Tuplatreeni viikko päätyökseen ja ensiviikolla väliä tuplatreeneistä

16.11.2016 - 12:06

Kolmas viikko päätökseen tuplatreenien osalta. Kolme viikkoa on tarjonnut yhteensä 23 kuntosalitreeniä. Lukema olisi 24 ellei ensimmäisen viikon tiistai olisi ollut pyhä. Tämä on jonkinlainen ennätystä vaikka en siltä kannalta asiaa katsokkaan. Ensi viikolla onkin vuorossa väliviikko tuplatreeneistä joka tulee sopivaan tarpeeseen. Olen alkanut pikkuhiljaa huomaamaan eräänlaista väsymystä molemmissa treeneissä sekä aamutreeneissä että iltatreeneissä. Alkuviikon maanantaina sekä tiistaina ainakin aamutreeneilläkin voi olla vaikutusta loppuviikon väsymykseen, koska alkuviikon treenit menivät todella hyvin. Silloin kun myös menee hyvin niin tulee tehtyä raskaammin. Kun sujuu niin silloin kannattaa tehdä myös kunnolla, mutta ei yli ja tämä onkin välillä vaikeaa. Helposti kun painot tuntuvat nouseva kevyesti tulee lisättyä enemmän painoja ja samalla saattaa kokeilla uusia painoja tai jopa maksimeita.

Jos maanantai on normaalisti yleinen treenipäivä niin aamulla se tuntuu olevan yksi hiljaisimmista. Heti tiistaina tuntuu olevan paljon enemmän väkeä treenaamassa aamulla kuin maanantaiaamuisin. Ehkä porukka ei vaan jaksa herätä maanantaiaamuna, mutta iltapäivällä - illalla on sitten pakko mennä treenaamaan. En osaa oikein sanoa mikä aamu on vilkkain, mutta yksi voisi olla nämä perjantaiaamut jolloin kuntosalilla tuntuu olevan aina suhteellsien paljon väkeä. Perjantaiaamuisin on suhteessa enemmän väkeä kuin perjantai-iltaisin ja kun maanantaisin on suhteessa vähemmän niin muut päivät sitten yksi yhteen. Tämä on vain nopea analyysi muutaman viikon käynneillä sekä keskiviikosta minulla ei ole tietoa kun en ole silloin käynyt aamuisin kuntosalilla. Kävinhän yhteen aikaan aamuisin kuntopyöräilemässä sekä tekemässä vatsoja sekä leukoja aamuisin, mutta tästäkin on parisen vuotta.

Olen myös huomioinut sen, että joillakin ihmisillä on "kamala" kiire aamuisin kuntosalilla. Pukuhuoneesta melkein juostaan tekemään alkulämpöä kuntopyörälle, crosstrainerille tai juoksumatolle. Sitä en tiedä kuinka pitkään alkulämpöä otetaan, mutta tuntuu että tämän jälkeen vauhti pysyy samana. Liikkeitä nopeilla palautuksilla ja nopeasti kuntosalilta pois. Tietenkin nopeilla palautuksilla treenaaminen voi olla tiedostettu tyyli jolloin treenistä tulee enemmän aerobisempi eikä tämä liity kiireeseen mitenkään. Se että käy aamulla tekemässä hätäisesti treenin ei ole mistään kotoisin ja on melkein sama kun ei kävisi ollenkaan. En muutenkaan tue kiireisiä treenejä jolloin pitää katsoa kelloa ja tehdä treeni kellon mukaan. Tällöin treenissä tulee hosuttua joko tekemisessä tai palautumisessa eikä kumpikaan asia ole hyvä. Kiirehtiminen liikkeen tekemisessä on huonompi asia jolloin liikkeen tekeminen saattaa mennä helposti pilalle jolloin tulee tehtyä aivan jotain muuta kuin on tarkoitus. Palautumisten lyheneminen tarkoittaa vain huonompaa palautumista seuraavaan / seuraaviin liikeisiin mikä tarkoittaa pienempiä painoja, toistoja tai väymystä mikä vaikuttaa liikeratoihin. Tästä syystä varaankin aikaa aamutreeniä varten jotta treenin voi tehdä rauhassa eikä tarvitse kiirehtiä. Jos on kiire niin siloin jätän mielummin aamutreenin väliin kuin menen kiirehtimään jolloin treeni menee huonosti.

Aamutreeni

Aloitin aamutreenin samalla tavalla kuin viime viikon perjantaina tosin sillä muutoksella, että tein kyseisen avausliikkeen sillä tavalla kuin mitä minun piti se viimeksikin tehdä. Viimeksi muistin vain hieman väärin ja tälle päivää olin varmistanut asian katsomalla videon uudestaan. Kyseessä oli siis kolmiosainen hauis supersarja jossa tehdään kolme eri tyyppistä haisliikettä vinopenkissä istuen. Viime viikkoinen juttu ja myöskin video löytyy täältä. En osaa sanoa vaikuttiko hammerin vaihto vastaotteeseen sen, että liikkeestä tuli raskaampi vai oliko syynä vain se että kroppa alkoi olemaan jo väsynyt. Jokatapauksessa tein nyt toisto kertaa kyseistä settiä ja täytyy kyllä sanoa, että setti on todella raskas ja hyvä. Muutoinkin aamutreeni meni hyvin pitkälle samalla tavalla kuin viimeksikin tietenkin jotain liikkeitä muutellen. Tänään tein myöskin sellaisen eron että tein aamutreenissä 3 + 2 liikettä kun viimeksi tein 3 + 3. 3 hausliikettä ja kaksi ojentajaliikettä ja illalla puolestaan oli suunnitelmissa tehdä toisin päin 2 + 3.

Aamutreeni kädet

  • Tripla hauis istuen 3x 15kg normaali vastaote x8, normaalilla tyylillä hitaat alasviennit x4 sekä hammer ylös normaali alas x6 
  • Ranskalainen punnerrus istuen 3x10 42,5kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3-osainen 3x7 37,5kg
  • Ojentajapunnerrus pään yli käsipainolla 3x10 25kg
  • Supersarja hauiskääntö vastaote + hauiskääntö hammer 3x10 12,5kg

[[{"fid":"336","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"}}]]

Iltatreeni

Jos aamutreeni alkoi kovalla hauissetillä niin iltatreenikin alkoi samalla tavalla. Melkeinpä vielä samalla tyylillä, koska tein hauista istualteen vinopenkillä. Illalla en tehnyt kolmiosaista settiä vaan normaalin hauskäännön pyramiidisarjana. Tämä oli todella raskasta johtuen osittain aamutreenistä ja tekikin todella tiukkaa saada tehtyä koko setti. Tein pyramiidin neljällä tasolla ja huomasin kyllä sen, että kolmekin olisi riittänyt. 12,5kg painoilla tehty ensimmäinen sekä viimeinen setti olikin hieman liikaa. Muutoin yritin tehdä treenin erilaisilla liikkeillä mitä käytin aamulla varsinkin ojentajan puolella. Lisäksi halusin tehdä yhden supersarjan joissa oli hauis- sekä ojentajaliike. Päätin iltatreenin dippiin jossa tein dippiä aluksi kolme sarjaa ilman mitään lisäpainoja ihan vain nähdäkseni miten normaali dippi kulkee. Myöskin kun tein dippiä viimeisenä liikkeenä voimia ei ollut enään hirveästi jäljellä niin en viitsinyt kokeilla onnea lisäpainoilla.

Iltatreeni kädet

  • Hauiskääntö istuen pyramiidisarja 12,5kg x8, 15kg x8, 17,5kg x8, 20kg x8, 17,5kg x8, 15kg x8, 12,5kg x8
  • Ojentajapunnerrus naru 3x20 21.25kg
  • Supersarja 3x yhden käden ojentajapunnerrus vastaote 13.75kg + yhden käden hauis ristikkäistalja 11.25kg
  • Dippi 3x10, 2x10 5kg lisäpaino

Nyt vielä lauantainakin jaloissani tuntuu keskiviikon jalkatreeni. Jätin perjantaina aamulenkin väliin kun katsoin paremmaksi hieman levätä. Ei aina tarvitse vääntää mitään tuplatreenejä vaikka olisi mieltä ja haluja. Tällä hetkellä se ei ole vain mistään pois tai lisää menisinkö aamulenkille vai jätänkö aamulenkin välistä. Jalat ovat muutenkin siinä kunnossa että taisi olla parempi jättää aamulenkit juoksematta. Toisaalta jos olisin mennyt perjantaina

Keskviikkona kuten myös torstaina jätin aamulenkit väliin ja kävin "vain" illalla tekemässä kuntosalilla treenin. Keskiviikon aamulenkin väliin jättäminen oli ihan tietoinen ja pidemmän päälle suunniteltu asia mutta torstain aamulenkin väliin jättämisen päätös syntyi vasta yöllä. Keskiviikolle minulle oli suunnitelmissa treenata jalkatreeni. Tämän pohjalta ajattelin olla parempi menemättä aamulla juoksemaan ja säästää jalkoja iltaa varten. Torstain aamulenkkiä

Parin viikon ajan olen juossut vallan seitsemän kilometrin aamulenkkejä. Alkuvuodesta hallissa tulin juokseneeni aina vähintään kymmenen kilometriä. Miksi sitten olen vähtentänyt juoksulenkkien pituuksia alkuvuoden hallijuoksuista? Ensinnäkin halli kerrat maksavat jolloin hinnasta pitää ottaa kaikki "hyöty" irti ja juosta mahdollisimman paljon mutta pääsyy seitsemän kilometrin maksimi aamulenkin pituuksiin on ollut dieetti. En ole uskaltanut lähteä juoksemaan

Tostaina tuli tehtyä todella raskas jalkatreeni ainakin kyykyn osalta. Muutoin jalkateeni meni vain siten miten sain sen menemään. Pienillä painoilla mahdollisimman teknisia toistoja. Jalat olivatkin tämän jälkeen aika heikossa hapessa. Torstain aikana en nyt hirveästi nyt venytellyt jalkoja muutoinkin kuntosalitreenin aikana kun treenin päätteeksi jalat tuntuivat palautuvan kyllä. Minulla oli kyllä pelko mitä perjantaiaamuna tapahtuu kun nousen aamulla ylös

En ole tullut miettineeksi ollenkaan miten oma kroppani tai oikeastaan painoni on viime vuodet muuttunut. Olen vain keskittynyt niin tarkasti olemassa olevaan painoon, että en ole ajatellut kokonaiskuvaa. Olen nyt dieetin aikanakin vain miettinyt dieetin alussa olleen painon ja sen hetkisen painon väliä. Välillä olen miettinyt sitä kuinka paljon painoin alkuvuodesta kun jostain syystä olen ottanut helmikuulta vaakapainosta kuvan painaessani 106kg. Ehkä se oli

Lisäsin tälle viikolle hieman hiilareita lähinnä lounaan yhteyteen. En oikein tätä asiaa sinällään miettinyt etukäteen vain tälläin lähinnä vain tapahtui. Käytännössä ratkaisu tapahtui lauantaina kauppareisulla kun tulin ostaneeksi kanasuikaleita tarjouksesta. Parin viime viikon ajan olen käytännössä jättänyt hiilarit lounaalta pois syöden vain kanaa ja kananmunaa. Kanasuikaleiden kanssa vain ajattelin ottaa sen pienen kasan riisiä joukkoon. Alle 100g riisiä ei

Mäkijuoksu on tehokas ja monipuolinen treenimuoto. OIkeastaan ainoa treenimuoto juoksun puolella mistä oikeastaan tykkään. Intervallit ovat toinen juoksumuoto mistä tykkään, mutta mäkijuoksu voittaa intervallit ihan olemalla raskaampaa. Vihaan mutta samalla tykkään mäkijuoksusta ihan raskuuden takia. Tietenkin mäkijuoksusta saa raskaamman tai kävyemmän ihan vain sillä miten sen suorittaa. Itse olen yrittänyt pitää mäkijuoksutreenit "pitkinä" tai aina siihen

Tämän viikon aikana kävin joka arkipäivä aamulenkillä ennen töitä. Tämä oli ihan suunniteltu asia vaikka keskiviikon aamulenkki meinasi jäädä välistä. Olin ja mietin asiaa kauan kunnes kahden aikaa yöllä päätin, että menen aamulla juoksemaan. Olin tiistaina kuntosalitreenin jälkeen aika väsynyt ja aloin miettimään keskiviikkoaamua ja menisinkö juoksemana vai en. Siinä illalla mietin asia ja päädyin lopulta päätökseen jättää aamulenkki väliin ja kerrankin valoa

Väsymisen merkkejä taitaa olla ilmassa ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana tai sitten vain yritän hieman liikaa. Huomasin tämän tiistai-iltana kuntosalilla aloittaessani olkapäätreenin pystypunnerruksella käsipainoilla. Normaaliin tapaan otin sitten lämmittelyn jälkeen 45kg käsipainot suorilta. Tällä kertaa en ottanut aluksi edes 40kg käsipainoja vaan suoraan 45kg käsipainot joilla oletin saavani kolme kymmenen toiston sarjaa. Tämähän nyt feilas komeesti ja

Viikko alkoi aamulla aamulenkillä sekä illalla selkätreenillä. Tämän lisäksi päätin myöskin nyt "virallisesti" jatkaa dieettiäni juhannukseen saakka. Minun oli tarkoitus pitää dieettiä vielä pari viikkoa, mutta päätin lisätä tähän vielä kolme viikkoa lisää. Näin ollen dieettini kestää vielä viitisen viikkoa. Vielä kun sitten jatkoin dieettiä käytännössä kolme viikkoa eteenpäin niin nyt otan myöskin varmaan tälle viikolle tankkauspäivän. Tankkauspäiviä en ole