Välipäivän jälkeen kevyt aamupumppi ja illalla kunnon treeni

16.11.2016 - 12:06

Eilinen välipäivä tuli kuin tilauksesta. Ensinnäkin sain tasattua unirytmiä kun maanantain ja tiistainvälisenä yönä tuli nukuttuva vain 5 tuntia sekä sain levättyä sillä takana oli kuitenkin neljä kuntosalitreeniä parin päivän aikana. En tajua miten jossain vaiheessa viime viikkoa tai viikonloppua olin jopa suunnitellut meneväni eilen juoksemaan tai yrittämään juoksemista. Tämä jossain vaiheessa suunniteltu keskiviikon juoksu olisi ollut iltapäivällä juostavat intervallit. Tämän suunnitelman kuitenkin hylkäsin jo hyvissä vaiheissa alkuviikon aikana sillä jos olisin tehnyt edes jonkinlaisen treenin keskiviikkona niin homma olisi mennyt hieman yli.

Tuplatreeniviiikkoja tehdessä ei kyllä pitäisi ajatella mitään lisätreenejä kuntosalitreenien lisäksi. Kahdeksan kuntosalitreeniä on kyllä ihan tarpeeksi yhdelle viikolle vaikka alkuvuodesta kävin tekemässä keskiviikkoaamuisin aerobisen treenin. Tämän tarkoitus oli saada jalkoja auki sillä alkuvuodesta jalkapäivä oli tiistaisin. Tälläkin kertaa kun jalkapäivät ovat nykyään perjantaisin olen hieman suunnitellut meneväni lauantaiaamupäivällä spinningiin, mutta tämä suunnitelma ei ole vielä 100%. Muutenkaan en ole vielä tässä vaiheessa ihan varma mitä / miten teen perjantain jalkapäivän. Olen miettinyt hieman katsovani tilannetta paremmin perjantaiaamuna jolloin päätän ilatreenin kohtalon. Jalkojen kunto on vielä itselleni hieman arvoitus ja en halua nyt liikaa rasitusta jaloille jotta ensiviikolla ne olisivat jo paremmin kunnossa. Tällä kertaa en halua yhtään pitkittää jalkojen saantia 100% kuntoon.

Kevyt aamupumppi rinnalle ja ojentajille

Tämän aamun aamutreeni oli yhtä poikkeusta lukuunottamatta suhteellisen kevyttä pumppia. Ainoa liike mihin otin aamulla hieman liikaa painoja oli dippi mihin otin 15kg lisäapainon. Dipissä olisi tänään riittänyt hyvinkin 10kg levypaino mutta ajattelin jotenkin jaksavani 15kg painolla helpommin. Muutoin painot osuivat sinällään hyvin liikkeisiin, että sain suhteellisen helpon pumpin aamutreeniksi mikä oli tarkoituskin. Illalla on sitten vuorossa kovempi treeni ja aamulla aamutreenissä halusin tehdä vain kevyemmin mutta en liian kevyesti. Kyllähän sitä hieman aamulla mietti ensimmäistä liikettä tehdessäni, että onko näissä tuplatreenien tekemisissä oikeastaan kovin suurta hyötyä. Eikö yksi kuntosalitreeni riitä päivää kohden?

[[{"fid":"417","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Tänään ei ollut väsymystä kun olin saanut nukkua edellisenä päivänä enemmän sekä sain myös tälle yölle normaalin mittaiset yöunet. Lisäksi itselläni oli hyvä fiilis lähteä aamulla aamusalille eikä missään vaiheessa ollut ajatusta siitä etten olisi tänään halunnut lähteä aamulla aamusalille. Aloin vain kerran miettimään aamutreenille tulon järkevyyttä vain siltä kannalta kun tekeminen tuntui helpolta eikä tarkoitus ollutkaan missään vaiheessa saada kovempaa treeniä alle. Juuri samalla tavalla minulle on käynyt jonain iltatreeninä kun olen tehnyt raskaamman treenin aamulla aamutreenissä. Tällöin olen miettinyt samaa asiaa onko järkeä tulla tekemään iltatreeniä kun aamulla on jo tehnyt kunnon treenin. Lähinnä nämä miettimiset ovat tulleet päähän silloin kun olen tehnyt juuri niitä kevyempiä treenejä, mutta iltaisin tuo miettiminen on ollut sinällään suurempaa.

Käytännössä halusin tehdä aamulla aamutreenin hieman kovempaa, mutta samalla mietin koko ajan iltaa jotta en tuhlaisi liikkaa voimia aamun aamutreeniin. En lähtenyt luottamaan siihen, että pystyisin palautua hieman kovemmasta treenistä päivän aikana ennen iltatreeniä. Sinällään vaikeampi yhtälö missä mielestäni onnistuin hyvin, mutta tämänhän näkee vasta illalla kun vuorossa on kovempi treeni. Varsinkin nyt kun olen paukuttanut loistavia treenejä melkein treenistä toiseen niin nyt ei haluaisi tehdä sitä virhettä, että tekisi aamulla liian raskaan treenin. Alkuvuodesta jolloin tein aktiivisesti tuplatreenejä niin ei tullut mietittyä lähes yhtään tulostasoja vaan keskittyi treenaamaan päivän painoilla. Tällä viikolla kun on tehnyt jo pari päivää hyvillä tuloksilla tuplatreenejä niin sitä haluaa vain jatkaa samalla tulostasolla mikä on haasteellista. Juuri tämän takia hyvät tulokset ovatkin huonoja asioita itselleni sillä tämän jälkeen tulokset alkavat vain mietityttämään enemmän. Samalla vaikka tekisi oikesati hyvän treenin niin vertaamalla sitä juuri tehtyihin ennätyssarjoihin treeni voi vaikuttaa surkealta. 

Rinta- & ojentajatreeni

  • Penkki käsipainoilla 3x15 35kg
  • Dippi 15kg lisäpaino 3x15 15kg
  • Alaristikkäistalja istuen 3x15 25kg
  • Ojentajapunnerrus pään yli istuen 3x15 40kg
  • Rintaprässi 3x15 80kg
  • Kick-back talja 10kg x15, 3x15 20kg

Raskas rinta- & ojentajatreeni illalla

Tänään oli ihan erilainen valmistautuminen illan treeniin kuin tiistaina. Tiistaina valmistautumista vaikeutti väsyminen ja tänään pääsin valmistautumaan ihan normaalisti. Kun yöunet on normaalin pituiset ja takana on välipäivä niin valmistautuminen pitäisi olla paljon helpompaa kuin vähäisillä unilla sekä edellisenä päivänä olleen treenipäivä. Helpompi valmistautuminen auttaa myöskin itse treeniä kun ei tarvitse miettiä sen enempää valmistatumista ja sitä mikä on päivän kunto.

[[{"fid":"419","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Illan kuntosalitreeni rakentui periaatteessa sitä että ojentajaliikkeet tein alusta asti kovaa kun taas rinnan osalta pari ensimmäistä liikettä meni kovaa ja viimeinen kolmas "rennommin". Illan kuntosalitreeni alkoi tänään penkillä kuten rintatreenit ovat alkaneet jo pidempään. Yhteen aikaa pidin taukoa penkin tekemisestä, mutta nyt olen taas tehnyt pidempään penkkiä rintatreenissä. Tein illalla myöskin vinopenkkiä mitä en ole oikein tehnyt samalla aktiivisuudella kuin aikoinaan. Viime viikolla tein vinopenkkiä vapaalla tangolla ja tänään vuorossa oli käsipainoilla tehtynä. Luulisin tuon toimivan vain paremmin kun olen nyt pitänyt eri penkki variaatioista taukoa niin liikkeitä jaksaa tehdä sitten taas kun niitä tekee. Olen myöskin pitänyt alavinopenkistä hieman taukoa ja nämä vinopenkkien taukojen pitämiset ovat johtaneet siihen, että olen tehnyt nyt enemmän rintaliikkeitä taljoissa sekä vipunostoja olen alkanut myöskin tekemään aktiivisemmin.

Rinta- & ojentajatreeni

  • Penkki 70kg x10, 120kg x5, 150kg x5 x4 x4
  • Ranskalainen punnerrus 3x10 47,5kg
  • Vinopenkki käsipainoilla 3x10 40kg
  • Ojentajapunnerrus tanko 60kg x10, 3x10 80kg
  • Peck-deck 3x10 60kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus vastaote 30kg x10, 3x10 35kg

Loman jälkeen paluu arkeen on tapahtunut mielestäni paremmin kuin viime vuonna siis yleisellä tasolla kuin treenien osalta. Minulla oli viime vuonna jotain vaikeuksia sopeutua normaaleihin rytmeihin ainakin siis ajallisesti. Kun lomalla oli tottunut treenaamaan aikaisemmin mitä normaalisti niin aluksi tuntui oudolta mennä myöhemmin kuntosalille. Lähinnä varmaan sen takia ettei töiden ja kuntosalille menemisen välissä ollut niinkään ihmeellistä tekemistä. Sitä

Viimeinen lomaviikko menossa ja treenien osalta täytyy sanoa, että loma on mennyt sen osalta hyvin. Minulla ei ollut mitään tavoitteita tai suunnitelmia miten tekisin treenit tämän kesäloman osalta mutta sen tiesin, että tulen treenaamaan ihan normaalisti. Tämän vuoden kesäloman ajankohta ja suunnitelmat menivät putkiremontin takia näin miten meni. Halusin pitää kesäloman ensimmäisen täyden kuun putkiremontista sillä en halunnut käyttää lomaa putkiremonttiin

Totutteleminen treeneihin loman aikan näytti vievän muutaman päivän sillä keskiviikkona sain tehtyä kyykyssä eräänlaisen ennätyksen. Sain kyykättyä 180kg painoilla seitsemän toistoa minkä lopulta onnistuin tekemään kolme kertaa. Aikaisempi toistomäärä ennätys 180kg painoilla oli viisi toistoa. Eräällä tapaa tämä oli hieman odotettavissa sillä olen saanut nostettua kyykyn ennätystä pikkuhiljaa 230kg painoihin niin sen pitäisi näkyä myöskin sarjapainoissa tai

Tiistaina oli vuorossa rinta päivä ja penkki missä sainkin tehtyä 200kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa. Nämä sarjat tuli tehtyä slingshottia käyttäen millä olen käytännössä tehnyt penkin viimeisen kolmen neljän kuukauden aikana. Poikkeuksetta kaikki yli 140kg nostot ja sarjat olen tehnyt slingshottia käyttäen. Syitä on käytännössä yksi mutta oikeastaan kaksi. Käyttämällä penkissä slingshottia saat tehtyä enemmän toistoja sekä tekeminen on muutoinkin

Parin viime viikon aikana maastaveto oli mennyt hieman paremmin. Pari viikkoa sitten sain 250kg painoilla viiden toiston sarjan ja viime viikolla aluksi 240kg painoilla neljä toistoa mitä seurasi 250kg painoilla kolme toistoa. Tältä pohjalta lähdinkin hakemaan maananantaina 260kg painoilla kolmea toistoa tai vähintään kahta, mutta sainkin vain yhden hikisen toiston. Tämä toisto oli todella raskas eikä ollut mitenkään parin viime viikon tuloksien kanssa

En ole ollut dieetillä oikeastaan enään kolmeen viikkoon ainakaan mutta siitä huolimatta olen kuullut ihmisiltä, että minun dieettini etenee. Tähän vain olen vastannut, että en ole ollut enään "kunnon" dieetillä kolmeen viikkoon vaan enemmänkin semidieetillä. Vein molemmat vaakani Pelican Self Storageen jo viikkoja sitten niin en ole voinut seurata omaa painoani sen jälkeen mikä on ollut oikeastaan vain hyvä asia. Kun ei ole yhtään seurannut painoa vaa'an

Vihdoin ja viimein sain kyykyssä paremman tuloksen kuin penkissä. Todella pitkään ja oikeastaan liian pitkään minulla oli penkki parempi kuin kyykky. Osittain tämän asian johdosta mutta yleisesti heikon kyykyn takia lähdin kyykkäämään "alusta" vajaa vuosi sitten. En ole ihan varma koska aloitin tämän kyykky projektin mutta aika lähelle se menee että siitä tulisi vuosi pian täyteen. Tuolloin lähdin tekemään kyykkyä ihan 60kg - 80kg painoilla nyt painojen

En oikeastaan ole ollut dieetillä enään kolmeen viikkoon ja nyt viimeistään voi oikeasti sanoa, että dieetti on ohi. Kolme viimeistä viikkoa olen ollut kyllä viisi - kuusi päivää viikosta dieetillä, mutta viikonloppuisin on tullut syötyä hieman ohi. Näin on käynyt kolme viikkoa putkeen mikä on kyllä tarkoittanut sitä, että dieetti ei ole päällä vaikka olen henkisesti itse vedonnut dieettiin. Tämän hetkinen on enemmänkin "semidieettiä" tai normaaliin paluuta

Näköjään minun dieetti jatkuikin parin viime viikon tapaan siten, että maanantaista - perjantaihin mentiin dieetillä mutta viikonloppuna tuli hieman syötyä "ohi". Käytännössä näin on nyt tapahtunut kolmena viikkoa putkeen. Tästä huolimatta olen käynyt maanantaisin ja torstaisin vaa'alla mikä on pysynyt samoissa lukemissa. Maanantaisin paino on vaa'an mukaan lähes sama joka maanantai ja torstait on sama asia. Maanantaisin paino on noin pari kiloa torstain painoa

Täytyy sanoa, että dieetti on kulkenut varmaan kaksi viikkoa paikoillaan ellei jopa lähtenyt väärään suuntaan. Tähän vaikuttaa yksi asia mikä tapahtui kahdella perättäisellä viikolla eli viikonloppu "mässäily". Pari viikkoa sitten oli juhannus ja toissa viikonloppuna kävin uudestaan Vammalassa jolloin en myöskään jaksanut pitää dieetistä kiinni. Kun on reissussa tai paremminkin poissa arjesta ja arjen rutiineista niin dieettiä on todella vaikea pitää yllä