Huomenna jatkuu treenaaminen yli viikon jälkeen ja olin väärässä iRacingin rookie-sarjoista roadissa.

16.11.2016 - 12:06

Huomenna on se päivä jolloin palaan treenaamaan. Olen viimeksi treenannut viime tiistaina joten vähän minulla on nyt vähän yli viikon paussi. Pitää ottaa parit ensimmäiset treenit hiukan kevyemmin sillä kunto ei ole vielä 100%, mutta kokoajan parempaan päin. Tällä viikolla jatkuu kuntosalitreenit, mutta juoksemisen jatkuu ensiviikolla kevyillä treeneillä sekä hallissa, jotta saan kulutettua juoksukortin kerrat loppuun. Pihalla olisi hyvät ilmat ja kelit juosta, mutta kortin juoksukerrat on parempi juosta loppuun mahdollisimman pian. Tein heti virheen ostaessani 2x10 juoksukorttia, mutta ajattelin ostaa samalla heti 2 jotta kertoja on sitten varastossa. Talven ja huonojen kelien jäädessä todella vähäisiksi yksi kymmpikortti olisi riittänyt vallanmainiosti. No tästä tuli hyvä oppi ja kortin olisi voinut ottaa jo joulukuun puolella eli seuraavalla kerralla on viisaampi hommata kymppi kerrallaan.

Eilen tuli pelattua iRacingiä 3 kisaa ja kun kirjoittelin ovaali rookie sarjassa rytisevän ja road-puolella ei niin olin väärässä. Autoja joko spinnasi eteen tai sitten vain tultiin päälle ja jopa heti lähdössä. En kyllä ole enään rookiessa ajamassa kisoja, koska ei siellä oikein muutakuin pelti rytise. Jos pystyy selviytymään pari ensimmäistä kierrosta ehjänä niin sijoitus tulee olemaan hyvä sillä yleensä kärkikuski menee menojaan 2-4 sijat ovat reilusti karussa 5 eteenpäin sijalla olevaa eli paras väli olisi keskivaiheilla jossa on tilaa molempiin suuntiin. Tämä mahdollistaa rauhallisen ajon ja sitä kautta nousevan safe rankin, mutta laskevan iRatingin. Tällä hetkellä safe rank on minulle tärkeämpi jotta lisenssi nousisi C:hen ja pääsisi ajamaan jo kunnon sarjoissa. Olen ajatellut vasta keskittyä sarjoihin lisenssin ollessa c.

Iracingissä sarjat kestävät yleensä 12 viikkoa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Viikko alkaa tiistaina ja päättyy maanantaina. Radat vaihtuvat viikottain ja rookie-sarjoissa ajetaan 2 - 4 rataa kun yleensä jokaisella viikolla on eri rata tai sitten jotain rataa ajetaan pariin kertaan. Kilpailun kestot riippuvat radan pituudesta, sarjasta, onko kyseessä ovaali vai road sekä onko kierros- vai aikatyyppinen kisa. Rookiessa road kisat ovat 10 - 15 kierroksen kisoja ja ovaalit 20 tai 40 kierroksen kisoja ja kestävät suurinpiirtein vartin. D-lisenssin kisat ovat vähän pidempiä ja sitten C, B, A ja pro-kisan pituudet voivat olla jopa tunteja. Aika-ajoin on myös erikoiskisoja jotka ovat normaaleja pidempiä. Kausi katsotaan "läpiajetuksi" kun on ajanut kahdeksan kisaa ja tästä saa sitten pienen hyvityksen. Tämä ei koske rookie-sarjoja.

Tein tänään hieman erilailla mitä olen nyt sunnuntaisin tehnyt kun olen käynyt kuntosalilla. Söin vasta kuntosalitreenin jälkeen kun nyt olen jo pidempään syönyt ennen kuntosalitreeniä. Tämän johdosta menin myös kuntosalille tänään aikaisemmin kuin yleensä sunnuntaisin kun olen syönyt ennen treeniä. Vielä kun tähän lisää sen, että kävin aamulenkillä niin tänään oli hieman erilainen sunnuntain kuntosalitreeni. Tämän johdosta aloin miettimään jaksamista eli

5,6km aamulenkki takana. Lumessa ja jäässä tarpottu lenkki oli raskas ja hieman piti katsella missä kohtia tietä meni sillä paikoitellen tie oli liukas. Varsinkin lumiauralla käydyt kohdat olivat liukkaita ja paikoitellen kengät lipsuivat suhteellisen paljon. Tällä kertaa minulla oli käytössä talvikäyttöönt tarkoitetut kengät. Asics Fuji Sensor kengät mitkä ovat talvijuoksukengät, mutta joissa ei ole piikkejä. Yleiseltä olemukselta kengät muistuttavat kooltaan

Tänään illalla kuntosalilla lähdin treenaamaan ihan kropan mukaan enkä lähtenyt yrittämään mitään ihmeellisiä sarjoja ainakaan maastavedossa. Tällä viikolla on tullu käytyä lenkillä tähän päivään mennessä joka päivä. Vaikka lenkkien pituudet olleet "vain" viitisen kilometriä niin kyllä neljä vitosta jossain tuntuu varsinkin kun en ole mikään kevyt rakenteinen saati juoksija. Lenkkien lisäksi kropassa tuntui tiistain jalkatreeni vielä aika paljon vaikka vaikutus

Suunnitelmat tuntuivat muuttuvan eilisestä monta kertaa tämän päivän lenkkien suhteen. Tänään oli kuitenkin vuorossa kuntosalilla jalkatreeniä joten tämä piti ottaa huomioon. Alkuperäinen suunnitelma taisi olla aamulenkki. Tämä suunnitelma muuttui iltapäivälenkiksi eilen illalla kun nukkumaan meno hieman venyi ja ajattelin pidemmän nukkumisen olevan parempi ratkaisu. En muista missä vaiheessa taas iltapäivälenkki muuttui lenkin väliin jättämiseen tänään

Perjantaina tämän viikonlopun treenit oli vielä auki. En ollut varma menenkö sunnuntaina kuntosalille vai vasta maanantaina sekä menenekö minä päivinä juoksemaan. Toisaalta oli ihan hyvä näin, koska pystyin katsomaan myös fiiliksen mukaan kuntosalipäivänkin. Sen nyt olin ainakin miettinyt, että eilen lauantaina piti mennä lenkille, mutta lenkin pituus oli auki jopa siihen asti kun aloitin lenkin. Lauantaina kävin siis lenkillä, mutta viellä ensimmäisillä

Huomasin jo eilen kuntosalitreenin jälkeen jaloissa & kropassa väsymystä sekä pientä kipua. Tästä väsymyksestä ja pienistä kivuista johtuen päätin jättää tänään kaikki lenkit väliin ja mennä vain kuntosalille. Vielä aamulla tunsin kropassa väsymystä ja sen, että kroppa ei ollut 100% kunnossa. En tiedä missä vaiheessa päivää vai huomasinko edes asiaa niin kun illalla oli kuntosalitreenin vuoro niin kroppa oli ihan hyvässä kunnossa. Jaloissa kyllä tuntui hieman

Aamulla oli herätys aamulenkkiä varten, mutta kun kello sitten viimein piipitti niin siirsin herätystä eteenpäin ja jatkoin unia. Se tuli vähän refleksin omaisesti enkä miettinyt asiaa sen kummemmin muistaakseni. Aamulla kun viimein heräsin niin huomasin vielä kropassa alkuviikon treenien vaikutuksia vaikka pidikin eilen täyden välipäivän. Eli aamulenkin väliin jättäminen oli ihan hyvä asia ja aamulenkin väliin jättäminen ei tarkoittanut lenkin väliin

Tänään oli vuorossa jalkapäivä johon hain hieman erilaisuutta jättämällä kyykyn sekä jalkaprässin väliin jotka ovat olleet tutut ja turvalliset jalkapäivän aloittajat ties kuinka kauan. Sain hyvän idean kävellessäni kuntosalille kuinka tulen aloittamaan illan jalkatreenin. Askelkyykyn tekeminen tiputussarjana. Idean saatuani minuun piti vielä miettiä painot sekä toistomäärät. Painot ja toistomäärät kun ovat avainasemassa tiputussarjoissa. Juurikin paino

Viime viikon maanantain - keskiviikon treenit olivat loppujenlopuksi raskaat ja niistä palautumiseen meni muutama päivä. Kävin lenkillä torstaina sekä lauantaina ja kummallakin lenkillä tunsin kropassa alkuviikon treenit. Torstaina enemmän kuin lauantaina jolloin olin jo paremmin ehtinyt palautua. Sunnuntaina olin jo viimeistään täysin palautunut alkuviikon kuntosalitreeneistä sekä loppuviikon muutamasta lenkistä. Sunnuntaina pidin täyden välipäivän ilmaan

Tänään jatkui kuntosalitreenit ja samalla myös kuntosalitreenit päättyivät tältä viikolta. Aivan kuten viime viikolla niin myös tällä viikolla kuntosalitreenit päättyivät keskiviikkona. Ihmeellinen sattuma, mutta ei mitään kummallista. Tällä kertaa neljän päivän lepo kuntosalilta tulee hyvään väliin, koska tämän viikon treenit ovat olleet raskaita. Tämän viikon väliviikko on siis muuttunut raskaaksi treeniviikoksi. Ihan tietoisesti en lähtenyt viikosta raskasta