Maanantai näyttää olevan yleinen treenipäivä

16.11.2016 - 12:06

Rukkailin "hieman" treeniohjelmaa seuraavalle parille viikolle. Tämä tarkoitti tänään menemistä kuntosalille mitä kyllä hieman emmin vaikka olen hieman miettinyt sunnuntain siirtämistä takaisin maanantaille. Tämä päivä muistutti jälleen miksi alunperin siirsin maanantain sunnuntaille. Ajattelin alunperin mennä kuntosalille lähempänä kahdeksaa, mutta illalla ei ollut enään oikein mitään järkevää tekemistä ja muutenkin vain ajan kuluttaminen muuten tuntui tyhmältä idealta. Jos olisin alkanut vain kuluttamaan aikaa jotta olisin kuntosalilla kahdeksalta tämä olisi pilannut kokotreenin tai niin ainakin luulen. Keskittyminen ja valmistautuminen olisi luultavasti mennyt pilalle jos olisin venyttänyt odottamista. Olin sitten kuntosalilla puolelta suunnitellut tasan sijaan.

Olin hieman ajatellut, että maananantaina ei kävisi enään niin paljon väkeä kuin kesän jälkeen, mutta olin pahasti väärässä. Väkeä oli todella paljon, mutta minun onnekseni pääsin aloittamaan treenaamisen heti enkä joutunut odottelemaan. Kun kello näytti tasan kahdeksaa niin silloin myös väkeä oli vähemmän eli alkuperäinen suunnitelma tulla kahdeksalta olisi ollut parempi ajankohta. Tästä syystä en tykkää käydä maanantaisin kuntosalilla ihan vain väen määrän takia, koska koskaan ei tiedä kuinka paljon joutuu odottamaan pääsevänsä tekemään liikkeitä. Aamullakin toimiston alakerran pukuhuoneessa oli väkeä menemässä treenaamaan toimiston kuntosalille. Muina päivinä kun siellä on yleensä yksin lähtiessä lenkille ja tullessa lenkiltä. Maanantai yleinen treeni päivä.

[[{"fid":"293","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"299","width":"496","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Jalkatreenin aloitin tänään yhden jalan prässillä mitä kokeilin tehdä ilman kenkiä. Olen joskus aikoinani kokeillut tehdä jalkaprässiä ilman kenkiä, mutta silloin jaloissa tuntui heti teon jälkeen hieman kipua. Yhden jalan prässissä kun ei ole sellaisia painoja kuin normaalissa prässissä niin en tuntenut jaloissa oikeastaan mitään eroa kenkien käyttöön. Ehkä ainoa eroa oli pidossa sillä sukat liikkuivat helpommin prässissä eikä jalkoihin saanut samanlaista pitoa kuin kengillä. Huomenna näkee sitten tuntuuko jaloissa tämän päiväinen liikkeen tekeminen, mutta vielä en ole huomannut mitään. Muutenkin yritin tehdä tänään prässiä rauhallisella temmolla kuten yleisesti muitakin liikkeitä.

Seuraavaksi tein pohkeet istuen kun suunnitelmissa oli tehdä sumokyykky käsipainolla enkä halunnut tehdä sitä heti jalkaprässin jälkeen. Pohkeiden teossa hain myös rauhallista tempoa ja pieniä pitoja alhaalla sekä ylhäällä. Muutenkin olen yrittänyt tehdä pohkeet aina pienillä pidoilla, koska en tykkää "nytkytys" tyylistä mitä näen usein. Ylös alas ylös alas hirveällä temmolla on yleisin tyyli mitä näen pohkeiden teossa. Harvemmin näen muiden tekevän minkäänlaisia pitoja. Olen josksus kokeillut myös tehdä pitkiä pitoja jolloin pohkeiden teosta tulee enemmän venyttämämpi.

Sumokyykky käsipainolla oli päivän kolmas liike. Tämän liikkeen tykkään puolestani tehdä hieman nopea tempoisena, mutta en liian nopeana. En ole edes tainnut kertaakaan tehdä sumoa käsipainolla hitaana. Tämä voi myöskin johtua siitä, että sumokyykky käsipainoilla on uudempia jalkaliikkeitä mitä olen nyt tehnyt joten en ole tehnyt tätä liikettä vielä pitkään.

Sumon jälkeen vuorossa oli takareidet maaten johon tuli laitettua hieman liian vähän painoa. Ehkä 10kg  enemmän olisi ollut sopivampi, mutta nyt sain tehtyä liikettä hidastempoisena alusta loppun. Jos takareisiin tuli laitettua hieman vähän painoja niin etureidet menivät tämän jälkeen ihan erilailla. Lopetin jalkatreenin vakioksi muodostuneeseen etureisikoneessa korotus & tiputussarjaan ilman taukoja. Tällä kertaa hain lisähaastetta tekemällä korotukset 10kg sijasta 5kg korotuksina. Tiputukset pysyivät 10kg:ssa. Päivän paras, tehokkain ja kiusallisin liike.

Jalkatreeni

  • Yhden jalan prässi 3x20 75kg
  • Pohkeet istuen 3x20 75kg
  • Sumokyykky käsipainolla 3x20 25kg
  • Takareidet maaten 3x20 40kg
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

Aamulla oli tarkoitus mennä juoksemaan vaikka nukkuminen jäi vähäiseksi eli alle seitsemän tunnin. Aamulla vähän aikaa väsytti, mutta se meni nopeasti ohi. Ilma oli aamulla vähän viileämpi kuin eilen ja minulla oli melkein sama varustus. Vain eri trikoot jalassa, mutta muuten talvitrikoot, collage-paita, juoksupipo ja käsineet. Tänään varustus oli parempi kuin eilen ja tänään ei tullu lähellekkään niin kuuma. Minun juoksuvauhtini oli tänään rennompi ja matka

Kävin aamulenkillä sitten viime tiistain. Perjantaina jäi aamulenkki väliin vaikka vähän sitä suunnittelin, lauantaina pidin lepopäivän ja sunnuntaina en jaksanut mennä kuntosalin jälkeen juoksemaan joten tänään oli syytä mennä. Melkein viikko väliä viime juoksusta ja huomasin sen lenkin alussa. Lenkin alku ei ollut ihan niin rentoa menoa vaikka ei se myöskään niin raskasta ollutkaan. Katsoin eilen illalla sää tietoja aamusta jotta minulla oli jotain ideaa

Perjantaina kuntosalilla meinas pamahtaa hermot kun joku newbie tai muuten vaan kaikki ei ihan kotona tyyppi toi vinopenkin suoraan eteeni. Aloitin perjantaina treenin pystypunnerruksella ja jouduin hakemaan itselleni vinopenkin suurinpiirtein salin toiselta puolelta. Juuri kun olin saanut vinopenkin sopivaan paikkaan ja olin kaivamassa rannesiteitä niin joku tyyppi palautti eteeni vinopenkin jostain ties mistä. Siis ihan eteeni, että ilman sen siirtämistä en

Tälläviikolla juosut ovat jääneet yhteen kertaan. Maanantaina olin todella väsynyt joten päätin jättää juoksun väliin ja nukkua tunnin pidempään. Tiistaina kävin juoksemassa kasin mikä meni hyvin. Eilen ja tänään ajattelin käydä juoksemassa aamulla, mutta käydessäni Hulluilla päivillä heti 8:lta päätin jättää juoksut juoksematta. Ihan vain sen takia, että olisi tullut kiire ja juoksemaan olisi tarvinnut mennä ehkä vähän aikaisemmin tai lenkin olisi pitänyt olla

Eilen aamulla minun piti mennä juoksemaan aamulla ja herätyskin oli laitettu. Viikonloppusta oli kuitenkin jäänyt vähän univelkoa, koska kun heräsin maanantaina-aamuna olin todella väsynyt ja ensitöikseni muutin herätyksen tuntia myöhemmäksi. Minulla kävi myös sitten niin, että unohdin vaihtaa varsinaisen herätyksen ja heräsin backup herätykseen. Minulla kun on normaalisti käytössä normaali herätys iPhonessa ja backup herätys viisi minuuttia myöhemmin iPadissä

Treenipäivien vaihtuessa minulla oli perjantaina vuorossa selkätreeni viikon viimeisenä treeninä. Lähtökohdat treenille eivät olleet loisteliaat, koska ennen treeniä tunsin alaselässä pientä kipua tai oikeastaan jäykkyyttä. Tästä huolimatta olin ajatellut aloittavani selkätreenin maastaveto + good morning supersetillä. Kolmas salipäivä putkeen ja muutenkin kropassa pientä väsymystä joten päätin aloittaa treenin "selän murskaajalla". Jostain syystä pidän tätä

Maanantain 25km yhteismäärän jälkeen ajattelin pitää tiistaina täydellisen välipäivän ja siirtää tiistai-illan jalkatreenin keskiviikolle. Jaloissa ei nyt tuntunut niin paljon kipua tai muutakaan, mutta tämä oli pieni tälläinen "varatatoimenpide" ja kun keskiviikko olisi ollut muutenkin vapaa niin samapa tuo. Keskiviikkoaamulle suunnittellin juosta kevyen kutosen lähinnä jalkojen kunnon tarkastelua varten ja myöskin vähän jalkojen avaajana. Aamulenkin jälkeen

Olin jo perjantaina päättänyt vetää pitkän aamulenkin tänään. Eilen kuntosalilta päästyäni aloin miettimään juoksemista vielä illalla, mutta ajattelin säästää paukkuja aamulenkkiin. Olin päättänyt juosta aamulla rennosti ja rullaavasti ilman mitään aikatavotteita tai muuta vastaavaa. Se oli vain hyväksi sillä ensimmäisten kilometrien ei nyt vaikea, mutta käyntiin lähtiminen oli vähän hidasta. Vähän niinkuin nykyisin on ollut lenkkien alkujen ollessa hakemista

Näyttää siltä, että sunnuntait eivät sovikkaan hyvin kuntosalipäiväksi ainakin jos katsoo treenejä. Muutamat sunnuntai treenit ennen kuin siirsin maanantain treenin sunnuntaille meni vielä hyvin. Nyt tuntuu, että sunnuntain treenit menevät muita päiviä huonommin. Esimerkiksi torstaina ja perjantain treenit menivät hyvin, mutta tänään rauta ei vain tuntunut nousevan kevyesti. Tähän voi kyllä olla muitakin syitä kun päivän ollessa sunnuntai. Aloin tänään jo vähän

Heräsin tänään normaalia aikaisemmin kun tarkoituksena oli mennä aamulla juoksemaan joku vähän pidempi aamulenkki. Ajattelin juosta tai kokeilla juosta kahdeksan kilometriä tai ehkä jopa yli kymppi. Pääsin toimistolle noin 6.30 aikoihin ja siittä alakerran pukuhuoneeseen vaihtaan juoksu kamat. Olin saanut trikoot ja paidan päälle ja olin juuri laittamassa iPhonea käsisuojaan niin tajusin, että minulta oli jäänyt takki kotiin. Tässä kohtaa mietin vähän aikaa