Pääliikkeiden apuliikkeistä sekä lihasryhmistä mitkä auttavat pääliikkeitä

15.10.2017 - 10:27

Samalla kaavalla mennään treenien osalta eli penkki, kyykky ja maastaveto suurilla painoilla enemmän powerlift-tyyliin ja treeniin muut liikkeet enemmänkin sitten bodaus-tyylin. Vaikka olenkin nyt keskittynyt tekemään penkin, kyykyn sekä maastavedon voimapainotteisesti niin treenin muissa liikkeissä en ole ajatellut treenin pääliikettä käytännössä yhtään. En ole siis käyttänyt hyväkseni pääliikkeen apuliikkeitä ainakaan vartavasten tietoisesti lopputreenissä vaan tehnyt mitä päähän on tullut mieleen. Oikeiden apuliikkeiden tekeminen auttaa pääliikkeen tekemisessä paljon ja apuliikkeiden avulla saa nostettua penkin, kyykyn sekä maastavedon tuloksia sekä tekniikkaa.

Itse en ole vain lähtenyt ihan tähän tyyliin treenaamaan sillä se karsii treenien liikkeitä ja tällä hetkellä en halua painottaa penkin, kyykyn ja maastavedon tuloksia sillä tasolla, että muokkaisin koko treenin tukemaan näitä liikkeitä. Omalta kannaltani treeeneistä tulisi hyvinkin nopeasti aika yksitoikkoisia sillä treeneissä pitäisi tehdä todella paljon samoja liikkeitä treenistä toiseen. Tällä hetkellä haluan tehdä eri liikkeitä treenistä toiseen ihan mielen mukaan ja olla pois kaavamaisuudesta.

Toisaalta omat tulokseni niin penkissä, kyykyssä kuin maastavedossa ovat sellaisissa tuloksissa, että kehityksen kannalta minun pitäisi harkita keskittyväni apuliikkeiden tekemiseen enemmän. Varsinkin kyykyn sekä maastavedon kannalta minun pitäisi keskittyä tekemään muun muassa takareisiä voimahakuisemmin eikä tuntuma hakuisesti kuten tällä hetkellä. Oma valintani on ollut tehdä treenit enemmän tuntumahakuisesti jolloin se ei tue pääliikettä läheskään niin paljon kuin apuliikkeiden tekeminen voimahakuisemmin tai runttaavammin.

Myös apuliikkeiden valinnat vaikuttavat pääliikkeen kehittymiseen eli apuliikkeiden pitää olla niitä oikeita juuri sinulle eikä vain mitä vain. Pystypunerrus, ranskalainenpunnerus, ojentajapunnerrus auttavat penkkituloksen kasvattamiseen yhdessä selkäliikkeiden kanssa kuten ylätalja tai alatalja. Omasta mielestäni juurikin selän oikea treenaaminen edesauttaa penkkiin todella paljon minkä olen huomannut itse juurikin silloin kun olen treenannut rintatreenin selkätreenin jälkeen. Joko tuplatreenipäivinä jolloin olen tehnyt selkätreenin aamulla ja rintatreenin illalla tai normaalilla tyylillä tehden selkätreenin jälkeen rintatreenin seuraavana päivänä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että hakataan maastavetoa ihan loppuun asti selkätreenissä minkä jälkeen seuraavana päivänä tehdään penkkia hyvin vaan tehdään normaali ihan selkätreeni.

Lihasryhmien järjestyksillä on merkitystä ainakin silloin kun haetaan kovempia painoja ja halutaan pystyä tekemään sitä omaa "parasta" painojen saralla. Ainakin siis mitä rintatreeniin ja penkkiin tulee sillä olkapäätreeni ja käsitreenit vaikuttavat penkkiin melko helposti negatiivisesti. Omasta mielestäni ainakin olkapäätreeni kannattaa tehdä vasta rintatreenin jälkeen. Se millä tyylillä treenaat käsiä tai miten vaikuttaa siihen voiko kädet tehdä ennen rintatreeniä. Yleisellä tasolla käsitreenin voi tehdä ihan hyvin ennen rintatreeniä. Tietenkin vielä vaikuttavat tekijä on se, että treenaa samoja lihasryhmiä treenissä niin se vaikuttaa erilailla ja se pitää ottaa huomioon.

Itse sain kyllä tällä viikolla tehtyä kunnolla ensiksi maastavetoa minkä jälkeen seuraavana päivänä jaksoin tehdä penkkiä paremmin kuin hyvin, mutta olen itse tottunut tähän ja minulla saattoi olla vain hyvä päiväkin. Maanantaina tuli tehtyä maastavetoa 220kg painoilla yksi viiden toiston sarja mitä seurasi kolme neljän toiston sarjaa. Noiden sarjojen välissä minulla nousi todella paljon sykkeet minkä jälkeen lopputreenissä ei tarvinnut tehdä paljon mitään niin sykkeet jo nousivatkin korkealle. Tämän jälkeen tiistaina tulikin sitten vedettyä penkissä 205kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa slingshottia ja pakkotoistoja käyttäen eli ihan normaalia tekemistä siinä mielessä, että käytin slingshotia ja pakkotoistoja. Se millä saa tehtyä ilman suurempaa persepumppausta pidempiä sarjoja painoista riippumatta menee vain paremmin perille eikä sitä kukaan laske onko sarja tehty pakkotoistoilla vai ei. Parempi vain saada pidempiä sarjoja ja tärkeintähän on se, että se myös tuntuu rinnassa hyvin eikä se, että toistot ovat puhtaita.

Some #squat set for 150kg & 170kg #legday #legworkout #gym #gymlife #powerlifting #squats #gymshark #beats #trance

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Jos tuosta vielä jatkaisi niin sain tehtyä vielä keskiviikkona itselleni raskaita kyykky sarjoja. Tämän pohjalta siis itselleni ei maanantain raskaat maastavedot olleet este viikon muiden lihasryhmien pääliikkeille. Tätä en kuitenkaan ihan näin suosittele sillä monella tai yleisesti painot tulevat tippumaan kun lähdetään tekemään tyyliin penkkiä seuraavana päivänä maastavedon jälkeen. Siksi onkin parempi keskittyä ja miettiä mitä tekee ja koska tekee eikä vain tee ellei siihen oikeasti pysty ilman painojen vähentämistä. Selkätreeni ilman maastavetoa pohjalle ennen rintatreeniä auttaa omasta mielestäni todella paljon rintatreenin menemistä perille sekä auttaa nostamaan penkin painoja tai toistomääriä. Se auttaako tämä suoraan ja heti niin en tiedä, mutta ainakin pienen totuttelun jälkeen se alkaa auttamaan. 

Tämän viikon treeneissä ei ole ollut mitään punaistalankaa sillä kaikki treenit ovat olleet erilaisia. Ei ole ollut mitään tiettyä tyyliä jolla olen vienyt treenit läpi kuten yleensä on ollut hieman tapana. Yleensä viikon treenit ovat jollain tapaa menneet jonkinlaisella punaisella langalla. Joko olen käyttänyt jonkin tyyppisiä erikoistekniikoita, tehnyt sarjoja kolme kertaa kymmenen tai vastaavilla tyyleillä tai pitkiä sarjoja käyttäen. Tällä viikolla treenit

Sunnuntaina tuli käytyä kuntosalilla tekemässä aerobinen treeni mitä ennen pumppasin vähän olkapäitä ja käsiä. Olkapää- & käsitreenin puolella tuli tehtyä aika perustreenit joiden jälkeen vedin puolituntia crosstrainerillä kokonaisuudessaan. Alkuun viisi minuuttia lämpöä minkä jälkeen minuutti kovaa ja kaksi minuuttia rauhallisesti. Tätä tein siihen saakka kunnes puolituntia alkoi olemaan täynnä. Loppuun taisi jäädä kolme minuuttia, että puolituntia tuli

Nyt on menossa juuri sunnuntainaamupäivä ja vielä ei ole ihan tiedossa mitä tänään tulen treenaamaan. Tänään on tarkoitus mennä kuitenkin vetämään jonkinlainen treeni. Alkuperäinen ajatus oli mennä tekemään aerobinen treeni kuntosalille sillä nyt torstai - lauantai välisenä aikana on tullut vedettyä kerran päivään mättöruokaa. Näitä olisi tarkoitus mennä kuluttamaan. Kuitenkin minulle on nyt tänä aamuna tullut ajatus, että tekisin aerobisen treenin kanssa

Tämä viikko piti treenata käytännössä pelkillä suorilla sarjoilla. Hyvinhän se onnistui vielä maanantaiaamuna, mutta heti maanantai-iltana aloin hakemaan penkissä päivän maksimia. Tiistai-iltana olkapäätreenissä tulikin sitten jo käytettyä supersarjaa. Eipä siis onnistunut tuo pelkillä supersarjoilla treenaaminen ihan kokonaan. Lähinnä halusin hieman pitää väliä erikoistekniikoista kun niitä on nyt tullut viime viikkoina käytettyä. Ihan vain sen takia ettei

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni

Tällä viikolla tein yleiseen ruokailuun ateria muutoksen mitä olen kyllä kerran jo kokeillut. Olen mennyt kesäloman jälkeen nämä kolme viikkoa samalla kaavalla ruokailujen osalta maanantaista - perjantaihin. Viikonloppuisin olen syönyt joko samankaltaisesti tai hieman "parempaa" eli lohta ja lihaa kun arkisin ruokailut ovat menneet salaatti, jauheliha ja kana linjalla. Sinällään varmaan voisi sanoa dieetti linjaa mutta käytännössä ei. Olen vain syönyt omasta

Mielestäni hyvää virkistävää ja rennompaa vaihtelua tehdä jokatoinen päivä tuplatreeni kun treenaa tuplatreenejä. Jokatoinen päivä minulla on ollut sitten iltatreeni tai mahdollisesti päivä on ollut välipäivä. Virkistävän tuosta tekee lähinnä se asia, että joudun heräämään aamutreenejä varten aikaisin mikä tekee aamutreenaamisesta välillä rasittavaa ja henkisesti raskasta. Enemmän se on henkisesti raskasta kuin fyysisesti raskasta ainakin minulle sillä vaikka

Perjantaina oli luvassa tuplajalkatreeni aamulla takareidet ja illalla etureidet ja lauantaina puolestaan tein ensimmäistä kertaa ikinä tuplatreenin viikonloppuna. Nämä kaksi päivää sisälsi neljä treeniä joista kolme treeniä meni aika lähelle toisiaan ja "vain" etureisitreeni poikkesi näistä muistatreeneistä. Perjantaiaamuna treenasin takareidet enemmän tuntuman mukaan kuin suurempien painojen ja kun kyseessä oli tämän viikon toinen tuplajalkatreeni tein tämän

Tuplatreenipäivinä olen nyt yrittänyt pysyä aikatauluissa treenien kestojen suhteen kun taas yhden treenin päivinä olen saattanut hieman pidentää treeniä. Tuplatreenipäivinä olen välillä ihan katsonut kelloa paljonko treenissä on mennyt aikaa sillä yritän nyt välttyä liian pitkiltä treeneiltä. Tietenkin ajan käyttöä on helpottanut se, että olen käytännössä tehnyt kolme liikettä per treeni ja näin ollen olen pysynyt aikataulussa helpommin. Vaikka olen tehnyt

Aloitin viime viikolla treenaamaan jokatoinen päivä tuplatreeni ja jokatoinen iltatreeni. Tällä tavalla etenin aina viime viikon sunnuntaille milloin päätin pitää välipäivän. Aluksi olin suunnitellut tekeväni tuplajalkatreenin ja vielä sunnuntaiaamuna mietin asiaa kunnes päädyin tekemään tämän treenin maanantaina. Näin ollen en vieläkään ole treenannut tupla kuntosalitreeniä viikonloppuisin kun lauantaina tuli tehtyä "vain" maastavetotreeni. Viikonloppuisin