Kuudes viikko käyntiin pitkillä sarjoilla joten päätin jatkaa pitkien sarjojen tekoa

16.11.2016 - 12:06

Perjantain jälkeen mietin hieman miten jatkan treenaamista. Oikeastaan vaihtoehtoja oli kaksi: jatkkaa kahdenkymmenen toiston sarjoilla tai pitää hieman kevyempi viikko jonka jälkeen olisi parempi aloittaa kymmenen toiston sarjat. Suoraan kahdestakympistä kymppiin vaihtaminen ei käynyt mielessä, koska muutenkin palautuminen on ollut välillä mitä on. Oikeastaan ainoa asia minkä takia mietin sarjojen pituuksien vaihtamista oli maksimipainojen mahdollinen tippuminen. Mitä enemmän aloin asiaa miettimään niin sitä varmemmin tiesin jatkavani pidemmillä sarjoilla. Tällä hetkellä mitkään maksimi painot eivät merkitse mitään vaan pääsiaa on saada hyviä / raskaita treenejä. Muutenkin olen tehnyt pitkään 3x10 seteillä kuntosalitreenejä niin nyt on aika tehdä pidempiaikaisesti 3x20 seteillä treenejä ja jopa mahdollisesti nostaa sarjojen määrän neljään.

Sunnuntaina tuli siis aloitettua kuudes viikko kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Lauantaina pidin täyden välipäivän ja torstain sekä perjantain treenit tuntuivat vielä kropassa. Yhden päivän täysi välipäivä taisi taas auttaa sillä sunnuntaina treeni kulki hyvin ja suhteellisen kevyesti. Alaristikkäistaljaa tein hieman pienemmillä painoilla ja hain samalla hieman hitaampaa tempoa. Dipin tekemisen olen jättänyt muutamina kertoina väliin ihan sen takia kun minulla ei siinä oikein onnistu pidemmät sarjat lisäpainoilla. Tietenkin ilman lisäpainoja voisi liikettä tehdä ja voisin saada tehtyä kolme kahdenkympin sarjaa. Olen vain tottunut tekemään dippiä lisäpainoilla ja ilman se tuntuu jotekin erilaiselta. Dippi on yleisesti aloittanut minun ojentajatreenin joten tauko on tehnyt myös hyvääkin. Yleisesti treeni oli melkein samankaltainen viimeviikkoiseen nähden, mutta eihän aina voi vaihtaa kaikkia liikkeitä.

Rinta & ojentajat

  • Lattiapunnerrus 3x20 27,5kg
  • Ranskalainenpunnerrus 27.5kg
  • Alaristikkäistalja istuen 3x20 20kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru tuettuna vinopenkissä 3x20 40kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x15 20kg
  • Beck-deck 3x20 40kg

[[{"fid":"285","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Tänään tuli käytyä epänormaaliin tapaan kuntosalilla tekemässä jalkatreenin. Myöskin tänään sunnuntaiseen tapaan treeni meni mielestäni "helposti" vaikka vähän tätä hainkin. Syy sille miksi kävin tänään salilla oli huominen ja intervallitreeni. Tämän vuoksi hain hieman kevyempää jalkatreeniä jotta pystyisin huomenna juoksemaan. Huomenna olisi ollut mahdoton mennä kuntosalille intervallien jälkeen ja keskiviikkoon sitä en siirtänyt sen takia kun olisi tullut kolmen päivän putki. Mitään muuta treeniä en lähtenyt siirtämään lauantaille. Yksi vaihto on ok, mutta kaksi muutosta samalle viikolle voi vaikuttaa treeneihin negatiivisesti. Ainakin kun on tottunut käymään tiettyinä päivinä kuntosalilla. Tietenkin silloin kun käy jokatoinen tai muuten vaihtuvilla väleillä niin tällöin ei ole väljä vaihtaa useampia päiviä.

Jalkatreeni oli tänään painoilla mitattuna "kevyt", mutta toistot tekivät tehtävänsä. Treeni ei ollut yhtä raskas kuin viimeksi, mutta tähän vaikuttaa askelkyykky - työnnön vaihto sumokyykkyyn. Tämä vaihto tapahtui kahdesta syystä. Ensinnäkin halusin hieman kevyemmän treenin johon tämä sopi paremmin ja halusin myös vaihtaa jotain viime kertaisesta. Jalkapäivät kun ovat sellaisia treenejä joissa ei nyt niin kamalasti ole hyviä liikevaihtoehtoja. Varsinkin kun hain jalkatreenistä kevyempää.

Jalkatreeni

  • Yhden jalan prässi 3x20 75kg
  • Pohkeet istuen 3x20 75kg
  • Sumokyykky käsipainolla 3x20 20kg
  • Takareidet istuen 3x20 50kg
  • Etureidet: 10kg korotukset 8 toistoja, tiputus 10kg 8 toistoa alkaen 30kg päättyen 100kg

 

Perjantaina oli taas vaihteeksi päivä kun päivällä tuntui väsyttävän ja muutamaan kertaan oli kanssa tunne, että voisin syödä hieman lisää. Asioita mitä vain tulee eteen kun menee pienillä ruokavalioilla. Kuitenkaan en lisännyt mitään mihinkään ja söin siten kun olin suunnitellut. Myöskään en syönyt mitään suurempaa töiden ja kuntosalille menon välillä. Mietin kyllä hieman suuremman välipalan syömistä ja samalla hieman myöhempään kuntosalille menemistä, mutta

Tällä hetkellä oma dieettini kulkee lähinnä vain terminä sillä muutoin syömiset ovat menneet samalla kaavalla kuin ennen dietin alkua. Tämä oli myöskin tarkoistus näin dietin alkuun, että en tee mitään radikaalisia muutoksia ruokavalioon sillä suuria muutoksia ei kannata tehdä ikinä. Näin olen monesta paikkaa lukenut ja kuullut, että muutoksia pitää tehdä pikkuhiljaa eikä heti uusia ihan kaikkea. Käytännössä tämä dietin muoto on tässä vaiheessa on vain, että en

Viime perjantaina kun maaliskuu vaihtui huhtikuulle päätin aloittaa dieetin. Dieetin pitäminen on ollut minulla suunnitelmissa jonkin aikaa, mutta vain suunnitelmissa. Olin vain miettinyt tämän vuoden puolella, että voisin pitää dieetin. En sen kummempaa kuitenkaan ollut tehnyt tai edes suunnitellut asian suhteen. Kuitenkin viime viikolla tultuani Ruotsin reissulta takaisin sain vain idean, että aloittaisin dieetin huhtikuun alussa. Viime viikolla ja kun

Kahden viikon talviloma on nyt takana päin ja samalla tämä pari viikkoa sisälsi yhteensä neljätoista treeniä. Neljästätoista treenistä kahdeksan tuli treenattua Ruotsissa ja kuusi Vammalassa. Ruotsissa tuli tehtyä kahden treenin päiviä ja Vammalassa ihan normaalia yksi treeni per päivä. Käytännössä sain pienen flunssan tyngän melkein heti kun pääsin Ruotsista Vammalaan niin tämän johdosta jouduin hieman muuttamaan suunnitelmia. Suunnitelmia joita ei ollut

Mitä minulle jäi Ruotsin reissusta käteen? Treenien saralta ei niinkään mitään ihmeellistä sillä treenit noudattivat aikalailla samaa kaavaa millä tavalla olen nyt treenannut. Treeneissä en alkanut niin sanotusti kikkailemaan tai kokeilemaan mitään ihmeellisiä uusia asioita. Lähinnä kokeilin laitteita ja välineitä joita en normaalisti pääse käyttämään, mutta mitään uusia liikkeitä en lähtenyt tekemään. En viitsinyt lähteä kikkailemaan treenien kanssa sillä

Kahden viikon lomasta noin puolet oli käytännössä mennyt kun palasin Ruotsista takaisin Suomeen. Ruotsissa ollessa en huomannut juurikaan väsymystä vaikka kävin kaksi kertaa päivässä treenaamassa. Tämän lisäksi kävin vielä tiistaina sekä keskiviikkona pyörimässä kaupoissa sekä kauppakeskuksissa. Tästä huolimatta väsymys iski käytännössä ”vasta” perjantaina kun palasin kodin kautta Vammalaan. Torstaina tuli tehtyä vielä kaksi treeniä ennen kuin palasin laivalle

Keskiviikkona oli jälleen luvassa reissu Höretagetiin ja tällä kertaa kävin kokeilemassa Sats Odenplan kuntosalin aamupäivällä ennen menemistä Höretagetiin. Tällä kertaa kuntosalilla jätin perus "prosessin" pois ja yritin tällä kertaa itse löytää pukuhuoneen mikä löytyikin suhteellisen helposti. Tämä johtui siitä kylläkin, että sinne oli menossa ihmisiä kuntosalin puolelta. Muutoin prosessi jatkui vaatteiden vaihdon jälkeen normaalilla toiminnalla eli katselin

Tiistaina oli edessä reissu Hötorgetiin ja samalla tuli käytyä Sats Hötorgetissa aamupäivällä minkä jälkeen lähdin kulkemaan pitkin ja poikin. Tarkoitus oli käydä NK sekä Gallerian tavarataloissa sekä Mood shoppailukeitaassa. Vielä tiistaina en tiennyt sellaisista paikoista kuten Åhlénsin tavaratalo tai bibliotekstan ”shoppailu alueesta” joissa tulin käymään seuraavana päivänä eli keskiviikkona. Kun en oikein suunnitellut mitään etukäteen vaan katsoin

Ruotsiin mentäessä minulla ei ollut oikeastaan mitään erikoisia suunnitelmia sen suhteen miten tai mitä treenaan. Käytännössä oli vain tiedossa se, että tulen treenaamaan neljänä päivänä kaksi kertaa päivässä. Tämä tarkoitti siis kahdeksaa treeniä ja samalla myöskin ihan ”normaalia” treeniviikkoa. Oletuksena minulla oli suunnitelmissa treenata ihan normaali treeniviikko läpi eli treenata kaikki lihasryhmät läpi. Ensimmäinen treeni oli käytännössä heti kun

Talviloma vuosimallia 2016 on yhtäkuin viikon "treenicamp" Tukholmassa ja toinen viikko Vammalassa. Tällä kertaa lähdin toteuttamaan suunnitelmaa minkä idea lähti hautumaan viime vuoden kesälomalla syntyneestä ideasta. Lähteä tutustumaan Ruotsin Satsin keskuksiin eli lähteä treenaamaan Ruotsiin. En muista mistä tuo idea oikein lähti liikkeelle mutta mietin jo viime kesänä tätä asiaa. Olin jo melkein lähtemässä äkkilähdöllä tai suunnittelulla matkaan, mutta