Veden juonti lisääntynyt dieetin aikana sekä jotain yleisiä havaintoja dieetistä

31.10.2017 - 14:00

Dieettiä on takana pari viikkoa ja olen huomannut kaksi asiaa. Ensinnäkin olen lisännyt veden juontia merkittävästi mitä en aluksi edes huomioinut. Olen vasta viimeaikoina huomannut veden juonnin lisääntyneen merkittävästi ja luulen sen johtuvan vain nälän tunteen poistamisesta. Kun juon vettä lähes tulkoon koko ajan edes hieman niin tällä poistan nälän tunnetta jolloin minulle ei tule mieleen syödä mitään ylimääräistä. Toinen asia on se, että olen alkanut vaihtelemaan aterioita enemmän. Oli kyseessä sitten suurempi tai pienempi ateria niin olen tässä parin viikon aikana alkanut niitä jo vaihtelemaan. En mitenkään merkittävästi tai useasti, mutta aina silloin tällöin. Tällä tavalla saan pidettyä mielenkiinnon paremmin yllä aterioita kohtaan eikä minulle käy niinkuin tänä kesänä jolloin söin viikkoja samoja aterioita. Tuolloin monet ateriat alkoivat tulemaan korvista, silmistä ja ties mistä ulos jolloin niitä ei jaksanut edes syödä vaan se teki enemmänkin pahaa syödä niitä.

Näin ollen onkin helpompi kehottaa juomaan enemmän vettä ja pitämään ateriat vaihtelevina jotta dieetti sujuu. Tällä hetkellä minun ei ole tehnyt mieli syödä mitään ylimääräisiä ruokia tai saati vetää mitään herkkuja. En ole pahemmin laskenut makroja tai kaloreita mitä kulutan päivää kohden, mutta uskoisin kalorien olevan siinä jossain 2200 - 2500 välimaastossa. Tein ennen näitä kahta viikkoa pientä makro / kalorien laskentaa, mutta en lähtenyt sitten ihan laskulinjalle. Lähinnä sain sellaisen käsityksen mitä pitäisi syödä ja paljonko, että saan sen ja sen määrän mitäkin. Makrojen lisäksi näin kuinka paljon nämä sitten koostivat yhteensä kaloreita.

 

#greensalad #salomon #postworkoutmeal #gymfood #foodporn #diet #cleaneating

A post shared by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

Mielestäni näin onkin parempi mennä, että vedetään sinnepäin kuin ihan kaikkia laskemalla. Ainakin yleisellä tasolla dieetin kuluessa sillä mitä voitan sillä, että lasken ihan kaikki? Enemmän siinä pää sekoo kun jokainen luku pitää laskea ja jokainen ateria pitää vetää ruokavaa'an kautta suuhun. Siis ihan jokainen asia ihan banaanista ja omenoista lähtien jos näitä syö sillä jokainen banaani ja omena on eri painoinen ja näin ollen ne sisältävät eri määrän makroja. Onko muutenkaan oikeasti ihan paras tapa vetää kaikkia liian teknisesti kun oikeasti ei ole tietoakaan oman kropan toimivuudesta teknisesti?

Jos kyseessä olisi oikeasti joku kisaprojekti johonkin lajiin niin ehkä sitten tätä teknistä voisi harkita, mutta mielestäni kropan kuuntelu on se paras tapa. Jos jonain päivänä tarvitsee syödä hieman enemmän niin sitten hieman syö enemmän. Kunhan se yleisellä tasolla menee dieetin sisältöön sillä tuollainen ei haittaa hirveästi mitään omasta mielestäni. Myöskään jos tänään syön hieman enemmän niin huomenna ei tarvitse sitä vähentää päivän aterioista tai jos syön tänään enemmän niin sitten ei tarvitse tehdä enemmän aerobista harjoittelua. Aerobista en tee tällä hetkellä muutenkaan vaan keskityn tällä hetkellä ruokavalioon.

Muutoin olen saanut nyt iskettyä itseni siihen motivaation tilaan jossa jaksan pitää tätä dieettiä yllä ja oikeasti tehdä tämän kunnolla. Se onkin se tärkein asia jotta dieetti onnistuu eli saada motivaatio dieetin pitämiseen. Jos motivaatiota dieetin pitämiseen ei ole niin tällöin myöskin itse dieetti epäonnistuu. Jos ei ole motivaatiota pitää dieettiä niin ei silloin kannata myöskään dietata. Dieetistä voi muodostua vain ylimääräisiä ongelmia ja stressejä jolloin myös kaikki muu kärsii. Näin ollen on parempi olla dieettaamatta ja syödä vain kunnolla sekä jättää makeat pois.

Dieetin ateriat

Laitan tähän vielä millaisia aterioita syön päivän aikana. Listassa on vain ateriat ilman sen kummallisempia määriä mistään vaan tarkoitus on tässä hieman valoittaa sitä mitä tulee yleisellä tasolla nyt syötyä. Tällä hetkellä lisäravinteet ovat käytännössä aika minimissään ja käytän lisäproteiinia vain smoothiessa minkä lisäksi treenin aikana juon aminoita sekä ennen treeni juon preworkoutin + kreatiini + amino yhdistelmän.

Dieetin ateriarunko:

  • Kaurapuuro + chian siemenet + kookosöljy
  • Kana / jauhelija + riisi / pasta
  • Goodlife proteiinipatukka + omena
  • Smoothie (mustikoita, kreikkalainen jogurtti, vesi, whey 100, banaani)
  • Munakas + kalkkunaa

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa varsi-imureista jo pidempään mutta en ole vain jaksanut tai viitsinyt. Minulla oli ollut Bosch Unlimited 7 varsi-imuria muutamia / muutaman vuoden mutta viime vuonna todella pitkään mietin ja pohdin uuden imurin / varsi-imurin vaihtamista. Olin toisaalta tyytyväinen Bosch Unlimited 7 varsi-imuriin mutta toisaalta en. Bosch Unlimited 7 varsi-imurin lisäksi minulta löytyy kaapista Electrolux Green normaali imuri. Electrolux Green on tehokas ja hyvä normaali imuri mutta siinä oli enemmän huonoja puolia kuin Bosch Unlimited 7 varsi-imurissa.

Ensi viikolla suomalaisilla on taas täysi paniikki päällä kun ruokakaupat ovat kiinni päivän tai pari joten wc-paperi ostetaan taas todella paljon ja ruokaa tullaan hamstraamaan yli tarpeiden. Itse en ymmärrä tätä suomalaisten paniikkia sitä kohtaan kun ruokakauppa on kiinni päivän tai pari. Ennen aikoinaan kyllä pärjättiin kun ruokakaupat menivät lauantaina aikaisin iltapäivällä kiinni ja aukesivat seuraavan kerran maanantaiaamuna. Nykyään kuitenkin jos ruokakaupat ovat kiinni päivän tai pari niin ihmiset menevät suureen paniikkiin.

Torstai-iltana ajoin takaisin kotiin Vammalasta ja kun olin varmaan juuri Hämeenlinnan ohittanut niin lähdin ohittamaan hitaasti ajanutta Teslaa niin mitä sitten tapahtuikaan? Juuri kun olin pääsemässä Teslan kohdille niin Teslan nopeus muuttui radikaalisti ja Tesla lähti kuin tykin suusta. No eipä siinä sitten voinut kuin palata takaisin oikean puoleiselle kaistalle ja katsoa lopun matkaa kuinka Tesla ajoi hieman edessä koko matkan. 

Onko siitä nyt kaksi ja puoli viikkoa kun Gigantista tuli minulle kolme viikkoa sitten ostamani LG kuivausrumpu? Minun on pitänyt kirjoittaa jo muutaman kerran kuivausrumpu kokemuksia mutta en sitten ollutkaan kirjoittanut vaikka niin on pitänyt jo jonkin aikaa. Mielestäni minulla on ollut nyt LG kuivausrumpu käytössä kaksi ja puoli viikkoa minkä aikana olen käyttänyt kuivausrumpua kaksi kertaa pyyhkeiden kanssa, kerran lakanoiden ja kolme kertaa vaatteiden kuivaukseen. Näin ollen minulla on jo mielestäni tarpeeksi kokemusta kirjoittaa kuivausrumpu kokemuksia.