HIIT-treeni ennen käsitreeniä juoksumatolla

09.08.2017 - 23:37

Tuli vedettyä pitkästä aikaa hiit- / intervallitreeni, mutta tällä kertaa ennen varsinaista treeniä mikä oli tällä kertaa käsitreeni. En tiedä miksi vedin kyseisen HIIT-treenin ennen varsinaista treeniä, mutta yksi syy voi olla hyvinkin se, että käsitreeni oli enemmänkin höpöhöpötreeni. Nimittäin päivällä oli suunnitelmissa ensiksi tehdä rintatreeni mutta tämä suunnitelma peruuntui ja mietin jopa treenin väliin jättämistä. Kuitenkin minulla oli koko päivän oikeastaan jokin ihme olo eli varmaankin jonkinlainen stressitila päällä kun loma on loppumassa  ja yksi reissu edessä. En ollut päivän aikana oikein pysynyt paikoillaan vaan enemmänkin pyörinyt ja hyörinyt minkä johdosta ajattelin olevan vain parempi mennä kuntosalille. Olin myös oikeassa sillä treenin aikana olin jo enemmän "vakaampi" ja syy oli mielestäni tuo HIIT-treeni.

Minuutti kävelyä 6.0 nopeudella ja kahden minuutin juoksut 13.0 nopeudella mitkä juoksuajassa tarkoittivat 10 minuutin keskivauhtia kävelylle sekä 4.36 minuutin keskivauhtia juoksulle. Tämänkaltaisen HIIT- / intervallitreenin ongelmana voi olla se, että kävelyn aikana alkaa miettimään ihan jotain muuta. Tällöin ajatukset karkaavat helposti sivuraiteille jolloin myös koko treeni voi mennä pieleen tai tekee mieli jopa lopettaa kesken. Tällä kertaa minulle ei tullut missään vaiheessa mitään ajatuksia päähän mieleen kun otin kävelyvauhdin sillä juoksun vauhti oli niin kova, että kävelyn aikana keskittyi vain palautumiseen. Myöskin tällä kertaa tuo minuutin kävely tuntui niin nopealle, että huh huh.

En tiedä mikä vaikutti tällä kertaa alaselkään, mutta varsinkin kovat juoksut alkoivat enemmän ja enemmän tuntumaan alaselkään. Tiedä sitten vaikuttiko edellisen päivän tekeminen asiaan vai johtuiko tämä vain tästä juoksusta? Luulisin tuon johtuvan kyseisestä juoksusta sillä mielestäni minulla oli viimeksikin hieman alaselän kanssa jotain ongelmia. Oliko sitten juoksuasento huono sillä esimerkiksi viime viikolla juoksemani kova 10.4km juoksu ei tuntunut alaselässä yhtään. Kuitenkin tässä on huomattava se asia, että juoksumatto on eri asia kuin normaali juoksu minkä johdosta minulla saattoi olla huonompi juoksuasento. Vielä kun tuollainen kova vauhti asettaa omia vaikeuksia asentoon niin luulisin tuon selkä ongelman johtuvan vain juoksumatosta.

Radalla tai muuten tiellä juostuna tämänkaltaiset treeni ovat eri asia sillä juoksun pystyy keskeyttämään helpommin tarvittaessa. Juoksumatolla ainoa hätäratkaisu onkin vetää hätästop-näppäin päälle, että juoksumatto sammuu mikä tekeekin juoksumatolla tämänkaltaiset HIIT-treenit vaarallisemmaksi. Juoksujen vauhti on niin paljon kriittisempi asia juoksumatolla kuin tyyliin radalla missä voi kokeilla paljon turvallisemmin omia rajojaan niin vauhdin kuin vetojen pituuksien kanssa. Juoksumatolla tehtynä HIIT-treeni pitää olla hyvin suunniteltu ja tietää millä vauhdeilla jaksaa tehdä ja kuinka paljon sillä juoksumaton vauhdin säätäminen ei onnistu ihan tuosta vain ja nopeasti.

20 minuutin HIIT-treeni juoksumatolla + 5 minuutin "extra" palautuminen

  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 1 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 2 min 13.0 vauhdilla (4.36min avg pace) juoksua
  • 2 min 6.0 vauhdilla (10min avg pace) kävelyä
  • 5 min 5.0 vauhdilla kävelyä

Tällä kertaa oli parempi vain vetää HIIT-treeni ennen kuntosalitreeniä

Oli todella hikinen ja väsynyt kun vedin HIIT-treenin. Tuo 20 minuutin HIIT-treeni otti todella koville ja teki hieman mieli jättää tuo hieman kesken johtuen alaselän kivuista mitä tunsin juoksun aikana. Tämä treeni tuntui kovemmalle senkin takia, että en ole nyt tehnyt tämän tapaisia treenejä vähään aikaan. Yhdessä vaiheessa tein joko crosstrainerillä tai juoksumatolla jonkinlaisen HIIT- / intervallitreenin usein ja jopa muutamia kertoja viikossa. Mielestäni juuri intervalli- / HIIT-treenit kulkevat paremmin mitä useammin niitä tekee. Tämän johdosta onkin hyvä aloittaa kevyemmin ja pikkuhiljaa nostaa joko nopeutta tai aikoja mitä itse käytin.

Aluksi aloitin HIIT-treenit crosstrainerillä 20 sekuntia hidasta ja 40 sekuntia nopeaa vauhtia minkä jälkeen pikkuhiljaa aloin suurentamaan vetojen aikoja sekä välillä myös pitämään hieman pidempiä palautuksia. Lopulta sitten päädyin crosstraineriltä tekemään kyseisiä treenejä juoksumatolla missä tämänkaltaista HIIT-treeniä on parempi tehdä. Ihan vain sen takia jo, että crosstrainerillä on vaikea mennä todella kovaa. Vastus ja kitka kun eivät vain mielestäni oikein sovellu tämänkaltaiseen tekemiseen crosstrainerillä. Tietenkin kaikki riippuu crosstraineristä mutta omalle kohdalleni ei ole tullut vielä sen kaltaista crosstraineriä mikä kestäisi tuonkaltaista tekemistä.

Myöskin jos en olisi tehnyt tätä HIIT-treeniä ennen varsinaista treeniä tällä kertaa niin ei tuota olisi kyllä tullut tehtyä. Varsinainen käsitreeni oli tällä kertaa aika höpöhöpö treeniä ilman sen suurempia ihmeellisyyksiä. Käytännössä suoria sarjoja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta itselleni perus tekeminen vain välillä osuu todella hyvin käsille ilman sen suurempia kikkailuja tai painoja. Myöskin jos minulla olisi ollut mikä tahansa muu treeni kuin käsitreeni niin en olisi kyllä edes miettinyt tekeväni HIIT-treeniä ennen kuntosalitreeniä. 

Dieettiä on nyt takana tasan viikko ja jo nyt on huomattavissa edistystä niin vaa'an kuin mittojenkin suhteen. Onneksi näin sillä olen huomannut päivittäin dieetin kulun enemmänkin päässä kuin kropassa sillä vähillä hiilareilla ja pienillä aterioilla meneminen verottaa. Päässä olen huomannut enemmänkin jonkinlaista päänsärkyä tai fiilistä kuitenkin siitä etten ole syönyt tarpeeksi, mutta kropassa en ole huomannut vielä mitään suurempia väsymisen merkkejä

Maanantaina tuli tehtyä maastavedossa uusi ennätys 280kg ja tällä kertaa tämä oli "suunniteltu" asia tai ainakin olin tämän jo päättänyt etukäteen. Varmaan kaikki ajatukset lähti liikkeelle lauantain jalkatreenistä jolloin kyykkääminen tuntui todella kevyelle. Tein kylläkin kyykkyä kumilenkit avustettuna mutta siitä huolimatta tekeminen oli helppoa ja kivutonta. Ihan ihmeellisesti kroppa tuntuu toimivan viikosta toiseen tai sitten puhtaasti syöminen vain auttaa

Kävin pitkästä aikaa keskiviikkona vaa'alla johon en ole oikeasti uskaltanut mennä. Kun viimeksi olen käynyt vaa'alla niin silloin painoni oli siinä 108kg - 110kg välissä ollessa enemmän 108kg luokkaa kuin 110kg. Keskiviikkona kun kävin vaa'alla niin se näytti jo 112,6kg ja tämän jälkeen tajusin että nykyinen ruokavalio tai yleisesti syöminen ei vain toimi. Olen ollut tässä kyllä sellaisessa semidieetti moodissa jo pidempään mutta olihan tässä näitä

Viime viikon keskiviikkona tuli hieman kokeiltua low bar kyykkyä todella pitkästä aikaa ja tuon treenin jälkeen muistin miksi en ole tuota oikeastaan ikinä tehnyt. Minun low bar kyykyt ovat laskettavissa yhden käden sormilla sillä olen saanut enemmän tai vähemmän käden tai kädet kipeäksi. Näin kävi tälläkin kertaa ja minun olisi ollut hyvä pitää loppu viikko väliä kuten aluksi ajattelinkin mutta näin en kuitenkaan tehnyt. Vielä torstaina eli seuraavana päivänä

Keskiviikko oli sinällään "ihmeellinen" päivä kuntosalilla kun väkeä tuntui olevan ihan kamalasti. En nyt tiedä oliko väkeä normaalia enempää siinä mielessä kuin normaalisti tuohon aikaan vai tuntuiko vain paluu arkeen. Maanantaina ja tiistaina kun kuntosali on käytännössä todella tyhjä niin parin tuollaisen päivän jälkeen aloin hieman tottua sinällään tyhjään kuntosaliin. Tässä tapauksessa tottumus tarkoittaa sitä ettei kuntosalilla ole oikeasti väkeä mutta ei

Kun päivä poikkeaa normaalista näin vappuna tai pääsiäisenä niin minulla menee treenit aikalailla sekaisin jos treenaan normaalissa ympäristössä. Näin käy siis vain normaalissa ympäristössä ja jos näissä tapauksissa olisin treenannut aivan jossain muualla niin tätä asiaa ei olisi ollut. En tiedä mikä on se kaikkein vaikuttavin syy tai onko sellaista, mutta pieniä muuttuvia tekijöitä on todella paljon mitkä vaikuttavat treenin kulkuun. Näin alkuun voisi sanoa

Nykyistä kuntosaliharjoitteluani viime syksystä lähtien voisi kuvailla helpoiten powerlifting ja bodybuildauksen yhdistelmäksi. Kolmessa perusliikeessä penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä tulee välillä haettua ennätyksiä ja muutenkin liikkeissä tulee käytettyä lyhyempiä 2 - 5 toiston sarjoja kun taas treenien muut liikkeet tulee tehtyä vähintään kymmenen toiston sarjoilla sekä erikoistekniikoita käyttäen. Vaikka treenit sisältävät powerliftiin liittyviä kovia

Tällä hetkellä tuntuu sille, että olen tyytymätön maastavedon tuloksiin. Tein niin tai näin niin en ole oikein koskaan tyytyväinen. Vaikka nyt viimeaikoina olen tehnyt 250kg painoilla yhdestä muutamaan toistoon niin en vain ole ollut tyytyväinen. Haluaisin saada 250kg painoilla viisi toistoa minkä lisäksi vielä toisen hyvän sarjan kolmella tai neljällä toistolla. Tähän olisin tyytyväinen, mutta kun tuntuu vain sille, että toistot jäävät yhden ja neljän väliin

Viime viikolla tuli sitten penkattua ensimmäistä kertaa 250kg slingshotilla joten aikaisempaan slingshot tulokseen 240kg parannusta tuli kymmenen kiloa. Oliko tässä mitään järkeä tai hyötyä niin ei, mutta kunhan tuli kokeiltua eikä tuo nyt ihan niin puhtaasti itse nostettuna tullut mutta lähestulkoon ja siihen olen itse tyytyväinen. Sinällään kun penkissä kuluu aikaa lähes tunti tai ainakin 45 minuuttia ja tekee yhteensä seitsemän "sarjaa" 100kg, 140kg, 180kg

Jalat on yksi suurin lihasryhmä ja siksi jalkaliikkeissä pitää mielestäni käyttää suuria painoja. Ihmettelen tätä Instagram buumia, että nuoret naiset treenaa "jalkoja" eli pakaroita kumilenkkiliikkeillä. Itse olen sitä mieltä, että suurilla painoilla ja enemmän "runttaamalla" saadaan nopeampia ja yksinkertaisesti parempi tuloksia kuin kuminauhalla tehtyihin tuntuma treeneihin. Tietenkin nämä tuntuma kumilenkki treenit "osuvat" paremmin perille treenatessa