Viikon tauon jälkeen tuplatreenit käyttöön

15.03.2017 - 15:13

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä 40kg lisäpainojen kanssa sarjan tai oikeastaan toiston aloittamisen kanssa ei ole mitään ongelmia mutta 60kg ja 80kg kanssa on. Minua alkaa vain tuon 60kg kohdalla jännittämään. Lähinnä se ettei kropalle käy mitään ja tipunko vain heti maahan eli menen ykkösellä läpi. No niin tain näin sain 80kg painoilla neljä toistoa joista ensimmäinen oli todella vajaa mitä en laskenut toistoksi mutta millä sain "sarjan" liikkeelle. Olen huomannut isommilla painoilla sen vain yksinkertaisesti auttavan, että teen aluksi nopean vajaan toiston minkä jälkeen saan paketin kasaan ja toistojen tekeminen onnistuu.

Tuo dipin tekeminen 80kg lisäpainoilla olikin tuossa käsitreenissä sinällään liikaa sillä tuon jälkeen kropasta lähti paljon tehoja sekä olin todella väsynyt. Tein sitä tai tätä niin tuntui ettei kädet enään edes pidä. Hyvä kun kädet eivät tärisseet koko aikaa. Muutoin tämä käsitreeni meni sillä tavalla millä tavalla en oikeastaan halua treenata käsiä. Isoilla painoilla enemmän runttausta kun oikeaa tekemistä millä saa tuntuman. Tämän seurauksena sain kyllä treenin tuntumaan käsissä mutta en ihan tuntumalla vaan kipeydellä. Kädet olivat enemmän kipeät kuin saneet tuntumaa mikä johtui suuremmista painoista mutta halusin tehdä pitkästä aikaa tämänkaltaisen treenin vaikka katsoinkin ettei tuossa ole järkeä paljoa.

 

Some pictures from #morninggym #backworkout rowrowrow #backattack #gazoz #beats #trance #gym #gymlife

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Tämän viikon aamutreenit ovat menneet enemmänkin sillä kaavalla, että olen käyttänyt pienempiä painoja ja pidempiä sarjoja. Iltatreenit ovat olleet sitten enemmän sekoitusta painoissa sekä sarjan pituuksissa. Oikeastaan tämä viikko on tullut käytettyä enemmän suorilla sarjoilla eikä näin ollen erikoistekniikoita ole tullut käytettyä paljoakaan. Tämä voisi olla yksi asia mitä voisin taas alkaa käyttämään enemmän eli erikoistekniikoiden käyttö useammassa liikkeessä ja lihasryhmässä.

Kuitenkin olen miettinyt että tekisin niitä summamutikassa ihan randomisti enkä yleisellä tasolla lähes kaikki liikkeet erikoistekniikoilla. Näin minulle on vain usein tapahtunut, että aloitan alkuviikosta jollain erikoistekniikoilla minkä jälkeen viikon loput treenit menevät lähes poikkeuksetta samalla kaavalla enkä ole miettinyt sen enempää mitä voisi tehdä erikoistekniikoilla. 

Tässä on nyt kuitenkin seuraavana keskiviikon jalkatreeni missä tule jatkamaan kyykkäämistä uudella tekniikalla. Yleisellä tasolla muutoin en ole koko jalkatreeniä suunnitellut etukäteen yhtään. En ole edes vielä varma miten olen yleisellä tasolla palautunut treeneistä sillä jaloissa tuntuu hieman sille, että en olisi ihan 100% palautunut. No tuon tietää vasta kun tekee kyykkyä sillä ainakin itselleni se ei kerro kaikkea mitä jalat sanoo vaan mitä ne tekee. Jalat voivat olla jumissa tai kipeät ennen yhtään toistoa mutta heti kun saa toistoja alle niin jalat alkavat toimimaan kunnolla minkä jälkeen myös mahdolliset kivut katoavat. Niin ihmeellistä se vain on ja niin on käynyt monta kertaa jalkatreeneissä niin kuin myös selkätreeneissä.

Mitä nyt yleisesti muista tämän viikon treeneistä niin treeniviikko tuli aloitettua maanantaiaamuna selkätreenillä missä tein kolme soutuliikettä. T-soutu, kulmasoutu tangolla sekä kulmasoutu käsipainoilla olivat liikkeet joita vain tein. Näissä liikkeissä käytin aamutreeniin nähden suuria painoja ja tein enemmänkin runttaamalla kuin tekniikalla. Yritin ottaa kulmasoutua tangolla isommilla painoilla tekniksemmin mutta yhden sarjan jälkeen vaihdoin tekniikan runttaukseen ja huomasin selvän eron. En saanut niin hyvää tuntumaa paremmalla tekniikalla kuin mitä sain samoilla painoilla runttaavammalla teknikkalla. Minulla oli siis liian isot painot saada hyviä teknisiä toistoja ja oikeat painot runttaukseen. Jostain syystä vaikka liike tuntui menevän ihan hyvin tekniksesti niin tästä huolimatta en saanut sitä varsinaista tuntumaa selkään minkä puolestaan sain runttaavammalla tekniikalla.

Vastaavasti tiistaiaamuna olkapäätreenissä käytin pienempiä painoja ja jätin runttaamisen vähemmälle. Ainoa liike mitä "runttasin" oli vipunostot sivuille seisten mutta tätä ennen vipunostot sivulle istuen tein tekniikalla. Yritän käyttää nykyään vipunostoissa sivuille mahdollisimman paljon takaolkapäitä jotta liike ottaisi mahdollisimman vähän etuolkapäille. Vastaavasti tässä kyseisessä treenissä tein sitten vipunostot sivulle seisten enemmän runttaamalla sillä minulla oli jo teknisemmät toistot istuen alla. Tällä tavalla sain vaihtelua tekemiseen sekä liikkeet ottamaan erilailla ja eri kohtiin.

 

#morninggym #shoulderworkout #shoulders #gym #gymlife #gazoz #beats #trance

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Illalla olikin sitten vuorossa rintatreeni missä tein penkkiä nostaen painoja sarja sarjalta isompiin kunnes tein yhden toiston 190kg painoilla kun tällä kertaa enempää ei tullut. Tämän jälkeen lähdin painoissa alaspäin ja yritin tehdä aina niin monta toistoa kun vain mahdollista. Viimeisen sarjan taisin sitten tehdä 110kg painoilla joilla sain 15 toistoa. Näin ollen skaala oli maksimi ykkösestä pidempään failure sarjaan. Jostain olen lukenut tai katsonut videon, että tämä ei olisi niinkään hyvä tyyli tehdä näin saman treenin aikana vaan enemmin keskittyä toiseen. Esimerkiksi viikossa kaksi rintatreeniä joissa toisessa lyhyitä sarjoja ja toisessa pidempiä.

Penkin jälkeen tein vielä vinopenkkiä käsipainoilla missä tein 45kg käsipainoilla kahdentoista toiston sarjoja joku viisi - kuusi. Tätä seurasi sitten vielä ristikkäistalja missä toistomäärät sarjaa kohden oli jossain 15 - 20 välissä ja muutoinkin hieman vaihtelin ristikkäistaljan kulmia sarjojen välillä. Lähempänä taljaa jyrkemmässä kulmassa tai sitten hieman kauempana loivemmassa kulmassa.

Tänään suunnitellin viimein käyväni hieman kiertelemässä alennusmyynneissä sekä samalla kun olin menossa keskustaan niin ajattelin poiketa samalla Kampissa treenaamassa. Ajattelin säästäväni aikaa tuolla, että kävisin keskustassa treenaamassa samalla kun siellä olin. En kyllä edes tiedä olisinko mennyt tänään muutoin edes treenaamaan ellen olisi suunnitellut meneväni keskustaan. Voi olla, että olisin pitänyt tänään toisen välipäivän putkeen ellen olisi lähtenyt

Vuoden treenit tuli aloitettua heti ensimmäisenä päivänä vaikka tämä tiesi viidettä päivää putkeen. Tämän päiväinen oli kyllä yhteenaikaan suunnitellumpi treenipäivä kuin eilinen. Eilen meniessäni kuntosalille aloin kyllä suunnittelemaan tälle päivää välipäivää, mutta toisin kävi. Ehkä tämän päivän kuntosalille menoon vaikutti enemmän se, että olin tänään menossa keskustaan katsomaan Creed elokuvaa Tennispalatsiin. Ei tuo elokuviin meno tietenkään

Torstaina tuli sitten mentyä tekemään vuoden viimeinen treeni. Välillä mietin torstaina kuntosalille menemistä ja välillä mietin välipäivän pitämistä. Tämä oli kuitenkin nyt neljäs päivä putkeen vaikka viime viikolla tuli tehtyä kuuden päivän putki. Toisaalta maanantaina sekä tiistaina tuli tehtyä tuplatreenit joten periaatteessa treeni oli kuudes putkeen neljän päivän sisällä. Erona tämän viikkoisella ja viime viikkoisella oli myöskin se, että pidin lomaviikon

Eilen sekä aamulla, että illalla olin väsynyt. Aamulla olin väsynyt maanantain rinta- & hauis tuplatreenistä sekä aikaisesti herätyksestä ja illalla minua väsytti sekä maanantain tuplatreenit sekä eilisen kummatkin selkätreenit. Tänään on vuorossa vielä jalkatreeni eli kolmas treenipäivä putkeen, mutta tänään meen "vain" yhdellä treenillä. Tämän asian päätin jo eilen ilalla kuntosalilla ja muutoinkin olisin sen jättänyt väliin kun huomasin olevani illalla

Viikko alkoi aamutreenillä ja vuorossa oli rinta- & hauis aamutreeni Viikonloppuna hieman jouduin miettimään tämän viikon päiväjärjestystä lihasryhmien osalta kun viime viikolla sekoitin pakan lähes täydellisesti. Eilen olisin voinut jatkaa perusrytmillä eli olkapää- & hauistreeni mitä olen nyt maanantaisin tehnyt, mutta halusin nyt jatkaa treenien sekoittamista. Tietenkin mietin hieman mitä lihasryhmiä treenasin loppuviikosta ja mitä alkuviikosta. Täten nyt

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack

Eilen tuli viides päivä putkeen kuntosalilla ihan normalitreenien parissa ja tänään on tulossa kuudes päivä putkeen. En ole tainnut ikinä käydä viittä päivää putkeen ihan normaalien kuntosalitreenien parissa, mutta yleisellä tasolla viiden päivän treeniputkia on ollut. Tämä putki nyt johtuu ihan siitä, että kymmenen kerran kuntosalikortissani oli vielä kahdeksan kertaa jäljellä ja ajattelin käyttää ne nyt. Kuntosalikortin kerrat olisivat voimassa vielä

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Eilen torstaina kun kävin katsomassa uuden Star Wars: The Force Awakens elokuvan huomasin kaksi asiaa. Ensinnäkin elokuva oli hyvä ja mielestäni The Force Awakens on kolmanneksi paras Star Wars elokuva Imperiumin vastaiskun sekä alkuperäisen Star Warsin jälkeen. Toiseksi "polviongelma" elokuvissa käynnin yhteydessä rajoittuu Finnkino Iso-omenan salien penkkeihin. Viimeaikoina kun olen käynyt elokuvissa minulla on ollut polvien kanssa siinä mielessä ongelmia