Teinit / nuoret "miehet" kaipaavat miesrakkautta

20.01.2024 - 11:27

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?

Eipä ole ensimmäinen kerta PTVGYM:llä eikä varsinkaan muilla pääkaupunkiseudun saleilla että siihen viereiseen kaappiin on pakko tulla vaikka pukuhuone on täynnä vapaita kaappeja muualla. On siis ihan pakko tulla siihen kun toinen on riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun. Ei voi niin kuin mennä toiselle puolelle tai toiseen riviin pukuhuoneessa vaikka siellä on tilaa? No tämä ei kyllä yhtään yllätä kun esimerkiksi aina lähisalilla kun lähden salilta juuri hieman ennen kuin sali menee kiinni niin minun viereisissä kaapeissa on joku. Vaikka silloin kun itse olen tullut salille niin ne olisivat olleet tyhjinä niin eipä ole silloin kun tulen salin puolelta pukuhuoneeseen.

No en ole onneksi ainoa kenelle näin käy sillä olen huomannut tätä samaa kaavaa monesti. Kun olen tullut salille ja joku on menossa suihkuun niin jonkun on aina pakko mennä juuri siihen viereisiin kaappiin vaikka pukuhuoneessa olisi muualla vapaa vaikka kuinka paljon vapaita kaappeja. Jotenkin se paljas iho vain saa tietyt ihmiset tulemaan tai menemään siihen lähelle. 

Tähän samaan kategoriaan menee myöskin se mistä olen aikaisemminkin kirjoittanut niistä teineistä jotka ovat treenin jälkeen toistensa kimpussa pukuhuoneessa. Miten jollain voi olla treenin jälkeen energiaa olla toisen kimpussa boxereissa lääppien toista tai läpsiä pyyhkeillä toisiaan. Itseäni ei vain huvita enkä myöskään vain kestä katsella kun teinit läpsii toisiaan pyyhkeillä pukuhuoneessa. Yritän tuolloin vain nopeasti päästä pois pukuhuoneesta. Samoin kuin siihen viereiseen kaappiin tulee väkisin joku vaikka ympärillä olisi vapaita kaappeja vaikka kuinka niin yritän vain hoitaa omat hommani suhteellisen nopeasti ja lähteä myöskin nopeasti pois.

Se vain on tullut huomattua että teinit / nuoret "miehet" vain tykkäävät olla toistensa kimpussa pukuhuoneessa ja tykkäävät myöskin tulla siihen viereisiin kaappiin vaikka tilaa olisi. Itse en vain ymmärrä tätä eikä silloin kun itse olin nuori niin tälläistä ollut. Eikä myöskään minulla ikinä ole treenin jälkeen niin paljon energiaa että jaksaisin tehdä mitään tuollaista. No mutta eihän nyky teinit / nuoret "miehet" tee kyllä mitään kuntosalin puolella muuta kuin rämplää puhelinta tai ota selfieitä...

Olin torstaina vielä epävarma menisinkö perjantaina kuntosalille tekemään jalkatreenin vai siirtäisinkö sen lauantaille tai peräti jättäisinkö sen vain väliin. Torstaina oli kuitenkin päättänyt torstain rinta- & ojentatreenin olevan viimeinen kunnon kuntosalitreeni ennen 10.10 Vantaan maratonia. Tämän johdosta ajattelin onko järkeä mennä tekemään kevyt jalkatreeni vai jättää se kokonaan väliin. Oikeastaan vielä perjatain aikanakaan en ollut miettinyt koko asiaa

Tällä viikolla tuli pitkästä pitkästä aikaa tehtyä Fast Puddingia mitä oli vielä jäljellä. En edes muista koska viimeksi olen Fast Puddingia ostanut vaikka yhteenaikaan tein useasti Fast Puddingia iltapalaksi kuntosalitreenin jälkeen. En edes muista syytä miksi aikoinani lopetin puddingin tekemisen sillä tykkään Fast Puddingista sekä sen tekeminen on helppoa. En edes muista miksi sain maanantai-iltana inspiraation tehdä pudding annoksen aamupalaksi yhdessä

Tämän päivän treeniteema oli yksinkertainen. Selkätreeni ilman minkään variaation maastavetoa. Selkätreeniini vain alkavat aina maastavedolla tai nykyisin sumo maastavedolla. Harvoja poikkeuksia on kuitenkin sattunut matkan varrelle, mutta nämäkin ovat olleet harvassa. Kun en ole tehnyt maastavetoa olen tehnyt korvaavana liikkeenä joko good morningin tai tehnyt alaselkää alaselkälaitteella. Tänään en kuitenkaan tehnyt mitään korvaavaa liikettä vaan keskityin

Tänään tapahtui mitä minulle on useasti tapahtunut päivinä jolloin minulla on aamulenkki ja iltasali samana päivänä. Aamulenkki meni tänään raskaasti ja tuntui siltä etteivät minun reiteni oikein nousseet. Huomasin tämän jo heti kun pääsin pukuhuoneesta pihalle ja aloin valmistautumaan itse aamulenkkiin. Tämä käytännössä jatkui aina aamulenkin loppuun saakka ja minulla olisi tehnyt heti alusta asti jättää tämän päivän aamulenkki väliin. Ainoa asia mitä pystyin

Menin tänään kuntosalille poikkeuksellisesti jo kello 16 aikoihin. Tämä kaikki lähti liikkeelle eilisestä illasta jolloin päätin olla menemättä aamulenkille tänään sekä samalla päätin mennä töihin hieman aikaisemmin. Tämä tarkoitti sitä, että pääsin lähtemään myös tänään aikaisemmin töistä kuin normaalisti. Ajattelin yhdessä välissä, että olisin mennyt tänään heti töistä päästyäni juoksemaan kevyen lenkin illan jalkatreeniä varten pohjalle. Tänään päivällä

Eilinen välipäivä teki kyllä hyvää ja kroppa alkoi olemaan vihdoinkin palautunut kunnolla viime perjantain jalkatreenistä sekä viikonlopun vatsa- & kylkitreenistä. Samoiten tiistai oli sinällään mukava päivä kun en herännyt aamulla treenaamaan. Aamulenkille tai aamusalille meno kun tarvii edellisenä iltana aikaisin nukkumaan menemistä jotta saisi tarvittavasti unta. Aamutreenaamisen ongelma minulla on se, että treenit pitää tehdä tosiaan aamulla eikä

Eilen vaihtaessani treenitapaa kuntosalilla olin aluksi miettinyt tekeväni liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoilla kuten viime vuonna jolloin treenasin puolivuotta kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Ajattelin siis hieman palata viime vuotiseen treenitapaan jolloin tein käytännössä jokaisen liikkeen kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Tämän lisäksi tein treeneistä aina erilaiset vaihtamalla vähintään yhden liikkeen viime kertaiseen. Mietin treenin aikana hieman

En oikein tiedä miten ajattelin kuntosalitreenien menevän, mutta muutama viikko ennen puolimaratonia ajattelin keventää kuntosalitreenejä. Ajattelin ennen puolimaratonia vaihtavani kuntosalitreenit kevyempiin treeneihin eli pienemmillä painoilla enemmän sarjoja tai toistoja kuitenkin niin, että jaksaisin juosta. Nyt vaikuttaa siltä, että perjantain jalkatreeni sekä lauantain kehonkoostumusmittaus ovat vaikuttanut treenien suunnitteluun jo nyt. Miksi sitten

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ikinä kehonkoostumusmittauksessa mikä sattui vain juuri tulemaan oikeaan aikaan. Tällä viikolla laskiskelin painoindeksiä sun muuta ja mietin kehonkoostumusmittausta. Sattumoisin torstaina kuntosalilla asia tuli esille ja minulle kerrottiin, että lauantaina olisi ilmainen kehonkoostumusmittaus. Itse en nähnyt saati olisi nähnyt kyseistä ilmoitusta asiasta ja se olisi mennyt ohi. Kuinka tämä nyt sattuikin samalle viikolle jolloin

Eilen perjantaina tein sellaisen jalkatreenin mitä olin hieman suunnitellut, mutta toisaalta sen raskaus yllätti minut. Osassa liikkeitä käytin isoja painoja ja osassa pienempiä. Tein kyykyn normaalilla tyylillä, mutta tämän jälkeen käytin reisiliikkeissä supersarjoja sekä pohkeissa tiputussarjaa. Mielestäni hyvä rakenne tehdä jalkoja siten, että aluksi tehdä muutama yksittäinen liike normaalimpana jonka jälkeen alkaa runttaamaan reisiä supersarjoina. Tällöin