Parin lepopäivän jälkeen alkoi uusi viikko yhdellä treenillä

16.11.2016 - 12:06

Viikonloppuna tuli pidettyä kaksi täyttä välipäivää mitkä tulivat kyllä tarpeeseen. Olin meinaan aika puhki koko viikon ajan mikä alkoi tiistaiaamun maastavetotreenistä. Näin ollen viime viikolle tuli kolme täyttä lepopäivää keskiviikon, lauantain sekä sunnuntain muodossa. Näin ollen viikolta jäi vatsa- & kylkitreenitkin väliin, mutta ajattelin näin olevan parempi. Pelkkä keskiviikko ei riittänyt palautumaan alkuviikon treeneistä vaan olin vielä torstaina poikki.

Ainakin maanantaina palasin yhden treenin ohjelmaan

Tänään maanantaina tulin palanneeksi yhden treenin ohjelmaan ihan viime viikon takia. Olin aluksi suunnitellut tekeväni viikon jokaisen treenipäivän yhdellä treenilä, mutta jo tänään olen alkanut miettimään tekeväni ehkä huomisen tiistain sekä perjantain tuplatreeneinä. AInakin tulevan perjantain tulen tekemään tuplapäivänä jolloin vuorossa on jalat. Huominen tiistain on vielä harkinnassa, mutta luulisin tekeväni jotain viime viikkoisen tapaista. En tule tekemään identtistä treeniä viime tiistaiaamun kanssa, mutta lähelle jotain samaa. Lähinnä maastavetoa tulen tekemään, mutta miten tulee olemaan vielä arvoitus. Illalla on ainakin vuorossa selkätreeni soutu- sekä taljaliikkeillä.

Tänään hauis- & olkapäätreeni tuli tehtyä kolme plus kolme supersarjaa tyylillä mikä vaikutti vähältä kun päätin lopettaa treenin. Liikemäärä vain tuntui hieman pieneltä vaikka liikkeissä käytin jo hieman pienempiä painoja ja aloin olemaan jo aika poikki. Tähän saattoi vaikuttaa tuplatreenit jolloin olen saanut päivään enemmän tai sitten en kun näin jälkeen ajattelee. Tein monta kertaa kolme tai "vain" kaksi supersarjaa per treeni ja toisessa treenissä toiset samat jolloin yhteismääräksi tulee kolme plus kolme.

Tämän päivän treenin "erikoisuus" oli testata eneimmäistä kertaa arksavipareita eli etuvipunostoja jotka nostetaan suoraan linjaan ylös asti. Käytännössä käsi viedään kropan yli jolloin käden loppuasennossa käsi menee olkapään yli taaksepäin. Tämän kanssa supersarjana tein olankohautuksia käsipainoilla mitä en ole tehnyt kanssa pitkään aikaan kun olen kyseistä liikettä tehnyt lähinnä tangon kanssa.

Muutoin treenissä käytin aika paljon viimeaikoina käyttämiäni liikkeitä ja jätin hieman "vanhempia" tekeämättä. Tämä johtui ainakin treenin alussa siitä, että tänään oli maanantai ja vielä kello kahdeksan aikaan illalla väkeä oli paljon. Eipä mennyt kauaakaan niin väki alkoi löytää itseään jo pois. Lopettaessani ensimmäistä liikettä niin tämän jälkeen painoja / laitteita ja tankoja olikin jo paljon paremmin vapaana. Onneksi kuitenkin ajattelin ettei tänään ollut vähempää väkeä kun viime viikolla oli kanssa paljon väkeä ja ulkona oli syksyinen ilma. Ei siis syksyinen pimeä ja satoinen ilta vaikuttanut mihinkään kun kyseessä oli maanatai-ilta niin tietenkin kuntosalilla oli väkeä.

Hauis- & olkapäätreeni

  • Hauiskääntö z-tanko tiputussarja + Tuettu hauiskääntö käsipainolla scott x10
  • Pystypunnerrus käsipainoilla x10 + VIpunostot sivuille istuen x10
  • Hauiskääntö taljassa tangolla selkätuettuna vinopenkissä x10 + Hauiskääntö käsipainoilla x15
  • Arskaviparit x10 + Olankohautus käsipainoilla x10
  • Hauiskääntö z-tanko maaten vinopenkissä x10 + Hauiskääntö käsipainoilla maaten vinopenkissä x10
  • Pystysoutu kahva x10 + VIpunostot eteen tanko x10

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.