Räkkiveto 270kg kymmenen toistoa ja palautuminen raskaista painoista ja sarjoista

19.09.2023 - 23:15

Viime viikolla lähdin hakemaan maanantaina räkkivedossa 270kg painoilla kymmentä toistoa kun olinhan saanut sitä edellisellä viikolla juuri ja juuri tehtyä kymmenen toistoa 260kg painoilla. Niin miksi en nyt sitten seuraavalla viikolla saisi kymmentä toistoa kymmenen kiloa painavammalla 270kg:lla? Niin kaikki tämä kymmenen toistoa juttu alkoi oikeastaan kesän treeneistä kun sain vedettyä räkkivedossa 300kg painoilla viisi toistoa. Tuon lisäksi kun olin alkanut muutenkin tekemään pidempiä sarjoja esimerkiksi kyykyssä missä sain aluksi 180kg painoilla kymmenen toistoa ja minkä sain nostettua 200kg painoihin.

Räkkiveto ei ole ollut itselleni koskaan mikään suosikki liike eikä myöskään sellainen liike mitä olen oikeasti tykännyt tehdä saati osannut tehdä. Minulla on ollut enemmänkin räkkivedon tekeminen hakemista kuin tekemistä. MInulle vain normaali maastaveto on luontevampi liike kuten nyt viime vuonna itselleni uusi liike lohko maastaveto. Lohko maastaveto kun tuntuu olevan lähempänä maastavetoa vaikka muistuttaakin enemmän räkkivetoa.

Niin palatakseni viime viikon maanantaihin niin vaikka hain kymmentä toistoa 270kg painoilla niin oikeasti tiesin etten sitä tule saamaan. Lähdin silti tekemään niin monta toistoa kun vain sain ja taustalla oli kyllä se kymmenen toiston hakeminen. Päädyin saamaan kahdeksan toistoa mikä sekin oli sarjaennätys vaikka pettynyt olinkin kun en saanut kymmentä toistoa. Kuitenkaan tuo etten saanut kymmentä toistoa ei tullut yllätyksenä sillä 260kg painoilla tehty kymmenen toistoa ei tullut niin helposti.

Samalla tuo kymmenen toistoa 260kg painolla oli ensimmäinen kymmenen toiston sarja räkkivedossa että edes muistaisin tehneeni kymmentä toistoa räkkivedossa. Kuitenkin sitten tällä viikolla lähdin hakmeaan uudestaan 270kg painoilla kymmentä toistoa. Jo alkuun lämmittelyissä huomasin ja tunsin että nyt ei ole kyllä oikein hyvä päivä. Siitä huolimatta lähdin hakemaan kymmenen toistoa yksi kerrallaan. Siinä vaiheessa kun pääsin siihen kahdeksana toistoon niin tekeminen kyllä painoi ja jouduin ottamaan pidempiä palautuksia toistojen välissä. Tämä lopulta auttoi ja puristin väkisin kaksi toistoa jotta sain kymmenen toistoa täyteen. Täytyy kyllä sanoa että viimeinen toisto oli taistelua ja väkisin puristamista sillä oikeasti halusin sen kymmenen toiston.

Olin tuon räkkivedon 270kg kymmenen toiston jälkeen todella väsynyt. Niin väsynyt että kroppa tärisi ja yhtä väsynyt kuin mitä olen ollut kyykyn kymmenen toiston sarjojen jälkeen tai maastavedon pidempien sarjojen jälkeen. Ei siinä auttanut kun pitää vain kunnon tauko minkä jälkeen yrittää tehdä jatkaa treeniä minkä myös tein. Muutama liike tuli vielä tehtyä räkkivedon jälkeen.

Vielä väsyneempi olin kun pääsin kotiin treenin päätteeksi. Näin on käynyt usein pidemmän aikaa kun olen tehnyt todella raskaita toistoja tai sarjoja pääliikkeissä eli suurissa liikkeissä. En ole tehnyt enää aikoihin niin sanottuja bodaus treenejä joten väsymykseni on johtunut pääsääntöisesti suurilla painoilla tehdyistä treeneistä. Muutamia poikkeuksia tähän kuitenkin on Vantaan Loaded:lla sekä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tehdyt treenit joissa olen tehnyt pääliikkeen lisäksi myös muita liikkeitä suhteellisen suurilla painoilla.

Kuten eilen illalla kävi eli että olen todella väsynyt niin tällöin teen muutoksia siihen mitä teen treenin päätteeksi kun olen päässyt kotiin. Olen jo pidempään keskittynyt syömään "suuren" iltapalan mutta tuolloin kun olen "extra" väsynyt niin silloin syön jopa enemmän. Olen huomannut sen asian jo pidempään että kun syön tuhdin iltapalan treenin jälkeen niin palaudun treeneistä paremmin. Oikeastaan minun iltapalani ovat välillä jopa päivän suurin ateria. Perjantaisin sekä lauantaisin kun minulla on ollut vakio käynti PTVGYM:llä ja olen yleisesti treenannut viikon pisimmät treenit ajallisesti niin olen myös syönyt eniten.

Normaalisti syön iltapalaksi proteiini pitoisen smoothien mikä sisältää iltaproteiinia. Tämän lisäksi olen tehnyt 25-30g kaurahiutaleista puuron missä on myös kookosöljyä sekä chia-siemeniä. Tämä on niin sanotusti runko mitä käytän joka ilta. Tähän päälle sitten usein teen vielä pari paahtoleipää ja välillä jopa neljä. Tuo on niin sanotusti iltapalani runko mitä käytän päivittäin mihin vielä voin tehdä jotain lisäyksiä kuten tällä viikolla jolloin söin vielä Ben & Jerry jäätelön mikä löytyi pakkasesta.

Kesälomalla ja välillä muutenkin jätän "normaalin" iltapalan väliin ja voin syödä esimerkiksi pizzan, wingsejä tai tehdä airfyerillä ranskalaisia minkä lisäksi pihvin tai kalaa. Näin ollen keskityn siis syömään ihan kunnolla illalla jotta palaudun treenistä. Tämän lisäksi vaikka syön tuhdin iltapalan niin syön silti ihan normaalisti kunnon aamupalan. Keskityn siis syömään aamulla sekä illalla tukevasti ja päivällä suhteessa vähemmän.

Tälle viikolle suunnittelin "vihdoin" pienoista kevennystä treeneistä. Sitä en oikein tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta yleisellä tasolla vähennän treeni kertoja. Kaikki varmaankin lähti liikkeelle viime viikon maanantaista jolloin penkkasin 200kg. Yksinään tuo penkistä 200kg ei vaikuttanut varmaan mihinkään, mutta jatkoin treeniä ja maantain jälkeen treeniviikkoa ihan normaalisti. Huomasin kyllä pienoista väsymystä, mutta ajattelin sen lähtevän pois. En siis

Viikonloppuna tuli käytyä jälleen Vammalassa vaikka siellä juuri viikko sitten kävin. Tällä kertaa olin lähinnä hakemassa uusia kaiuttimia jotka juuri viime Vammalan reissulla olin käynyt ostamassa. Juuri edellinen kerta piti olla itselleni viimeinen kerta ennen joulua kun käyn Vammalassa, mutta näin ei sitten ollutkaan. Muutenkin kun lähden perjantaina Tampereelle hakemaan kaiuttimia niin päivä oli vain epävarmaa. Minulla oli meinaan autohuolto ja Hifihuone

Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla ja lihakseen saa sitä hyvää kipua. Näin olen käytännössä treenannut viimeiset päivät mutta asia ei ole ihan niin helppo ja yksiyhteen menevä. Vaikka treenin tekisi pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla niin tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että treenin aikana saisi sitä hyvää kipua. Tekniikka on kuitenkin se asia yhdessä pidempien toistomäärien kanssa mikä tuottaa lihakseen särkyä. Pienet painot ovat juuri

Maanantaina se tuli. 200kg nousi penkistä ensimmäistä kertaa ikinä ja samalla nousi tulos mitä olen hakenut pidempään. Oikeastaan ainoa tulos mitä olen hakenut ihan suunnitellusti. Tietenkin haluan kehittyä myöskin toisissa perusmassaliikkeissä kuten maastavedossa ja kyykyssä, mutta kyseisiin liikkeisiin en ole "panostanut". No en kyllä ole panostanut penkkiinkään mutta penkin ero maastavetoon ja kyykkyyn on ollut se, että ole tehnyt suunnitelmallisempaa

Viime kesänä ollessani ensimmäistä kertaa dietillä vähensin maitotuotteita tietoisesti. Lähdin tälle linjalle ihan siitä syystä, että sain kuntosalilla maitotuotteisiin liittyen vinkkejä ja kokemuksia. Toisaalta ruokavalioni ei ole missään vaiheessa sisältänyt hirveästi maitotuotteita rahkan ja jogurtin lisäksi. Yhdessä vaiheessa käytin aika aktiivisesti Fast Puddingia sekoittaen sen maitoon joten tällöin ostin aktiivisesti ihan maitoa kaupasta mitä normaalisti

Oikeastaan jo pidempään olen treenannut treenistä toiseen erilaisia treenejä, mutta viime viikon lauantaista aina tähän puoleen viikkoon asti huomasin itse hyvin kuinka erilaisia treenit olivat. Treenit olivat keskenään erilaisia lihasryhmästä riippumatta. Kun alan vielä vertaamaan näitä viime treenejä esimerkiksi lihasryhmien viimeisimpiin treeneihin niin eron kyllä huomaa. Juuri tämä on minulle nykyään mieluisa treenimuoto sillä motivaatio ja fiilis pysyy

Tällä viikolla on tullut kokeiltua uutta aamupalaa minkä olen syönyt tällä viikolla joka aamu myöskin keskiviikkona jolloin en mennyt aamulla treenaamaan. Oikeastaan enemmänkin pieni muutos kuin uusi aamupala vaikka uudeksi aamupalaksi tuota voi kyllä sanoa. Kreikkalaisen jogurtin ja banaanin joukkoon olen laittanut tällä viikolla Corn Flakes muroja eli käytännössä lisännyt hieman hiilaria. Olen muutamia kertoja aikaisemmin kokeillut kreikkalaista jogurttia

Viime viikonloppuna tuli siis käytyä Lahdessa Nordic Fitness Expo 2016:sta mikä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Minun on pitänyt mennä NFE tapahtumaan monta kertaa ja ainakin parina vuonna olen NFE menemisestä puhunut. Aikaisemmin puheet ovat jääneet vain puheiksi eikä tuo tälläkään kertaan ollut kaukana. En meinannut aluksi jaksaa tilata lippuja sitten millään ja mitä pidemmälle aika kului niin sitä vaikeammaksi se tuntui tulevan. Varmaankin

Tälle viikolle olin suunnitellut palaavani tekemään tuplatreenejä parin viikon jälkeen mutta tämä suunnitelma feilasi pahasti tiistaista lähtien jolloin minulla alkoi flunssa. Maanantaina minulla tuntui kurkussa pientä kipua ja aavistin hieman pahaa, että minulla alkaisi flunssa. Kuitenkin toivoin ettei mitään flunssaa ala eikä tuo maanantainen kurkkukipu ollut mitenkään paha. Maanantaina toimistolla huomasi, että viime viikkoinen Dublinin reissun jäljiltä

Noin viikon tauko treenaamisesta pidetty työmatkan vuoksi. Olisin matkan aikana voinut hyvinkin treenata sillä hotellin alakerrassa olisi ollut kuntosali uima-altaineen. Päätin kuitenkin hyvissä ajoin ennen matkaa etten tule matkalla treenaamaan vaan pidän tuon ajan väliä treenaamisesta. Ennen matkaa tein kovan jalkatreenin ja heti samana päivänä kun palasin takaisin Suomeen niin tulin jälleen tehneeksi jälleen jalkatreenin. Tällä kertaa jalkatreeni sisälsi