Oman painon pysäytyspenkki ennätys 25 toistoa

05.12.2020 - 11:35

Tällä hetkellä olen vetänyt kuntosalitreenit niin extemporeeen kesän jälkeen, että vaihtelen treenien järjestyksiä sekä itse treenejä joka viikko. Tämä on sopinut itselleni hyvin ja samalla olen saanut pidettyä mielenkiintoa treenaamista kohtaan parempana. Mitä enemmän treenivuosia on tullut taakse ja mitä vähemmän kuin on todellisia tavotteita niin treenien motivaatio vain alkaa takkuamaan. Onhan minulla erilaisia tavotteita tuloksien suhteen sekä oman kuntoni mutta tietyn tason jälkeen tuloksien kehittäminen vain alkaa olemaan todella vaikeaa ja riskialttiimpaa.

Kun vaihtelen treenien päiviä keskenään ja treenit vedän ihan hatusta niin samalla olen saanut tekemiseeni jotain virkistävämpää ja päässyt pois siitä, että treenit ja painot eivät olisi samoja treenistä toiseen. Minulla on paljon kokemusta siitä, kun olen hakenut uusia ennätyksiä ja suurempia painoja niin sitä helposti jää rullaamaan paikoilleen. Samalla siinä menettää motivaation ja oikeasti treeniä alkaa toistamaan itseään treenistä toiseen ja sen pois pääsemisestä on vielä vaikeampaa. Onneksi itse olen päässyt noista tavoista pois vaikka eräissä tapauksissa ne vielä hieman pätevät vielä.

Kesän jälkeen olen tehnyt rintatreenissä penkkiä eri tavoilla vaikkakin samalla tavalla. Olen käyttänyt vain pysäytystekniikkaa kaikissa sarjoissa mutta painot ja toistomäärät ovat vaihdelleet. Tämän johdosta olen saanut tehtyä penkissä erilaisia sarjaennätyksiä eri painoilla. Tämän lisäksi minulla oli neljän - viiden viikon ajan jakso kun sain nostettua 200kg raakana vähintään kerran viikossa.

Näköjään lokakuussa kokeilin oman painon ennätystä ja tuolloin sain oman painon ennätykseksi 22 toistoa 120kg painoilla. Tuon jälkeen en ole edes kokeillut mielestäni noin pitkiä sarjoja vaan maksimissaan 12 - 15 toiston sarjoja. Tämän viikon keskiviikkona päätin tehdä rintatreenin ja sen johdosta tietenkin penkkiä. Tuo ilta meni muutoinkin "ei normaalisti" ja lopulta kun pääsin kuntosalilla hieman odotettua myöhempään en oikein taaskaan tiennyt etukäteen miten lähden penkkiä tekemään? Päädyin sitten lopulta muutaman vaihtoehdon jälkeen kokeilemaan pysäytyspenkissä uutta ennätystä. Viimeksi sain 120kg painoilla 22 toistoa ja tällä kertaa paino oli tippunut sen verran että tällä kertaa tein 117.5kg painoilla. 117.5kg painoilla sain nyt tehtyä 25 toistoa mikä oli uusi oman painon pysätyspenkki ennätys. Nämä molemmat 22 toistoa 120kg painoilla ja 25 toistoa 117.5kg painoilla olivat siis pysäytyspenkissä ja normaalilla tyylillä oman painon ennätys on vielä 30 toistoa ja nyt en ulkoa muista mitkä olivat painot.

Tänään sekä onnistui että epäonnistui asioita. Jos aloitetaan nopeasti onnistuneista niin tänään aamutreeni onnistui. Miksi se on onnistunut asia tänään niin siksi, että tällä viikolla pidän tupla kuntosalitreeneistä taukoa ja viimeksi väliviikko tuplatreeneista epäonnistui. En oikein suunnitellut kuntosalitreenejä ja treeneissä tuli tehtyä hieman sekaisin kaikkea mikä ei yleisellä tasolla oikein onnistunut. Kun koittaa tehdä kaikkea niin se ei ole vain helppoa

Olen taas viimeaikoina kiinnittänyt huomiota vanhaan asiaan mikä minua on hieman ärsyttänyt aina kuntosalilla. Painojen ollessa sekaisin ja väärillä paikoilla. Tämä asia on häirinnyt minua kauan eikä ole tosiaan mikään uusia asia. Lähinnä tämä koskee painotelineitä vapaille telineille kun melkein aina käsipainotelineet ovat järjestyksessä ja painot telineessä. Vapaapainotelineessä olen aina ihmetellyt sitä asiaa kun siinä on yleensä kolme tasoa joihin

Tänään kävi samalla tavalla kuin viime viikolla. Aamulla herätessäni huomasin jaloissa varsinkin etureisissä tiistain jalkatreenin. Viime viikolla kävi samalla tavalla jolloin puolestaan hyvän jalkatreenin jälkeen keskiviikkona jalat olivat kuin normaalin jalkatreenin jälkeen eli jaloissa tuntui treeni. Torstai olikin sitten erilaisempi jolloin jo aamulla tuntui takareisien olevan jumissa sekä vielä enemmän tiistain jalkatreeni. Tänään oli sama juttu, mutta

Tänään oli vuorossa jalkapäivä johon lähdin suhtellisen raskaan maanantain jälkeen. En kuitenkaan niin raskaan kuin ensimmäisen tuplatreenipäivän jälkeen. Juuri tuo ensimmäinen tuplatreeni maanantaina opetti paljon yleisesellä tasolla tuplatreeneistä ja miten niitä kannattaisi tehdä. Varmaankin tämän takia en lähtenyt aamulla ihan maksimitreeniä tekemään ja vaihdoin aikaisempaa tekotapaa tänään. Olen nyt tehnyt etureisi painotteisen treenin aamulla ja illalla

Olin aamulla herätessäni yllättävän väsynyt ja luulin olevani pirteämpi kun nyt oli kuitenkin maanantai. Normaalin aamurutiinin jälkeen eli aamupalan muutama paahtoleipä, mehua sekä pari tuplaexpressoa ja tämän jälkeen aloin olemaan hieman pirteämpi. En kuitenkaan ollut heti pirteämpi, mutta ennen aamutreenin aloittamista olin pirteämpi. Tämä on toiminut paremmin kun olen mennyt tekemään aamutreenin kuntosalille verrattuna aamulenkkeihin. Aamu kuntosatreeniä

Olin tänään aamutreenin jälkeen jo aika puhki. Tulin ajatelleeksi onko tuleva iltatreeni liikaa tai sitten väsynyt käynti kuntosalilla. Olin jo eilen illalla iltatreenin jälkeen väsynyt ja nukkuun tarvitsi mennä jo 22 aikoihin. Aamulla olin tietenkin väsynyt, mutta kuten nyt yleisesti sain jälleen tehtyä aamutreenin hyvin enkä tuntenut treenatessa väsymystä. Tämän väsymyksen seurauksena aloin miettimään keskiviikko aamun aerobista treeniä. Lähinnä siltä

Eilen aamulla kävin tekeen aerobisen treenin kuntosalilla eli perus kuntopyörää 30 minuuttia jonka jälkeen vatsoja ja leuanvetoa superina putkeen. Kuntopyörän ohjelma oli mäkiohjelma, mutta tällä lisäsin vastusta. Tämä tarkoitti yleisesti raskaampaa mäkimaastoa kuin normaali mäkiohjelma ilman vastuksen nostamista. Tällä kertaa mäkien huiput olivat jo raskaan tuntuisia joilla polkeminen oli jo raskaampaa. En muista paljonko lisäsin vastusta, mutta se ei ollut

Olin tänään herätessäni paljon väsyneempi kuin eilen mihinkään aikaan. Menin eilen ennen puolta yhdeksää nukkuun joten herätessäni 5.20 sain nukutuksi yhdeksän tuntia. Olin kyllä ajatellut meneväni myös hieman aikaisemmin nukkumaan, mutta päätin lopulta mennä kahden jälkeen. Olin aamulla pitkään todella väsynyt eikä pari tuplaexpressoa tuntuneet parantavan asiaa yhtään. Aamupalaksi söin neljä paahtoleipää sekä iBCAA:n veden kera. Aamun edetessä ja kuntosalille

Menin eilen nukkumaan noin kello 18:sta tai siis yritin mennä, mutta en tiedä nukuinko jotenkin vai pyörinkö vain. Ihan vain sen takia kun minulla oli tänään herätyskello asetettu 0.55 herättämään Super Bowlia varten. Super Bowl on nykyisin melkein ainoa tapahtuma minkä takia valvon yölllä ja tämäkin oli mahdollista Nelonen Pro:n ollessa ilmaiskatselussa viikonlopun kuten on ollut jo muutaman vuoden Super Bowl viikonloppuna. Nämä tapapahtumat vain sattuvat aina

Eilen oli vielä suunnitelmissa mennä tänä aamuna juoksemaan. Kävin torstaiaamuna kuntosalilla polkemassa kuntopyörää joten tänä aamuna olisi ollut hyvä väli mennä puolestaan juoksemaan. Ennen nukkumaan menoa kuitenkin aloin miettimään sellasita suunnitelmaa, että nukun vain pidempään enkä mene juoksemaan. Ajattelin, että tälle viikolle on jo kuitenkin kolme aamutreeniä joissa olen joko polkenut tai juossut niin ihan sama sitten menenkö vai en. Kuitenkin juuri