Kevyellä ruokavaliolla ja alle 10km aamulenkki tuntuu epäonnistumiselta

16.11.2016 - 12:06

Eilen illalla meni myöhäiseksi kuntosalilal ja pääsin kotiin "vasta" hieman yli 21.30. Tälläisillä kellon ajoilla en edes alkanut tekemään yhtään minkäänlaista isompaa ruokaa vaan menin ihan parilla ruisleivällä sekä juqurtilla. Muuten olisin alkanut tekemään jotain isompaa mutta aamulla oli jälleen aikainen herätys aamulenkkiä varten. Sain venytettyä heräämistä muutamalla kymmenellä minuutilla kun päädyin lopulta ennen nukkumaan menoa aamulenkin pituudeksi noin 6km - 7km 10km sijaan. Alkuperäinen suunnitelma oli juosta 10km mutta aloin miettimään asiaa uudestaan ennen nukkumaan menoa ja päädyin laskemaan lenkin pituutta ihan jaksamisen kannalta.

Olen nyt alkanut jälleen miettimään tosissani jossain kohtia suunnitelmaani kahden puolimaratoonin juoksemista tänä vuonna. Tälläinen suunnitelma puolestaan johtaisi siihen että tuo toinen pitäisi juosta jo melko pian ja tämä puolestaan laittaa pakottamaan juoksemaan pidempiä lenkkejä. Oikeastaan mietin koko ajan ennen lenkkiä sekä lenkin jälkeen että minun olisi pitänyt vain juosta se alkuperäisen suunnitelman mukainen 10km. 6km - 7km lenkki tuntui vain epäonnistumiselta ja siltä etten pysty juoksemaan. Minusta alkoi vain tuntumaan että 6km - 7km aamulenkki on liian vähän.

Miten 6km - 7km aamulenkki voi olla liian vähän? Mielestäni mikä tahansa aamulenkki on vain hyvä asia kun käyn sentään iltaisin kuntosalilla jolloin minulle tulee "normaaliin" päivään kaksi urheilu suoritusta. Taino oikeastaan en laske kuntosalia urheilemiseksi. Minulle kuntosali on vain treenaamista eikä urheilemista. En edes oikeasti tiedä mihin kategoriaan kuntosali edes kuuluu. Se taitaa olla urheilua mutta monet eivät pidä sitä urheiluna kuten en itse vaikka teen sitä normaalisti vähintään neljä kertaa viikossa.

Viime kesänä aloin juoksemaan aktiivisesti 3.5km aamulenkkejä enkä silloin miettinyt niiden olevan yhtään lyhyitä mutta tällä hetkellä 6km aamulenkki tuntuu liian vähältä? Ehkä tämä jotenkin tulee siitä että haluaisin nostaa viikko kilometri määriä mutta käydessäni aktiivisesti kuntosalilla en voi juosta esim kahta kertaa päivässä jolloin aamulenkin lisäksi voisin juosta vaikka pidemmän lenkin tai sitten palauttavan. Tämän hetkisiä välipäiviäkään ei viitsisi täyttää kamalasti juoksemisella koska lepoakin tarvitsee. Kuntosaliakaan ei voi nyt jätätyttää pois ohjelmasta kun juuri nyt tuntuu että kuntosalilla treenit menevät hyvin ja kehitystä tapahtuu. Olen myöskin kokeillut juuri kuntosalilla uusia asioita kuten tuplatreenien tekemistä joten juuri nyt on huono aika pitää taukoa sieltä.

Olen kyllä miettinyt sitä että jos alottaisin aktiivisemmin juoksemaan jolloin muuttaisin kuntosalitreenejä toisenlaisiksi jolloin juokseminen olisi pääjuttu. Tällöin kuntosalitreenit olivat enemmän aerobisempia sekä jättäisin sellaisia treenejä väliin mitkä vaikuttaisivat negatiivisesti juoksemiseen. Tällä tarkoitan lähinnä jalkatreeniä joka pitäisi tehdä kevyesti sekä selkäpäivää jolloin pitäisi säästellä alaselkää. Tälläinen tyylihän ei olisi minulle mitenkään uutta sillä olen treenannut tällä tavalla aikaisemmin. En muista koska olen viimeksi näin treenannut ja olenko tehnyt näin useammin. Tämä tarkoittaisi kyllä sitä että niitä pidempiäkin lenkkejä pitäisi syntyä oikeasti eikä vain suunnitella juoksevansa pidempiä lenkkejä. Näin minulle on käynyt hieman liian usein eli suunnitelmat eivät ole muuttuneet toteutuneiksi treeneiksi.

Toisaalta nyt olisi saattaisi olla hyvä aika tehdä rajumpia muutoksia yleisti treeneissä kun olen jo muutenkin suunnitellut uusia asioita kuntosalitreeniin. Esimeriksi eilen kirjoittelin jalkojen uusimisista sekä päivien mahdollisista sekoittamisista tai vaihdoista. Nyt olisi myöskin hyvä aika tähän ajallisesti kun pidän torstain lomapäivänä jolloin pääsiäiseen tulee viisi vapaata ja tällöin pitäisi olla aikaa uusien treenisuunnitelmien miettimiseen. Yleensä minulla on ollut vaikeuksia saada aikaan uusia treenisuunnitelmia kun niiden suunnittelu vie vain niin paljon aikaa ja se on muutenkin sinällään tylsää hommaa. Pienet asiat menevät vielä hyvin kun miettii millaisia treenejä alkaa tekemään ja mahdolliset päivän vaihdot mutta pidempi aikaiset suunnitelmat ovat asia erikseen. Varsinkin kun tässä pitäisi nyt suunnitella juoksemista ja kuntosalia yhdessä. Tähän vielä pitää miettiä miten pyöräily tulee vaikuttamaan asioihin ja alanko nyt tekemään sillä tavalla että poljen töihin jonka jälkeen vaihdan pyöräilytrikoot juoksutrikoihin ja lähden juoksemaan. Vai kenties lähden juoksemaan kotoa jonkinlaisen lenkin jonka jälkeen pyöräilen töihin. Olen myös miettinyt mahdollisuutta mennä juosten töihin.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen jos noita alkaa kaikkia miettimään mutta tuloksien kannalta suunnitelmallisempi meno on paljon parempi kuin tehdä vain. Minulla on kyllä monia kokemuksia kun olen vain treenannut kaikkea sekaisin ja monella tavalla. Tämä ei vain edistä oikein mitään varsinkin kun hakee tuloksia. Ellen hakisi tuloksia niin tällöin en kyllä suunnittelisi mitään vaan tekisin mahdollisimman monipuolista treeniä kokoajan. Vaikka juoksu on minulle toissijainen harrastus enkä ole siinä erityisen hyvä niin silti haluan saada itselleni maksimaalisen tuloksen eikä J Nylanderin tunteminen auta asiaa yhtään vaan päin vastoin. Odotukset ja tuloksen tavoittelu senkuin vain kovenee kuten olen monta kertaa huomannut. Oikeastaan se on vain hyvä ja lähdinkin toissavuonna viimein juoksemaan ensimmäistä puolimaratoonia Vantaan puolimaraton 2013 mitä ei olisi tapahtunut ilman J Nylanderia.

Varmaan yksi asia mikä motivoi minua kummassakin juoksussa sekä kuntosalissa on se että minulla on hyviä kirittäjiä ja motivoijia. Kuntosalin alusta asti minua on motivoinut ja auttanut Peltsi minkä ansiosta minulle tulee piakkoin 10 vuotta täyteen kuntosalitreeneistä. Olen saanut valtavasti apua / vinkkejä ja motivaatiota mikä on edes auttanut että vieläkin käyn kuntosalilla eikä tahti ole hiipumassa. Juoksun puolella hyvä motivaattori on tosiaan J Nylander jota kutsun pro-juoksijaksi vaikka hän itse vielä kiistä tämän. Nylanderin 10km ennätys on tällä hetkellä noin 35min ja juuri tämän takia pidän häntä pro-juoksijana. Ajattelen itse että joku perus vauhti 10km on joku 40min - 50min ja kun juoksee 10km 35min niin on jo kova. Kun saa tälläiseltä kaverilta vinkkejä sekä voi lähteä kokeilemaan omaa tasoaan aamulenkeillä niin tälläinen vain inspiroi ja auttaa kehittymään juoksun puolella. Näen tuon tärkeänä että tuntuu jonkun henkilön joka voi auttaa treeneissä olevan todella tärkeä asia ja myöskin se asia joka vie itseään parempiin tuloksiin sekä erityisesti motivaation kokoajan päällä.

[[{"fid":"367","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":400,"width":516,"class":"media-element file-default"}}]]

Aamulenkki 7km ja päivällä kevyellä ruualla

Tiesin tekeväni aamulenkin lyhyempänä mutta ennen lenkille lähtöä lopullisesta matkasta en ollut varma. Olin kyllä aikaisemmin juossut tämän aamureitin joten reitti ei ollut uusi mutta tein siihen pienen muutoksen minkä johdosta aamulenkistä tuli 6.5km sijaan 7.2km. Keli on melkein samanlainen kuin eilen mutta paikoitellen parempi. Pyörä- / jalkakäytävät olivat kyllä tällä kertaa sulia kun niitä oli ilmeisesti eilen aurattu lumen / loskan johdosta. Silti tämän aamun reitille mahtui myös pienempiä teitä sekä puiston hiekkatie joilla oli sohjoa enemmän tai vähemmän. Askeleen osuessa maahan kuului vain plips plips ja märkää sohjoa vain lensi. Onneksi minulla oli eiliseen tapaan jalassani Gore-tex kengät mitkä pitivät sukat kuivina sillä normaaleilla juoksukengillä sukat olivat olleet ihan läpimärät jo lenkin alussa. Tietäisi sitten että olisinko nyt tulossa kipeäksi jos olisin juossut tämän aamun sekä eilisen aamulenkin normaaleilla juoksukengillä.

Aamulenkki oli siinä mielessä ihmeellinen että ensimmäinen kilometri meni 5.25min aikaan vaikka mielestäni en niin lujaa edes juossut. Tämän jälkeen vauhti sitten kyllä tasottuikin sinne hieman yli 6min pintaan. Myöskin juokseminen muuttui kilometri kilometriltä raskaammaksi ja alkuperäinen 10km olisi saattanut olla tänään kyllä liikaa. Tosin olisin kyllä lähtenyt verkkaisemmin liikkeelle ja pitänyt myös vauhdin hitaampana jos olisin tietoisesti lähtenyt juoksemaan pidempää 10km aamulenkkiä. Otin tänään kyllä varauksen että olisin voinut jatkaa aamulenkkiä pidempään jos olisin katsonut sen olevan tarpeen mutta lenkin lopussa kun saavuin paikoille missä olisin voinut jatkaa lenkkiä tiesin jättäväni lenkin niin pieneksi kuin mahdollista. En ajatellut juoksevani tänä aamuna yhtään pidempään kuin olisi ollut tarvetta.

Aamulenkki tuntui aamulla raskaalle ja se ei yhtään auttanut tämän päivän ruokailuun jonka olin jättänyt todella kevyksi. Käytännössä minulla ei ollut tänään lounasta ollenkaan vaan kunnon ruuan sijasta söin kaksi banaani, omenan sekä appelsiinin. Muutoin päivän ruokailut menivät ihan normisti mutta lounas oli tänään vain kasa hedelmiä. Sinällään taas väärä päivä valinta todella kevyeeseen ruokailuun kun tänään oli vuorossa kuitenkin aamulenkin lisäksi illan kuntosalitreeni. Olenkin nyt osannut ottaa kevyemmän ruokailun juuri niille päiville kun teen tuon kaksi treeniä päivään enkä esim välipäivään tai päivään jolloin en ole käynyt lenkillä. Ruokailu jatkui kotiin päästyäni porkkana ohukaisilla sekä raejuustolla mikä oli "lounasta" suurempi ateria tänään. Illan kuntosalitreenin jälkeen olisi tarkoitus syödä vielä mukanas ja ruisleipä(ä). Odotankin innolla pääseväni illalla kuntosalilla katsomaan miten kroppani jaksaa selkätreenin tekemisen. Eilenkin menin kevyemmällä ruokailulla kun lounaaksi minulla oli pinaatteikeitto enkä sitten muutoin koko päivänä syönyt mitään ihmeellisempää joten käytännössä minulla on jo pari päivää kevyellä menoa. Ainakin tässä nyt näkee miten tuollainen kevyempi ruokailu vaikuttaa treenaamiseen ja ainakin tämän aamun rasituksen pistän kevyen ruokailun piikkiin.

Maanantain sekä tiistain ruokailut

  • Klo 8 ruisleipä munalla / sama tistaina
  • Klo 11.30 rahka / klo 10 rahka
  • Klo 12 Pinaattikeitto / Klo 11 omena & 2 banaani & appelsiini
  • Klo 14 juqurtti / sama tiistaina
  • Klo 17 Ruisleipä + välipalapatukka / porkkanaohukaiset + raejuusto
  • Klo 21.45 2x Ruislepä + juqurtti / Klo 21.15 Munakas + ruisleipä

Kevyempi ruokailu vaikutti illan selkätreenin tekemiseen

Päätin jo eilen suunnitellessa tämän päivän ruokailuja jättää maastavedon väliin. Tämä oli ihan tietoinen ja viisas päätös sillä tämän päiväisen ruokailun jälkeen kaikki mahdolliset tehot olisivat kuluneet maastavedon tekemiseen. En olisi myöskään jaksanut tehdä maastavetoa muutenkaan hyvin niin päätin jättää maastavedon suosiolla väliin. Muuten illan selkätreeni oli avoin enkä ollut sitä etukäteen suunnitellut. Kunhan menin vain kuntosalille ja tein selkätreenin summamutikassa.

Tein jo ensimmäisen liikkeen hieman "säästellen" enkä lähtenyt lisäilemään painoja ensimmäisen sarjan jälkeen mikä tuntui hieman kevyelle. Käytännössä tämä sama trendi jatkui koko selkätreenin ajan. Tein liikkeitä enemmän tai vähemmän kevyemmillä painoilla. Tähän vaikutti selvästi päivän kevyempi ruokailu sekä aamulenkki joka meni raskaammin. Yleensä aamulenkin meno hyvin tai huonosti ei vaikuti saman päivän kuntosalitreeniin ja vaikka aamulenkki kulkisi hyvin niin kuntosalitreeni voi olla raskasta tai päin vastoin. Kumpiakin tapauksia on tullut vastaan jolloin hyvin menneen aamulenkin jälkeen kuntosalitreeni on mennyt huonosti sekä huonon aamulenkin jälkeen kuntosalitreeni on mennyt hyvin. On myös päiviä jolloin kummatkin ovat menneet huonosti tai hyvin mutta usein aamulenkki ei anna suuntaa illan kuntosalitreenille. Huonosti menneen aamulenkin jälkeen voi saada lisää irti itsestään jolloin illan kuntosalitreeni menee paremmin tai sitten hyvin menneen aamulenkin jälkeen odotukset ovat kasvaneet liikaa.

Tänään jokaiseen liikeeseen otin "normaalia" vähemmän painoja ja välillä treeni tuntui hieman kevyelle. En vain uskaltanut koittaa tehdä isommilla painoilla koska en tiennyt miten olo olisi alkanut kehittyä sekä mitä tapahtuisi palautumiselle ja sen kestolle. Olettaisin että olotila olisi alkanut heikkenemään treenin edetessä jos olisin alkanut ottamaan isompia painoja sillä tein kuitenkin pidempiä kahdenkymmenen toiston sarjoja. Samalla tämä kaikki olisi vaikuttanut palautumiseen ja muutenkin olo tilaan treenin jälkeen. Kotiin päästyäni olo alkoi muutenkin olemaan hieman epänormaali ja paikoitellen huono. Tätä ei kestänyt kuin hetken ja tässä kohtaa ajattelinkin että onneksi en tehnyt treeniä suuremmilla painoilla.

Selkätreeni

  • T-soutu 3x20 35kg
  • Kulmasoutu käsipainolla 3x20 25kg
  • Supersarja 3x alatalja kapea 50kg x10 + alatalja leveä vastaote 50kg x10
  • Supersarja 3x ylätalja leveä 40kg x10 + ylätalja kapea 40kg x10

Viikonloppuna tuli pidettyä kaksi täyttä välipäivää mitkä tulivat kyllä tarpeeseen. Olin meinaan aika puhki koko viikon ajan mikä alko i tiistaiaamun maastavetotreenistä. Näin ollen viime viikolle tuli kolme täyttä lepopäivää keskiviikon, lauantain sekä sunnuntain muodossa. Näin ollen viikolta jäi vatsa- & kylkitreenitkin väliin, mutta ajattelin näin olevan parempi. Pelkkä keskiviikko ei riittänyt palautumaan alkuviikon treeneistä vaan olin vielä torstaina

Perjantain molemmat treenit seurasivat käytännössä sitä tyyliä jolla tein treenit torstai-iltana sekä millä treenasin jalkoja viime viikolla. Liikkeet supersarjoilla sekä tauot joko todella pienet tai olemattomat. Käytännössä perjantain molemmat treenit menivät tyylillä jossa ylimääräisiä taukoja ei ollut. Ainoat tauot olivat käytännössä liikkeiden vaihdon aikana. Muutoin en pahemmin pitänyt taukoja. Tämä tyyli näkyi treeneissä lähinnä painojen ollessa pieniä

Keskiviikkona huomasin tiistain selkätreenin painaneen kropassa aika paljon joten pääsin pitää ihan täyden välipäivän. Samalla päätin pitää tulevan viikonlopun olematta treenaamatta. Tiistaiaamun maastavetotreeni olikin sitten loppujenlopuksi paljon raskaampi mitä olin kuvitellut. Ilmeisesti aamulla vetämäni kova maastavetotreeni oli vain niin paljon aamutreeniin, että koko kroppa oli tämän jälkeen puhki. Ei siis kannata ihan samanlaista treeniä vääntää

Tänään treenasin selän siten miten olin suunnitellut tekeväni sen viimeviikolla, mutta mitä en kuitenkaan aikataulullisista syistä voinut tehdä. Suunnitelma oli treenata aamun selkätreenissä pelkkää maastavetoa ja illalla sitten loput selkätreenistä soutujen ja taljojen kera. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta sitten lähes kahteen kuukauteen. Lopetin / vähensin maastavedon tekemistä paria viikkoa ennen Vantaan puolimaratonia ja jatkoin tämän jälkeen

Jatkoin tänään samaa kaavaa mitä käytin viime viikolla eli kahden lihasryhmän päivänä tein aamulla toisen lihasryhmän ja illalla toisen. Tänään se tarkoitti aamulla olkapäätreeniä ja illalla hauistreeniä. Viime viikolla tein treenit toisinpäin joten hain vaihtelua treeniin tekemällä treenit toisinpäin. Tulin hieman suunnitelleeksi mitä tänään voisin tehdä kummassakin treenissä, mutta toteutus oli sitten toinen mitä olin suunnitellut. Tein molemmat treenit

Tänään oli vuorossa tupla jalkatreeni. Viime viikolla treenasin aamulla etureidet ja illalla takareidet sekä pohkeet. Tänään vaihdoin treenien järjestystä toisinpäin eli aamulla tuli tehtyä takareidet sekä pohkeet ja illalla tai oikeastaan iltapäivällä etureidet. Aamun takareisitreenistä tuli hieman pidempi kuin olin ajatellut sillä treenin kesto oli lähempänä tuntia. Aamun treeni taisi kestää jotain 50 minuuttia mikä oli ainakin nyt viisi minuuttia pidempi

Tänään oli vuorossa ojentajat sekä rinta. Ajattelin aluksi tehdä aamulla rintatreenin ja illalla ojentatreenin, mutta päädyin tekemään treenit toisinpäin sillä ajattelin rintatreenin olevan parempi tehdä illalla jolloin voisi saada varmistajan tarvittaessa. Näin siis jos olisi tekemässä jotain liikettä mihin olisi hyvä ottaa varmistaja kuten jokin penkkiliike. Toisaalta viimeksi kun tein ojentajatreenin niin tein sen illalla joten aamulla tehdessä sain

Olisin halunnut tehdä selkätreenin tällä viikolla tuplana jolloin aamulla olisin tehnyt pelkkää maastavetoa ja illalla sitten soutu- sekä taljaliikkeet. Normaalisti kun tiistaisin olen tehnyt selkätreenin niin minulla oli aamulla sillain työasioita että aamulla en ehtinyt kuntosalille. Työasioiden johdosta aloin miettimään uusia suunnitelmia. Päädyinkin yhdessä ratkaisussa siirtämään päiviä yhden eteenpäin eli tiistain selkätreeni olisi ollut keskiviikkona

Perjantaina tuli tehtyä hauistreeni aamulla ja ojentajatreeni illalla. Luulin hauistreenin menneen ihan hyvin perille aamulla, mutta illalla huomasin ojentajatreenin menneen paremmin perille. Tähän asiaan tuli viikonloppuna vahvistus sillä ojentajissa tuntui treeni vielä viikonloppuna ja hauiksessa ei tuntuma ollut samanlaista jälkikäteen. Tämän johdosta päätin tehdä muutoksia aamun kuntosalitreeniin kun vuorossa oli "taas" hauistreeni aamulla. Maanantaina

Eilen perjantaina oli vuorossa käsitreeni minkä jaoin ensimmäistä kertaa kahteen osaan siten, että aamulla tein hauistreenin ja illalla ojentajatreenin. Alkuvuonna kun tein tuplatreenejä niin tällöin en kertaakaan jaoitellut treenejä tällä tavalla. Tämä oli myöskin ensimmäinen kerta kun jaoittelin lihasryhmät päivän aikana kahteen eri treeniin. Aikaisemmin olen tehnyt aamun ja illan treenissä saman lihasryhmän treenin sillä eroituksella, että olen tehnyt