Nykyinen treenaamiseni on powerliftingin ja bobauksen yhdistelmä

24.04.2018 - 13:33

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia nostoja niin siitä huolimatta treenin muut liikkeet eivät suoraan ole apuliikkeitä "pääliikkeeseen" vaan ovat enemmänkin bodaukseen suunnattuja liikkeitä. Näin ollen treenin pääliikkeen kehitys tapahtuu vain itse liikkeessä.

Olen tällä kyseisellä tyylillä treenannut oikeastaan jo pidempään mutta en tällä nykyisellä tasolla enkä samalla "intensiivisyydellä" mistä johtuen tämä on sinällään "uusi tyyli". Olen myöskin treenannut lähes vastaavalla tavalla tehden useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla treenin läpi. Käytännössä tämä tarkoittaa tyyliin 6x6 tai 4x4 tapaisia ohjelmia missä tehdään useampia liikkeitä lyhyemmillä sarjoilla ja isommilla painoilla. Itse en kuitenkaan hirveästi tykkää kyseisestä tavasta sillä ensinnäkin kaikki liikkeet eivät sovellu isoihin painoihin ja lyhyempiin sarjoihin sekä kroppa on todella kovalla rasituksella tämänkaltaisessa treenissä. 

Kun keskittyy tekemään vain treenin ensimmäisen liikkeen suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla minkä jälkeen treenin muut liikkeet enemmän fiiliksen mukaan niin tämä säästää kroppaa sekä mieltä sillä treeniä voi tällöin muokata ihan miten haluaa. Tällä hetkellä voin siis katsoa rauhassa mikä on fiilis ja jaksaminen ensimmäisen liikkeen jälkeen jolloin voin tehdä fiiliksen mukaan loppu treenin. Näin voin tehdä eri liikkeitä kuin viimeksi ja käyttää juuri sellaisia painoja ja toistomääriä kun haluaa tai jaksaa.

Mikään ei siis estä jatkamasta suurilla painoilla ja lyhyemmillä sarjoilla jatkamista. Esimerkiksi rintatreenissä penkin jälkeen treeniä voi hyvinkin jatkaa toisella punnerrusliikkeellä esimerkiksi vinopenkillä missä käyttää lyhyempiä sarjoja ja suurempia painoja. Näin olen itse monta kertaa tehnyt. Tässä vain kannattaa ottaa huomioon se asia, että olet jo saattanut tehdä todella suurilla painoilla monta sarjaa tai yleisesti monta sarjaa niin saatat olla jo todella väsynyt ja painot voivat olla normaalia alhaisemmat. Toisaalta raskaan vinopenkin tekeminen normaalin penkin jälkeen on sinällään helpompaa kun kroppaa ja paikkoja ei tarvitse ihan niin paljon lämmitellä vaan voi alkaa tekemään lähes suoraan.

Loppujenlopuksi kannattaa vain muistaa se asia jos treenaa "hybridisti", että pääliikkeet kannattaa ottaa päivän kunnon mukaan eikä sen mukaan mitä on tehnyt viimeksi. Vaikka treenaankin treenien muut liikkeet suhteessa pienemmillä painoilla niin se ei tarkoita sitä ettenkö tekisi treeniä kunnolla loppuun. Vaikka tunnun eräällä tapaa keskittyvän näihin kolmeen liikkeeseen niin se ei tarkoita sitä ettenkö keskittyisi muihin liikkeisiin kunnolla. Muut liikkeet tehdään vain kunnolla eri tavalla kuin maksimipainoja käyttäen. Esimerkiksi rintatreenissä treenin päätteeksi haluan saada rintaan pumpin eikä maksimi penkkaamiset ole avainasia tähän vaan rinnan pumppi haetaan rintatreenin muista liikkeistä käyttäen joko suurempia painoja tai toistomäärä volyymia.

En muista koska olen viimeksi käynyt lauantaina kuntosalilla vai olikohan viime kerta joulukuussa? En ole varma eikä sillä ole väliä, mutta yleisesti ottaen lauantaipäivät ovat harvinaisia päiviä jolloin käyn kuntosalilla. Yhteenaikaan taisin käydä lauantaisin kuntosalilla tekemässä jokun lihasryhmän ja toissa talvena kävin lauantaisin "tamppaamassa" mattoa eli juoksemassa juoksumattoa. Lauantaiat ovat yleisesti päiviä jolloin pidän lepopäivän tai sitten käyn

Kuntosalitreeni paikassa jossa olen nostanut rautaa monia vuosia ja missä olen perusasiat oppinut. Kävin Vammalan Pinkissä ensimmäistä kertaa viime kesän vetämässä tänään treenin ja paikka ei ollut muuttunut ulkoisesti mitenkään ja kävijöiltää vähän. Samat naamat siellä tuntui näkyvän muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ja väen paljous yllätti. Kun kävin aktiivisesti Pinkissä niin perjantai päivinä sai yleensä treenata melkein yksin kun tänään porukkaa oli

Tiistain jalkatreenin mentäessä ei toivotulla tavalla oli keskiviikkona hyvä pitää täysi välipäivä. Välipäivien merkitystä ei aina huomaa ja haluaa vain treenata, mutta jo torstaiaamun aamulenkki meni paremmin. Välipäivästä huolimatta säästelin aamulla ja mietin juostessani 10km ja 5km välillä lopullista matkaa. Juoksu ei kuitenkaan vielä rullannut kevyesti joten lyhyempi matka oli helppo päättää. Juoksu meni sillä tavalla hyvin, että tiistain jalkatreenin

Eilen sekä tänä aamuna jätin aamulenkit väliin. Eilen jätin ihan sen takia, koska maanantain pyramid intervalli oli raskas ja päätin lepuuttaa jalkojani illan kuntosalitreeniä varten. Eilinen jalkatreeni ei mennyt sillain kun olin sen kuvitellut menevän. Jälkikäteen oli hyvä asia molempian vapaiden tankojen olleen käytössä ja aloitettuani askelkyykky smithissä, koska tunsin heti ensimmäisen toiston jälkeen kipua polvissa. Heti ensimmäisen sarjan jälkeen päätin

Sunnuntai ja pääti lähteä kuntosalille 12.30 aikoihin mikä on normaalia aikaisempi aika, mutta en jaksanut odotella tänään vaan halusin mennä aikaisemmin. Ehkä jos olisin syönyt ruuan ja mennyt myöhemmin kuntosalille tulokset olisivat olleet parempia, mutta ei niillä tuloksilla niin väliä ole. Sillä on paljon enemmän väliä kun treeni menee yleisesti hyvin ja käy ylipäätänsä treenaamassa kuin tuloksiin keskittyminen. Olen huomannut itse sen, että jos keskityn

Taisi olla väsynyt perjantai tai ainakin ilta. Aamulla tuli vedettyä 3x800 intervallit ja illalla kävin salilla, mutta en ole ihan varma olinko jo väsynyt vai painoiko pieni kiire Suomen jääkiekkopeliä katsomaan plasmat sekaisin. Olkapäätreenit menivät hyvin, mutta hauisksessa meinasi jäädä liikkeitä tekemättä ja muutenkin reeni aika torsoksi. Luulen väsymyksen aiheuttaneen vähän sekoilua, mutta olihan alla jo kaksi "megatreeniä" tiistailta jalat ja torstailta

Menin tänään kuntosalille reilut puolituntia aikasemmin kuin olen nyt käynyt ja päästyäni perille huomasin kuntosalilla olevan vähän väkeä. Viimeksi torstaina on ollut näin vähän väkeä joulukuussa ja tämä varmisti sen asian, että suurin osa ihmisistä on lopettanut treenaamisen. Tammikuu on ohi joten kinkut on sulateltu ja toukokuussa palataan treenaamaan kesäkuntoa varten. Tämä on niin yleinen tapa suurella määrällä ihmisistä ja ihmettelen tätä. Miksi alkaa

Lähdin tänään pitkästä aikaa heti töiden jälkeen kuntosalille ja otin samalla pienen "ristin". Päästessäni kuntosalille huomasin, että väkeä oli normaalisti eikä alkuvuoden tapaan paljoa. Eilen maanantaina väkeä oli vielä 19 jälkeen suhteellisen paljon enkä tiennyt yhtään paljonko väkeä tänään oli kuntosalilla ennen 17:sta. Eli alkuvuoden väkiboosti on jo hävinnyt, mutta se oli kyllä odotettavissa, koska nythän on jo helmikuu. Maanantait taitavat olla

Olin aamulla suunnitellut juoksevani 2500m intervalleja, mutta vielä ennen juoksun alkua emmin vetojen pituutta. Olin ennen aamua juossut tänä vuonna 2000m, 1200m, 800m sekä 400m intervalleja joten halusin vähän vaihtelua vetojen pituuteen. Alkulämmittelyn aikana päätin pitää vetojen pituutena alunperin miettimäni 2500m. En ollut ennen tätä aamua ikinä juossut yli 2000m intervalleja joten nyt myös se on ylitetty. Vetojen pituus oli kuusi kierrosta + 100m mikä

Välipäivä ja aamulenkin väliin jättäminen tuotti illalla hyvän selkätreenin. Ajattelin ennen kuntosalille menoa tehdä kevyemmin, koska minulla vielä vähän painoi jaloissa tiistain treenit. Aloittaessani selkätreenin minulla ei ollut enään tietoakaan tehdä kevyemmin vaan aloitin treenin "ala selän murskaajalla" eli maastaveto + good morning supersarjana. Oliko tämä nyt kolmas vai neljäs kerta kun aloitin selkätreenin "ala selän murskaajalla" ja tämä kerta oli