Olen ollut pettynyt kun sarjaennätyksiä ei vain pauku ja miten olen nyt muuten treenannut

01.09.2023 - 12:42

Maanantaina tuli tehtyä lohko maastavedossa uusi ennätys 310kg, mutta sen jälkeen tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuli tehtyä niin sanotusti normaalit treenit. Juuri sellaiset treenit joita tein vielä alkukesästä ennen kesälomaa. Ei siinä siis mitään olisi ollut normaalisti jos olisin jatkanut treenaamista kuten ennen kesälomaa. Kuitenkin kesälomalla tuli treenattua ihan eri tavalla sillä aloin tekemään hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tämä puolestaan johti siihen että aloin paukuttamaan erilaisia sarjaennätyksiä liukuhihnalta. Kuuden viikon aikana tuli paukutettua noin kolmekymmentä erilaista sarjaennätystä.

Nyt sitten kun treenasin maanantain jälkeen ilman mitään sarjaennätystä saati ykkösmaksimia niin tuli sellainen pettynyt olo. Oli se kyllä kesäloman aikanakin niinä päivinä kun ennätystä ei tullut tai en sitä edes hakenut. Kun olin tottunut siihen että edes jonkinlainen sarjaennätys tuli treenissä treenin perään niin siihen vain tottu. Vielä kun en sitten lähtenyt sille linjalle että olisin väkipakolla ottanut jollain pienellä painoilla sitten sarjaennätyksen.

Vaikka tein kolmisen kymmentä sarjaennätystä kuuden viikon aikana niin niissä oli eräällä tapaa punainenlanka. Kaikissa tuloksissa oli eräänlainen tavoite miksi se paino ja se toistomäärä. Tarkoitus oli kuitenkin saada hieman isommilla painoilla pidempiä sarjoja ettei homma mennyt ihan niin että paino kun paino. En edes oikeasti voi muistaa kaikkia sarjaennätyksiä kaikilla painoilla kun niistä ei ole mitään kirjaa. Kuitenkin suhteellisen suuret painot lähelle ennätyksiä on helpompi muistaa vaikka sekin on vaikeaa ilman kirjanpitoa.

Maanantaina tosiaan tuli tehtyä lohko maastaveto ennätys 310kg mutta jo tiistaina tuli tehtyä perus tuloksia penkissä 140kg ja 160kg painoilla plus ketjut. Nuo olivat siis aikalailla niitä tuloksia ja painoja joilla normaalisti olen tehnyt niin jotekin vain olin pettynyt etten saanut enempää aikaa. Oikeastaan olin siihen pettynyt että en tehnyt mitään ihmeellistä sarjaennätystä. Sama tapahtui kun tein kyykkyä keskiviikkona ja sain tehtyä vain kaksi toistoa 230kg saman minkä olin tehnyt edellisellä viikolla. Edelliseen viikkoon verrattuna tämän viikon 230kg kyykky toistot olivat vain raskaampia ja ei mennyt ihan niin hyvin alas. Sama sitten jatkui torstaina kun huomasin etten ollut edes 200kg penkki kunnossa.

Muuten tekeminen oli aikalailla sitä samaa mitä se on ollut ja varsinkin mitä tai miten tein treenejä kesälomalla. Kesäloman aikana eritoten huomasin sen asian että kun treenin alkuun paukutti ennätyksiä niin lopputreenin voi oottaa "rennommin" tai jopa lähteä aikaisemmin pois. Ennen vaikka tein mitä pääliikkeessä niin siitä huolimatta treeni tuli hakattua melkein väkipakolla ties vaikka mitä. Nyt tämän viikon neljä treeniä meni ihan samalla tavalla että pääliikkeet lisäksi tein kaksi kolme liikettä ja se siitä.

Maanantaina lohko maastavedon jälkeen tein maaten soutua sekä tuettua t-soutua, tiistaina penkin jälkeen tien dippiä, dippilaitetta ja hieman rintaprässiä, keskiviikkona kyykyn jälkeen tein hieman hack-kyykkyä sekä dongie pohkeita ja torstaina penkin lisäksi tein kahta eri pystypunnerruslaitteita ja vipunostolaitetta. Käytännössä siis pääliikkeen lisäksi ei nyt mitään ihmellistä tullut tehtyä ihan vain jo senkin takia että pääliikeen tekemiseen kuluu helposti se tunti - puolitoista tuntia.

Ihan sama asia kävi viime viikon lauantaina kun tein kyykyssä ensimmäistä kertaa ikinä kymmenen toistoa kun sain 160kg painoilla plus ketjut kymmenen toistoa. Tuon kyykky sarjan jälkeen olin niin väsynyt ja puhki että päätin lähteä suoraan kotiin vaikka tarkoitus olikin jatkaa treeniä. Tähän päätökseen vaikutti juurikin kesäloman treenit ja varsikin ne joissa tein pidempiä sarjoja kuten kymmenen toistoa 185kg painoilla tai 190kg painoilla. Tuollaisen kyykky treenin tekemisen jälkeen vain muihin liikkeisiin ei saanut paljon painoja tai olin vain jo liian väsynyt treenaamaan ja keskittymään.

Nyt on vain tullut taas huomattua se asia, että kun tottuu tekemään jotain niin sitä tulee sitten tehtyä eli tässä tapauksessa sarjaennätyksiä. Nyt kun niitä ei ole tullut tehtyä ja edes saatua niin silloin fiilis on ollut alakuloinen. Toisaalta olen kyllä usein pettynyt tekemiseeni kuntosalilla vaikka Vammalassa ollessa olin kuulemmat iloisen näköinen kuntosalilla. Toisaalta kyllä se oikeasti innosti taas enemmän kun sain tehtyä sarjaennätyksiä kun vs ennen kesälomaa tehtyjä treenejä joissa yritin saada vain tehtyä isoilla painoilla mahdollisimman monta toistoa.

Toisaalta olen nyt tottunut tekemään hieman isommilla painoilla pidempiä sarjoja minkä olen huomannut treeneissä että pidempien sarjojen tekeminen on helpompaa. Samalla olen myös huomannut että jo vielä suuremmilla painoilla lähtee helpommin hakemaan pidempiä sarjoja kuin ennen vaikka niitä ei olisi lopulta edes tullut. Monesti kyllä olen lähtenyt hakemaan suurempia painoja tai toistomääriä mitä olen lopulta saanut mutta alunperin olen lähtenyt hakemaan enemmän kuin mitä olen saanut.

Kuitenkin se on jäänyt päälle että pääliikkeen jälkeen muita liikkeitä ei nyt tule sillain hakattua kuin joskus ja välillä osaa lähteä jo aikaisemmin pois salilta. Samalla tämä oli nyt viimeinen viikko kun kävin vain pelkästään PTVGYM:llä treenaamassa päivittäin. Tästä olen suunnitellut kirjoittavani ihan oman kirjoituksen mitä asioita huomasin siihen että kun kävin PTVGYM:llä päivittäin vs normaaliin kahteen kolmeen kertaan viikossa.

Pienillä muutoksilla liikkeistä saadaan erilaisia ja ovat näin ollen eri liikkeitä vaikka se tuntuisikin oudolle tai hassulle. Välillä koko asiaa ei edes tule miettineeksi, että jo käsien asennot tekevät liikkeistä eri. Oli se sitten esimerkiksi kapeampi ote tai käsien kulma. Ja varsinkin käsien kulmaa ei välttämättä "rekisteröidä" eri liikkeeksi, mutta näin se vain on. Esimerkkeinä voisi ottaa esille hauiskäännöt sekä vipunostot sivuille joita voi tehdä

Tälle viikolle suunnittelin "vihdoin" pienoista kevennystä treeneistä. Sitä en oikein tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta yleisellä tasolla vähennän treeni kertoja. Kaikki varmaankin lähti liikkeelle viime viikon maanantaista jolloin penkkasin 200kg. Yksinään tuo penkistä 200kg ei vaikuttanut varmaan mihinkään, mutta jatkoin treeniä ja maantain jälkeen treeniviikkoa ihan normaalisti. Huomasin kyllä pienoista väsymystä, mutta ajattelin sen lähtevän pois. En siis

Viikonloppuna tuli käytyä jälleen Vammalassa vaikka siellä juuri viikko sitten kävin. Tällä kertaa olin lähinnä hakemassa uusia kaiuttimia jotka juuri viime Vammalan reissulla olin käynyt ostamassa. Juuri edellinen kerta piti olla itselleni viimeinen kerta ennen joulua kun käyn Vammalassa, mutta näin ei sitten ollutkaan. Muutenkin kun lähden perjantaina Tampereelle hakemaan kaiuttimia niin päivä oli vain epävarmaa. Minulla oli meinaan autohuolto ja Hifihuone

Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla ja lihakseen saa sitä hyvää kipua. Näin olen käytännössä treenannut viimeiset päivät mutta asia ei ole ihan niin helppo ja yksiyhteen menevä. Vaikka treenin tekisi pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla niin tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että treenin aikana saisi sitä hyvää kipua. Tekniikka on kuitenkin se asia yhdessä pidempien toistomäärien kanssa mikä tuottaa lihakseen särkyä. Pienet painot ovat juuri

Maanantaina se tuli. 200kg nousi penkistä ensimmäistä kertaa ikinä ja samalla nousi tulos mitä olen hakenut pidempään. Oikeastaan ainoa tulos mitä olen hakenut ihan suunnitellusti. Tietenkin haluan kehittyä myöskin toisissa perusmassaliikkeissä kuten maastavedossa ja kyykyssä, mutta kyseisiin liikkeisiin en ole "panostanut". No en kyllä ole panostanut penkkiinkään mutta penkin ero maastavetoon ja kyykkyyn on ollut se, että ole tehnyt suunnitelmallisempaa

Viime kesänä ollessani ensimmäistä kertaa dietillä vähensin maitotuotteita tietoisesti. Lähdin tälle linjalle ihan siitä syystä, että sain kuntosalilla maitotuotteisiin liittyen vinkkejä ja kokemuksia. Toisaalta ruokavalioni ei ole missään vaiheessa sisältänyt hirveästi maitotuotteita rahkan ja jogurtin lisäksi. Yhdessä vaiheessa käytin aika aktiivisesti Fast Puddingia sekoittaen sen maitoon joten tällöin ostin aktiivisesti ihan maitoa kaupasta mitä normaalisti

Oikeastaan jo pidempään olen treenannut treenistä toiseen erilaisia treenejä, mutta viime viikon lauantaista aina tähän puoleen viikkoon asti huomasin itse hyvin kuinka erilaisia treenit olivat. Treenit olivat keskenään erilaisia lihasryhmästä riippumatta. Kun alan vielä vertaamaan näitä viime treenejä esimerkiksi lihasryhmien viimeisimpiin treeneihin niin eron kyllä huomaa. Juuri tämä on minulle nykyään mieluisa treenimuoto sillä motivaatio ja fiilis pysyy

Tällä viikolla on tullut kokeiltua uutta aamupalaa minkä olen syönyt tällä viikolla joka aamu myöskin keskiviikkona jolloin en mennyt aamulla treenaamaan. Oikeastaan enemmänkin pieni muutos kuin uusi aamupala vaikka uudeksi aamupalaksi tuota voi kyllä sanoa. Kreikkalaisen jogurtin ja banaanin joukkoon olen laittanut tällä viikolla Corn Flakes muroja eli käytännössä lisännyt hieman hiilaria. Olen muutamia kertoja aikaisemmin kokeillut kreikkalaista jogurttia

Viime viikonloppuna tuli siis käytyä Lahdessa Nordic Fitness Expo 2016:sta mikä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Minun on pitänyt mennä NFE tapahtumaan monta kertaa ja ainakin parina vuonna olen NFE menemisestä puhunut. Aikaisemmin puheet ovat jääneet vain puheiksi eikä tuo tälläkään kertaan ollut kaukana. En meinannut aluksi jaksaa tilata lippuja sitten millään ja mitä pidemmälle aika kului niin sitä vaikeammaksi se tuntui tulevan. Varmaankin

Tälle viikolle olin suunnitellut palaavani tekemään tuplatreenejä parin viikon jälkeen mutta tämä suunnitelma feilasi pahasti tiistaista lähtien jolloin minulla alkoi flunssa. Maanantaina minulla tuntui kurkussa pientä kipua ja aavistin hieman pahaa, että minulla alkaisi flunssa. Kuitenkin toivoin ettei mitään flunssaa ala eikä tuo maanantainen kurkkukipu ollut mitenkään paha. Maanantaina toimistolla huomasi, että viime viikkoinen Dublinin reissun jäljiltä