Perjantain treeni sekä aloitinkin jo lauantaina uuden saliviikon

16.11.2016 - 12:06

Parin päivän puserrus tuotti normaalisarjoja, tiputussarjoja, korotussarjoja, pyramiidisarjoja sekä pakkotoistoja. Perjantaina vuorossa oli ihan normaali olkapää & hauispäivä ja tänään kävin aloittamassa jo uuden treeniviikon rinta & ojentajatreenillä. Perjantaina tein olkapääliikkeet ihan normaalisti neljän sarjoilla ja kymmenen toistoilla, mutta hauiksessa tein pyramiidia sekä tiputusta. Pyramiidisarjan tekeminen on aina ei niin kivaa, mutta ainakin hauiksessa saa tuntuman todella hyvin. Kun teen hauista istuen pyramiidisarjana niin sen jälkeen kädet ovat siinä kunnossa, että loputkin hauisliikkeet tekevät "tiukkaa" tai ainakin tulokset tippuvat vähän. Hauiksen kanssa on mielestäni parempi tehdä pidempää sarjaa pienemmillä painoilla kun suurilla painoilla kymmpiä tai alle. Tuntuma ei ole vain yksinkertaisesti lähellekkään sama ja haluan, että hauiksessa tuntuu todella treenin teko. Välillä on vain tuntunut kun on esimerkiksi tehnyt hyvillä painoilla hauiskääntöä kympin sarjoina, että se ei oikein ottaisi mihinkään vaikka todellisuudessa se ottaakin.

Tein pitkästä aikaa hauiksetsa Scott:ssa, kun täällä Vammallassa on sellainen Scott millä voi treenata toisin kuin Espoossa. Tein 5kg tiputussarjoja ja minulla oli siinä auttaja ottamassa painoja pois sekä auttamasssa pakkotoistoja. Ilman pakkotoistoja osa tiputuksista olisi jäänyt minimaalisiksi ja silloin tiputuksissa ei olisi ollut oikein edes järkeä joten siksi otin muutamia pakkotoistoja. Ainoa asia vaan oli se, että vieressä nuori nainen teki sumokyykkyä? Tai ainakin kyykkyä kahvakuulalla ja heppu mikä oli auttamassa minua niin ajatukset taisivat olla aivan muualla. Tämän vain huomasi kun painojen ottamisessa meni välillä aikaa tai ainakin siinä sai odotella aina hetken. 

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 4x10 40kg
  • Hauiskääntö istuen pyramiidisarja 10kg x8, 12kg x8, 14kg x8, 12kg x8, 10kg x8 + tiputussarja 14kg x8, 12kg x8, 10kg x8
  • Vipunostot sivuille tiputussarja 3x 14kg x10 12kg x10
  • Hauis ristitaljassa 4x10 15kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 4x10 7,5kg
  • Vipunostot eteen vasara 4x10 12kg
  • Scott 5kg tiputussarja 25kg -> 15kg toistot 12 - 3
  • Vipunostot takaolkapäille 4x10 8kg

[[{"fid":"219","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Tänään tuli mentyä kuntosalilla noin 12:sta aikoihin mikä vähän arvellutti oliko vähän liian aikaisin? Olikin hieman epävarmaa jaksaminen ja mietinkin millä tavalla olisi paras tehdä mikäkin liike. Koittaa tehdä isoilla painoilla, tehdä normaalisti vai erikoissarjoja? Ensimmäisenä kun oli vuorossa penkki niin heti ensimmäisestä lämmittely painolla tehdystä sarjasta osasi jo päätellä hyvin jaksamisen. Minulle penkki on sellainen liike, että jo heti ensimmäisestä sarjasta tietää millä painoilla jaksaa tehdä. Tietenkään aina ei voi tietää tarkkaan, mutta hyvin suuntaa antava se on. Tietenkin joskus on käynyt sillain, että lämmittelyt ovat olleet helppoja, mutta sitten kun on lähtenyt yrittämään "normaali" suuremmilla niin ei se olekkaan ollut niin helppoa. Penkki on myös yksi niistä liikkeistä jos lämmittely on raskasta niin liikkeen tekeminen on raskasta. Kun on myös sellaisia liikkeitä jotka menevät hyvin vaikka lämmittely on raskasta. 

Vinopenkissä oli tarkoitus tehdä tiputussarja, mutta ensimmäinen yrittämä jäi vähän torsoksi, koska painot olivat vähän pienet. Kun painot olivat vähän pienet niin jaksoin tehdä vähänä liiankin hyvin kaikki toistot. Tästä johtuen lisäsin kympit pohjalle joten sain 20kg lisää painoja ja tein uuden tiputussarjan. Tämä menikin aivan erilailla ja tekemiseen tarvittiin pakkotoistoja kun rauta ei vain meinannut nousta. Pohjalla ollut helpompi tiputussarja taisi hieman tiputtaa jälkimmäisen jaksamisia, mutta samapa tuo. Liian pienillä painoilla tehty tiputussarja on yhtäkuin epäonnistunut sarja. Tiputussarjan tarkoitus ei ole päästä helpolla vaan liikkeen tekeminen pitää olla erittäin raskasta.

Tänään treeni oli yleisesti ei normaaleja sarjoja paitsi beck-deck, mutta sen tekeminen ei ollut normaalia. Beck-deckin tekemiseen tarvitsi auttajaa pitämään painot kiinni toisissaan 5 sekuntia. Hyvä kun itse saa välillä laitteen päät kiinni toisiinsa niin nyt päiden oli tarkois olla kiinni toisissaan 5 sekuntia edessä. Edessä pitäminen tuntui siltä, että itse ei edes tee mitään vaikka kuinka yritti rutistaa. Tuntui vain että auttaja teki kaiken ja itse vain yritti pitää käsiä jotenkin "tekevinään". Ihan kiva kokeilu ja voisi tehdä useamminkin, mutta tuon tekemiseen tarvitsee aina jonkun auttamaan liikkeen teossa. Sitten aina pitäisi kertoa mitä pitää tehdä ja muutenkin jokakerta olisi aina erilainen eri henkilön auttaessa liikettä. Tämä saa nyt jäädä harvoin tehtäväksi erilaisuudeksi.

Rinta & ojentajatreeni

  • Penkki 1x10 60kg, 3x10 100kg, tiputussarja 120kg x7 110kg x2 100kg x2
  • Vinopenkki 10kg tiputussarja 8 toistoa 60kg -> 30kg x8, 80kg -> 40kg
  • Dippi tiputussarja 15kg x10, 10kg x6 5kg x6
  • Ranskalainenpunnerrus 10kg tiputussarja 8 toistoa 42,5kg -> 17,5kg
  • Beck-deck 3x10 40kg 5 sekunnin pidoilla
  • Ojentajapunnerrus taljassa tanko 5kg korotus + tiputus 30kg -> 65kg

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri

Perjantaina tuli vedettyä olkapäätreeni käytännössä pelkästään vipunostoilla joko sivulle, eteen tai taakse. Vastaavasti lauantaina tuli tehtyä taas hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä. Aluksi tein takareisille enemmän "hifistely" liikkeitä minkä jälkeen tein etureisiä. Periaatteessa nämä kaksi treeniä menivät samalla kaavalla mutta käytännössä nämä pari treeniä erosivat toisistaan paljonkin. Perjantaina olkapäätreenissä tuli käytettyä

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Tällä viikolla on tullut käytyä tekemässä aamutreenejä niin maanantaina kuin tiistaina. Keskiviikkona oli ihan suunniteltu väli aamu lähinnä sen takia, että illalla on vuorossa jalkatreeni. En halunnut keskiviikon aamulle treeniä ihan tämän takia ja myöskin tiistai-illan treeni otti yllättävän koville vaikka vuorossa oli "vain" käsitreeni. No tämä johtui siitä, että tein dippiä 80kg lisäpainoilla joilla sain kolme toistoa. On se niin ihmeellistä, että 20kg sekä

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki

Volyymi pumppi käsitreeni takana mitä en ole nyt oikein tehnyt kun viimeiset käsitreenit ovat olleet enemmän suoria sarjoja sekä hieman isompia painoja käyttäen. Tällä viikolla kun en ole käynyt tekemässä aamutreenejä niin en ole myöskään tehnyt näitä volyymi treenejä käsille. Toisaalta tämä on parempi, että käsitreenit saavat vaihtelua. Kroppa kuitenkin tottuu samanlaiseen treenaamiseen hyvin nopeasti jolloin treenin meneminen perille on vaikeampaa. Tykkään