Kolmen tunnin selkätreeniä seurasi kolmen tunnin jalkatreeni ja sananen pysäytystekniikasta jalkatreeneissä

28.08.2022 - 10:38

Perjantaina kävin testaamassa PTVGYM Turun missä tuli vedettyä noin kolmen tunnin selkätreeni ja mistä kirjoitin PTVGYM Turku kokemuksia. Olin tuon kolmen tunnin treenin ja puolentoista tunnin ajon jälkeen todella väsynyt. Lauantaiaamuna olikin sitten vuorossa pakkaaminen ja paluu kuuden viikon maalla olon jälkeen kotiin. Hieman reilun parin tunnin ajo, kamojen purkaminen ja laittaminen paikoilleen sekä kaupassa käynti kun jääkaappi oli tyhjä. Illalla olikin sitten vuorossa paluu arkeen treenienkin muodossa kun menin Pitäjänmäen PTVGYM:lle tekemään jalkatreenin.

Kun lopulta pääsin lauantai-iltana Pitäjänmäen PTVGYM:lle niin en tiennyt mitä odottaa ja täytyy kyllä sanoa etten ihkunut mitään treeni iloa vaan päin vastoin. Tuntui että kropassa ole mitään ja muutenkin tuntui sille, että tämä olisi enemmänkin tottumus mennä lauantai-iltana salille kuin että pääsisi taas treenaamaan. Edellisen päivän maastavedoista ja räkkivedoista ei ollut tässä suhteen yhtään apuja vaikka ne menivätkin ihan ok vaan päin vastoin kroppa tuntui ei energiseltä. Aloin tekemään jalkatreeniä ihan normaalilla tyylillä millä sitä olen viimeisien kuukausien aikana tehnyt. Ensiksi hieman jalkaprässiä minkä jälkeen aloitin kyykkäämisen. Oikeastaan jopa kyykyssä meni todella monta toistoa, että löysin ja sain tuntuman edes kyykkäämiseen.

Lopulta monien toistojen jälkeen löysin ja sain kyykyn onnistumaan ja tuntumaan hyvältä. Päädyin sitten sellaiseen ratkaisuun, että hakisin 200kg painoilla plus ketjut sen kaksi kakkosta mitä en ole vielä saanut. 180kg plus ketjut tuli ihan ok mutta tein vain yhden toiston ihan vain säästääkseni voimia. Tuon jälkeen siirryin 200kg painoihin plus ketjut joilla lähdin hakemaan kahta toistoa mutta päädyin tekemään yhden kun se ei tuntunut niin kevyelle kuin halusin. Päätin sitten, että teen kolme ykköstä 200kg painoilla plus ketjut mutta päädyinkin tekemään toiston 205kg painoilla plus ketjut. Tämä oli vieläkin raskaammin kuin 200kg plus ketjut niin lopetin kyykyn tuohon.

Seuraavana vuorossa oli heiluri-kyykkylaite mitä innostuin tekemään Tampereen Loaded:lla todella paljon. Loadedilla on todella hyvä Arsenalin heiluri-kyykkylaite mikä oli niin hyvä, että sanoisin sen olevan aika lähellä hack-kyykkyä parhaana etureisiliikkeenä. PTVGYM:in vastaavaa heiluri-kyykkylaitetta en ole oikeastaan ikinä kunnolla tehnyt vain vain sitä kerran kokeillut. Jalkatreenit kun ovat yleisesti pohjautuneet kyykkyyn ketjuilla minkä jälkeen hack-kyykkyä ja tuon jälkeen en oikein voimia ole ollut tehdä heiluri-kyykkyä. Tällä kertaa kuitenkin tein heiluri-kyykkyä kunnolla ja täytyy sanoa, että PTVGYM:in laitteeseen sain laitettua enemmän painoja kuin Loaded:in Arsenaliin. Loaded:in laite on siis raskaampi ja mielestäni muutenkin parempi mitä itse liikkeeseen tulee. Kuitenkin tämän treenin pohjalta tulen kyllä tekemään entistä enemmän heiluri-kyykkyä myös PTVGYM:llä ja nyt oikeasti pitää alkaa miettimään treeni määrien lisäystä PTVGYM:llä.

Tein tuossa välissä muutaman muun etureisi ja takareisiliikkeen ennen kuin menin sitten tekemään jalkaprässi maaten laitetta. Olen tuota laitetta useasti tehnyt ja saan sen osumaan todella hyvin takareisiin vaikka liikerata tuntuukin hieman "vajaalta". Lähinnä siinä mielessä että tuntuisi sille etten saisi liikettä tarpeeksi alas. Kuitenkin nyt sunnuntaiaamuna takareisissä tuntuu todella paljon enkä ole saanut samanlaista tuntumaa takareisiin pitkiin aikoihin. Tämän jälkeen tein vielä yhden takareisiliikkeen ja pohkeita.

Tässä treenissä tein heiluri-kyykyn ja tuon jalkaprässi maaten pysäytystekniikalla mitä olen käyttänyt tämänkaltaisissa liikkeissä jo pidemmän aikaa. Oli kyseessä sitten hack-kyykky, jalkaprässi tai heiluri-kyykky niin teen 4, 6 tai 8 toiston sarjoja pysäytyksellä keskittyen pitämään toistot vielä kontrollissa. Mielummin vähemmän kuin enemmän sillä pienempiä toistomääriä pystyy hallitsemaan paremmin. Pysäytykset näissä liikkeissä tapahtuvat ala-asennossa ja tai ylhäällä jotta myöskin kontrolli säilyy paremmin. Pysäytyksen ansiosta tai oikeastaan johdosta niin painoja liikkeisiin saa tai joutuu laittamaan vähemmän sekä myöskin kun kontrolli liikkeen tekemiseen heikentyy merkittävästi niin tietää että on joko aika lopettaa tai pienennettävä painoja. 

Välillä on vain niin huvittava nähdä vieressä tai muuten kun kanssa treenaajat tekevät samoja liikkeitä oli heillä enemmän tai vähemmän painoja kun liikettä tehdään vajailla liikeradoilla ja ilman kontrollia. Kunhan rauta liikkuu ja tulee mahdollisimman paljon toistoja? Itse olen nyt vähentänyt toistomääriä ja mahdollisesti myös painoja jotta pysäyttäminen sekä varsinkin kontrolli pysyy liikkeessä. Varsikin tuo kontrollin pitäminen liikkeessä auttaa siihen, että liike ottaa paremmin perille ja toivon mukaan myös kehitystä alkaa tulemaan. Pääsyy näillä pysäytyksillä ja kontrollilla on hakea parannusta kyykkäämiseen.

En muista olisinko ikinä aloittanut treeniviikkoa lauantaina, mutta nyt lauantaina tuli ailoitettua raskas treeniviikko. Alunperin raskas treeniviikko oli tarkoitus aloittaa maanantaina, mutta suunnitelmien muuttuessa viikolla vähän väliä niin kävi myös raskaan treeniviikon alkamisajankohdan. Periaatteessa tuolla ei ollut nyt niin väliä alkaako treeniviikko lauantaina vai maanantaina. Olen tottunut sekoittelemaan treenien päiviä sekä treeniviikkojen

Maanantaina minulla muuttui tämän viikon suunnitelmat treenien osalta aluksi hieman minkä jälkeen muutoksia alkoi tulemaan. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä tuplatreeniviikko ainakin osittain ja hallijuoksu keskiviikkona. Nämä suunnitelmat muuttuivat maanantaina jolloin perjantain treeni Jutan kanssa Salmisaaressa vaihtui tiistai-iltapäivään. Tämän johdosta päätin sitten tehdä maanantaina kymmenen tunnin työpäivän jotta sain tunteja tehtyä sisään ettei minun

Viikonloppuna kävin ostamassa CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaata sekä CocoVi Luomu kaakaojauhetta. En enään muista miten päädyin sunnuntaina lukemaan raakasuklaasta sekä kaakaosta jotain minkä seurauksena päädyin lopulta käymään kaupastsa hakemaan kyseisiä tuotteita. CocoVi Luomu SuperChoco raakasuklaasta tuli ostettua minttusuklaan sekä appelsiinin makuja. Tiesin kyllä etukäteen raakasuklaan olevan kallista niinkuin se olikin. Tuollaisen pienen "levyn"

Perjantaina avasin hallikauden ja samalla juoksu kauden. Samoin parin kuukauden tauko juoksun parista päättyi perjantaina. Juoksu kausi ei olisi vielä alkanut jos en olisi hommannut halliin juoksukertoja. Talvi tuli lopulta myös Espooseen lumen ja pakkasien kera. Joulukuussa olisi ollut vielä loistavat juoksukelit ulkona, mutta tällä hetkellä on hieman huonommat. En sanoisi ihan huonon kelin olevan kun ei ole vielä liukasta ja jäätä, mutta heikohko. Lumen

Se oli kehonkoostumusmittauksen jälkeen kun aloin seuraavalla viikolla käyttämään oliiviöljyä kanan ja riisin kanssa. Olen myöskin yrittänyt oliiviöljyä muiden lounaiden kanssa mitä olen nyt kokkaillut, mutta olen päätynyt käyttämään oliiviöljyä vain riisin kanssa. Yleensä riisin kanssa olen syönyt kanaa tai nykyisin uutena kalkkunaa. Lisäksi tähän ateriaan yleensä kuuluu myöskin raejuusto minkä sekaan oliiviöljy menee myöskin loistavasti. Riisi ja raejuusto

Keskiviikkona oli luvassa ojentaja painotteinen treeni sekä muutama liike rinnalle. Tällä kertaa sarjat tehtiin kymmenellä tai viidellätoisto toistolla kun tiistain tuli k äytettyä kuuden toiston sarjoja. Ihan tietoinen valinta siinä mielessä, että tulin tehneeksi viime viikon maanantaina ojentajia kuuden toiston sarjoilla ja mielestäni tuntuman saanti oli huono. Sama asia mitä olen huomannut hauistreenissä. Kuuden toiston sarjoilla tekeminen ei vain sovi

Tiistain alkuperäinen suunnitelma oli mennä illalla treenaamaan Elixia Salmisaaren, mutta kelin ollessa mikä oli suunnitelmat muuttuivat. Samalla muuttui treeni siitä mitä olin ajatellut. Olin suunnitellut treenejä aika pitkälle Salmisaareen menoa varten, mutta samalla nämäkin suunnitelmat siirtyivät nyt ainakin johonkin tulevaisuuteen. Tiistain selkä- & rintatreeni meinaan piti treenata sellaisilla laitteilla joita normaalisti ei pääse tekemään ja kun näitä

Maanantai oli kaikin puolin erikoinen ja normaalista poikkeava päivä. Koko päivän rakenteen muodosti kuntosalitreeni ja siksi, että minun olin sopinut olevani kuntosalilla 14.30 aikoihin. Ensinnäkin tämä tarkoitti, että minun piti lähteä toimistolta kello 14 aikoihin minkä johdosta minulla oli työtuntien kanssa pari vaihtoehota. Joko menen aikaisemmin töihin ja otan päivän pari tuntia lyhyeämäksi tai olisin tehnyt mahdollisesti pari tuntia ilalla etänä. Alusta

Torstaina tuli tehtyä tuplatreenit rinnalle sekä ojentajille joista aamun treeni venyi hieman ylipitkäksi. Illan treenin jälkeen aloin olemaan jo väsynyt joten päätin olla perjantaina tekemättä tuplatreeniä jaloille. En tiedä olisinko nyt muutenkaan lähtenyt tekemään tuplatreeniä perjantaina vaikka olisinkin ollut pirteämpi. Toisaalta ajattelin tehdä tuplatreenin jaloille tai kaksi jalkatreeniä tälle viikolle tai ensi viikolle sillä olen nyt melkein tehnyt

Torstaina oli vuorossa tupla treenit ja samalla tämä oli viikon toinen päivä kun tein kaksi treeniä päivään ja viikon ainoa päivä kun tein tupla treenit kuntosalin puolella. Maanantain kävin polkemassa aamulla puolen tunnin intervallin kuntopyörällä minkä jälkeen tein vatsalihaksille hieman treeniä. Nyt torstaina oli vuorossa kuntosalitreenien osalta kaksi osainen treeni. Tämä oli nyt samalla ensimmäinen aamutreeni kuntosalien osalta jolloin en ottanut