Pieni projekti: Makuuhuoneen "kotiteatteri" & toissijainen hifi-järjestelmä

13.03.2020 - 10:56

Tags

Talviloma vetelee loppuaan ja palaan pian takaisin kotiin parin pienen pienen projektin pariin. Ensinnäkin postin äppsin mukaan Saksan Amazoonista tilaamani Philips Hue lisätarvikkeet ovat saapuneet kotiin minkä johdosta pääsen jatkamaan keittiön Philips Hue Lightstrip projektiani. Alkuviikosta kirjoittelin omia ensikokemuksia Philips Hue:sta ja nyt viikonloppuna tai ensi viikon alussa kirjoittelen lisää Philips Hue:sta kuvien kera. Toinen pienempi projekti makuuhuoneen "kotiteatteri" alkoi kehittyä tuossa pari päivää sitten ajatuksiini kaverilla ollessani ja nyt suunnitelmat lähtivät todenteolla liikkeelle kun ostin kaverilta vanhat kaiuttimet takaisin.

Makuuhuoneen "kotiteatteri" projekti on sinällään saanut alkunsa vuoden - puolen toista vuoden takaisesta putkiremontista ja sitä kautta kodin uudelleen järjestelyistä. Tuolloin hankin makuuhuoneeseen sängyn vastaiselle seinällä lipaston minkä päälle sijoitin todella vanhan Samsung 23" television mikä oli toiminut tietokoneen näyttönäni vuosia. Kuitenkin juuri putkiremontin aikaan tulin ostaneeksi jostain alesta MSI 23,6" Optix 144 Hz pelinäytön. Tämän johdosta vanha Samsung 23" televisio jäi ylimääräiseksi niin päätin sen sijoittaa uuden lipaston päälle ja laitoin sen samalla käyttökuntoon. Liitin vielä televisioon vanhat pelikonsolini kuten Xbox 360:n sekä Playstation 3:sen.

makuuhuoneen televisio osa 1

Seuraava päivitys olikin sitten viime kesänä kun siirryin 4K aikaan ja hankin uuden LG OLED C8 55" television. Tuolloin kun hankinta itselleni uuden LD OLED television sen johdosta alkoikin pieni television vaihtorumba. Silloin nykyinen televisioni Sony KDL50W828 meni äitille ja äitiltä sain takaisin oman vanhan Panasonic 44" plasma television. Olin miettinyt korvaavani vanhan Samsung 23" television tuolla Panasonic 44" plasma televisiolla. Tämä on ollutkin viimeinen päivitys makuuhuoneen "järjestelmiin" ja täytyy kyllä sanoa, että Panasonic ei ole ollut kyllä yleisesti hirveällä käytöllä.

Viime aikoina olen hieman innostunut välillä katsomaan televisiota makuuhuoneessa ennen nukkumaan menoa. Tämän johdosta hankin kylläkin Philips Hue järjestelmän kotiini millä makuuhuoneen valot saa katkaistua kätevämmin. Olen kyllä viime kesän television vaihdon yhteydessä / jälkeen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja makuuhuoneeseen, mutta nämä ovat olleet vain tulevaisuuden suunnitelmia. Yksi ajatus oli esimerkiksi hankkia Sonos Beam soundbar mikä lähti liikkeelle myöskin viime kesän jälkeen kun äitille tuli hankittua Sonos Beam.

makuuhuoneen televisio osa 2

Seuraavan kerran makuuhuoneen "kotiteatteri" / hifi suunnitelmat tulivat taas hieman ajatuksiini sen jälkeen kun hankin uuden vahvistimen Black Fridaysta. Tuolloin hankin Denon X3600H vahvistimen HifiStudiolta minkä johdosta vanha Onkyo TX-NR609 vahvistimeni jäi ylimääräiseksi. Ensiksi suunnittelin Onkyo TX-NR609 myyntiä ja se olikin hieman aikaa myynnissä vaikka jo silloin olin epävarma. Siksi pyysinkin hieman kovempaa hintaa sillä olin epävarma haluanko oikeasti luopua Onkyo TX-NR609 vahvistimesta sillä minulla oli kuitenkin taka-ajatuksena toissijainen hifi-järjestelmä.

Tämä kaikki lopulta sitten päättyi siihen, että rakennan makuuhuoneeseen toissijaisen 2.0 hifi-järjestelmän käyttäen Onkyo TX-NR609 vahvistinta ja ostamalla kaverilta takaisin vanhat Wharfedale diamond 9.1 kaiuttimeni takaisin. Pääsenkin näin rakentelemaan ja uudelleen järjestelemään makuuhuoneen hifi-järjestelmää ja sitä kautta hyllystöä uuteen uskoon. Teen tuosta uuden kirjoituksen kuvien kera kunhan järjestelmä on rakennettu ja kaikki laitteet paikoillaan.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Käyn tässä läpi oman prosessin kuinka kalibroin Denon vahvistimen ääni- / kaiutin asetukset Audysseyn avulla. En ole mikään ammattilainen mutta minulta kuitenkin löytyy kuitenkin monien vuosien ajan kokemusta kotiteattereista ja niiden kalibroinneista. Oma prosessini Denon vahvistimen kalibrointiin perustuu omiin kokemuksiin joihin olen ottanut vaikutteita monista Youtube videoista. Kuitenkin näissäkin kuten ihan missä tahansa asioissa niin Youtubesta löytyy monia "tietäjiä" eli toiset sanovat toista ja toiset toista.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Lainasin kaverilta Ranskalaisen Ei sanaakaan bluray:n (Tell No one) ja kun olin sitä alunperin katsomassa huomasin että Panasonic UB820 4K bluray soitin näytti laitteen näytössä vain stop. Yritin painaa Panasonic UB820 4K bluray soittimen kaukosäätimessä valikko ja play näppäimiä minkä jälkeen poistin levyn soittimesta ja putsasin sitä. Tämän jälkeen laitoin Ei sanaakaan bluray:n takaisin Panasonic UB820 4K bluray soittimeen mutta lopputulos oli sama ja taisin tehdä levy puhdistuksen vielä toistamiseen.