Vaihdoin aminohapot suolaveteen treenijuomana

13.12.2020 - 16:35

Kirjoittelin tuossa kuinka sain pienillä muutoksilla painon alkamaan tippumaan mutta unohdin mainita asian tai pari. Keskeisin asia lienee aminohappojen käytön muuttaminen. Ei niinkään määrän mikä on pysynyt samana vaan ajankohta. Olen jo vuosia käyttänyt aminohappoja treenijuomana mutta nyt tein pienen vaihdoksen treenijuoman ja palautusjuoman välillä. Tällä hetkellä olen käyttänyt viikkojen ajan suolavettä treenijuomana eli sekoitan normaalia suolaa veden sekaan. Olen tätä kyseistä tapaa käyttänyt vuosien saatossa muutamia kertoja lähinnä käsitreenien aikana jolloin minulla on ollut ongelmia lihaskramppien kanssa.

Suolavesi edes auttaa lihaskramppeihin ja se on ollut merkittävin tekijä miksi olen sekoittanut suolaa veden sekaan enkä juo pelkkää vettä. Lukemalla erilaisia suolaveden hyötyjä koskevia artikkeleita niin suolavedellä on nähtävästi muitakin hyötyjä kuten mahdollinen aineenvaihdunnan lisääntyminen. Jos tämä pitää paikkaansa niin se on vain hyvä asia sillä olen nyt muutoinkin keskittynyt lisäämään ja parantamaan aineenvaihduntaan. Suolaveden muita hyötyjä on tietenkin samat asiat kuin normaalin suolan mutta toiset ovat taas sitä mieltä, että suolaa pitäisi välttää ainakin liian suolan käyttöä.

Itse otan suolavettä treenijuomaksi enemmänkin sen takia, että haluan välttää tai pienentää mahdollisia lihaskramppeja. Suolavesi ei itsestään niitä poista mutta edes auttaa niiden saamista. Itselläni ei ole niinkään ollut ikinä lihaskramppeja kesken treenin vaan enemmänkin treenin jälkeen. Tässä on nyt muutenkin tullut keskityttyä paremmin ja enemmän lihashuoltoon niin sanoisin tämän olevan vain hyvä asia sillä en käytä lisättyä suolaa päivän aikana oikeastaan kuin yhdellä aterialla.

Aminohapot mitkä toimivat enennen suolavettä treenijuomana niin on nyt siirtynyt palautusjuomaan treenin jälkeen. Palautusjuomana on nyt toiminut pelkästään proteiini plus aminohapot ja esimerkiksi hiilarit (malto) on harvinaisemmalla käytöllä. Aminohapot auttavat kroppaa palautumaan minkä takia en ole jättänyt niitä pois treenin aikana tai treenin jälkeen. Tällä kyseisellä palautusjuomalla sekä normaalilla aterialla treenin jälkeen olen palautunut treeneistä ja seuraavana päivänä olen jaksanut tehdä treenin ihan normaalisti.

En osaa sanoa kuinka paljon tämä anomihappojen vaihtaminen suolaveteen treenijuomaksi on edes auttanut aineenvaihduntaan vai onko syy muissa pienemmissä muutoksissa joita olen tehnyt. Onko suolavesi edes auttanut cardion lisäämisen kanssa parantamaan aineen vaihduntaa yhdessä vai onko syy vain cardion lisääminen? Tämä pysyy kysymysmerkkinä ainakin toistaiseksi ja näen vaikutuksia enemmän silloin kun vaihdan aminohapot takaisin treenijuomaksi. En ajatellut pitäväni suolavettä kuitenkaan ihan vakituisena treenijuomana vaan tarkoitus on palata aminohappoihin jonkun ajan kuluttua.

Nyt on menossa juuri sunnuntainaamupäivä ja vielä ei ole ihan tiedossa mitä tänään tulen treenaamaan. Tänään on tarkoitus mennä kuitenkin vetämään jonkinlainen treeni. Alkuperäinen ajatus oli mennä tekemään aerobinen treeni kuntosalille sillä nyt torstai - lauantai välisenä aikana on tullut vedettyä kerran päivään mättöruokaa. Näitä olisi tarkoitus mennä kuluttamaan. Kuitenkin minulle on nyt tänä aamuna tullut ajatus, että tekisin aerobisen treenin kanssa

Tämä viikko piti treenata käytännössä pelkillä suorilla sarjoilla. Hyvinhän se onnistui vielä maanantaiaamuna, mutta heti maanantai-iltana aloin hakemaan penkissä päivän maksimia. Tiistai-iltana olkapäätreenissä tulikin sitten jo käytettyä supersarjaa. Eipä siis onnistunut tuo pelkillä supersarjoilla treenaaminen ihan kokonaan. Lähinnä halusin hieman pitää väliä erikoistekniikoista kun niitä on nyt tullut viime viikkoina käytettyä. Ihan vain sen takia ettei

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni

Tällä viikolla tein yleiseen ruokailuun ateria muutoksen mitä olen kyllä kerran jo kokeillut. Olen mennyt kesäloman jälkeen nämä kolme viikkoa samalla kaavalla ruokailujen osalta maanantaista - perjantaihin. Viikonloppuisin olen syönyt joko samankaltaisesti tai hieman "parempaa" eli lohta ja lihaa kun arkisin ruokailut ovat menneet salaatti, jauheliha ja kana linjalla. Sinällään varmaan voisi sanoa dieetti linjaa mutta käytännössä ei. Olen vain syönyt omasta

Mielestäni hyvää virkistävää ja rennompaa vaihtelua tehdä jokatoinen päivä tuplatreeni kun treenaa tuplatreenejä. Jokatoinen päivä minulla on ollut sitten iltatreeni tai mahdollisesti päivä on ollut välipäivä. Virkistävän tuosta tekee lähinnä se asia, että joudun heräämään aamutreenejä varten aikaisin mikä tekee aamutreenaamisesta välillä rasittavaa ja henkisesti raskasta. Enemmän se on henkisesti raskasta kuin fyysisesti raskasta ainakin minulle sillä vaikka

Perjantaina oli luvassa tuplajalkatreeni aamulla takareidet ja illalla etureidet ja lauantaina puolestaan tein ensimmäistä kertaa ikinä tuplatreenin viikonloppuna. Nämä kaksi päivää sisälsi neljä treeniä joista kolme treeniä meni aika lähelle toisiaan ja "vain" etureisitreeni poikkesi näistä muistatreeneistä. Perjantaiaamuna treenasin takareidet enemmän tuntuman mukaan kuin suurempien painojen ja kun kyseessä oli tämän viikon toinen tuplajalkatreeni tein tämän

Tuplatreenipäivinä olen nyt yrittänyt pysyä aikatauluissa treenien kestojen suhteen kun taas yhden treenin päivinä olen saattanut hieman pidentää treeniä. Tuplatreenipäivinä olen välillä ihan katsonut kelloa paljonko treenissä on mennyt aikaa sillä yritän nyt välttyä liian pitkiltä treeneiltä. Tietenkin ajan käyttöä on helpottanut se, että olen käytännössä tehnyt kolme liikettä per treeni ja näin ollen olen pysynyt aikataulussa helpommin. Vaikka olen tehnyt

Aloitin viime viikolla treenaamaan jokatoinen päivä tuplatreeni ja jokatoinen iltatreeni. Tällä tavalla etenin aina viime viikon sunnuntaille milloin päätin pitää välipäivän. Aluksi olin suunnitellut tekeväni tuplajalkatreenin ja vielä sunnuntaiaamuna mietin asiaa kunnes päädyin tekemään tämän treenin maanantaina. Näin ollen en vieläkään ole treenannut tupla kuntosalitreeniä viikonloppuisin kun lauantaina tuli tehtyä "vain" maastavetotreeni. Viikonloppuisin

Se mitä suunnittelin ja pohdin tälle viikolle ei toteutunut kyllä. Ehkä minulla oli vielä sunnuntaina liikaa suunnitelmia joista kyllä päädyin yhteen. Minulla siis oli suunnitelma kun menin nukkumaan sunnuntaina ja kun heräsin maanantaina. Suunnitelmani oli käydä varmaankin kolmena aamuna tällä viikolla aamulenkillä minkä lisäksi normaalit salitreenit. Maanantaiaamuna heräsinkin aamulenkkiä varten mutta hyvin nopeasti muutin tuon suunnitelman aamulla

Niinhän siinä sitten kävi, että kun sain treeniviikon käytyä läpi torstaihin mennessä niin perjantaina sekä sunnuntain löysin itseni treenaamasta. Tätä varten piti sitten oikein miettiä mitä sitä treenaisi kun en kuitenkaan halunnut aloittaa vielä uutta treeniviikkoa sillä tuleva viikko oli auki. Olin treenannut siis kaikki lihasryhmät läpi ja halusin säästää selkätreenin sekä rintatreenin tekemistä sillä nämä olivat ne treenit millä olin suunnitellut