Pystypunnerrus 3 sekunnin pidoilla

16.11.2016 - 12:06

Huomasin jo eilen kuntosalitreenin jälkeen jaloissa & kropassa väsymystä sekä pientä kipua. Tästä väsymyksestä ja pienistä kivuista johtuen päätin jättää tänään kaikki lenkit väliin ja mennä vain kuntosalille. Vielä aamulla tunsin kropassa väsymystä ja sen, että kroppa ei ollut 100% kunnossa. En tiedä missä vaiheessa päivää vai huomasinko edes asiaa niin kun illalla oli kuntosalitreenin vuoro niin kroppa oli ihan hyvässä kunnossa. Jaloissa kyllä tuntui hieman se, että ne eivät olleet vielä palautuneet 100% kaikista viimeaikaisista lenkeistä, mutta tänään en tarvinnut jalkoja niin sillä ei ollut mitään merkitystä.

En tiedä miksi juuri tänään keksin yrittää tehdä pystypunnerrusta 3 sekunnin pidoilla. Luulisin tuon kuitenkin perustuvan siihen, että olen viimeaikoina tehnyt vaihtelevia treenejä ja olen hakenut erilaisuutta. Ja tänään todellakin pystypunnerruksen tekeminen oli erilaista. Muistaakseni en ole ikinä tehnyt pystypunnerrusta pidoilla, mutta 100% varma asiasta en ole. En muista koska se oli, mutta twitterissä tuli vastaan kyseinen video liikkeestä minkä takia sitten tänään tein pystypunnerrusta pidoilla. Jos en olisi kyseistä videota bongannut vähän aikaa sitten niin ainakaan vähään aikaan en olisi pystypunnerrusta pidoilla tainnut tehdä. Vaikka yritin tänään tehdä pystypunnerrusta pidoilla niin en lähtenyt silti alentamaan toistomääriä kahdestakymmenestä kymmeneen mitä olisi kuvitellut. Ajattelin kyllä kahdenkymmenen toiston olevan liikaa pitojen kanssa, mutta painojen osuttua kohdilleen jaksoin tehdä kolme täyttä kahdenkymmenen toiston settiä. Kymmenen toiston sarjat olisivat olleet helpompia jaksamisen takia, mutta myös siksi että aloin sekoamaan laskuissa. Pitoja tekiessä kun joutui laskemaan pitojen keston sekä toistomäärät mitkä alkoivat menemään sekaisin. Loppujenlopuksi aloin hieman lopettamaan pitojen laskemisen ja keskityin sarjojen laskemiseen, kun mielestäni pääsin hyvään rytmiin pidoissa ja aina välillä niitä laskinkin.

[[{"fid":"304","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Aloitin siis treenin pystypunnerruksen tekemisen 3 sekunnin pidoilla millä sain todella hyvän tuntuman olkapäihin. Seuraavaksi vuorossa oli ensimmäisen hauisliikkeen mikä oli hauiskääntö käsipainoilla istuen mikä tuli vedettyä ihan limitillä. Tämän jälkeen olinkin jo ihan puhki, mutta takana olikin jo raskaat liikkeet molemmille lihasryhmille. Oikeastaan tämän jälkeen tein kaikki loput liikkeet vain niin hyvillä painoilla kuin jaksoin. Perjantain treenit ovat menneet järjestäen samalla kaavalla näillä kahdenkymmenen toiston viikoilla. Kroppa vain alkaa olemaan väsynyt jo viikon treeneistä ja edellisenä päivänä on kuitenkin ollut raskas selkätreeni joten lopputuloksena jaksain yleensä vain pari ensimmäistä liikettä. Perjantai on myös sellainen päivä, että treenin viimeisiä liikkeitä saa todellakin miettiä mitä jaksaa tehdä ja millä painoilla. Useasti ainakin painot ovat menneet yläkanttiin ja painoja on tarvinnut vähentää sarjojen välissä.

Olkapää-& hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 3 sekunnin pito 3x20 15kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x20 15kg
  • Yhden käden vipunosto ristikkäistalja 3x20 10kg
  • Hauis ristitajassa 3x20 35kg
  • Pystysoutu 3x20 25kg
  • Tuettu hauiskääntö käsipainolla 3x20 10kg
  • Takaolkapääsoutu köydellä taljassa 3x20 40kg

Unohdin kirjoittaa ja jakaa videon minkä tein aiheesta älä anna tangon viedä ja jätkän vikistä kuntosalilla vaan keskity enemmän tekniikkaan. Päivittäin kuntosaleilla näkee liikkeissä kuin liikkeissä sen että painot vie ja jätkä vikisee. Tämä on yksinkertaisesti seuraus siitä että treenaaja käyttää treenatessa liian isoja painoja voimaan ja tasoon nähden. Tämä näkyy vajailla liikeradoilla, hirveellä heilumisella, tempo edellä tekemisellä, hirveällä kilinällä ja kolinalla, rimpuilulla sekä yleisesti sillä että oikeasti näkee että tanko ja painot eivät ole oikein hallinnassa vaan painot vievät treenaajaa.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.