Rento aamulenkki hallissa

16.11.2016 - 12:06

Hallissa on tylsää juosta rataa ympäri, mutta minulla tuntuu juoksu olevan rennompaa hallissa. Otin tänään vähän rauhallisemmin eilisen jalkatreenin jälkeen ja varsinkin kun olin tehnyt syväkyykkyä. Aamulla tunsin jaloissani jalkatreenin painavan joten koitan juosta rauhallisesti, mutta siltikin minun keskipace oli lähelle kuuden pintaa eikä esim 6.30 missä se on yleensä pihalla juostessa rentoa. Tuntui kun olisin juossut tänään hiljaa, mutta sain ensimmäisen kilometrin ajaksi jotain 6.08:n ja ajattelin sen jälkeen vähän hiljentää, mutta seuraava kilometri menikin muutaman sekunnin nopeampaa 6.07. Tämän jälkeen seuraavat pari kilometriä menivät 6.12 ja 6.13, jonka jälkeen juoksin taas alle 6.10. Ajattelin juoksun aikana lopettaa juoksemisen jo vitosen kohdalla, mutta ajattelin jatkaa vähintään kuuteen kilometriin minkä olin asettenut aamun vähimmäis matkaksi. Viimeinen kilometri meni kevyemmin mitä ajattelin ja ajattelin vielä jatkaa matkaa, mutta jaloissa alkoi painaa koko ajan enemmän. Juoksun loputtua minun jalat olivat vielä normaalissa kunnossa, mutta jo noin parin tunnin kuluttua jaloissa alkoi tuntua aamun juoksu.

Huomasin tänään Garminin gps:n pitävän paremmin paikkaansa kuin maanantaina. Maanantaina juoksin 2000m intervalleja ja kello jätti niitä vähän vajaa 300m vajaiksi. Vetojen välissä olleet 400m kävelyt kello oli saanut oikein. Tänään kello oli saanut aika tarkkaan kilometrit kun vertasin niitä käsin otettuihin kierroksiin. Ylläolevasta kuvasta näkee hyvin, että matkat ovat lähelle kilometriä. Split tarkoittaa käsin otettua kilometriä eli "kierrosta", time on kierroksen eli käsin otetun kilometrin aika, distance on matkapituus mikä on ollut kierroksen loputtua sekä avg pace on keski pace. Normaalilla vauhdilla juostessani Garminin gps pitää hyvin paikkaansa, mutta vauhdin kiihtyessä gps alkaa olemaan enemmän epätarkka. Epätarkkuus syntyy kaarteista joita kellon gps pistää enemmän suoraksi enemmän on vauhtia. Garminiin olisi mahdollista ostaa anturi joka mittaisi matkaa ja tämä olisi hyödyllinen hallissa sekä juoksumatolla. Pitää kyllä miettiä onko minulla käyttöä anturille niin paljoa, että minun olisi järkevää se hankkia.

Maanantain "superpäivän" jälkeen jolloin tein kaksi raskasta treeniä jotka olisivat jo yksinäänkin riittäneet oli nyt tarkoitus tehdä enemmän suunniteltuja treenejä. Käytännössä tähän suunnitelmallisuuteen vaikutti maanantain treenit, mutta enemmänkin asiaan vaikutti tulevat juoksut sekä tiistain jalkatreeni. Jalkapäivä on aina päivä mikä vaikuttaa juoksuihin enemmän tai enemmän ja kun tällä viikolla oli / on tarkoitus tehdä ainakin kaksi juoksutreeniä joista

Tämän päivän treeniohjelma olli selvillä jo viime viikolla, mutta itse treenit päätin vasta hyvin lähellä treenin alkamista. Oikeastaan kuntosalitreeneihin olin miettinyt samaa mitä viime viikolla eli pidempiä sarjoja hieman kevyemmillä painoilla. Tälläistä mietin ihan juoksujen takia joita on tarkoitus mennä juoksemaan ainakin kolme kertaa viikossa. Lähinnä jalkapäivä mietitytti ja oikeastaan juuri jalkojen takia mietin koko viikon kuntosalitreenejä. Kun en

Tänään sekä onnistui että epäonnistui asioita. Jos aloitetaan nopeasti onnistuneista niin tänään aamutreeni onnistui. Miksi se on onnistunut asia tänään niin siksi, että tällä viikolla pidän tupla kuntosalitreeneistä taukoa ja viimeksi väliviikko tuplatreeneista epäonnistui. En oikein suunnitellut kuntosalitreenejä ja treeneissä tuli tehtyä hieman sekaisin kaikkea mikä ei yleisellä tasolla oikein onnistunut. Kun koittaa tehdä kaikkea niin se ei ole vain helppoa

Periaatteessa pidän tuplatreeneistä taukoa, mutta periaatteessa en. Pidän tupla kuntosalitreeneistä tämän viikon taukoa, mutta tuplatreeneistä sinällään en, koska saatan tehdä kuntosalitreenin lisäksi arobisen treenin. Tänään se tarkoitti aamulla aamulenkkiä ja illalla kuntosalitreeniä. Olin ajatellut aluksi tekeväni kuntosalitreenit aamulla aerobisena, mutta vaihdoinkin kuntosalille menon iltaan ja mahdollisen juoksun aamuun. Tämä ei tosin tarkoita siä, että

Eilen aloitin juoksukauden käymällä noin 5.6km lenkin ulkona. Pohdin pitkään missä olisin juossut eilen. Ulkona vai hallissa? En ollut vielä hakenut juoksukorttiin kertoja joten niitä olisi pitänyt ottaa samalla kuin olisin mennyt halliin juoksemaan. Pihalle kiinnosti mennä juoksemaan lämpilön vuoksi, mutta teiden kunto mietitytti. Tällä hetkellä kun pyörä / kävelytiet ovat liukkaita sekä sohjoisia riippuen lämpötilasta. Juuri nämä kelit ovat niitä juoksukelejä

Kun kirjoitin 2013 vuoden yhteenvetoa juoksuista päätin samalla 1000km juosutavoitteen viime vuodelle. Viime vuonna sain Run Keeperiin 895,5km kirjattua juoksu kilometriä, mutta todellisuudessa juoksin paljon enemmän, koska kaikki juoksumatto sekä suurin osa hallijuoksuista puuttui tästä lukemasta. Viime vuonna sain siis enemmän kirjattuja kilometrejä järjestelmään sekä nyt minulla oli käytössä Garmin 220 gps-urheilukello Run Keeper iPhone appsin sijaan

Tänään ensiksi 7km lenkki jonka jälkeen oli kuntosalitreenin vuoro. Valmistautuessani lenkille menoon tänään huomasin Garminin akun olleen todella vähissä mikä laittoi mietityttämään kestääkö se? Osaksi Garminin akun kestoa valitsin tänään hieman lyhyemmän lenkin, mutta en tiedä olisinko muutenkaan tänään mennyt juossut pidempää lenkkiä. Vaikka tiet olivat aurattu niin maassa oli silti lunta mihin jalat hieman upposivat ja tekivät lenkistä normaalia raskaamman

Lauantain kympillä hieman jarruttelin, mutta tämän jälkeiset kasit menit hieman vauhdikkaammin ja jälkimmäisen annoin vain rullata. Vaikka menin lenkit vauhdikkaammin niin tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin mennyt lenkit täysillä. Tällä kertaa pystyin vetämään lenkit hieman vauhdikkaammin kuin normaalisti, koska juuri tällä hetkellä en tee kuntosalitreenejä ohjelmien mukaan. Kun en tee kuntosalitreenejä minkään ohjelman mukaan niin tällöin ei haittaa jos ja

Tänään aamulenkillä kävi niin kuin monesti lepopäivän jälkeen. Lähdin aamulenkille verkkaisesti ja luulin juoksevani rauhallisesti, mutta ensimmäisen kerran kuin Garmin piippasi kilometrin kohdalla kello näytti kilometrin ajaksi 5.58min. Tämä oli tietenkin liian lujaa ottaen huomioon alkuviikon raskauden sekä illan selkätreenin. Näin on käynyt useasti muulloinkin, että ensimmäinen kilometri menee lujempaa mitä on luullut juoksevansa vaikka muuten lähiaikoina

Aamulla aikaisin aamulenkille ja illalla myöhään kuntosalille joten päivästä tuli pitkä. Aamulenkille lähdin tänään rauhallisesti eilisen aamulenkin jalkakipujen takia. Tämä oli varatoimenpide mikä jatkui koko lenkin ajan. Ei siiinä, että tänään lenkki olisi muutenkaan kulkenut, mutta tänään oli vain parempi mennä lenkki hiljempaa. Illalla oli vuorossa jalkatreeni joten senkin puolesta oli parempi mennä hiljalleen, mutta pääsyy oli eilisen aamulenkin pienet