Kova ja erilainen etureisitreeni liikeratojen pituuksia vaihtamalla normaaleista liikeradoista

19.07.2017 - 23:13

Tiistaina tuli tehtyä aivan loistava etureisitreeni vaikka alunperin oli suunnitelmissa, että tiistaina ei tulisi mentyä edes kuntosalille. Kuitenkin päivän mittaan suunnitelmat muuttuivat lopulta siihen, että lopulta etureisitreeni tuli tehtyä. En ollut kyllä suunnitellut treeniä etukäteen mitä tuli tehtyä vaan se hieman meni siihen suuntaan sillä räkit olivat käytössä juuri silloin eikä kyykkyä päässyt heti tekemään. Tämän johdosta ajattelin aloittaa treenin etureisilaitteella minkä jälkeen tehdä vaakahack-kyykkyä. Tämä suunnitelma pitikin paikkaansa mutta hieman eri tavalla kun olin varmasti aluksi kuvitellut sillä vaakahack-kyykkyä tuli tehtyä vain yksi sarja. Lopulta etureisitreeni olikin sitten siinä eli etureisitreenissä tuli käytettyä kahta laitetta.

Etureisitreenin pääpaino oli etureisilaitteessa missä tuli tehtyä erilaisia sarjoja erilaisilla erikoistekniikoilla. Näitä tuli tehtyä vaikka mitä ilman mitään laskelmaa minkä jälkeen vaakahack-kyykyssä tuli tehtyä yksi sadan toiston sarja käyttäen rest-pausea oman mielen mukaan. Kaiken näiden erikoistekniikoiden lisäksi molemmat liikkeet tuli tehtyä "vajailla" liikeradoilla keskittyen etureisiin ja karsimalla takareiden osuuden niin minimiin kuin mahdollista. Lyhentämällä liikeratoja liikkeen kohdistaminen saadaan osumaan paremmin sinne minne sitä haetaan, mutta vaarana on tehdä liike liian vajaalla liikeradalla tai väärällä liikeradalla. Tämän johdosta tämänkaltainen treeni ei sovi aloittelijoille sillä kun lähdetään tietoisesti lyhentämään liikeratoja niin tällöin pitää tietää mitä tekee.

Helposti liikeradat lyhenevät kun painoja on liikaa jolloin treenaaja ei pysty tekemään liikkeitä oikeilla liikeradoilla. Tämän takia pienemmät painot ja lyhyemmät liikeradat ovat avain liikkeen osumiseen kunnolla sinne minne se halutaan. Tähän tietenkin vielä lisättynä oikea tempo oikeissa kohdissa niin yhdistelmä on "täydellinen", mutta vaikea sillä liikeradat pitää katsoa treenaajan mukaan eikä toisen. Tämän johdosta liikkeen meneminen perille voi olla aluksi vaikea omaksua mikä kannattaa ottaa myöskin huomioon.

Toisella pitää olla jalat mahdollisesti lähempänä toisiaan kun toisella pitää olla jalat hieman erillään. Myöskin liikkeen syvyys voi olla toisella ihan eri kuin toisella jolloin toinen joutuu tekemään liikkeen hieman syvemmälle kun toinen voi jättää liikkeen syvyys suunnassa "vajaaksi". Tämän takia asioista pitää olla tietoinen ja liikettä tehdessä täytyy tuntea mihin liike osuu ja tämä vaatii yleensä kokemusta treenaamisesta. No toiset ei tajua kyllä koskaan miksi jotain liikettä tehdään tai mihin sen pitäisi oikeasti osua kun taas jotkut omaksuvat asiat heti jolloin liikkeen tekeminen on myöskin paljon helpompaa.

Tiistain etureisitreenissä etureisikonetta tuli meinaan tehtyä vajailla sekä vajemmilla liikeradoilla joilla haettiin osumaa erilailla per tyyli. Lyhyempiä liikeratoja mitä seurasi hieman pidempiä liikeratoja sekä ihan normaaleita toistoja. Näillä lyhyemmillä liikeradoilla saatiin aikaan se, että etureisilaitteessa pystyi tekemään 7-7-7 eli 21:siä ihan samalla tyylillä mitä yleensä käytetään käsitreenissä. Myöskin käytössä olivat negatiiviset toistot, positiiviset toistot sekä pysäytykset ja pidot. Näillä kaikilla erilaisilla tyyleillä etureiteen saatiin erilaista rasitusta mikä päätyi lopulta korotussarjaan enemmänkin "runttaamalla".

Se täytyy kyllä sanoa, että jos etureisikoneessa tekee tämänkaltaisia lyhyempiä liikeratoja niin siinä vieressä kannattaa olla toinen kuka katsoo tai pitää liikeradat samansuuruisina. Toinen kun laittaa käden tiettyyn kohtaan niin liikeradoista saadaan tällöin saman pituisia sillä yksin tehtynä liikeradat alkavat heittelemään liikaa toistojen välillä. Vajaat liikeradat on niin vaikea saada samanlaisiksi toistosta toistoon ja varsinkin pidemmillä sarjoilla jolloin väsymys alkaa painamaan.

Vastaavasti myöskin vaakahack-kyykky tuli tehyä jälleen vajaalla tyylillä mikä jätetään ylhäältä sekä alhaalta "vajaaksi". Kun liikettä ei viedä ihan alas asti niin tämä karsii toiston osumisen takareideltä ja vastaavasti jättämällä liikkeen ylhäältä vajaaksi etureisi ei pääse lepäämään. Kuitenkin tässäkin pitää huomioida se, että liikettä ei jätä liian nytkytykseksi jolloin liike ei ota ollenkaan tai yhtä hyvin etureisille. Kulmat vain pitää löytää itselle sopiviksi yhdessä jalkojen asennon kanssa, mutta yleisellä tasolla jalat on pidettävän yhdessä ja mahdollisimman alhaalla minkä lisäksi ala-asento pitää jättää maksimissaan 90-asteeseen tai mielellään hieman ylemmäksi.

Nyt on menossa juuri sunnuntainaamupäivä ja vielä ei ole ihan tiedossa mitä tänään tulen treenaamaan. Tänään on tarkoitus mennä kuitenkin vetämään jonkinlainen treeni. Alkuperäinen ajatus oli mennä tekemään aerobinen treeni kuntosalille sillä nyt torstai - lauantai välisenä aikana on tullut vedettyä kerran päivään mättöruokaa. Näitä olisi tarkoitus mennä kuluttamaan. Kuitenkin minulle on nyt tänä aamuna tullut ajatus, että tekisin aerobisen treenin kanssa

Tämä viikko piti treenata käytännössä pelkillä suorilla sarjoilla. Hyvinhän se onnistui vielä maanantaiaamuna, mutta heti maanantai-iltana aloin hakemaan penkissä päivän maksimia. Tiistai-iltana olkapäätreenissä tulikin sitten jo käytettyä supersarjaa. Eipä siis onnistunut tuo pelkillä supersarjoilla treenaaminen ihan kokonaan. Lähinnä halusin hieman pitää väliä erikoistekniikoista kun niitä on nyt tullut viime viikkoina käytettyä. Ihan vain sen takia ettei

Suunnitelmat menivät perjantaina hieman uusiksi aamulla kun minun oli tarkoitus mennä tekemään perjantaiaamun rintatreeni Salmisaareen minne en lopulta päätynyt. Tuolla muutoksella ei käytännössä ollut mitään välilä vaikka olin suunnitellut hieman treeniä etukäteen Salmisaaren mahdollisuuksilla. Vastaavasti sain tehtyä sitten erilaisen treenin minkä olin suunnitellut vaikka osa asioista oli samaa mitä olin suunnitellut. Perjantaiaamun treeni meni

Tällä viikolla tein yleiseen ruokailuun ateria muutoksen mitä olen kyllä kerran jo kokeillut. Olen mennyt kesäloman jälkeen nämä kolme viikkoa samalla kaavalla ruokailujen osalta maanantaista - perjantaihin. Viikonloppuisin olen syönyt joko samankaltaisesti tai hieman "parempaa" eli lohta ja lihaa kun arkisin ruokailut ovat menneet salaatti, jauheliha ja kana linjalla. Sinällään varmaan voisi sanoa dieetti linjaa mutta käytännössä ei. Olen vain syönyt omasta

Mielestäni hyvää virkistävää ja rennompaa vaihtelua tehdä jokatoinen päivä tuplatreeni kun treenaa tuplatreenejä. Jokatoinen päivä minulla on ollut sitten iltatreeni tai mahdollisesti päivä on ollut välipäivä. Virkistävän tuosta tekee lähinnä se asia, että joudun heräämään aamutreenejä varten aikaisin mikä tekee aamutreenaamisesta välillä rasittavaa ja henkisesti raskasta. Enemmän se on henkisesti raskasta kuin fyysisesti raskasta ainakin minulle sillä vaikka

Perjantaina oli luvassa tuplajalkatreeni aamulla takareidet ja illalla etureidet ja lauantaina puolestaan tein ensimmäistä kertaa ikinä tuplatreenin viikonloppuna. Nämä kaksi päivää sisälsi neljä treeniä joista kolme treeniä meni aika lähelle toisiaan ja "vain" etureisitreeni poikkesi näistä muistatreeneistä. Perjantaiaamuna treenasin takareidet enemmän tuntuman mukaan kuin suurempien painojen ja kun kyseessä oli tämän viikon toinen tuplajalkatreeni tein tämän

Tuplatreenipäivinä olen nyt yrittänyt pysyä aikatauluissa treenien kestojen suhteen kun taas yhden treenin päivinä olen saattanut hieman pidentää treeniä. Tuplatreenipäivinä olen välillä ihan katsonut kelloa paljonko treenissä on mennyt aikaa sillä yritän nyt välttyä liian pitkiltä treeneiltä. Tietenkin ajan käyttöä on helpottanut se, että olen käytännössä tehnyt kolme liikettä per treeni ja näin ollen olen pysynyt aikataulussa helpommin. Vaikka olen tehnyt

Aloitin viime viikolla treenaamaan jokatoinen päivä tuplatreeni ja jokatoinen iltatreeni. Tällä tavalla etenin aina viime viikon sunnuntaille milloin päätin pitää välipäivän. Aluksi olin suunnitellut tekeväni tuplajalkatreenin ja vielä sunnuntaiaamuna mietin asiaa kunnes päädyin tekemään tämän treenin maanantaina. Näin ollen en vieläkään ole treenannut tupla kuntosalitreeniä viikonloppuisin kun lauantaina tuli tehtyä "vain" maastavetotreeni. Viikonloppuisin

Se mitä suunnittelin ja pohdin tälle viikolle ei toteutunut kyllä. Ehkä minulla oli vielä sunnuntaina liikaa suunnitelmia joista kyllä päädyin yhteen. Minulla siis oli suunnitelma kun menin nukkumaan sunnuntaina ja kun heräsin maanantaina. Suunnitelmani oli käydä varmaankin kolmena aamuna tällä viikolla aamulenkillä minkä lisäksi normaalit salitreenit. Maanantaiaamuna heräsinkin aamulenkkiä varten mutta hyvin nopeasti muutin tuon suunnitelman aamulla

Niinhän siinä sitten kävi, että kun sain treeniviikon käytyä läpi torstaihin mennessä niin perjantaina sekä sunnuntain löysin itseni treenaamasta. Tätä varten piti sitten oikein miettiä mitä sitä treenaisi kun en kuitenkaan halunnut aloittaa vielä uutta treeniviikkoa sillä tuleva viikko oli auki. Olin treenannut siis kaikki lihasryhmät läpi ja halusin säästää selkätreenin sekä rintatreenin tekemistä sillä nämä olivat ne treenit millä olin suunnitellut