Lohko maastavedossa uusi ennätys 305kg

25.02.2023 - 10:52

Viime viikolla kävin normaalista poiketen kolme kertaa PTVGYM:llä treenaamassa. Torstaina kävin tekemässä maastavetotreenin ketjuilla ja siihen päälle selkätreeniä, perjantaina oli vuorossa penkkiä ketjuilla minkä lisäksi hieman rintaa sekä olkapäitä ja lauantaina olikin sitten vuorossa boxi kyykky treeni ketjuilla minkä lisäksi muita jalkaliikkeitä. Kaikki kolme iltaa  PTVGYM:llä niin en päässyt alle kolmen tunnin tai ainakaan hirveästi alle. Olinkin siis sunnuntaina todella väsynyt ja lepopäivä tuli tarpeen. Maanantaina kun menin salille niin ajattelin tehdä hieman kevyemmin koko viikon mutta tuo jäi vain ajatuksen tasolle.

Maanantai tuli aloitettua maastavedolla missä taistelin kaksi kolmen toiston sarjaa 250kg painoilla, tiistaina tuli tehtyä penkissä 200kg painoilla ensimmäistä kertaa aikoihin, keskiviikkona jatkoin boxi kyykkyä missä tein ensimmäistä kertaa ikinä 210kg painoilla kolme kahden toiston sarjaa sekä torstaina tein ensimmäistä kertaa penkissä 150kg painoilla kolme seitsemän toiston sarjaa. Ei siis mikään otetaan kevyesti viikko hieman raskaamman loppu viikon jäljiltä.

No mitä sitten perjantaina tapahtui kun menin tekemään maastaveto treenin PTVGYM:lle? Maastavetoa vastustusnauhoilla, ketjuilla, normaalilla tyylillä sekä lohkojen päältä. Vastustusnauhoilla tuli tehtyä kaksi toistoa 240kg painoilla, ketjuilla kaksi toistoa 260kg painoilla, normaalilla tyylillä pitkästä aikaa 275kg sekä lohkojen päältä uudeksi ennätykseksi 305kg. Jo tuo 275kg saaminen normaalilla tyylillä oli sellainen asia mitä en ole saanut tehtyä moniakaan kertoja. Olikohan tuo nyt kolmas kerta ikinä kun sain 275kg? Toisaalta 275kg on sellainen paino mitä en ole hirveästi nostellut kun painot joita olen käyttänyt on ollut joko 270kg tai 280kg ja tuo 275kg on jäänyt paitsioon.

Maastavedon 275kg jälkeen siirryin sitten tekemään lohkojen päältä maastavetoa eli block deadlift. En todellakaan tiennyt mitä odottaa mutta siinä jossain vaiheessa päätin että lähden tekemään uutta ennätystä 305kg. Tuo oli jo hyvissä ajoin ennen kuin nousin painoissa niin pystyin valmistautumaan siihen paremmin ja tekemään nousut sen mukaan. Toisaalta heti alusta asti lohko maastaveto tuntui raskaalle ja mitä enemmän tankoon painoja laitoin niin sitä vaikeammalta se tuntui. Oikeastaan jo 260kg tuntui raskaalle ja 280kg vielä raskaammalle mutta kun olin päättänyt nostaa 305kg niin sitä myös siinä sitten lähdin hakemaan.

Kun tein normaalilla tyylillä 275kg painoilla niin oikeasti lähdin hakemaan kahta toistoa mutta päädyin tekemään yhden kun ei se ensimmäinenkään noussut ihan niin hyvin. Lopulta kun lähdin tekemään lohkojen päältä 305kg niin oikeasti lähdin hieman hakemaan kahta toistoa mutta samalla tavalla kuin 275kg normaalin tyylin kanssa niin nyt ajattelin että parempi jättää vain yhteen. Sain kuitenkin 305kg nostettua ja se oli ennätys niin miksi väkisin lähteä sitten rykimään toista kun ensimmäinenkin tuntui jo niin raskaalle?

Mitä muutakaan voisi odottaa kun pääsee tekemään pitkästä aikaa hack-kyykkyä? Vastaus on tietenkin hack-kyykky painotteinen jalkatreeni kuten viimeksi pääsiäisenä. Viimeksi tein kolmella eri variaatiolla 199 toistoa hack-kyykkä. Tänään tein samat variaatiot mutta tällä kertaa tein vähemmän toistoja ja isommilla painoilla. Toistomääriä vertailemalla suurin ero tuli normaaleissa hack-kyykyissä joissa tein viimeksi 5x20 setin pienillä painoilla ja tänään tein

Yksi asia mistä olen erityisen onnellinen näiden kymmenen vuoden kuntosalitreenin aikana on se etten ole ikinä loukkaantunut. Tietenkin aina välillä paikat ovat olleet jumissa ja jotain pienempiä kipuja on esiintynyt ympäri kroppaa mutta suuremmilta loukkaantumisilta olen säästynyt täysin. Tämän asian johdosta olen itse tullut siihen tulokseen että kuntosalilla on vaikea loukkaantua. Yleisesti en ole muutenkaan yleisesti kuullut että kukaan olisi muutenkaan

Onko kuntosali välineurheilua? Tämä on periaatteessa vaikeampi kysymys kuin muussa harrastuksessa tai urheilulajissa. Varmaan autourheilu mitä itse en laskeurheiluksi on yksi selvimmistä välineurheiluista jossa välineillä on merkittävä osa tuloksissa. Yleisesti muissa lajeissa niin amatööri kuin kilpapuolella välineillä saatetaan hyötyä enemmän tai vähemmän mutta esimerkiksi myös hiihtolajit kuuluvat kategoriaan välineurheilu. Olen tämän asian itsekkin

Eilen kirjoitin siitä kuinka näillä hetkillä tuli täyteen kymmenen vuotta ensimmäisestä kuntosalikortista. Päivämääristä en ole ihan varma kun sitä ei voi muistaa millään koska se ensimmäinen 10-kerran kortti tuli hankittua. Tätä asiaa yritin kerran kysyä asiakaspalvelusta mutta minun harmikseni oman kuntosalikorttini kanssa on ollut erilaisia häiriöitä / syitä jolloin olen joutunut vaihtamaan kuntosalikortin uuteen korttiin. Tämän vuoksi järjestelmästä on

Kymmenen vuotta on tullut kuluneeksi ensimmäisen kuntosalikortin hankinnasta. Silloin tulin hankkineeksi 10-kerran kortin joita tämän jälkeen tuli hommattua muutamia kertoja ennen kuin siirryin käyttämään kuukausikorttia. 10-kerran kortilla oli sinällään hyvä aloittaa kun ei oikein tiennyt miten kuntosaliin syttyy ja jaksaako siellä sitten käydä pidempään. Tämä on ihan ihan sama kun aloittaa mitä tahansa uutta harrastusta / käyntiä jossain että tuleeko sitä

Olin jo jokin aika sitten katsonut kuntosalilla järjestettävästi spinning maratonista. Jokin aika sitten vuosi - kaksi sitten katsoin samaa asiaa ja ajattelin mennä pitkästä aikaa polkemaan spinning maratonin. Tällöin huomasin spinning maratonin kestävän vain kaksi tuntia joten katsoin paremmaksi jättää sen väliin. Käytännössä tämä on ollut sen jälkeen trendi etten ole edes miettinyt menemistä kun olin ajatellut niiden olevan aina tuon pari tuntia. Torstaina

Tällä hetkellä treenit kulkee loistavasti niin kuntosalin puolella kuin juoksussakin sillä erotuksella että treenaan kuntosalilla kovia treenejä ja aamulenkit olen juossut kevyesti. Juoksu on mennyt sen puolesta hyvin että olen saanut juostua 10km aamulenkit rennosti sekä rauhallisesti jolloin olen saanut säästettyä voimia kuntosalitreeneihin. Olisi aivan erilainen tilanne lähteä tekemään kuntosalitreenejä kun aamulla juoksisin hikiotsassa ja tuskailisin

Vaikka eilen tuli vedettyä aluksi aamulla 10km aamulenkki ja ilalla todella kova olkapää- & hauistreeni kuntosalilla uusilla kymmen luvuilla pystypunerruksen kera niin tänään oli jo uusi päivä. Aamulla herätessäni en muistellu eilen hyviä suorituksia vaan keskityin jo tämän päivän treeneihin jotka alkoivat eiliseen tapaan 10km aamulenkillä. Vaikka eilen meni todella hyvin kuntosalilla niin se ei vaikuttanut mitenkään tämän päivän tekemisiin ja miksi olisi

Tein tämän viikon ruokavalioon hieman muutoksia mutta en nyt mitään pysyvää tai sellaista minkä otan yleiseen käyttöön. Käytännössä kana vaihtui lihaan ja riisi "perunoihin". Kanasuikaleet / kanafile muuttui tälle viikolle porsaan kinkkusuikaleihin mikä muutos voisi olla sellainen mitä voisi välillä käyttää kanan tilalla useammin. Toinen vaihdoin oli sitten riisin vaihtaminen kermaperunoihin. En oikein keksinyt mitään "hienoa" parempaa porsaan kinkkusuikaleiden

Muutama viikko sitten mietin green tea kapseleiden hankintaa. Vihreän teen pitäisi tehostaa rasvanpolttoa sekä aineen vaihduntaa kehossa ja juurin tämän takia mietin green tea kapselien hankkimista kun en ole oikein teen ystävä. Minun on kyllä nyt tarkoitus aloittaa tai ainakin yrittää aloittaa myöskin ihan oikea vihreä teen juonti mutta ajattelin lähteä liikkeelle green tea kapseleilla. Pari viikkoa sitten en vielä lähtenyt ostamaan green tea kapseleita vaan