Parin viikon tauon jälkeen 10km aamulenkki ja illalla kuntosalitreeni

16.11.2016 - 12:06

Viikonloppuna oli tarkoitus jatkaa spinningissä käyntiä menemällä joko lauantai- tai sunnuntaiaamuna spinning tunnille. Lauantaina ajattelin meneväni sen takia, että se olisi ollut hyvä palauttavatreeni perjantain jalkatreenin jälkeen. Pohdin asiaa lauantaiaamuna jonkin aikaa, mutta tulin siihen tulokseen, että siirtäisin spinningiin menemisen mielummin sunnutaille. Tunsin lauantaina väsymystä jaloissa ja varsinkin polvissa tuntui kyykkyjen ja yhden jalan jalkaprässin tekeminen. Ajattelin vain levon olleen parempi ratkaisu kun mennä spinning tunnille hieman epävarmoilla jaloilla. Tämä oli nyt toinen kerta kun minulta jäi väliin lauantain spinnig tunti vaikka juuri spinning maratonin jälkeen ajattelin aloittavani käymään spinning tunneilla juurikin lauantaisin. Lauantaisin olen vain miettinyt jalkojen kestävyyttä perjantaisten jalkatreenien jälkeen vaikka juurikin ajattelin spinningin olevan hyvä palautuminen jalkatreenin jälkeen. Pitää nyt katsoa jos vaikka tämän viikon lauantaina tuo suunnitelma toteutuisi ja kävisin kokeilemassa spinning tuntia lauantaiaamuna.

Viikonlopun suunnitelmat hieman muuttuivat tai siis ne olivatkin koko ajan hieman epävarmoja aikatauluisesti. Tämän johdosta en päässytkään sunnuntaiaamuna spinning tunnille, koska menin katsomaan päivänäytökseen uusinta Mad Max Fury Road elokuvaa. Mietin aamulla ennen elokuviin lähtöä sellaista ratkaisua, että olisin mennyt heti elokuvista päättymisen jälkeen kuntosalille polkemaan kuntopyörää ja tekemään jotain muuta aerobista. Päätin lopulta jättää tämän suunnitelman väliin ruokailun takia sillä ennen elokuviin lähtöä en syönyt kunnolla ja tämän johdosta ruokailusta olisi ollut liian pitkäaika. Ajattelin kuitenkin, että ihan tyhjällä vatsalla ja mahdollisesti nälissään ei olisi kiva polkea kuntopyörää ja tehdä aerobista treeniä. Tämän johdosta päätin syödä heti elokuvista päästyäni ja tämän jälkeen mahdollisesti tekeväni jotain treeniä. Mietin myöskin ihan sitäkin ratkaisua, että en tekisi minkäänlaista treeniä sunnuntaina vaan pitäisin ihan lepopäivän. Illalla tietenkin olisi ollut kyllä vielä toinen spinning tunti, mutta tällöin televisiosta tuli Manchester United vs Arsenal.

Pelin jälkeen päätin lopulta lähteä juoksemaan kevyen ja lyhyen lenkin. Tänään oli kuitenkin tarkoitus juosta kymmenen kilometrin aamulenkki joten päätin mennä tekemään kevyen lenkin lähinnä sen takia, että viimeistä juoksulenkistä oli pari viikkoa. Tämä lenkille lähtö oli lopulta loistava ratkaisu sillä kropassa painoi ja varsinkin alaselässä. Loppumatkasta juokseminen tuntui jo hieman paremmalta, mutta käytännössä koko lyhyt lenkki oli paikkojen saamista auki. Jos olisin käynyt spinningissä tai muuten polkemassa kuntopyörää kuntosalilla paikat olivat olleet tänä aamuna niin sanotusti huonommassa juoksu kunnossa. Sunnuntainen kevyt avaava lenkki näytti vaihteeksi miksi avaavia juoksuja kannattaa ja kuinka paljon se auttaa tulevia juoksuja.

[[{"fid":"423","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":311,"width":514,"class":"media-element file-default"}}]]

Viikko alkoi 10km aamulenkillä

Tämän aamuisesta aamulenkistä ei olisi tullut varmaan mitään ilman eilistä kevyttä avaavaa lenkkiä. Luulisin samojen vaikeuksien olleen nähtävissä tämän aamun aamulenkillä mitä minulla oli eilen juostessa kevyesti puolta lyhyempää reittiä. Vaikka juoksuista oli nyt parin viikon tauko niin tämä ei sinällään näkynyt tämän aamuisessa aamulenkissä kun yleensä huomaan parin viikon tauon juoksemisesta todella helposti. Tuon tauon kyllä huomasin eilen kivuissa ja muuten juokussa, mutta tänään en huomannut oikein mitään "normaalista" poikkeavaa.

Tämän aamun aamulenkki meinasi kyllä jäädä väliin tai matkan lyhentyvän viiden ja puolen tunnin yöunien. Kun aina vain pitää katsoa jääkiekko finaali siihen asti kun pokaali nostetaan ilmaan ja kansallislaulu soi. Tämän johdosta nukkumaan pääsi myöhään mikä johti myöskin vähempiin yöuniin. Jos olisin ollut järkevämpi niin olisin voinut ihan hyvin jättää pelin toiseen erään ja mennä nukkumaan, mutta kun ei niin ei. Kun pääsin nukkumaan myöhään niin ajattelin myöskin nukkua niin pitkään kuin mahdollista.

Tänään tein myös siten, että aamulla heräämisen jälkeen otin normaalisti Green Tea kapselin sekä söin banaanin. Yleensä ennen aamulenkkejä en syö yhtään mitään niin tänään koitin tuollaista ratkaisua syödä banaanin ennen. Joskus olen syönyt ruisleipää, mutta tämä on ollut liian täyttävää joten päädyin koittamaan banaania. En tiedä vaikuttiko tämä pieni syönti juoksussa mihinkään ja sainko siitä lisää energiaa, mutta en ainakaan huomannut banaanissa mitään negatiivista juoksun aikana. Huomen aamulla on taas tarkoitus mennä aamulenkille niin tulen yrittämään tätä samaa taktiikkaa syödä banaani ennen aamun aamulenkkiä.

[[{"fid":"424","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":502,"width":517,"class":"media-element file-default"}}]]

Kuntosalilla tulee treenattua kovaa ja saan myös "hyviä" päätöksiä tulevista treeneistä

Olin hieman epäileväinen tänään päivän kuntosalikuntoa aamun aamulenkin jäljiltä. En ollut juossut pariin viikkoon kymmenen kilometrin aamulenkkiä pohjalle niin tänään täytyi hieman taas katsoa miten kuntosalilla jaksaa aamulenkin jäljiltä. Pari viikkoa kun on saanut treenata ilman juoksua niin tulokset ovat olleet hyviä vaikka yksi epäonnistuminenkin mahtui mukaan. Siitä huolimatta vaikka epäonnistuin niin se ei ole lannistanut minua. Heti torstain epäonnistumisen jälkeen sain loistavan jalkatreenin perjantaina ja kyllä tämän aamun aamulenkki meni hyvin sekä myöskin illan kuntosalitreeni. Olen epäonnistunut monia kertoja kuntosalilla ja vaikka sinä päivänä se tuntuu isolta epäonnistumiselta välillä niin isossakuvassa se antaa itselleni vain virtaa. Kuntosalilla ei saa lannistua epäonnistumisista sillä se on väärä tie hyviin tuloksiin.

Aina kaikille tulee epäonnistumisia ja sitä varten yleensä on se varmistaja joka varmistaa. Ei aina voi vain saada ennätyksiä tai isoilla painoilla maksimia määrää toistoja. Juoksussakin välillä zippaa niin kuntosalilla on sama homma ettei aina vain jaksa. Päivät ovat erilaisia ja kaikki muutkin asiat vaikuttavat treenaamiseen vaikka olisi kuinka hyvin valmistautunut. Itse olen epäonnistunut monia kertoja ennätysyrityksissä sekä myöskin isoilla painoilla sarjoja tehdessä kun ei vain ole jaksanut. Siitä huolimatta yleisestiottaen kehitys kulku on ollut ylöspäin. Maastavetoa taitaa olla tällä hetkellä ainoa liike missä en ole onnistunut vielä nostamaan ennätyspainoja vaan viimeisimmät yritykset ovat epäonnistumisia 225kg ja 230kg painoista. Kummallakin painoilla olen useampaan kertaan koittanut, mutta kertaakaan kumpikaan paino ei ole ollut edes lähellä. Tähän on toivottavasti viimein tulossa korjaus sillä viime viikkoinen mahti sarja maastavedossa 220kg kolme toistoa antoi toivoa jopa 240kg nostoon.

Tänään jaksoin yllättävän hyvin kuntosalilla. Oikeastaan normaalisti. Aloitin treenin pystypunnerruksella ja otin heti kättelyssä lämmittelyn jälkeen 50kg käsipainot ja tein kolme sarjaa. Ensimmäinen sarja oli ehdottomasti paras. Toinen alkoi hiipua loppuakohden, mutta sain sen varmistuksen avulla ihan hyvin ylös. Kolmas sarja olikin sitten väsynein ja tarvitsin siinä eniten apua jotta sain sarjan lopppuun asti tehtyä. Pakkotoistoja tuli siis tehtyä muutamia, mutta eipä tuo yllättänyt sillä 50kg käsipainoilla pystypunnerrus on todella raskasta. Vaikka itse aloin hyytymään niin käteni pystyi sivuttaissuunnassa suorassa eikä ne lähtenyt eteen tai taakse. Tälläisen hyvän palautteen sain myös varmistajalta. Vaikka ylöspäin nostaminen hyytyi niin jaksoin pitää käteni suorassa jolloin varmistaja pystyi keskittymään auttamaan minua saamaan painot ylöspäin. Tällöin koko prosessista tuli kaikille helpompi sillä jos varmistajan pitää alkaa katsoa, että kädet pysyvät sivuttaissuunnassa keskellä kaikki alkaa olemaan raskaampaa.

Kuntosalitreenin päätyttyä tai päättyessä sain myös mieleni "virkeäksi". Sain päätettyä juoksusuunnitelmiani keskiviikkoon asti jolloin minun on tarkoitus mennä radalle juoksemaan intervalleja. Päätin jättää huomisen aamulenkin väliin joka minun oli hieman tarkoitus käydä juoksemassa. Samalla päätin jättää kaikki mahdolliset keskiviikkoaamun kevyät treenit / juoksut väliin. Näiden päätösten pohjalta keskityn nyt keskiviikon intervalleihin. Aloin muistelemaan talven hallijuoksuja ja siellä juoksemiani intervalleja. Tällöin välillä juoksin hieman liikaa ennen kun minun oli tarkoitus juosta intervalliharjoitus ja tämän jälkeen en enään jaksanutkaan vetää kunnollisia vetoja. Jos menisin nyt huomenna juoksemaan kymmenen kilometriä ja siihen päälle normaalisti kuntosalitreeni niin voi olla, että keskiviikkona radalla en pahemmin juoksisi vietoja vaan lähtisin samantien pois.

Olkapää- & hauistreeni

  • Pystypunnerrus 25kg x10,  3x10 50kg
  • Hauiskääntö istuen käsipainoilla pyramiidisarja 15kg x8, 17,5kg x8, 20kg x8, 17,5kg x8, 15kg x8
  • Vipunostot sivuille istuen 3x10 10kg
  • Hauiskääntö normi tanko 30kg x10, 40kg x10, 3x10 50kg
  • Ristikkäistalja takaolkapäille 3x10 20kg
  • Haiskääntö ristikkäistalja 3x10 50kg
  • Pystysoutu 50kg x10, 3x10 60kg
  • Hauiskääntö talja maaten ylhäältä 50kg x10, 3x10 60kg

Ihmisen rakenne voi olla tämänlainen tai sitten ei vaikka sitä yrittäisi. Ihmisen geeneille kun ei mahda mitään. Minun ruumiinrakenne estää minun olemasta kukkakeppirakenteinen (jalat ja kädet ovat lähelle saman kokoiset) enkä myöskään haluaisi olla tämänlainen. Kaikki riippuu valinnoista, mutta ruumiin rakenteessa tämä ei pidä paikkaansa. Ihminen ei voi vaan geeneillensä mitään vaan ne ovat ne mitkä hän on syntymästään saanut. Kaikki eivät voi eikä halua olla

Eilen aloin miettimään sitä, että en ole treenannut vatsalihaksia pitkään aikaan ja ajattelin muuttaa tätä asiaa. Olen viimeksi treenannut vatsalihaksia kunnolla silloin kun kävin aamuisin kuntosalilla ja tästä on jo tovin aikaa. Tämän asian korjaamisen aloitin tänään ja tein vatsalihaksia niin paljon kuin jaksoin. Suunnitelmia on tehdä joka treenin päättääksi vatsalihaksia niin paljon kuin jaksan, mutta en ala niitä laskemaan tai kirjaamaan. Selkäpäivä on

Kolmas päivä vähän pitempääpäivää töissä jonka jälkeen yritin säätää tietokoneeseen 3-näytön systeemiä ennen kuntosalille menoa. Kirjoittelen myöhemmin tuosta 3-näytön systeemistä joka liittyy iRacingiin. EIlen kun lähden kuntosalille ulkona tuli aika paljon lunta ja keli oli huono. Tänään keli oli hyvä ja lämmin jonka takia olisin voinut mennä tänään kävellen kuntosalille, mutta minun piti käydä postissa sekä kaupassa samalla reissulla joten päätin mennä

Katselin ennen kuntosalille lähtöä vähän ikkunastas pihalle ohi mennen ja ihmettelin maan näyttävän vähän valkoiselle. Eihän siellä nyt lunta ole satanut kun silloin kun tulin töistä kotiin niin oli vielä kuivailma. Olin jo vähän miettinyt meneväni tänään kuntosalille kävellen, mutta päädyin kuitenkin menemään autolla joka oli loppujenlopuksi loistava ratkaisu. Päästessäni pihalle huomasin maasssa noin 10cm lunta. Olin päässyt töistä kotiin jossain 17.15

Aamulla oli tarkoitus juosta rento / palauttava aamulenkki, mutta ensimmäisen kilometrin jälkeinen aika ei siihen viitannut. Luulin juoksevani hiljempaa mitä todellisuudessa juoksin kun juoksu tuntui rullaavan heti alusta asti. Ensimmäinen kilometri meni 6.19min joka ei todellakaan ole minun aikakaavoilla palauttavaa ehkä se menee rennomman puolelle. Ajasta viis jatkoin vain matkaa enkä vielä ajatellut pahemmin hidastavani koska juokseminen tuntui vaan

Viimeviikolla olin ajatellut aloittavani juoksemaan maanantaina aamuisin 14+ kilometriä. Olen jo pitkään miettinyt juoksevani maanantai aamuisin pitkän lenkin ja tämän oli tarkoitus alkaa tänään. Olin suunnitellut juoksevani vähintään 14 kilometriä, mutta kunnon mukaan mahdollisesti enemmän. Tämä on ollut siis pieni suunnitelma, mutta eihän nuo minun suunnitelmat ole muutenkaan onnistuneet. Vielä eilen päivällä olin suunnitellut aloittavani aamulenkin 6.30

Perjantaina siis lopetin max 60 sekuntia palatukset viikon ja lauantaina aloitin uuden treeniviikon. Aloin jo vähän aamulla miettimään tulevaa treeniä / treeniviikkoa, mutta vielä kuntosalille päästyäni en tiennyt miten tulen treenaamaan. Se oli tiedossa mitä teen eli lauantaina oli vuorossa sunnuntain viikon avaus rinta & ojentajatreeni. Treenin aloitin ihan normaalisti tällä kertaa penkillä, mutta jo lämmittelyn jälkeen aloin raksuttamaan miten teenkään

Max 60 sekuntia palautusviikko loppui tänään olkapää & hauistreeniin. Tällä viikon lopettavalla treenillä tein ilman mitään ajatuksia kolme ensimäistä liikettä viiden sarjoina, jonka jälkeen tajusin tämän ja päätin yrittää tehdä loput liikkeet myös viiden sarjoina. Tähän en ihan päässyt vain yksi liike jäi neljään sarjaan ja viimeinen jäi ihan tietoisesti kolmeen. Viimeisessä sarjassa olisi voinut tehdä pienemmillä painoilla niin olisin myös voinut koittaa

Tänään jatkui kuntosalitreenien tekeminen max 60 sekunnin tauoilla selkätreenillä. Selkäpäivää varten olin jo vähän suunnitellut päässäni jotain sarja ja toistomääriä etukäteen, koska kyseessä oli kuitenkin selkäpäivä enkä halunnut rikkoa selkääni. Halusin treenistä myös onnistuneen joten painot olivat tänään tärkeässä roolissa. Heti ensimmäisessä liikkeessä eli maastavedossa sain miettiä 100kg, 120kg ja 130kg painoilla. Kallistuin kuitenkin 100kg, koska olin

Jatkoin tänään samalla tavalla kuin sunnuntaina aloitin eli treeni max 60 sekunnin tauoilla. Tänään oli vuorossa jalat joka on muutenkin jo raskas päivä ja sitten vielä treeni lyhyemmillä tauoilla teki treenistä vieläkin raskaamman. Sunnuntaina tein liikkeitä vähän liian suurilla painoilla kun aloin jälkeen päin ajatteleen treeniä. Minun olisi pitänyt tehdä muutama liike vähän pienemmillä painoilla ja sitä kautta enemmän toistoja. Tänään tein tuohon linjaa