Keskiviikkona aamulla olkapää- & ilallla käsitreeni ja torstaina rintatreeni

16.11.2016 - 12:06

Tuplatreenipäivinä olen nyt yrittänyt pysyä aikatauluissa treenien kestojen suhteen kun taas yhden treenin päivinä olen saattanut hieman pidentää treeniä. Tuplatreenipäivinä olen välillä ihan katsonut kelloa paljonko treenissä on mennyt aikaa sillä yritän nyt välttyä liian pitkiltä treeneiltä. Tietenkin ajan käyttöä on helpottanut se, että olen käytännössä tehnyt kolme liikettä per treeni ja näin ollen olen pysynyt aikataulussa helpommin. Vaikka olen tehnyt "vain" kolmea liikettä niin sarja ja toistomäärät ovat vaihdelleen paljon ja tuntuu että illalla vielä enemmän. Aamuisin olen tuntunut menevän enemmän kolme sarjaa tyylillä kun illalla sarja määrät ovat olleet kolmen - viiden välillä tai enemmän. Olen ehkä pysynyt aamulla kolmen sarjan tyylissä sen takia, että aamulla on suhteessa vähemmän voimia kuin illalla. Ehkä tuo ei ole ollut se syy mutta voisin jotenkin kuvitella "säästäväni" kroppaa hieman aamulla kun tuossa välissä pitää kuitenkin käydä töissä ja ilalla on sitten vuorossa toinen reissu.

Olen nyt pidempään treenannut tuplatreenipäivinä kahta eri lihasryhmää mutta alkuaikoina treenasin samoja. Mitä nyt olen ymmärtänyt niin kuusi tuntia maksimi aikaraja tuplatreenien välille. Tämä ei olisi itselleni mahdollista paitsi jos kävisin tekemässä aamutreenin aamupäivällä ruokatauolla. Näin ollen minulle tulee aina vähintään noin yhdeksän tuntia treenien väliin jos menisin suoraan töistä tekemään treenin. Näinhän en tee vaan menen vasta myöhemmin illalla tekemään treenin jolloin treenien väliin tulee joku 11 - 12 tuntia väliä mikä on lähes puolet tuosta maksimi rajasta. Tältä kannalta minun on parempikin treenta kahta eri lihasryhmää tuplatreenipäivinä.

Tuossa kuuden tunnin maksimissa on "laskettu" jokin lihaksen lepoon menemisen aika. Aika milloin lihas on menossa tai on jo lepotilassa. Tällöin treenaaminen on siis sitä, että aamulla saadaan paikat auki ja yli kuusi tuntia väliä treenien välissä niin kaikki alkaa alusta kun lihas on jo ehtinyt aloittamaan palautumisen. Tieteellisiä asioita ja asioita mitä kannattaa huomioida jos käy tai aloittaa käymään kaksi kertaa treenaamaan päivän aikana. Normaalilla työssä käyvälle ihmiselle on siis vaikea sovittaa tuota kuuden tunnin aikarajaa treenien välille ellei pysty käymään käytännössä työpäivän aikana tekemässä treeniä.

Itse en aikoinaan miettinyt asiaa palautumisen kannalta kun vaihdoin tuplatreenit samasta lihasryhmästä eri lihasryhmiin. Oma pointtini oli saada jotenkin lyhyemmässä ajassa kaikki lihasryhmät läpi tai tiheämpään treenejä. Myöskin saman lihasryhmän treenaaminen samana päivänä toi aina haasteita suunnitella molemmista treeneistä erilaisia. Nyt kun tekee kaksi eri lihasryhmää päivässä ja vaikka tulisin vielä samalle viikolle sama lihasryhmä niin treeni voi olla identtinen edelliseen treeniin. Itse kyllä vaihtelen ainakin yhden liikkeen tai ainakin yritin edelliseen treenin verrattuna.

Tuplatreenipäivillä saa loistavasti kaikki lihasryhmät treenannutua kolmena päivänä. Tätä olen käyttänyt nyt paljon ja näin ollen olen saanut viikkoon vielä lisää treenejä. Selkätreeni ja rintatreeni yhtenä päivänä, takareidet ja etureidet yhtenä ja viimeisenä olkapäät ja kädet. Näin on treenattu koko kroppa läpi ja tuohon menee kolme päivää jolloin viikkoon jää neljä päivää vaikka väliä.

Keskiviikkoaamuna olkapäätreeni ja illalla käsitreeni

Tiistaina kävin tekemässä selkätreeni Elixia Salmisaaressa ja olin hieman ajatellut myöskin keskiviikko aamun olkapäätreeniä siellä. Kuitenkin pitkään pohdittuani asiaa jätin tällä kertaa sinne menemisen väliin ja menin ihan normaalisti länärille. Salmisaaressa olisi kyllä ollut Hammer Strenghtin pystypunnerruslaite mitä en ole vielä koskaan käyttänyt ja tuon takia sinne olisin myöskin mennyt. Tulin vain päättäneeksi etten jaksa sinne nyt lähteä ja ehkä tuo oli tällä kertaa pienimuotoinen virhe ja minun olisi sinne vain kannattanut mennä. Ajattelin länärillä olevan parempi valikoima yleisesti olkapäälaitteita varsinkin takaolkapäälaite mutta keskiviikkoaamun olkapäätreeni olikin loppujenlopuksi aika perus kamaa minkä olisin ihan hyvin voinut toteuttaa Salmisaaressa. Näin ollen siis olisiin ihan hyvin voinut mennä sinne.

Tällä kertaa tulin tehneeksi oikeastaan ensimmäistä kertaa varmaan kolmeen kuukauteen pystypunnerrusta käsipainoilla. Olen näiden kolmen kuukauden aikana kyllä tehnyt hieman pystypunnerrusta vapalla tankolla sekä smith-laitteessa mutta käsipainoilla en. Ihan siitä syystä, että olen säästellyt olkapäitä kun ne tuntuvat menevän suhteellisen helposti huonoksi pystypunneruksessa jos ne päättävät mennä. Pystypunnerrus on mainio olkapääliike mutta samalla se on hyvin kuluttava liike ja hiemankin ylisuuret painot tai tekniikan hajoaminen niin olkapää on kipeä. Nyt tällä kertaa tein sen mitä en ole tainnut yleensä tehdä, että pidättäydyin tietyissä painoissa enkä lähtenyt painoja nostamaan. Tein viisi kymmenen toiston sarjaa 35kg käsipainoilla vaikka monta kertaa mietin 40kg käsipainojen ottamista. 

Aamun olkapäätreeni oli sinällään aika perustekemistä ilman viimeistä supersarjaa huomioiden. Illan käsitreeni olikin sitten erilainen ja käytännössä uusi. Olen saattanut tehdä tälläistä aikaisemminkin mutta en näin johdonmukaisesti ja kaavamaisesti. Käytännössä treenasin liikkeen 3x 3x6 tyylillä eli kuusi toistoa 10 sekuntia taukoa kuusi toistoa tauko ja kuusi toistoa mistä muodostui sarja. Näitä sarjoja tuli sitten tehtyä kolme. Käytännössä kahdeksantoistoa toistoa per sarja mutta välissä 10 sekunnin taukoja. Tällä sain sen, että pystyin laittamaan liikkeisiin sinällään isot romut mutta kuitenkaan tekniikkaa rikkomatta. En halunnut lähteä heilumislinjalle vaan otin toistot mielestäni rauhallisesti ja teknisesti.

Z-tangolla tehtyyn hauiskääntöön scott-penkissä tein alkuun hitaitai kuuden sekunnin alasvientejä kunnes se alkoi painamaan. Tämän jälkeen tein tähän päälle muutaman normaalin toiston. Tälläisiä sarjoja tuli tehtyä kolme minkä jälkeen aloitin käytännössä tuon koko 3x 3x6 systeemin. Tämän ollessa treenin aloitusliike alkulämpö supersarjan jälkeen tulin vain sitten jatkaneeksi tuota kyseistä tyyliä treenin loppuun. 

Olkapäätreeni

  • Takaolkapäälaite
  • Pystypunnerrus käsipainoilla
  • Supersarja vipunsotot istuen + vipunostot istuen ilman tukea

Käsitreeni

  • Supersarja Ojentajapunnerrus tanko + Hauiskääntö talja naru
  • Hauiskääntö z-tanko scott
  • Ranskalainen punnerrus
  • Hauiskääntö istuen käsipainoilla
  • Ojentajapunnerrus v-tanko

Torstaina rintatreeni

Keskiviikkoiltana kotiin päästyäni käsissäni ei tuntunut mitään käsitreenin vaikutuksia. Ajattelin sitten treenin olleen heikko kun enään tuossa vaiheessa ei tuntunut mitään. Treenin aikana sain kyllä heti pumpin päälle ja sain pidettyä tämän treenin ajan. Pumppi kuitenkin katosi mielestäni hyvin nopeasti tai ainakin tuntui sille. Kuitenkin kun heräsin torstaina niin huomasin käsissä tuntuvan. Niin hauiksen kuin ojentajien puolella tuntui, että edellisenä iltana oli ollut käsitreeni. Kun tämä sama tuntuma oli päällä koko päivän niin aloin vain miettimään miten tämä tulee vaikuttamaan illan rintatreeniin? Kuitenkin rintaliikkeitä varsinkin punnerrusliikkeissä tarvitaan ojentajia niin aloin vain miettimään jaksamista. Kuitenkin tuo unohtui itse treenin aikana sillä suurinpiirtein tulin vain kiroilleeksi itselleni varsinkin ensimmäisen liikkeen penkin aikana.

Jatkoin torstaina käytännössä siitä minkä aloitin edellisen päivän käsitreenissä. Kolme sarjaa kolme kertaa viisi - kuusi toistoa tyyli. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun tein rintatreeniä tällä tavalla ja sen huomasi meinaan painot eivät osuneet edes sinnepäin. Tulin ottaneeksi penkkiin ja vinopenkkiin käsipainoilla liian suuret painot. Vinopenkissä tuo kyllä meni ihan ok, mutta hieman pienemmillä painoilla olisi saanut parempia toistoja. Tällä kertaa 40kg käsipainoilla tekeminen meni enemmän runttaamiseen ja 35g tai 37,5kg käsipainot olisivat olleet paremmat. Penkin puolella kaikki meni sitten heikommin ja jouduin vaihtamaan joka sarjaan pienempää painoa kun tyhmänä luulin jaksavani tehdä 110kg painoilla.

Painot menivät väärin ja salla aloin liikaa yrittämään sillä yritin tehdä settejä kuudella toistolla enkä viidellä. Tämä johti siihen, että ensimmäinen kunnon sarja meni kuusi, kuusi ja viisi toistoa 110kg painoilla. Tämän jälkeen laskin painoja 100kg mutta tämä meni paljon heikommin sillä en saanut edes ensimmäisen veroista sarjaa. Tämä johti siihen, että kolmas sarja tuli tehtyä 80kg painoilla millä jaksoinkin sitten tehdä kunnolla mutta väsyneesti. Virhe oli aloittaa 110kg painoilla sillä minulla meni kaikki voimat juuri tuohon ensimmäiseen sarjaan.

Penkin ja vinopenkin jälkeen vuorossa oli vielä ristikkäistalja minkä tein ihan normaaleita suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja tehdessä. Ajattelin kokeilla tässäkin vielä samaa mitä kahdessa aikaisemmassa liikkeessä, mutta ajattelin olevan järkevä tehdä tässä suoria sarjoja. Olihan minulla jo kaksi liikettä tehtynä erikoistekniikalla.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki käsipainoilla
  • Ristikkäistalja

Olen viime vuosien aikana muutamia kertoja kokeillut trap bar tankoa mutta en ollut oikein koskaan tehnyt sillä kunnolla varsinaista treeniä. Tuolloin kyllä huomasin että liike ottaa todella paljon etureisiin mutta en oikein rekisteröinyt sitä itselleni kun olen ollut normaalin maastavedon puoleen. Se voi olla myös että kaikilla saleilla joilla olen treenannut vuosien saatossa aktiivisesti niin ei ole ollut käytössä trap bar tankoa. Myöskin muutamalla kuntosalilla oli sellainen "puolikas" trap bar tanko eli kun normaalisti trap bar tanko muodostaa sellaisen ympärän muotoisen kehyksen niin "puoli" trap bar tanko on sitten puolikas kehykseltään.

Lauantaina aloin suunnittelemaan käyntiä Tampereen Loaded:lla kun minulla on vielä 10-kerran kortista kertoja jäljellä ja en nyt tiedä kauanko olen vielä täällä päin ennen kuin kortti menee vanhaksi. Oikeastaan suunnittelin tällä viikolla käyväni kaksi kertaa Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun tiistaina kävin tekemässä maastaveto treenin. Tuon treenin jälkeen ajattelin että voisin vielä käydä tällä viikolla toistamiseen tekemässä jonkun toisen treenin ja mieluiten arkena. Yksi vaihtoehto oli torstai jolloin vuorossa oli penkki treeni mutta tuolloin en mennyt ja perjantaina oli taas kerran vuorossa maastaveto treeni niin en halunnut nyt toista maastaveto & selkätreeniä tehdä toistamiseen samalla viikolla Tampereen Loaded:lla.

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.