Treenin sisällä molemmat lihasryhmät erilaisina treeneinään

16.11.2016 - 12:06

Tiistaina oli suunnitelmissa treenata rinta- sekä selkätreeni jolloin maanantain treeni yhdistyisi tämän tiistain treenin kanssa. Tarkoitus oli siis jakaa tällä viikolla selkätreeni kahdelle päivälle aloittaen sen maanantaina ja jatkaen sitä tiistaina. Maanantain treenissä pääpaino oli olkapäissä joiden lisäksi tuli tehtyä pari liikettä selkää. Tiistain pääpaino oli rintatreenissä ja tarkoituksena oli tehdä ohessa selkää pari kolme liikettä. Näin ollen tälle viikolle ei tullut omaa selkäpäivää kuten minulla on tapana ollut. Hain tällä selkätreenin kahteen jakamisella juurikin vaihtelevaisuutta.

Viime viikolla tuli tehtyä supersarjana maastavetoa ja räkki-vetoja joten päätin myös jättää maastavedon väliin tältä viikolta ihan sen takia, ettei nyt ihan joka viikko alaselkä saisi hirveästi rasitusta. Toinen asia oli myöskin etten halunnut tehdä maastavetoa samassa treenissä yhdessä olkapäiden tai rinnan kanssa. Katsoin maastavedon olevan sellainen liike ettei se oikein sovi näiden treenien kanssa yhteen. Muutenkin kun oli tarkoitus tehdä selkää kahtena päivänä "sivutreeninä" niin maastaveto olisi kyllä tehnyt silloin selkätreenisä päätreenin.

Rintatreeni "ylisuurilla" painoilla pakkotoistoja käyttäen ja selkätreeni isoilla painoilla kymmenen toiston sarjoja tehdessä

Minulla oli jotain suunnitelmia tiistain rinta- & selkätreeni varalle, mutta ei mitään ihmeellisiä. Käytännössä suunnitelmat muuttuivat ennen kuntosalille menoa ihan sen puolesta kun salikaverilta tuli viesti ettei hän tule tänään. Kun suunnitelmani olivat nojautuneet siihen, että saisin liikkeisiin varmistuksen ja avun niin tämä laittoi mietityttämään. Ei tuo nyt sinällään haitannut enkä ollut suunnitellut mitään ihmeellisiä, mutta kyllä tämä alkoi vaikuttamaan suunnitelmiin. Samalla vain aloin toivomaan että kuntosalilla olisi joku kenen kanssa olen hieman treenaillut, että saisin tarvittaessa varmistajan tai apua jos sellaista tarvisin. Onnekseni tällä kertaa salilla oli kaveri joka on auttanut minua aikaisemminkin niin hänen kanssaan sain tehtyä penkin ja vinopenkin pakkotoistoilla.

En ollut ihan suunnitellut tekeväni pakkotoistoilla sarjoja, mutta treeni meni tähän ainakin penkin ja vinopenkin kohdalla. Ehkä pakkotoistoilla tekemiseen vaikutti se, että tein pakkotoistoilla maanantaina pystypunnerrusta ja osittain vipunostoja. Otin penkkiin sekä vinopenkkiin itselleni hieman ylipainoja joilla tein kolme kymmenen toiston sarjaa per liike. Tämä oli ihan suunniteltu asia ja huomasin tämän myöskin ottavan hyvin rintaan.

Keskityin sen minkä pystyin niin alasvienteihin ja yritin jarrutella liikkeitä. Tämän pohjalta liikkeet ottivat todella hyvin rintaan vaikka painot olivatkin itselleni ylisuuret ja sarja sarjalta oma jaksaminen laski. Esimerkiksi penkissä sain itse tehtyä melkein viisi toistoa 140kg painoilla ensimmäisellä sarjalla, mutta jo seuraavalla sarjalla taisi tulla kaksi vai kolme toistoa ihan itse. Viimeisellä taisi tulla yksi toisto kunnolla itse ja loppuihin tarvitsin apuja. Periaatteessa tuolla ei nyt olla sinällään väliä sillä tämän kertainen treeni oli tarkoituskin tehdä näin. Varmaan olisi parempi jos jaksaisi tehdä itse enemmän, mutta sain tuntuman rintaan mikä oli tärkeintä.

Rintaliikkeiden jälkeen tein välissä selkää sillä erotuksella, että sarja määrät olivat eri kuin rinnalle. En laskenut sarja määriä selkäliikkeissä, mutta painotkin olivat suhteessa pienemmät kuin rintaliikkeissä. Selkäliikkeissä yritin ottaa juuri sellaiset painot joilla jaksoin tehdä kymmenen toiston sarjoja. Ei mitään pakkotoistoja kuten rinnan puolella joten sain hyvin erilaiset treenit rinnalle sekä selälle saman treenin aikana.

Sain vaihtelevaisuutta yleisesti tekemällä selän kahtena päivänä ja sain vaihtelevaisuutta kun treenasin molemmat lihasryhmät erilailla. Tämä on itselleni tärkeää, että saan vaihtelevaisuutta jolloin treenit pysyvät erilaisina eikä tule kaavamaisuutta. Kaavamaisuus on pilannut liikaa treeni iloni vuosien saatossa kun treenit ovat olleet viikosta toiseen samanlaisia jolloin ainakin itse alan kyllästymään. Kun liikkeet ovat samat viikosta toiseen niin helposti myös painotkin alkavat olemaan samat viikosta toiseen mikä johtaa itselläni hyvin nopeasti motivaation katomiseen.

Rinta- & selkätreeni

  • Penkki
  • Kulmasoutu
  • Vinopenkkilaite
  • Alatalja naru
  • Peck-deck seisten
  • Ylätalja niskan taakse

Tämän viikon treeneissä ei ole ollut mitään punaistalankaa sillä kaikki treenit ovat olleet erilaisia. Ei ole ollut mitään tiettyä tyyliä jolla olen vienyt treenit läpi kuten yleensä on ollut hieman tapana. Yleensä viikon treenit ovat jollain tapaa menneet jonkinlaisella punaisella langalla. Joko olen käyttänyt jonkin tyyppisiä erikoistekniikoita, tehnyt sarjoja kolme kertaa kymmenen tai vastaavilla tyyleillä tai pitkiä sarjoja käyttäen. Tällä viikolla treenit

Sunnuntaina tuli käytyä kuntosalilla tekemässä aerobinen treeni mitä ennen pumppasin vähän olkapäitä ja käsiä. Olkapää- & käsitreenin puolella tuli tehtyä aika perustreenit joiden jälkeen vedin puolituntia crosstrainerillä kokonaisuudessaan. Alkuun viisi minuuttia lämpöä minkä jälkeen minuutti kovaa ja kaksi minuuttia rauhallisesti. Tätä tein siihen saakka kunnes puolituntia alkoi olemaan täynnä. Loppuun taisi jäädä kolme minuuttia, että puolituntia tuli

Nyt on menossa juuri sunnuntainaamupäivä ja vielä ei ole ihan tiedossa mitä tänään tulen treenaamaan. Tänään on tarkoitus mennä kuitenkin vetämään jonkinlainen treeni. Alkuperäinen ajatus oli mennä tekemään aerobinen treeni kuntosalille sillä nyt torstai - lauantai välisenä aikana on tullut vedettyä kerran päivään mättöruokaa. Näitä olisi tarkoitus mennä kuluttamaan. Kuitenkin minulle on nyt tänä aamuna tullut ajatus, että tekisin aerobisen treenin kanssa

Tämä viikko piti treenata käytännössä pelkillä suorilla sarjoilla. Hyvinhän se onnistui vielä maanantaiaamuna, mutta heti maanantai-iltana aloin hakemaan penkissä päivän maksimia. Tiistai-iltana olkapäätreenissä tulikin sitten jo käytettyä supersarjaa. Eipä siis onnistunut tuo pelkillä supersarjoilla treenaaminen ihan kokonaan. Lähinnä halusin hieman pitää väliä erikoistekniikoista kun niitä on nyt tullut viime viikkoina käytettyä. Ihan vain sen takia ettei

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni

Tällä viikolla tein yleiseen ruokailuun ateria muutoksen mitä olen kyllä kerran jo kokeillut. Olen mennyt kesäloman jälkeen nämä kolme viikkoa samalla kaavalla ruokailujen osalta maanantaista - perjantaihin. Viikonloppuisin olen syönyt joko samankaltaisesti tai hieman "parempaa" eli lohta ja lihaa kun arkisin ruokailut ovat menneet salaatti, jauheliha ja kana linjalla. Sinällään varmaan voisi sanoa dieetti linjaa mutta käytännössä ei. Olen vain syönyt omasta

Mielestäni hyvää virkistävää ja rennompaa vaihtelua tehdä jokatoinen päivä tuplatreeni kun treenaa tuplatreenejä. Jokatoinen päivä minulla on ollut sitten iltatreeni tai mahdollisesti päivä on ollut välipäivä. Virkistävän tuosta tekee lähinnä se asia, että joudun heräämään aamutreenejä varten aikaisin mikä tekee aamutreenaamisesta välillä rasittavaa ja henkisesti raskasta. Enemmän se on henkisesti raskasta kuin fyysisesti raskasta ainakin minulle sillä vaikka

Perjantaina oli luvassa tuplajalkatreeni aamulla takareidet ja illalla etureidet ja lauantaina puolestaan tein ensimmäistä kertaa ikinä tuplatreenin viikonloppuna. Nämä kaksi päivää sisälsi neljä treeniä joista kolme treeniä meni aika lähelle toisiaan ja "vain" etureisitreeni poikkesi näistä muistatreeneistä. Perjantaiaamuna treenasin takareidet enemmän tuntuman mukaan kuin suurempien painojen ja kun kyseessä oli tämän viikon toinen tuplajalkatreeni tein tämän

Tuplatreenipäivinä olen nyt yrittänyt pysyä aikatauluissa treenien kestojen suhteen kun taas yhden treenin päivinä olen saattanut hieman pidentää treeniä. Tuplatreenipäivinä olen välillä ihan katsonut kelloa paljonko treenissä on mennyt aikaa sillä yritän nyt välttyä liian pitkiltä treeneiltä. Tietenkin ajan käyttöä on helpottanut se, että olen käytännössä tehnyt kolme liikettä per treeni ja näin ollen olen pysynyt aikataulussa helpommin. Vaikka olen tehnyt

Aloitin viime viikolla treenaamaan jokatoinen päivä tuplatreeni ja jokatoinen iltatreeni. Tällä tavalla etenin aina viime viikon sunnuntaille milloin päätin pitää välipäivän. Aluksi olin suunnitellut tekeväni tuplajalkatreenin ja vielä sunnuntaiaamuna mietin asiaa kunnes päädyin tekemään tämän treenin maanantaina. Näin ollen en vieläkään ole treenannut tupla kuntosalitreeniä viikonloppuisin kun lauantaina tuli tehtyä "vain" maastavetotreeni. Viikonloppuisin