Proteiini mustikkasmoothie ohje / runko

27.06.2017 - 23:31

Minun on pitänyt jo pidempään alkaa tekemään smoothieta, mutta en ole vain kyennyt. Olen monia kertoja katsonut ohjeita mitä smoothie voisi sisältää ja mitä sinne kannattaisi laittaa. Kuitenkin olen aina vain päätynyt samaan ratkaisuun eli en ole tehnyt mitään. Tämä saattaa myös olla peräisin muutamia vuosia sitten käyneestä kerrasta jolloin melkein oksensin tekemäni smoothien. Tuo ei kylläkään johtunut niinkään itse smoothiesta vaan siitä, että olin juuri käynyt juoksemassa pisimmän koskaan juoksemani lenkin. Tuolloin joku kolme - neljä vuotta sitten tuli vedettyä yksi kaunis maanantai-ilta hieman yli 25km lenkki. Tuon lenkin jäljiltä olin todella huonossa kunnossa ja todella väsynyt minkä lisäksi minulla oli nälkä. Tämän johdosta päädyin sitten tekemään blenderillä smoothien kun ajattelin sen sulavan nopeasti.

Toisin kuitenkin kävi enkä ole tuon kerran jälkeen tehnyt ennen tämän viikon maanantaita smoothieta. Myöskin yleisellä tasolla blenderin käyttö muutoinkin väheni lähes olemattomiin. Kun käy tämänkaltainen tapaus, että lähes oksentaa vai kävinkö jopa oksentamassa niin se vain jättää huonon muiston ja muutenkin tuollaiset tapaukset vain vaikuttavat asioihin. Taisi olla sitten seuraavana päivänä kun heitin suoraan kaikki tuon smoothien tekemiseen käytettävät ainekset roskiin.

En muista mistä kyseisen mustikkasmoothien ohjeen löysin tai aloin sitä muokkaamaan, mutta tuon ohjeen nyt tähän. Smoothie on siitä helppo tai helpohko valmistaa sillä löytämällä hyvän runko-ohjeen sitä on suhteellisen helppo muokata omanlaisekseen.

Proteiini mustikkasmoothie

 

 

Proteiini mustikkasmoothie

  • Puolikas banaani
  • 0,5dl Mustikoita
  • 0.5dl Whey 80%
  • 1dl vettä
  • 0,5 - 1dl Kreikkalaista jogurttia

Sitä alkaa helposti tekemään erilaisia tyhmiä ja idioottimaisia ratkaisuja kun on dieetillä eikä se tunnu edistyvän. Itse olen ollut nyt dieetillä ties kuinka kauan. Olisikohan kahdeksan tai yhdeksän viikkoa? Kyllähän se aika näyttää menevän mutta mitään ihmeellisiä muutoksia en ole itse nähnyt. Vaa'an mukaan elopaino on jopa ollut korkeampi kuin dieetin alussa mikä sinällään ihmetyttää sillä asian pitäisi mennä toiseen suuntaan. En edes tiedä miksi paino on

Kirjoittelin tuossa hieman yli kuukausi sitten alkavani kahvi hifistelyyn hankkiessani Wilfa CG-110B Il kahvimyllyn. Näin kuukauden päivät myöhemmin on parempi kertoa enemmän kokemuksia Wilfa CG-110B Il kahvimyllystä. Olen käyttänyt Wilfa CG-110B Il kahvimyllyä normaalin kahvin lisäksi expresson tekemiseen. Täytyy kyllä todeta, että Wilfa CG-110B Il kahvimylly hoitaa hommansa molemmissa tapauksissa hyvin. Molemmissa tapauksissa niin normaalin kahvin kuin

Olen hieman hämmentynyt sillä käydessäni edellisenä päivänä ja nyt vaa'alla niin paino on käytännössä korkeampi kuin dieetin alkaessa. Dieetti alkoi pian seitsemän viikkoa sitten ja päivää ennen dieetin alkua kävin vaa'alla ja käydessäni nyt vaa'alla paino on enemmän. En muista missä vaiheessa dieetti oli kun kävin vaa'alla mutta tällöin paino oli mennyt hieman alemmaksi lähtötilanteensa kun se nyt on mennyt päin vastaiseen suuntaan. Viikko sitten minulla oli

Dieetti jatkaa kulkuaan vaikka mitään ei oikeastaan tunnu tapahtuvan, ainakin jos vaa'alla käy mitä en ole kyllä tehnyt. Dieettiä on nyt yli kuusi viikkoa takana päin mihin on kuulunut kaksi tankkauspäivää kolme viikkoa plus kolme viikkoa. Ajattelin alunperin pitää neljä viikkoa plus neljä viikkoa, mutta kaikenmaailman pikkujoulut "pakottivat" minun muokkaamaan suunnitelmia. Muutoin tankkauspäivien väliin olisi jäänyt pari viikkoa jos olisin aloittanut

Dieettaaminen ei tarkoita sitä, etteikö kuntosalitreeneissä voisi käyttää "normaaleita" painoja tai jopa suuria painoja. Olen tämän asian todennut jo monesti kun olen ollut dieetillä tai syönyt muutoin vain vähän. Minulla ei ole ollut pohjalla mitään tankkauspäivää vaan ihan normaali dieetti on ollut menossa kun olen saanut nostettua liikkeissä ennätyksiä tai lähelle ennätyksiä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että voimataso ei heikkene kun olen dieetillä vaan

Minulla on ollut jo tovin suunnitelmissa hankkia itselleni kahvimylly joka nyt tuli viimein ostettua. Tällä kertaa vain päätin hankkia kahvimyllyn miettimisen sijaan. Töissä on tullut käytettyä kahvimyllyä aika aktiivisesti niin varmaan tuosta syystä tein hankinnan myös kotiin. Olen kahvimyllyä jo pidempään miettinyt mutta en ole vain saanut aikaiseksi ehkä sen takia, että kotona tulee juotua kahvia suhteellisen vähän. Lähinnä viikonloppuisin keitän kahvia

Pidin dieetin ensimmäisen tankkauspäivän viime perjantaina ja se olisi voinut mennä paremminkin. Tämä tankkauspäivä oli ihan hiilaritankkausta eli nostin päivittäisistä makroista hiilarit korkealle ja proteiinit ja rasvat pysyivät maksimissaan normaaleissa. Rasvan yritin pitää normaalia alempana jättämällä normaalit rasvan lähteet pois ja ottavani rasvat vain niistä mitä söin. Vaikka kirjoittelinkin tässä kaikenlaisia hiilarit korkealle ja rasvat sekä

Dieettiä on takana pari viikkoa ja olen huomannut kaksi asiaa. Ensinnäkin olen lisännyt veden juontia merkittävästi mitä en aluksi edes huomioinut. Olen vasta viimeaikoina huomannut veden juonnin lisääntyneen merkittävästi ja luulen sen johtuvan vain nälän tunteen poistamisesta. Kun juon vettä lähes tulkoon koko ajan edes hieman niin tällä poistan nälän tunnetta jolloin minulle ei tule mieleen syödä mitään ylimääräistä. Toinen asia on se, että olen alkanut

Viime viikon maanantaina aloitin "taas" dieetin, mutta tällä kertaa tavoitteellisesti. Olen ollut oikeasti kerran dieetillä kunnolla pari vuotta sitten ja tämän vuoden dieetti oli hieman sinne päin. Tämän vuoden dieetti erosi ja näkyi siinä, että sillä ei ollut tavoitetta kuten oli edellisellä kerralla. Tämän kesän dieetti oli enemmänkin dieettimäistä elämän tapaa jossa silloin tällöin syötiin hieman ohi eli sellaista mikä ei kuulu dieetille. Nyt tätä dieettinä

Täytyy sanoa / todeta, että en huomaa itse dieettini kulussa mitään muutoksia. Kävin jostain syystä aamulla vaa'alla mikä näytti 102.4kg eli tuon puolesta mitään ei olisi edes tapahtunut näiden kolmen viikon aikana kun olen pitänyt dieettiä päällä. Tietenkin eilen tuli hieman pidettyä tankkauspäivä mikä vaikuttaa vaa'an lukemiin mutta suuruudesta en tiedä. Perjantaista tuli hieman tankkauspäivä lopulta kun lounaaksi tuli käytyä Classic Pizassa syömässä ja