällä supersarjalla sekä kahdella triplasarjalla. Kaksi supersarjaa sekä yksi triplasarja per lihasryhmä vaikka en todellakaan tälläistä treeniä suunnitellut saati tuota asiaa, että molemmille lihasryhmille tuli samanlaiset

Kyllähän sen jo maanantaina huomasin, että treenistä ei tullut kevyttä kuten olin suunnitellut. Kevyt viikko muuttui heti ensimmäisessä treenissä pumppitreeniksi. Maanantaina tuli tehtyä liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoilla ja tänään homma jatkui melkein samalla tavalla. Maanantain sekä tämän päivän treeneissä oli kuitenkin eroavaisuuksia ja se johtui treenattavista lihasryhmistä. Maanantaina oli vuorossa hauis sekä olkapäät kun tänänä oli vuorossa

Tänään oli vuorossa jalkatreeni poikkeuksellisesti sunnuntaina. Olin alunperin ajatellut tekeväni jalkatreenin lauantaina, mutta tämä suunnitelma siirtyi sunnuntaille ja lauantaina kävin sitten juoksemassa seitsemän kilometrin lenkin. Lauantainen seitsemän kilometriä mitä hyvin ja paremmin kuin ajattelin. Minulla oli kuitenkin juoksuista puolentoista viikon tauko sekä tämän viikon kuljin pyörällä töihin. Viimeksi kun pyöräilin enemmän ja juoksin vähemmän niin

Tälle viikolle neljäs kerta kuin menin polkupyörällä töihin. En tiedä oliko jo tänään hieman raskaampaa vai tuntuiko se vaan. Vai mahtoiko eilinen selkätreeni painaa kun poljin aamulla polkupyörällä töihin? Mielestäni aamu aamulta polkeminen on jotenkni tuntunut hieman raskaammalta tai sitten luulen vain. Voi myöskin olla tuulen puuskat mitkä ovat olleet erilaisia eri päivinä, mutta luulisin tuulen vaikuttaneen vain iltapäivisin polkemisen raskauteen

Tiistain selkätreeni vaihtui keskiviikolle. Ehkä näin oli lopulta parempi, että sain yhden päivän vielä väliä viime perjantaina tekemääni selkätreeniin. Kun viime viikolla selkätreeni vaihtui tiistailta perjantaihin niin tämä tarkoitti myös sitä, että selkätreenien välinen aika lyhentyi tälle viikolle sillä nyt ei ollut tarkoitus yleisesti vaihtaa selkätreenin päivää. Viime perjantaina tein kuitenkin maastavedossa 230kg kahden toiston "sarjan" sekä jatkoin

Viime kesänä aloin miettimään uusien kuntosalikenkien ostamista, mutta tällöin tämä asia jäi vain pyörimään taustalle. Tällöin ajattelin kenkien ostamista hieman eri tavalla kuin viimeaikoina. Viime kesänä vielä tulin miettineeksi yleisesti kyykyn sekä maastavedon kannalta kenkien ostamista, mutta ostaessani Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kengät tämä muuttui. Käytin lomani aikana Reebok CrossFit Lifter Plus 2.0 kenkiä muutamissa treeneissä kokoajan jaloissani

Loman viimeinen kunnon kuntosalitreeni sekä ensimmäinen treeni normisalilla viiteen viikkoon. Aloitin tämän viikon treenit Vammalassa kolmella treenillä ja päätin viikon selkätreenillä Espoossa. Huomasin tänään myös sen kuten huomasin saman asian neljä viikkoa sitten aloittaessani treenaamisen vanhalla salillani Vammalassa, että laitteisiin ja painoihin pitää vain aina tottua. Liikeradat voivat olla erilaisia kun laitteet ovat erilaisia. Tämä on välillä hyvä

Viime viikolla minulla oli jo jalkojen kanssa kipuja kunten muutama viikko muutenkin takaperin. Tänään oli vuorossa viikon jalkatreeni ja kun eilen tunsin hieman jotain kipuja jaloissa niin tänään päätin jättää nyt neljään viikkoon ensimmäistä kertaa arkiaamuisin juoksemani kolmen ja puolen kilometrin lenkin. Ajattelin säästää illan jalkatreeniin kaiken energian ja yritin säästellä muutenkin jalkoja niin paljon kuin vain pystyin. Tietenkin sunnuntaina

Eilinen 15.6km iltalenkki oli sitten vain huono asia tämän päivän kuntosalitreeniä ajatellen. Eilen jo lenkin jälkeen olin väsynyt ja jaloissa tuntui, että olin ollut juoksemassa. Vaikka tänään kropassa ei tuntunut sinällään mitään ihmeellistä kuin jaloissa jotain kankeutta ja polvissa hieman rasitusta. Tänä aamuna menin jälleen juoksemaan kolmen ja puolen kilometrin lenkin mitä olen nyt arkipäivisin juossut. Lenkin alku oli kamalaa puurtamista "tönköillä"