Viides viikko takana pitkillä kahdenkymmenen toiston sarjoilla

16.11.2016 - 12:06

Eilen perjantaina päättyi viides viikko pidemmillä kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Ensimmäisillä parilla viikolla jaksoin mielestäni paremmin ja kolmannesta viikosta lähtien treenaaminen on ollut hieman väsyneempää. Luulisin kuitenkin näiden kolmen viimeisemmän viikon olevan lähempänä todellista tasoa. Ensimmäisillä parilla viikolla jaksoin hyvin, mutta olihan siinä myöskin parin viikon taukokin takana. Nyt rytmiin on jo tottunut ja huomannut, että välillä palautumisen kanssa on vaikeuksia. Vaikeuksia palautua ennen seuraavaa treeniä. Eilenkin kropassani tuntui paljon torstain selkätreeni mikä ei kylläkään näkynyt treenissä vaan tunsin sen vain kropassani. Palautumiset ja jaksamiset ovat olleet hieman erilailla rinta- & ojentajatreeni ja jalkapäivänä, koska olen saanut väliin välipäivän. Rinta- & ojentatreeniä ennen minulla on launtai välipäivänä ja ennen jalkatreeniä minulla on maanantaina välipäivänä. Selkäpäivän torstai ja hauis & olkapäätreenin perjantain välillä näin ollen ei tule taukoa ja olen kyllä tämän huomannut osittain. Paras tapa olisin varmaan käydä jokatoinen päivä salilla ja jokatoinen välipäivä. Tähän en nyt kuitenkaan siirry, koska tällä normaalillakin tyylillä treenit ovat menneet hyvin.

Nyt kun viides viikkokin jo meni niin olen alkanut enemmän miettimään sitä mitä tekisin ensiviikolla? Koska on aika tehdä väliin jonkin muunlainen treeni? Kevyempi viikko jonka jälkeen kova 3x10 seteille oleva viikko? Yksi tai muutama 3x10 setin viikko, ensimmäisen ollessa hieman kevyempi. Jatkaa samaa rataa eli kahdenkymmenen toiston sarjoja? Siinäpä miettämistä mikä olisi "paras" vaihtoehto. Mitään aika perusteisia en ole ajatellut tekeväni tyyliin max 45 sekunnin tauot kun ne vastaavat liian paljolti nykyistä menoa. Turha asiaa on kuitenkin miettiä sen enempää vaan päättää asiasta sunnuntaina ensimmäistä liikettä tehdessä. Todelliset vaihtoehdot taitavat kuitenkin olla kevyempi viikko tai jatkaa kahdenkymmenen toiston sarjoja kun tuskin jaksan tällä hetkellä tehdä kovia 3x10 settejä isommilla painoilla.

[[{"fid":"284","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 3x20 25kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x20 15kg
  • Vipunostot sivuille 3x20 10kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x20 15kg
  • Hauis ristitaljassa 3x20 30kg
  • Hauiskääntö z-tanko 2x20 37,5kg 1x20 27,5kg
  • Vipunostot eteen 3x20 7,5kg

Viime viikolla ei tullut nyt ihan samanlaista treeniviikkoa kuin yleisesti on ollut. Viime viikolla tuli muutamia poikkeuksia ja muutoksia päiviin mutta yleisellä tasolla treenimäärä pysyi aikalailla samana. Näin ollen olen treenannut tällä tietyllä kaavaa aina kesäloman loputtua. Ensimmäinen vai oliko ensimmäiset viikot olivat vielä hieman hakua tähän suuntaan millä olen vienyt treeniviikkoja eteenpäin mutta mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut. Näin ollen

Tein treeniviikolle lopulta muutoksia mutta varaa oli hyvin. Yksi etu mikä on monissa treenikerroissa on se, että muutoksia voi tehdä ja treenejä voi jättää väliin. Kun on vähemmän treenikertoja niin tällöin on myös vähemmän tai oikeastaan vaikeampi tehdä muutoksia. Vielä kun minulla on viikon sisällä samoja lihasryhmiä osittain kahteen kertaan niin muutoksien tekeminen on helpompaa. Voin vain jättää jonkin treenin väliin ja vaikka vaihtaa siihen toisen treenin

Tälle viikolle tuli hieman muutoksia joten laitoin kerralla sitten treeniviikon uusiksi ja vielä siten, että se on joustava. Mietin päiviä koska "voin" ja en voi mennä kuntosalille ja katsoin sitten kokonaiskuvaa. Tämän johdosta osittain vaihdoin jaot ihan täysin. Täysin ja täysin mutta kuitenkin "radikaalisti". Maanantai ja perjantai pysyi normaaleina eli selkätreeni aamulla ja rintatreeni illalla ja perjantaina toisinpäin. Tämän välin treenit muuttuivat

Viime viikon "tapahtumat" johti siihen ettei viime viikolla ollut yhtään välipäivää. Näin ollen seuraava tiedostettu välipäivä oli luvassa nyt sunnuntaina. Mietin kyllä myöskin sitä, että olisin jättänyt lauantain treenit väliin ja pitänyt pari välipäivää. Minun ei välttämättä tarvinnut mennä lauantaina treenaan mutta kävin kuitenkin kaksi kertaa kuntosalilla. Aamupäivällä käsitreeni ja iltapäivällä olkapäätreeni mitkä olisin ihan hyvin voinut jättää

Tämän viikon treeneissä ei ole ollut mitään punaistalankaa sillä kaikki treenit ovat olleet erilaisia. Ei ole ollut mitään tiettyä tyyliä jolla olen vienyt treenit läpi kuten yleensä on ollut hieman tapana. Yleensä viikon treenit ovat jollain tapaa menneet jonkinlaisella punaisella langalla. Joko olen käyttänyt jonkin tyyppisiä erikoistekniikoita, tehnyt sarjoja kolme kertaa kymmenen tai vastaavilla tyyleillä tai pitkiä sarjoja käyttäen. Tällä viikolla treenit

Sunnuntaina tuli käytyä kuntosalilla tekemässä aerobinen treeni mitä ennen pumppasin vähän olkapäitä ja käsiä. Olkapää- & käsitreenin puolella tuli tehtyä aika perustreenit joiden jälkeen vedin puolituntia crosstrainerillä kokonaisuudessaan. Alkuun viisi minuuttia lämpöä minkä jälkeen minuutti kovaa ja kaksi minuuttia rauhallisesti. Tätä tein siihen saakka kunnes puolituntia alkoi olemaan täynnä. Loppuun taisi jäädä kolme minuuttia, että puolituntia tuli

Nyt on menossa juuri sunnuntainaamupäivä ja vielä ei ole ihan tiedossa mitä tänään tulen treenaamaan. Tänään on tarkoitus mennä kuitenkin vetämään jonkinlainen treeni. Alkuperäinen ajatus oli mennä tekemään aerobinen treeni kuntosalille sillä nyt torstai - lauantai välisenä aikana on tullut vedettyä kerran päivään mättöruokaa. Näitä olisi tarkoitus mennä kuluttamaan. Kuitenkin minulle on nyt tänä aamuna tullut ajatus, että tekisin aerobisen treenin kanssa

Tämä viikko piti treenata käytännössä pelkillä suorilla sarjoilla. Hyvinhän se onnistui vielä maanantaiaamuna, mutta heti maanantai-iltana aloin hakemaan penkissä päivän maksimia. Tiistai-iltana olkapäätreenissä tulikin sitten jo käytettyä supersarjaa. Eipä siis onnistunut tuo pelkillä supersarjoilla treenaaminen ihan kokonaan. Lähinnä halusin hieman pitää väliä erikoistekniikoista kun niitä on nyt tullut viime viikkoina käytettyä. Ihan vain sen takia ettei

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni

Tällä viikolla tein yleiseen ruokailuun ateria muutoksen mitä olen kyllä kerran jo kokeillut. Olen mennyt kesäloman jälkeen nämä kolme viikkoa samalla kaavalla ruokailujen osalta maanantaista - perjantaihin. Viikonloppuisin olen syönyt joko samankaltaisesti tai hieman "parempaa" eli lohta ja lihaa kun arkisin ruokailut ovat menneet salaatti, jauheliha ja kana linjalla. Sinällään varmaan voisi sanoa dieetti linjaa mutta käytännössä ei. Olen vain syönyt omasta