Dieetti seitsemän viikkoa kulunut mutta paino tuntuu vain nousevan

03.12.2017 - 15:14

Olen hieman hämmentynyt sillä käydessäni edellisenä päivänä ja nyt vaa'alla niin paino on käytännössä korkeampi kuin dieetin alkaessa. Dieetti alkoi pian seitsemän viikkoa sitten ja päivää ennen dieetin alkua kävin vaa'alla ja käydessäni nyt vaa'alla paino on enemmän. En muista missä vaiheessa dieetti oli kun kävin vaa'alla mutta tällöin paino oli mennyt hieman alemmaksi lähtötilanteensa kun se nyt on mennyt päin vastaiseen suuntaan. Viikko sitten minulla oli kyllä tankkauspäivä ja tälle viikolle tein muutoksia syömisiini nostaessani niitä jonkin verran. Tein tämän muutoksen ihan tarkoituksellisesti sillä tunsin dieetin menevän paikallaan enkä nähnyt mitään tapahtuvan.

Olen nyt vain alkanut miettimään mitä tässä on tapahtunut ja mitä on tapahtunut. Eikö dieetti toimi sitten yhtään, enkö ole vain saanut tankkauspäiviä vain "kuitattua" vai olenko saanut kenties lihasta? En ole tehnyt tosiaan käytännössä yhtään aerobista harjoittelua missään muodossa mutta olen käynyt kuudesti salilla viikon aikana. Tämän pohjalta minulla pitäisi olla kuitenkin kulutusta ja kun syöminen on normaalia vähäisempää ja katson mitä syön niin tämän puolesta ei pitäisi olla mitään hätää.

Ilmeisesti teen kuitenkin jotain väärin tai kroppa vain ei toimi nykyisellään. Tähän on onneksi kaksi keinoa miten alan tehostamaan dieettiä. Ensinnäkin alan tekemään aerobista pikkuhiljaa alkaen ihan kymmenen - viidentoista minuutin kevyistä juoksumatoista, kuntopyörästä tai crosstraineristä. Tämän lisäksi teen ruokavalioon joitakin muutamia mutta maltillisia sillä en ole varma mikä tämän hetkisessä ruokavaliossa sitten mättää. Ateria koot ovat kuitenkin pieniä ja muutoinkin ateriat ovat aikalailla perus dieetti aterioita. Vältän sokeria kuten ylimääräistä hiilaria pitäen hiilarin malatana. Päivän ruokavalioon mahtuu niin proteiinia kuin rasvaa mitä olen säädellyt päiväkohtaisesti ainakin ajoittain.

Kuitenkin vaikka vaa'an mukaan painoa on tullut niin yleinen energiataso on noussut sekä olen itse tuntenut oloni kevyemmäksi. Tiedä sitten onko se vain henkistä kun on ollut dieetillä jo pidempään ja on uskonut itse dieetin vaikuttavan. En ole aikaisemmissakaan dieeteissäni huomannut treenitasoissa oikeastaan mitään heittelyitä joten hyvä jaksaminen kuntosalin puolella ei ole niinkäään utta enkä ole tämän takia myöskään ajatellut dieetin menevän huonosti. Jostain syystä vain jaksan vääntää suurillakin painoilla treeniä vaikka olen dieetillä ja tällä hetkellä se on vain hyvä kun paino näyttää nousevan vaikka on dieetillä. No onneksi sentään jokin asia onnistuu parhaillaan sillä dieetti ei mielestäni etene siihen suuntaan mihin sitä hain eli painon tiputtamiseen.

En kuitenkaan tee mitään suuria muutoksia ennen vuoden vaihdetta. Menen joulukuun tällä samalla kaavalla millä olen nämä seitsemän viikkoa jo mennyt. En siis tee hätäisiä ratkaisuja tässä vaiheessa vaan katson asiaa ja suunnitelmia "ajan" kanssa jouluna ennen vuoden vaihtumista. Niin on pitänyt tehdä jo oikestaan parina edellisenä vuotenakin, mutta se on mennyt siihen etten kuitenkaan ole jaksanut miettiä asioita vaikka niin olisi pitänyt ja yhtäkkiä huomaankin vuoden vaihtuvan päivän parin päästä. Tällöin olen tehnyt vain "rutiineja" asioita joita ennenkin enkä niitä uusia suunnitelmia mitä olisi pitänyt juuri suunnitella. Tuollainen suunnittelu kun vie yllättävän paljon aikaa jos siihen touhuun lähtee oikeasti mukaan "kunnolla". Ainakin jos oikeasti haluaa tehdä "harkittuja" muutoksia.

Olen kirjoittanut ruokavaliosta ja siitä mitä syön päivän aikana täällä blogissa muutamia kertoja aika yksityiskohtaisesti. Kuitenkin tuossa viime viikolla tein videon: Mitä syön? Ajattelin tämän johdosta jakaa tuon videon myöskin täällä. Videolla on kuvattuna aamupala, lounas, välipala sekä iltapala mitä olen nyt syönyt pidempään. Tietenkin teen ajoittain muutoksia aterioihin mutta ne ovat hyvin minimaalisia ja menevät myöskin sen mukaan mitä on saatavilla kaupasta ja välillä tekee mieli syödä.

Olen tehnyt jo jonkin aikaa silloin tällöin airfyerillä kanafilettä. Tuolloin olen ollut enemmänkin hieman laiska ottamaan paistinpannua ja tekemään kanafileen paistinpannulla. Kuitenkin nyt tänä kesänä aktivoiduin tekemään ruuan pelkästään airfryeria käyttäen. Tein lähinnä lihapullia jauhelihalla mikä löytyi vielä pakastimesta mutta jauhelihan loputtua jatkoin airfryerin käyttöä kanafileen kanssa. Yksinkertaisesti sen takia että asunnossa oli muutenkin niin kuuma ja paistaminen lämmitti huonetta airfryeria enemmän.

Olen nyt kirjoittanut parissa viimeisessä kirjoituksessa syömisestäni viimeisen vuoden aikana eli "Olen syönyt vuoden lähes pelkästään puhtaasti - Ei makean tai herkkujen syömistä vuoteen" sekä "Nykyinen ruokavalio missä suurin ateria on iltapala treenin jälkeen" niin nyt vuorossa on mahdollinen ohi syönti. Vaikka olen syönyt lähes puhtaasti vuoden niin silti olen syönyt hieman "ohi" tai enemmän minkä olen sitten tehnyt vasta treenin jälkeen illalla milloin minulla on muutenkin päivän suurin ateria.

Kirjoitin tuossa viimeksi että olen mennyt puhtaalla ruokavaliolla nyt vuoden verran eli jätin kaiken makean ja herkut pois ruokavaliosta. Tämä siis tapahtui viime kesänä jolloin karsin kaiken makean ja herkkujen syömisen pois. Tuota muutosta jatkui noi puolen vuoden verran kun sitten päätin että alan syömään hieman enemmän. Vuoden vaihteessa sitten lisäsin hieman syömistä ja silloin myös tuntui että kroppani alkoi kiristymään ja painoni alkoi hieman laskemaan kun aloin syömään enemmän. Ainoat herkut vuoden aikana ovat olleet jäätelö, Hooksin ja Siipiweikkojen boneless kanat sekä pakaste pizzat.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.