Sunnuntaina tuplatreenit ja Super Bowl 51 minkä jälkeen maanantaina heti uusi treeniviikko käyntiin

06.02.2017 - 19:47

Ai ai väsymystä ja pieniä kipuja ja siihen päälle vielä Super Bowl 51. Taas on vuodesta se aika kun on Super Bowl eli suomeksi sanottuna yö mikä pitää valvoa. En muista kuinka monta Super Bowlia olen katsonut mutta niitä on suhteellisen monta. Viime vuosina enemmän kuin aikaisemmin nuoruudessa. En oikein tiedä miksi olen viime vuosina alkanut katsomaan Super Bowlia tai miksi en katsonut aiemmin enempää Super Bowleja mitä olen katsonut. No nykyään Super Bowl vain kuuluu yhteen niistä tapahtumista mitkä vuoden aikana pitää vain katsoa. Mielestäni Super Bowl on siitä hyvä, että sen voi katsoa ilman seuraamatta NFL:ää yleisesti. Katsot vain vuoden merkittävimmän ottelun ja se on siinä. Muihin amerikkalaisiin sarjoihin verrattuna finaali on vain ottelun eikä ottelusarjaa. Näin ollen yksi yö on helpompi valvoa kuin paras seitsemästä tyylin finaalit kuten NBA tai NHL joissa pitää valvoa vähintään neljä yötä. Aikoinaan olen kyllä seurannut Stanley Cup pelejä mutta noista ajoista on jo aikaa eikä minulla ole ollut aina tarvittavia kanavia.

Täytyy kyllä sanoa, että itse ottelu oli kyllä sellainen, että huh huh. Mitä nyt olen kuullut ja nähnyt kirjoituksia niin jotkut menivät nukkumaan pelin ollessa puolivälissä eli kun Lady Gaga aloitti väliaikashown. Tuossa vaiheessa meinaan näytti että Atlanta Falcons vie pelin lopulta hyvin selvästi. Mitä sitten tapahtuikaan ja varsinkin ottelun ihan viimeisillä minuuteilla. New England Patriots tuli tasoihin loppuhetkillä ja voittoon heti jatkoajalla. Omasta mielestäni Atlanta Falcons sössi oman voittonsa ihan itse eikä tämän jälkeen muutamat 50/50 tilanteet edes menneet heille. No Tom Brady näytti sitten pelin loppupuolella omat taitonsa ja miksi hän on kaikkien aikojen pelinrakentaja NFL:ssä. Sinällään ihmeellistä, että 39-vuoden iässä on tuollaisessa kunnossa ja vireessä.

 

Sunday #shoulderworkout #shoulders #gym #gymlife #powerbeats2wireless

Kuva, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

Muutoin sunnuntaille tuli tuplatreenipäivä olkapäätreenin ja selkätreenin muodossa. Näiden parin treenin väliin jäi neljä tuntia väliä eli "normaalia" vähemmän kun normaalisti käyn töissä treenien välissä. Ei tuolla sinällään mitään negatiivista vaikutusta ollut vaan kyllä kroppa palautui ennen jälkimmäisen treenin alkamista. En sitten tiedä johtuiko selkätreenissä alkanut alaselän kipu sunnuntain treeneistä yleisesti vai oliko se vain monien asioiden summa. Luulen kuitenkin sen olleen vain huonoa sattumaa sillä ei se niin pahasti mennyt ja kyllähän selkä ottaa välillä ylimääräistä iskua vastaan muutoinkin treenin edetessä. Näin ollen selässä olevat kivut eivät ole niinkään uusi asia tai mitenkään ihmeellistä vaikka niin ei pitäisikään käydä.

Näiden parin treenin jälkeen olin kyllä todella väsynyt päästyäni kotiin. Myöskin jalat alkoivat ottamaan uudestaan väsymystä lauantain treenin seurauksena. Pitäisi varmaankin vain pitää väliä ja palauttaa kroppaa hieman sillä tänäänkin tuli vedettyä lähes käytännössä koko ajan "täysillä". Pidin kyllä päivän ensimmäinen treenin ajallisesti lyhyempänä ja mielummin lopetin tuon treenin jopa "kesken" sillä muutoin treenistä olisi tullut ylipitkä tuplatreenipäivään.

 

#shoulders #shoulderworkout #gym #gymlife #powerbeats2wireless

Video, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

No tässä saa nyt nähdä miten kroppa palautuu kahdesta treenistä ja valvotusta yöstä. Sitten maanantaina pitäisi vetää vielä ainakin illalla rintatreeniä. Olen myöskin miettinyt jonkin toisen treenin tekemistä aamulla tai aamupäivällä mutta tämä sunnuntai-illan väsyminen on laittanut minut miettimään asiaa uudestaan. Voi olla burnoutin tuleminen aika lähellä jos tästä nyt aletaan paukuttamaan aerobista treeniä kropan ollessa tässä väsymistilassa missä se nyt on.

Mitä tässä nyt maanantaina tuli tehtyä salilla oli tehdä palauttavaa lihashuoltoa treenin jälkeen foam rollerilla. Lähinnä kipeähkön selän takia halusin nyt kokeilla oikeasti kunnolla foam rolleria. Minulla "sattui" jo kuntosalin puolella painojen nostaminen maasta alaselkään niin halusin tuota kipua pienemmäksi tai kokonaan pois. Tästä syystä rullasin hetken aikaa rullalla ja kas kummaa kuin se helpotti. En tehnyt mitään kovinkaan kauaa sitä ja sen tekeminen sattui vielä enemmän selkään mutta noustessani maasta huomasin rullaaminen auttaneen todella paljon. Sitä oliko parannus pidempi aikainen vai "normaali" eli hetkinen on vielä paha sanoa vaan sen huomaa vasta seuraavana päivänä.

En tiedä johtuuko se vain kun on kyseessä pyhä ettei minulle suju treeni haluamallani tavalla. Kun päivä on normaalista poikkeava kaikilta osin niin enkö vain osaa treenata vai oliko minulla taas liian kovat odotukset? Ehkä se liittyy kumpaankin asiaan, mutta luulisin pääsyyn olevan epänormaali päivä. Kuitenkin ennen torstain itsenäisyyspäivää sain tehtyä ihan hyvän jalkatreenin keskiviikkona ja seuraavana päivänä perjantaina sain penkattua todella hyvin

Viime viikolla aloin tekemään kaksi maastavetotreeniä viikkoon ja tällä viikolla jatkoin trendiä. Samalla tein treenipäiviin hieman muutoksia loppuviikon osalta kun muutin torstain sekä perjantain treenit kokonaan. Torstaisin kun olen tehnyt käsi- & olkapäätreenin niin tein selkä- & olkapäätreenin ja vastaavasti kun perjantaisin olen tehnyt selän sekä rinnan niin tällä kertaa tein rinta- & käsitreenin. Tällä vaihdolla sain maastavedolle sekä penkille omat

Kesällä kun sain nostettua 280kg uudeksi maastaveto ennätykseksi niin tämän jälkeen en ole maastavedossa hirveästi juhlinut. Penkissä olen saanut nostettua yleistä tasoa minkä minkä lisäksi olen saanut tehtyä slingshot maksimi ykkösen. Sama on tapahtunut kyykyssä missä olen saanut nostettua 240kg minkä lisäksi olen saanut parannettua yleistä tasoa. Maastavedossa en ole saanut tehtyä oikeastaan kumpaakaan. En ole saanut nostettua yleistä tasoa enkä ole päässyt

Minulta kysytään usein kuinka paljon slingshot auttaa penkin tuloksissa sekä miksi penkkaan slingshotilla? Ensimmäiseen kysymykseen kuinka paljon slingshot auttaa niin on oikeasti vaikea vastata. Nettisivujen mukaan apu on siinä 20% tienoilla mutta eipä tuohon oikeaa vastausta varmaan saa. Luulisin yhden vaikuttavan tekijän olevan myös sinä itse. Slingshot itsenäisesti ei auta oikeastaan yhtään ellet jaksa tai osaa penkata. Slingshot on vain apuväline millä

Viime viikolla nukuin lähes joka yö kuusi tuntia minkä lisäksi söin todella epäsäännöllisesti sekä poikkeavasti joka päivä. Tällä viikolla olen nukkunut normaalisti minkä lisäksi aloitin syömään normaalisti. Tietenkin minulle oli jäänyt viime viikolta univelkoja mitä sain kiinni pikkuhiljaa. Tällä viikolla muutto asiat jäivät loppuviikolle viikonloppuun kun viime viikolla tein muuttoon liittyviä asioita lähes kokoajan kun en ollut töissä tai salilla. Nämä pari

Rintatreenin voi tehdä monella tavalla kuten punnerrusliikkeillä penkki, vinopenkki & rintaprässi tai vipuliikkeillä peck-deck, vipunostot tai ristikkäistalja. Kyseisiä liikkeitä voi muokata helposti erilaisilla liikeradoilla tai vaihtamalla tangon käsipainoihin tai toisinpäin. Mielestäni paras tapa treenata rintaa on sekoittaa punnerrusliikkeitä ja vipuliikkeitä keskenään sillä oikeasti rintakasvaa vipuliikkeillä. Miksi rinta kasvaa juurikin vipuliikkeillä

Mitä tapahtuukaan kun ei itse "päätä" millä painoilla tekee tai oikeastaan millä painoilla jatkaa? Sitä ei voi tietää ennenkuin sen on tehnyt. Tuossa voi käydä huonosti tai sitten siinä voi käydä hyvin kuten minulla kävi keskiviikkona kyykyssä. Kun tein lämmittelyitä jalkaprässissä niin huomasin jaloissa olevan pieniä kipuja / jalkojen olevan hieman jumissa. Tästä johtuen yritin lämmitellä jalat paremmin kuin normaalisti mikä tarkoitti sitä, että sekoitin

Aikoinaan kun sai penkattua 250kg slingshotin avulla niin ajattelin etten tule käyttämään kyseisiä painoja enään ikinä, mutta toisin kävi. Olen jo pidempään käyttänyt penkkiä tehdessä slingshottia sillä sen avulla tekeminen on turvallisempaa sekä helpompaa. Minulle riittää tällä hetkellä se, että olen saanut penkattua raakana 220kg ja en näe mitään syytä lähteä korottamaan. Penkissä kun vain loukkaantumisriski kasvaa mitä suurempiin painoihin mennään ja

Vietin viime viikolla väliviikon kokonaan treenaamisesta ollessani työmatkalla Espanjassa. Olin jo kauan sitten päättänyt pitäväni treeneistä tauon tuona aikana mutta kukaan ei tuntunut uskovan minua. Moni kysyi salilla sekä töissä enkö tule treenaamaan Espanjassa ja kun vastasin etten niin tämän jälkeen kysyttiin miksi? Sinne olisi helppo ottaa mukaan lenkkarit ja käydä juoksemassa tai ei ne treenivaatteet niin paljon tilaa vie. Kuitenkin tämä oli itselleni

Viime viikolla kävi sitten taas aikalailla perus asia että kolmen hyvin menneen treenin jälkeen torstaina oli se viikon kevyin treeni minkä jälkeen olin kaikista väsynein. En ole ihan varma oliko vain neljäs päivä putkeen yleisellä tasolla liikaa vai tuliko torstaina oikeasti tehtyä raskaampi treeni. Kun priorisointi on alhaisin ja käytän suhteessa pienempiä painoja enkä tee raskaita punnerruksia niin treeni tuntuu olevan kevyempi. Muutoinkin kun treenaa käsiä