Kunnon kyykky treenissä jalat menevät kyllä pumppiin ja muihin liikkeisiin ei tarvitse painoja käyttää

29.09.2023 - 23:09

Olen nyt huomannut kesälomasta alkaen jalkatreenien osalta että kun olen tehnyt yhden tai useamman kunnollisen sarjan niin eipä kyseiseen jalkatreeniin tarvitse oikeasti hirveästi muuta tehdä. Jalkatreenin ei tarvitse olla mitään viiden - kuuden liikkeen sitä tätä ja tota treenejä vaikkakin mitä useampia liikkeitä tekee niin sitä monipuolisempi treenistä tulee. Minulla menee siis yleisesti kyykyn tekemiseen puolesta toista tunnista kahteen tuntiin riippuen mihin ja millaisilla painoilla kyykkyä teen. Normaalisti tämän lisäksi tulee vielä tehtyä muita liikkeitä paitsi nyt tässä kesän aikana muutama jalkatreeni on jäänyt pelkkään kyykkyyn.

Esimerkiksi nyt kun olen tehnyt jalkatreenejä joissa olen tehnyt kyykyssä 200kg painoilla kymmenen toistoa, 160kg sekä 170kg painoilla plus ketjut kymmenen toistoa ja esimerkiksi nyt keskiviikkona 175kg painoilla plus ketjut kaksi kertaa seitsemän toistoa niin noiden sarjojen jälkeen olen ollut todella puhki. Usein noiden kyseisten kyykky treenien jälkeen en ole välttämättä tehnyt mitään muuta tai jos olen niin pienillä painoilla. Kun olen tehnyt edes yhden tuollaisen todella kovan kymmenen toiston sarjan tai muuten isoilla painoilla pidempiä sarjoja niin olen ollut niin puhki etten ole edes viitsinyt jatkaa treeniä.

Kun olen kunnolla tehnyt kyykyn niin jalkani ovat myös oikeasti niin pumpissa että tuntuu sille että olisi tehnyt oikeasti myös bodaus treeniä vaikka keskittyminen on ollutkin voimailuissa vaikka pidempiä sarjoja on tullut tehtyä. Tämä on toistunut kun olen nyt kesän aikana aktivoitunut tekemään pidempiä sarjoja sillä esimerkiksi ennen tätä kesällä alkanutta jaksoa niin tyyliin 220kg tai 225kg painolla tehdyt kolme kertaa kakkoset tai kolmoset eivät ihan samaa tuottaneet.

Näin jälkeenpäin kyllä osaan sanoa että kun tein kovia yli 200kg kyykky treenejä kovempia yhden - kolmen toiston yhdestä kolmeen sarjoja niin tuntemus ei ollut samankaltainen. Tuolloin kyllä tekeminen tuntui jaloissa ja kropassa mutta pystyin "ihan" hyvin tekemään myös muita liikkeitä hyvin ja isoilla painoilla kuten hack-kyykkyä tai vyökyykkyä. Kuitenkin kun olen nyt tehnyt kovemmilla painoilla yli viiden toiston sarjoja niin tätä vastaavaa ei ole pystynyt välillä oikein toteuttamaan.

Olen siis tehnyt jalkatreenejä jotka olen lopettanut puolen toista tunnin kyykyn jälkeen kun olen tajunnut että kroppa ja jalat ovat siinä kunnossa ettei ole mitään järkeä jatkaa treeniä. Olen nyt myös tehnyt kesän aikana ja jälkeen treenejä joissa olen tehnyt kovan sarjan kyykkyä minkä jälkeen olen tehnyt myös muita liikkeitä. Tuolloin muiden liikkeiden painot vain ovat olleet paljon normaalia pienemmät. Esimerkiksi tuossa viime viikon lauantaina tein kyykkyä 230kg painoilla minkä jälkeen tein vyökyykkyä ja hack-kyykkyä 20kg painoilla per puoli. Ei edes tarvinnut niin kuin miettiäkkään painojen lisäämistä sinne 40kg tai 60kg painoihin per puoli.

Tämän viikon keskiviikkona jatkoinkin kovan kyykyn jälkeen jalkatreeniä mikä johti puolestaan siihen että vielä seuraavana päivänä en ollut palautunut treenistä. Tein aluksi kyykkyä 175kg painoilla plus ketjut kaksi seitsemän toiston sarjaa. Ajattelin aluksi että tämä riittää mutta jostain syystä jatkoin vielä treeniä vyökyykyllä ja maatenjalkaprässillä missä molemmissa liikkeissä käytin niin isoja painoja kun vain jaksoin. En lähtenyt säästelemään kummassakaan liikkeessä kyykyn jälkeen ja tämän kyllä huomasin heti kun pääsin kotiin kuntosalilta ja vielä seuraavana päivänä kun heräsin.

Tuo keskiviikon jalkatreeni missä päätin tehdä vyökyykkyä sekä maatenjalkaprässi kovan kyykyn jälkeen oli kropalleni oikeasti niin kova että siitä otti pari päivää palautua. Kävin kyllä torstaina tekemässä normaalin treenin mutta tunsin kyllä että en ole ihan kunnolla palautunut. Nyt perjantaina tunnen vasta että olisin alkanut kunnolla palautumaan tuosta treenistä. Olen vastaavia kokemuksia kyllä tässä kokenut ja siksi olen nyt päättänyt jättää välillä jalkatreenit pelkkään kyykkyyn.

Tämän viikon trendi salitreeneissä on ollut sama kuin viime viikolla eli "höpöhöpö" jumppa. Pienemmillä painolla ja vielä sillä tavalla, että välillä jopa itse mietin pitäisikö tässä oikeasti alkaa "treenaan". Varsinkin käsitreeni missä tuli tehtyä hauis sekä ojentajat ja olkapäätreeni ovat olleet tällä viikolla sivusta katsottua ja tietoisesti myöskin "kevyitä". Kevyitä siinä mielessä, että olen miettinyt sarjojen välissä pitäiskö tässä oikeasti lisätä painoja

Loppuviikolle osui enemmänkin sitten "höpöhöpö jumppaa" kuin treenaamista tai ainakin siltä se oikeasti tuntui. Perjantain olkapäätreenissä "säästelin" ottamalla pystypunnerruksessa 40kg käsipainoilla enkä tyyliin 50kg sekä lauantain jalkatreeni meni kokonaan samalla tyylillä. Varsinkin lauantain jalkatreeni meni erilailla mitä ajattelin sillä etukäteen suunnittelin tekeväni raskaan jalkatreenin enkä tuollaista "höpöhöpöä". Toisaalta olen nyt tällä viikolla

Maanantaina tuli treenattua aamulla selkätreeni tuntuman mukaan ja torstai-iltana selkätreeni tuli tehtyä enemmän painoilla mutta ei kuitenkaan nyt ihan voimatreeninä. Maanantai-iltana tuli tehtyä rintatreenissä penkissä 180kg kaksi toistoa sekä otettua 200kg maksimi ykkönen kun puolestaan torstaiaamuna rintatreeni tuli tehtyä enemmän tuntumalla. Tässä välissä sitten käsitreeni sekä olkapäätreeni on tullut tehtyä enemmänkin tuntumalla vaikka olkapäätreenissä

En tiedä miten keksin tämän viikon kevyemmän ruokavalion. Olen mennyt vuoden alusta muutoinkin jo kevyellä sekä pari viikkoa sitten salaattilinjalla. Tällä viikolla on sitten menty sillä kaavalla, että rakensin päivän annokset kanan ympärille ilman riisiä. Tämä lähti siitä liikkeelle, että viime viikolla kävin ostamassa muutaman rasian minuutti kanoja Citymarketin Mammutti-tarjouksista. Viikonloppuna kun mietin mitä sitä sitten tulisi syötyä töissä ja muutenkin

En tiedä mistä sain idean tehdä lauantainaamuna tai oikeastaan aamupäivällä omatekoisia burgereita. Ehkä ajatus lähti liikkeelle viime viikonlopusta jolloin minun oli tarkoitus tehdä lihapullia joita en kuitenkaan tehnyt. Sitten juuri torstaina tai oliko perjantaina huomasin instagramissa seuraamani henkilön laittaneen burger kuvan niin itselleni tuli halu saada burgeria. En ollut ostanut oikeastaan mitään ruokaa itselleni viikonlopuksi niin edessä oli

En suunnitellut keskiviikon jalkatreeniä tai torstain selkätreeniä etukäteen oikeastaan yhtään. Ainoa asia mitä suunnittelin tai oikeastaan mietin oli kyykyn tekeminen jalkatreenissä ja maastavedon tekeminen selkätreenissä. En suunnittelut ennen yhtään toistoa millaisilla painoilla tulen tekemään tai millaisia sarjoja tulen tekemään. Suunnitelmissa oli kuitenkin tehdä molemmat liikkeet kyykky sekä maastaveto "suurilla" painoilla. Tämän jälkeen muiden liikkeiden

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri

Perjantaina tuli vedettyä olkapäätreeni käytännössä pelkästään vipunostoilla joko sivulle, eteen tai taakse. Vastaavasti lauantaina tuli tehtyä taas hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä. Aluksi tein takareisille enemmän "hifistely" liikkeitä minkä jälkeen tein etureisiä. Periaatteessa nämä kaksi treeniä menivät samalla kaavalla mutta käytännössä nämä pari treeniä erosivat toisistaan paljonkin. Perjantaina olkapäätreenissä tuli käytettyä

Näköjään tiistaina tehdyllä dipillä olikin sitten "suurempia" vaikutuksia loppuviikon treeneihin. Tiistaina tulin tehneeksi käsitreenissä dippiä 80kg lisäpainoilla kolmen toiston sarjan. Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä 60kg, 40kg, 20kg sekä ilman lisäpainoja ollut tiputussarja. Tuolloin jo kropassa tuo tuntui mutta ajattelin olevan palautunut keskiviikko iltaan menessä kun vuorossa oli jalkatreeni. Keskiviikko aamuksi minulle ei ollut mitään treenejä vaan

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa hieman erilainen jalkatreeni mitä nyt on tullut tehtyä ellei parin viikon takaista Vammalan reissua lasketa mukaan. Keskiviikkona tulin tehneeksi "normaalin" jalkatreenin käytännössä samalla kaavalla mitä nyt olen jalkatreenit tehnyt. Kyykyssä tuli kokeiltua tehdä 150kg painoilla sarjoja minkä jälkeen tuli tehtyä jalkaprässiä, suorin jaloin maastaveto, lantio nostoja ym ym. Se mitä tein lauantaina toisin oli lähes kaikki