Hieman erilainen treeniviikko yhdellä poikkeavalla treeniajalla ja mitä siitä tuli huomattua

11.03.2018 - 14:41

Erilainen treeniviikko takana. Mitä sitten tämä "erilainen" tarkoittaa niin eihän se mitään ihmeellistä käytännössä tarkoita. Muutama asia teki treeniviikosta vain erilaisen ja näitä tekijöitä oli torstain aikainen kuntosalille meneminen sekä jalkatreeneissä muutama liikevalinta ja tietenkin myös normaalin penkin jättäminen pois rintatreeneistä. Kaksi näistä asioista oli tiedossa jo alkuviikosta sillä tiesin pitäväni normaalin penkin rintatreeneistä vielä pois ohjelmasta sekä torstaina minun piti mennä aikaisemmin kuntosalille tai pitää välipäivä. Jo näiden kahden asian takia treeniviikosta tuli "erilainen". Tähän päälle vielä keskiviikkona sekä lauantaina tehdyt sumomaastavedot toivat treeniviikkoon yhteensä kolme maastavetoa niin voi hyvin sanoa treeniviikon olevan "erilainen".

Itselleni nyt treeniviikon määrittäminen erilaiseksi on hieman hankalaa siinä mielessä, että käytännössä muuttuvia tekijöitä on mutta periaatteessa niitä ei nyt niin kamalasti ole. Periaatteessa treenipäivät sekä kellonajat ovat nykyään samat viikosta toiseen, mutta treenit vaihtelevat viikottain sillä vaikka pääliikkeet ovat olleet samoja niin treenin muut liikkeet ovat vaihdelleet. Näin ollen muuttuvia tekijöitä ei niin paljon ole.

Suurin asia oli mielestäni torstain treeni sillä menin kuntosalille pari tuntia normaalia aikaisemmin. Ei tuossa niinkään pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta huomasin kyllä vaikuttavia asioita. Viime keväänä ja kesällä kävin kyllä usein kyseisinä aikoina kuntosalilla, mutta tällöin kävin yhdessä treenaamassa kaverin kanssa. Tällä kertaa kun menin yksin pari tuntia normaalia aikaisemmin niin huomasin treenaamisen olevan erilaista paristakin syystä.

Eri aikaan on eri ihmiset ja kun käy normaalisti tiettyyn aikaan kuntosalilla niin silloin on myös suurimmaksi osaksi samoja ihmisiä kuntosalilla. Kun sitten menee "kotisalille" treenaamaan normaalista poikkeavana aikana yksin niin on ihan erilaista treenata tuntemattomien naamojen kanssa kuin enemmän tai vähemmän tuttujen. Tämä on itselleni valtava asia sillä olen itse "tunnepohja" / fiiliksen mukaan treenaava. Itse kun saan vain välillä jotenkin enemmän irti itsestäni kun tietyt ihmiset ovat samaan aikaan treenaamassa. Tätä on sinällään vaikea sanoa miksi mutta samalla helppo kertoa miksi. Moni asia vaikuttaa moneen asiaan mutta itselleni tulee vain jotenkin tunne näyttää jotain tietyille ihmisille kun he ovat paikalla tai saan heiltä vain henkistä apua tekemiseen enemmän kuin tuntemattomilta.

Toinen asia on itse treeni fiiliksen saaminen mikä osittain vaikuttaa myöskin tähän keitä ihmisiä kuntosalilla on samaan aikaan, mutta myöskin juuri tottumukseen mihin kellon aikaan on tottunut treenaamaan. Milloin kroppa on tottunut treenaamaan ja milloin mieli on tottunut treenaamaan. Jos opettelee tai totuttelee tietyn ajan niin kropan on helpompi siihen sitten tottua oli sitten aamulla, päivällä tai illalla. Kaikki asiat ovat ihan tottumiskysymyksiä enkä ole itse varma miten treenit menevät jos jokakerta on eri aika. Kun ei ole mitään tiettyä aikaa jolloin treenaa vaan treenaa silloin kun on aikaa niin en ole ihan varma miten asiat ovat tällöin. Onko se aina samanlaista mennä vain tekemään treeni vai onko se aina hieman hakemista eikä saa itsestään ihan kaikkea irti?

Tietenkin kaikki tämä olisi ollut toisin jos olisin ollut treenaamassa yhdessä jonkun kanssa. Tällöin muuttuvilla tekijöillä ei ole niinkään väliä kun saan itse fiiliksen ja motivaation juurikin treenikaverilta ja kun minulla ei ollut nyt treenikaveri niin tästä syystä fiilis ja motivaatio olivat kadoksissa. Myöskin jos olisin tarvinnut jotain spottausta tai muutoin apua liikkeiden kanssa niin tällöin olisi asiat olleet hieman huonommin kun kuntosalilla oli vain enimmäkseen tuntemattomampia ihmisiä.

Onneksi minulla oli torstaina "vain" olkapää- & käsitreeni minkä priorisointi on tällä hetkellä muutoinkin alhainen niin treenillä ei ollut sinällään niin paljon merkitystä. Tietenkin nyt merkitystä, että ihan turhaan tullut kuntosalile mutta kuitenkin sellainen treeni ettei ollut mitään suuria pääliikkeitä joissa olisi tarvinnut olla parempi päivä. Hyvin helpohko treeni missä ei ollut hirveästi niinkään massaliikkeitä vaan enemmänkin liikkeitä pienillä painoilla ja lyhyemmillä palautuksilla. Tietenkin poislukien ensimmäinen liike mikä oli dippi mitä tuli tehtyä lisäpainoja käyttäen. 

Eilen oli vaihteeksi ihan täysi lepopäivä sekä menin päivän maanantaiseen tapaan kevyemmällä ruokavaliolla. Ei tuossa kevyessä ruokavaliossa muuta vikaa ollut mutta eilinen ilta oli hieman kiireinen joten en ehtinyt oikein syömään missään välissä ja tämä tarkoitti sitä että nälkä vain kasvoi. Kun lounaaksi söin maanantaiseen tapaan Saarioisten 250g perunasalaatin sekä raejuuston ja seuraava kunnollinen ruoka oli joskus 21.30 niin kyllä siinä nälkä tuli. Näiden

Eilen mennessä kevyellä ruokavaliolla koko päivän en huomannut vielä eilisessä iltatreenissä mitään vaikutuksia jaksamisen tai palautumisen kanssa. Kaikki oli kuitenkin tänä aamuna toisin sillä treenissä tunsin tehojen olevan hieman kadoksissa. Aloittaessani aamutreenin kyykyllä laitoin sen tekemisen aamutreenin piikkiin mutta mitä pidemmälle aamutreeni meni niin sitä helpommin olin puhki. Jo kyykyssä huomasin sarjojen välillä pienen pientä huimausta lähinnä

Tänään tapahtui paluu alkuperäiseen tyyliin tehdä tupla kuntosalitreenejä. Aamulla kuntosalitreeni meni isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoja tehdessä ja illalla olisi tarkoitus tehdä pienemmillä painoilla pidempiä kahdenkymmenen toiston sarjoja. Aamulla tein myös suunnitellusti tänään 3 + 3 liikettä enkä 3 + 2 tyyliä jota olen viimeaikoina käyttänyt paljon. 3 + 3 eli päivän molemmissa lihasryhmissä rinta sekä olkapää tein kolme liikettä per lihasryhmä

Eilen perjantaina oli alkuperäinen suunnitelma mennä aamulla juoksemaan sama 10.2km aamulenkki minkä juoksin maanantaina, tiistaina sekä torstaina. Torstai-illan kuntosalitreenin aikana huomasin jo väsymystä ja mietin jaksaisinko juosta perjantainaamuna jälleen 10km. Ajattelin kuitenkin lähteä juoksemaan ja kyseinen reitti mitä olen nyt juossut on myöskin siitä hyvä että siellä on monia variaatio juosta. Jos huomaa että paikat ei kestäkkään juosta pidempää

Eilen tuli pidettyä välipäivä pitkästä aikaa keskiviikkona. Olen viime viikkoina käynyt yleensä aamuisin polkemassa kuntopyörää ja tätä ennen pidin keskiviikot yleensä välipäivinä. Alkuvuodesta välipäiviä tuli pidettyä keskiviikkona, lauantaina sekä sunnuntaina. Tänä aikana tein tuplatreeniviikkoja kuntosalilla. Monet välipäivät olivat alkuvuodesta hyvä asia sillä tuplatreenit olivat minulle uusi juttu ja tällöin olisin saattanut onnistua saamaan itseni ihan

Mietin eilen kahden välillä. Menenkö tänään kaksi kertaa kuntosalille vai menenkö aamulla juoksemaan ja ilalla kuntosalille. Tuo ensimmäinen vaihtoehto eli kaksi kertaa kuntosalille oli ainakin jossain vaiheessa se suunnitelma, mutta en ole varma missä vaiheessa se "kääntyi" aamulenkiksi ja iltasalitreeniksi. En tiedä sitten kumpi olisi ollut periaatteessa parempi, mutta ainakin näin kun kävin juoksemassa ja ilalla sitten kuntosalilla sain ainakin

Sunnuntaina kävin tekeen samanlaisen aerobisen treenin kuntosalille kuten viime viikolla. Myös nyt sunnuntaina kuten viime kerrallakin päätin vasta melkein viime hetkillä mennä ylipäätänsä kuntosalille sunnuntaina tekemään aerobisen treenin. Tällä kertaa mietin hieman pidempään kuin viimeksi ja mietin myös menemistä ihan pihalle juoksemaan. Tänään maanantaina oli kuitenkin suunnitelmissa mennä juoksemaan 15km aamulenkki joten sunnuntaina aerobinen

Tasapainotin nukkumista viime yönä menemällä eilen nukkumaan ennen 21.30. Viimeksi kun nukkuminen jäi johonkin 5.5 tuntiin niin nyt ajattelin nukkua mahdollisimman paljon, mutta en kuitenkaan nyt ihan liikaa. Vaikka eilen nukuin vähän aikaa niin silti minua ei väsyttänyt ja oikeastaan tänään oli samallainen olo herätessäni vaikka olin nukkunut enemmän. Sitä on nyt vaikea arvioida paljonko suurempi unimäärä vaikutti itse treeniin kun tänään oli vuorossa

Tiistain tupla jalkatreenin jälkeen keskiviikkona oli suunnitelmissa mennä iltapäivällä halliin juoksemaan. Tämän johdosta ajattelin mennä aamulla kuntosalille polkemaan kuntopyörää jotta saisin jalat aukaistua. Tätä asiaa kyllä pohdin hiukan aikaa sillä ajattelin myös sitä että nukkuisin pidempään ja jättäisin aamun kuntosalilla käynnin väliin. Maanantain ja tiistain välisenä yönä kun tuli nukuttua vähän niin ajattelin olisiko nyt parempi tasapainottaa unia

En tiedä missä vaiheessa tämä tapahtui vai mikä oli edes alkuperäinen suunnitelma tälle tiistaipäivälle. Oikeastaan tälle viikolle ei ollut varmaankaan suunnitelmissa tupla kuntosalitreenipäiviä vai oliko? Eilen oli vuorossa aamulla rinta- & olkapäätreeni ja iltapäivällä hallijuoksu. Tälle päivää en tosiaan muista alkuperäistä suunnitelmaa. Keskviikolle eli huomiselle on suunnitelmissa aamutreeni kuntosalilla kuntopöyrää polkiessa ja palautellessa jalkoja sekä