Neljän viikon tauko oli näin jälkikäteen ajateltuna oikeasti hyvä asia

09.05.2020 - 12:04

Neljän viikon tauko näyttää tehneen oikeasti vain hyvää näin neljän viikon treenaamisen jälkeen. Ainakin tähän lopputulokseen olen tullut kun mietin mitä tuloksia olen saanut. Tietenkin asiaa voi katsoa monella eri tapaa ja verrata asioita ennen taukoa ja tauon jälkeen. Jos vertaan asiaa sillä missä kunnossa olin ennen taukoa ja tauon jälkeen niin painoa on tullut lisää ja olen menettänyt lihaksia. Toisaalta omat päätökseni ja tekoni johtivat tähän eli olisin voinut tehdä asioita ihan eri tavalla neljän viikon aikana kun mitä nyt tein. Positiivisella puolella on taas enemmän asioita kuten kipujen lähteminen, painojen nouseminen lähelle ennätyksiä sekä treenien erilaisuus.

Tietenkin nyt oli todella paljon normaalia poikkeavat ajat Koronan takia sekä juuri kun etäily alkoi omalta osaltani niin olin ensimmäisen viikon Noroviruksessa. Juurikin tuo ensimmäinen viikko oli minulle ratkaisevassa asemassa siinä mielessä, että heti aloittamalla olemalla kipeä niin siinä vain lannistuu. Olen todella harvoin kipeä ja silloin kun olen niin puran sen syömisellä ja siitä se sitten lähtikin. Uusi normaali aika alkoi minun kohdallani siis sillä, että tulin syöneeksi kaikkia turhaa ja sellaista mitä normaalisti ei tule pahemmin syötyä. Tähän kun lisätään se, että olin koko ajan kotona jolloin normaali liikkuminen loppui lähes kokonaan ja päivän ainoa liikkuminen oli se kun lähdin puistoon kävelemään.

Se ei kyllä omalta kohdaltani hirveästi auta, että menin noin 45min kävelylle päivittäin kun on taipuvainen saaman massaa hyvinkin nopeasti. Tuohon vielä kun lisää sen asian, että ruokavalio ei ollut kohdillaan ja juurikin vain tuo puistossa kävely oli päivän ainoa liikunta. Muutaman viikon jälkeen aloin pikkuhiljaa vaihtaan kävelyä juoksemiseen, mutta ruokavalion vaihtaminen normaaliin tai pois herkkupuolelta vei kuitenkin enemmän aikaa. Tämän johdosta sain 5-6kg painoa neljän viikon aikana eli ainakin osaan saada massaa todella helposti ja nopeasti.

Jos unohdetaan painon nousu ja lihaksien lähteminen ja keskitytään positiivisiin asioihin niin on enemmän mutta ovatko ne suhteessa parempia kuin negatiiviset asiat? Tauon jälkeen kaikki treenini ovat olleet erilaisia kuin ennen taukoa. Yksinkertaisesti noin pitkän tauon jälkeen ei vain voi jatkaa siitä mihin tuli jäätyä. Viikon tauko ei tunnu oikeastaan missään ja parin viikon tauko menee myös samaan kategoriaan. Viikon tauko voi olla vain jopa parempi siinä mielessä, että treenit lähtevät menemään heti paremmin. Kolme viikkoa alkaakin olemaan sitten jo vaikeampi ja kun minulle tuli neljän viikon tauko niin se olikin jo aivan liikaa. Liikaa siinä mielessä, että lihakset olivat lähteneet pienenemään, koordinaatio oli heikentynyt ja sarjapainot pienentyneet merkittävästi. Mitä olen nyt ihmisten kanssa puhunut salilla niin heillä on ollut nyt neljästä viikosta jopa seitsemään viikkoa taukoa treenaamisesta. Näiden keskustelujen pohjalta kuuden - seitsemän viikon tauko on ollut vielä paljon pahempi kuin oma neljän viikon tauko. Onnea vai niille ihmiselle kenelle tulee 3kk, 4kk, 5kk tai 6kk tauko.

Olen nyt muutenkin muuttanut lähes kaikkea Koronan takia päivittäiseen tekemiseen niin olen käyttänyt samaa tyyliä myös kuntosalilla. Kaikki on lähtenyt liikkeelle ihan päivittäisestä ruokailusta mikä on ihan erilaista kuin ennen sillä kotona ollessa on mahdollista tehdä "tuoretta" ruokaa joka päivä. Normaalisti kun olen tehnyt sunnuntaisin ruuat perjantaille asti niin tämä on nyt jäänyt välistä ja voin syödä nyt paljon erilaisempaa ruokaa päivittäin. Lisäksi huomasin neljän viikon aikana kun en treenannut niin ruokahaluni lähtivät ihan täysin. Minulla ei oikeastaan ollut hirveästi nälkä eikä tehnyt ruokaa edes mieli. Tämän johdosta aloin syömään harvemmin ja hieman enemmän. Tauon jälkeen kun palasin treenaamaan niin tämä ei ole kyllä hirveästi vielä muuttunut vaan menen vieläkin harvemmalla linjalla.

Nämä kaikki vaikuttavat kaikkeen joten mahdollisesti myöskin tämä uusittu ruokavalio on mahdollistanut sen, että tulokseni ovat nousseet todella paljon mitä enemmän treenejä olen saanut alleni. Ensimmäiset treenit olivat ja menivät miten menivät vaikka sainkin siellä yksittäisiä hyviä nostoja. Kuitenkin yleinen tekeminen oli vielä hakemista ja kaikki ei oikein tuntunut luonnolliselle. Tosin täytyy muistaa se, että olin ennen neljän viikon taukoa hyvässä tulos kunnossa. Olin juuri saanut maastavedossa uuden ennätyksen 285kg minkä lisäksi sain muun muassa tehtyä kyykyssä uuden sarjaennätyksen joten pohja oli eräällä tapaa rakennettu. Tietenkin tämän jälkeen tuli tuo täydellinen neljän viikon tauko treenaamisesta joten kyllä tässä nyt näiden kolmen - neljän viikon tekemisillä on ollut myös merkittävä vaikutus.

Olen nyt päässyt penkissä, kyykyssä sekä maastavedossa todella lähelle ennätyksiäni mikä on ollut toisaalta kyllä tarkoitukseni ja tämä on kostautunut eräällä tapaa sarjapainoissa tai toistomäärissä. Kun keskittyy enemmän maksimipainoihin niin tällöin sarjapainot kärsivät vaikka kyllä nekin sitten kehittyvät siinä samalla. Ainoa ongelma onkin sarjakestävyys eli aerobinen kunto mikä ei ole ihan samalla tasolla kuin ennen taukoa vaikka ehdinkin käymään muutamia kertoja jopa juoksemassa. Se kuitenkin tuli huomattua, että päivittäisistä kävelyistä ja niistä juoksulenkeistä joita ehdin tekemään ennen kuntosalille paluuta oli vain hyötyä. Oma aerobinen kunto kun ei ollut ihan niin heikko kuin mitä se olisi ollut ilman noita kyseisiä juoksulenkkejä. 

Tälle viikolle suunnittelin "vihdoin" pienoista kevennystä treeneistä. Sitä en oikein tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta yleisellä tasolla vähennän treeni kertoja. Kaikki varmaankin lähti liikkeelle viime viikon maanantaista jolloin penkkasin 200kg. Yksinään tuo penkistä 200kg ei vaikuttanut varmaan mihinkään, mutta jatkoin treeniä ja maantain jälkeen treeniviikkoa ihan normaalisti. Huomasin kyllä pienoista väsymystä, mutta ajattelin sen lähtevän pois. En siis

Viikonloppuna tuli käytyä jälleen Vammalassa vaikka siellä juuri viikko sitten kävin. Tällä kertaa olin lähinnä hakemassa uusia kaiuttimia jotka juuri viime Vammalan reissulla olin käynyt ostamassa. Juuri edellinen kerta piti olla itselleni viimeinen kerta ennen joulua kun käyn Vammalassa, mutta näin ei sitten ollutkaan. Muutenkin kun lähden perjantaina Tampereelle hakemaan kaiuttimia niin päivä oli vain epävarmaa. Minulla oli meinaan autohuolto ja Hifihuone

Pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla ja lihakseen saa sitä hyvää kipua. Näin olen käytännössä treenannut viimeiset päivät mutta asia ei ole ihan niin helppo ja yksiyhteen menevä. Vaikka treenin tekisi pienemmillä painoilla ja pidemmillä sarjoilla niin tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että treenin aikana saisi sitä hyvää kipua. Tekniikka on kuitenkin se asia yhdessä pidempien toistomäärien kanssa mikä tuottaa lihakseen särkyä. Pienet painot ovat juuri

Maanantaina se tuli. 200kg nousi penkistä ensimmäistä kertaa ikinä ja samalla nousi tulos mitä olen hakenut pidempään. Oikeastaan ainoa tulos mitä olen hakenut ihan suunnitellusti. Tietenkin haluan kehittyä myöskin toisissa perusmassaliikkeissä kuten maastavedossa ja kyykyssä, mutta kyseisiin liikkeisiin en ole "panostanut". No en kyllä ole panostanut penkkiinkään mutta penkin ero maastavetoon ja kyykkyyn on ollut se, että ole tehnyt suunnitelmallisempaa

Viime kesänä ollessani ensimmäistä kertaa dietillä vähensin maitotuotteita tietoisesti. Lähdin tälle linjalle ihan siitä syystä, että sain kuntosalilla maitotuotteisiin liittyen vinkkejä ja kokemuksia. Toisaalta ruokavalioni ei ole missään vaiheessa sisältänyt hirveästi maitotuotteita rahkan ja jogurtin lisäksi. Yhdessä vaiheessa käytin aika aktiivisesti Fast Puddingia sekoittaen sen maitoon joten tällöin ostin aktiivisesti ihan maitoa kaupasta mitä normaalisti

Oikeastaan jo pidempään olen treenannut treenistä toiseen erilaisia treenejä, mutta viime viikon lauantaista aina tähän puoleen viikkoon asti huomasin itse hyvin kuinka erilaisia treenit olivat. Treenit olivat keskenään erilaisia lihasryhmästä riippumatta. Kun alan vielä vertaamaan näitä viime treenejä esimerkiksi lihasryhmien viimeisimpiin treeneihin niin eron kyllä huomaa. Juuri tämä on minulle nykyään mieluisa treenimuoto sillä motivaatio ja fiilis pysyy

Tällä viikolla on tullut kokeiltua uutta aamupalaa minkä olen syönyt tällä viikolla joka aamu myöskin keskiviikkona jolloin en mennyt aamulla treenaamaan. Oikeastaan enemmänkin pieni muutos kuin uusi aamupala vaikka uudeksi aamupalaksi tuota voi kyllä sanoa. Kreikkalaisen jogurtin ja banaanin joukkoon olen laittanut tällä viikolla Corn Flakes muroja eli käytännössä lisännyt hieman hiilaria. Olen muutamia kertoja aikaisemmin kokeillut kreikkalaista jogurttia

Viime viikonloppuna tuli siis käytyä Lahdessa Nordic Fitness Expo 2016:sta mikä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Minun on pitänyt mennä NFE tapahtumaan monta kertaa ja ainakin parina vuonna olen NFE menemisestä puhunut. Aikaisemmin puheet ovat jääneet vain puheiksi eikä tuo tälläkään kertaan ollut kaukana. En meinannut aluksi jaksaa tilata lippuja sitten millään ja mitä pidemmälle aika kului niin sitä vaikeammaksi se tuntui tulevan. Varmaankin

Tälle viikolle olin suunnitellut palaavani tekemään tuplatreenejä parin viikon jälkeen mutta tämä suunnitelma feilasi pahasti tiistaista lähtien jolloin minulla alkoi flunssa. Maanantaina minulla tuntui kurkussa pientä kipua ja aavistin hieman pahaa, että minulla alkaisi flunssa. Kuitenkin toivoin ettei mitään flunssaa ala eikä tuo maanantainen kurkkukipu ollut mitenkään paha. Maanantaina toimistolla huomasi, että viime viikkoinen Dublinin reissun jäljiltä

Noin viikon tauko treenaamisesta pidetty työmatkan vuoksi. Olisin matkan aikana voinut hyvinkin treenata sillä hotellin alakerrassa olisi ollut kuntosali uima-altaineen. Päätin kuitenkin hyvissä ajoin ennen matkaa etten tule matkalla treenaamaan vaan pidän tuon ajan väliä treenaamisesta. Ennen matkaa tein kovan jalkatreenin ja heti samana päivänä kun palasin takaisin Suomeen niin tulin jälleen tehneeksi jälleen jalkatreenin. Tällä kertaa jalkatreeni sisälsi