Tiistain aamulenkki

16.11.2016 - 12:06

Aamulenkillä huomasin sen, että kuntosali treenit ovat jo vaikuttaneet juoksemiseen. Juokseminen ei ollut niin rentoa ja kevyttä kuin pari viikkoa sitten, jolloin en käynyt kuntosalilla. Jos en kävisi kuntosalilla pystyisin juoksemaan enemmän, kevyemmin ja saisin parempia tuloksia, mutta juoksutulokset eivät ole minulle tärkeitä. Minulla ei ole mitään motivaatioo lähteä hakemaan hyviä juoksutuloksia tai juoksemaan juoksukisoihin. Minulle on tärkeämpää nostaa kuntosalilla isojapainoja kuin juosta radalla ympyrää todella lujaa.

Yöllä oli satanut suhteellisen paljon ja sade oli loppunut aamulla kun lähdin juoksemaan. Noin kahden - kolmen kilometrin kohdassa alkoi hetkellisesti sataa, joka loppui suhteellisen pian. Sateesta johtuen juoksulenkillä oli paljon vesilätäköitä sekä mutaa mitä koitin pimeessä parhaani mukaan väistellä. Yleisesti ottaen juoksu meni hyvin, mutta eilisen hyvän kuntosalitreenin huomasi painavan. Suihkun ja saunan jälkeen huomasin myös pientä jalkakipua jaloissani, joten saa nyt nähdä koska taas juoksen. Illalla on vuorossa kevyt jalkatreeni kuntosalilla.

En nyt tiedä mikä Espoolaisiin koiran omistajiin on tullut tänä vuonna? Ehkä ihmisiä ei vain niin kuin yleisesti enää kiinnosta tai ihmiset eivät vain kiinnitä huomioita asioihin. Varsinkin tämän vuoden tammikuun - maaliskuun aikana olen nähnyt ihan hirveästi koiran paskaa tiellä kun tiellä. Espoo on ollut aikaisemmin siinä mielessä ihmeellinen kaupunki käydä lenkillä että koiran paskoja ei hirveästi ole tullut näkyviin. Kuitenkin tänä vuonna tuohon on tullut poikkeus.

Juoksu- ja kävelykenkiin ei ole tullut viime vuosina enää tullut panostettua niin kuin "aktiivi" juoksu aikana. Minulla oli ennen kuin nyt pari viikkoa sitten ostin uudet kengät niin käytössäni kahdet parit Asics Pulse 5 kenkiä mitkä tuli ostettua kauan sitten. Kyseiset kengät on tullu ostettua ennen viimeisintä puolimaratonia mikä sekin tapahtui 2015 joten siitä on aika. Myös kenkien malli Asics Pulse 5 kertoo että kengät ovat vanhat sillä Asics Pulse kengät menevät nyt Asics Pulse 14 numerossa.

Tästä on muutama viikko aikaa kun kävin yksi sunnuntai-ilta juoksemassa ilmeisesti 65m vetoja pesäpallokentällä. Tuona sunnuntaina en käynyt salilla niin päätin sitten käydä juoksemassa vetoja kentällä. Kävin juoksemassa vedot lähellä olevalla pesäpallokentällä missä on eräänlainen nurmimatto minkä päällä on hieman hiekkaa. Olen tässä viimeisien vuosien aikana kyseisellä kentällä käynyt monia kertoja juoksemassa mutta ikinä en ole oikein tiennyt mitä matkoja

Olen tässä viimeisen kuukauden aikana aktivoitunut käyttämään Garmin Venu2:sta päivittäin pitkästä aikaa. Kun aikoinaan hankin Garmin Venu2:sen niin alkuun kello oli kädessä lähes kokoajan paitsi kuntosalilla ollessa. Kuntosalilla kun käytän kaiken maailman remmejä sekä siteitä aktiivisesti niin kellon käyttäminen ei oikein niiden kanssa. Näin ollen en ole käyttänyt Garmin Venu2:sta kuntosalilla kuin pari kertaa jalkatreenissä ihan testi mielessä. En kyllä ole

Nyt oikeasti ollaan menossa jo kohti kolmannen viikon loppua mutta olen ollut nyt laiska kirjoittamaan dieetin toisesta viikosta. Toisella viikolla sain "pudotettua" painoa puolisen kiloa kun ensimmäisellä viikolla paino tippui parisen kiloa. Viimeksi 30 päivän "hc" dieetti tuotti toisella viikolla painoa alas parisen kiloa eli tuohon verrattuna 1.5 kiloa vähemmän. Toisaalta nyt paino oli siinä 108kg luokassa kun kesällä olin siinä 116kg luokassa. Myöskään en

En oikein sitä oikein muista ja tajua, että olen dieetillä kun se tuntuu tällä kertaa ainakin vielä niin normaalilta. Olen käynyt joka päivä pari kertaa päivässä tekemässä noin puolen tunnin kävelyn minkä lisäksi olen käynyt illalla tekemässä perus kuntosalitreenin. Mitä itse ruokavalioon tulee niin olen pysyttäytynyt ensimmäisen viikon aikalailla samoilla aterioilla päivästä toiseen. On ollut muutamia päiviä kun olen halunnut hieman vaihtelua ruokailuun niin

Aloitin maanantaina viimein dieetin mikä alunperin piti alkaa helmikuun alussa. Tuossa tammi - helmikuussa suunnitelmat menivät vain kokonaan uusiksi niistä ajatuksista joita ajattelin joulukuun puolella kun aloin miettimään koko dieetin aloittamista. Tämän alkaneen dieetin suunnitelma ja runko keskittyy viime kesän 30 päivän "hc" dieettiin milloin sain painoa pois 14kg seitsemässä viikossa. En kyllä nyt odota samankaltaista kehitystä sillä lähtökohdat ovat eri

Olen tässä jo hieman "pidempään" miettinyt kirjoittavani lisää Garmin Venu 2 kokemuksia kun Garmin Venu 2 kello on ollut minulla pian käytössä puolisen vuotta. Aikoinaan Garmin Venu 2 hankinta oli itselleni todellinen extempore hankinta vaikka olin jo pidempään miettinyt gps-kelloa mikä mittaisi ranteesta sykkeen. Kaikki lähti liikkeelle itselläni siitä kun perjantaina palasin töistä kotiin ja äitini soitti minulle ja kysyi minulta tiedänkö mitään älykelloista

Olen nyt käynyt nyt pidempään aamuisin kävelylenkillä käytännössä heti herättyäni. Käyn ainoastaan wc:ssä minkä jälkeen laitan lenkkeilyvaatteet päälleni ja lähden lenkille. Nyt syksyisin ja talvisin lähtöön menee hieman enemmän aikaa kun vaatteita tarvitsee hieman miettiä enemmän kuin kesäisin. Myöskin vaatteita tarvitsee laittaa enemmän päälle varsinkin kun kroppa ei ole ehtinyt lämmetä sekä tottua lämpötilaan kun on juuri noussut peiton alta. Tämän johdosta

En muista tarkkaan koska tein nykyisen aamutreenin & aamurutiinin ensimmäistä kertaa sillä siitä on erilaisia versioita. Alkuperäinen aamurutiini on ollut jo pidempään se, että heti herättyä wc käynnin jälkeen lähden aamukävelylle. Yhdessä vaiheessa aamukävely oli aamulenkki juosten mutta viime vuosina olen lähes tulkoon kävellyt aamuisin enkä juossut. Se että tämän tekee heti herättyä niin se tulee tehtyä minkä lisäksi aamulenkki tulee tehtyä tyhjään vatsaan