Henkistä treeniä penkkitreenissä

18.06.2022 - 12:03

Tämän viikon tiistaina sekä torstaina tein "rintatreenissä" eli penkkitreenissä enemmän henkistä treeniä. Käytännössä siis se tarkoitti sitä, että penkkasin itselleni suurilla painoilla slingshottia käyttäen ilman spotteria. Penkissä kun minulla itselleni on se ongelma että olen liian riippuvainen spotterista että saan penkattua hyvin. Oli se sitten mikä paino vain niin spotterin vaikutuksella saan enemmän irti itsestäni oli painot sitten mitä. Tämä myös vaikuttaa hieman pienempiin painoihin kuin ihan maksimeihin.

Tätä samaa tekniikkaa olen nyt käyttänyt myös kyykätessä eli suurilla painoilla ykkösiä ilman spotteria. Tämä tyyli on nyt vaikuttanut toimivan ja olen pikkuhiljaa saanut parannettua kyykyn tekniikkaa sekä varsinkin painoja millä olen saanut kyykättyä. Jos vertaa, että alkuvuodesta sain kyykättyä normaaleja kyykkyjä 160kg - 180kg painoilla treenistä toiseen niin nyt taso on lähempänä 200kg treenistä toiseen. Se mitä olen nyt kyykyssä saavuttanut on tasaisuus painoissa ja varmuus tekniikasta niin samaa ajattelin nyt kokeilla penkin osalta vaikka penkki on minulle helpompi ja parempi liike muutenkin kuin kyykky.

Kuitenkin jos haluan edes lähteä yrittämään joskus vielä ennätyksiä niin tämän hetkinen tuloskäyrä on saatava ylös. Myöskin jos haluan parempia ja tasaisempia treenejä itsekseni niin minun on totuttauduttava tekemään suuremmilla painoilla itsenäisesti. Samalla tuli huomattua kun tein lähes identtiset tiistaina sekä torstaina ja siinä välissä oli jalkatreeni että tulokset eivät tippuneet tiistaista torstain treeniin. Näin ollen palauduin tiistaina tehdystä treenistä hyvin torstain treeniin siten, että se ei vaikuttanut treeniin.

Tietenkin päivät ovat erilaisia sekä myöskin viikot eli voi olla, että nyt vain sattui pari päivää mitkä sattui menemään hyvin. On näitä ennenkin ollut, että viikon kummatkin penkkitreenit menevät yhtenä viikkona hyvin ja toisena huonosti. Siksi nyt ajattelinkin, että en nyt lähde aina samoilla painoilla hakemaan samoja toistomääriä vaan välillä otan pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja tai useampia sarjoja. Myöskin pienemmillä painoilla voi lähteä hakemaan ihan normaaleita toistoja eikä aina slingshottia käyttämällä. Kaikki toistot tulee ja on nyt tullut tehtyä pysätystekniikalla ellen ole lähtenyt hakemaan ylipitkiä sarjoja eli yli kymmentä toistoa.

Tein viime torstaina pitkästä aikaa olkapää- & käsitreenin omana treeninä. Tämän vuoden puolella kun olen tehnyt olkapäätreenin rintatreenin kanssa ja käsitreenin selkätreenin kanssa. Viikossa kun olen tehnyt kaksi rintatreeniä sekä selkätreeniä niin olkapäät ja kädet on tullut myös treenattua kaksi kertaa viikossa. Tosin tuolloin kun olen lisännyt olkapää- tai käsitreenin rinta- & selkätreenin yhteyteen niin silloin ne ovat olleet enemmän sivutreenejä

Maanantaina tuli juhlistettua kipuvapaata aikaa salilla saadessani tehtyä penkissä uuden ennätyksen 230kg. Näin en ollut suunnitellut vaan tämä vain tapahtui. Tietenkin olen slingshotilla saanut tehtyä 230kg muutamia kertoja ja jopa suuremmilla painoillakin mutta normaali penkki on aina normaali penkki. Aikoinaan kun sain tehtyä 220kg niin ajattelin penkkiennätyksien olevan siinä. Kun penkissä mennään 200kg kohti saati sen yli niin loukkaantumisriski kasvaa

Nyt on takana muutamia treenejä pitkään aikaan ilman mitään kipuja ja tämä on kyllä näkynyt yleisellä tasolla. Treenit ovat olleet kaikinpuolin iloisempia ja mukavampia kun on voinut tehdä liikkeitä ilman kipuja. Aluksi minulla oli oikean olkapään / ojentajan kanssa jotain häikkää hieman pidempään mikä ilmeisimmin alkoi penkaamisesta. Tämän jälkeen minulla oli kolmisen viikkoa molemmat kädet kipeänä hieman eri kohdista kun aloin tekemään kyykkyä painon nosto

Palasin tällä viikolla käyttämään normaalia tyyliä kyykätessä sillä low bar tekniikka tuntui itselleni huonolle minkä lisäksi sain jälleen kerran käsikipuja. En ole vielä ihan varma miksi näin tapahtui mutta luulen sen johtuneen tekniikka virheistä suurimmaksi osaksi. En ole ihan varma oliko tanko hieman liian alhaalla mutta jotenkin se tuntui alempana varmemmalta pitää asennossa. Tuo juurikin aiheuttaa sen, että mitä alempana pitää tankoa niin sitä huonompaan

Päätin nyt sunnuntaina etten tule jatkamaan aloittamaani low bar kyykky projektia. Tein low bar tekniikalla kyykkyä kolmen - neljän viikon ajan ja huomasin saavani vain kädet todella kipeiksi enkä muutoinkaan päässyt sinuiksi itse tekniikan kanssa. Kun tekeminen on tuskaista kipujen kanssa niin silloin on vain parempi lopettaa kuin väkisin jatkaa mitä olen kylläkin jo tehnyt. Vuosi sitten kokeilin tehdä kyykkyä low bar tyylillä ja sain tuolloin kädet hyvin

Aloitin viime viikolla low bar kyykky projektin ihan vain koittaakseni millaisiin tuloksiin sillä voisin päästä verrattuna normi high bar kyykkyyn. En ole hirveästi käyttänyt low bar tekniikkaa sillä olen suosinut high bar tekniikkaa ehkä ihan vain senkin takia, että low bar tekniikan kanssa minulla on ollut ongelmia. Viimeksi kun yritin tehdä low bar kyykkyä niin sain käteni pitkäksi aikaa kipeiksi ja ehkä suurin syy oli tuolloin nousta suoraan 200kg painoihin

Dieetti kulkee eteenpäin vaikkakin hiljempaa kuin jotenkin kuvittelin. Tiistaina aamupaino oli 0.6kg enemmän kuin viime viikon tiistain aamupaino johtuen pienestä tankkauksesta tai muuten vain päivästä. Torstaiaamuna aamupaino olikin sitten ensimmäistä kertaa vähään aikaan alle 115kg painon ollessa 114.9kg mikä oli 0.6kg pienempi kuin viime torstain 115.5kg. Pienet painovaihtelut kuuluvat dieettiin oli ne sitten kumpaan suuntaan tahansa ja tuohon vaikuttaa moni

Dieetin tarkoitus oli lähteä liikkeelle rauhallisesti tekemällä muutoksia mitä pidemmälle dieetti kulkee. Kuitenkin olen halunnut nähdä muutoksia jo tässä vaiheessa sillä muutokset antavat luottoa dieetin kulkuun sekä parantaa motivaatiota. Näin on käynyt mutta todella pienillä muutoksilla. Kuitenkin kun muutoksia on edes tullut niin tämä on antanut positiivisuutta dieetin kulkuun vaikka muutokset ovat olleetkin pieniä. Kuitenkin nyt ensimmäisen kunnon

Viime maanantaina sain tehtyä vyöttämässä maastavedossa uuden ennätyksen nostettuani 280kg. 280kg on sama tulos minkä olen saanut nostettua vyön kanssa eli nyt olen saanut saman tuloksen vyön kanssa sekä ilman vyötä. Mitä tämä kertoo muutaman asian mutta mikä niistä on oikea ja mikä väärä? Olen kehittynyt maastavedossa? Minulla on tekniikka ongelmia vyön kanssa? Vyö on ollut vain henkinen tuki maastavetoa tekiessä? Vyöstä ei ole ollut oikeasti apua? Oli syy

Kävin tekemässä viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana aerobisen treenin. Ensimmäisinä viikkoina olin pitänyt sunnuntait ihan täysin lepopäivinä mutta olin jo heti ensimmäisenä viikkona miettinyt sunnuntain mahdollista treeniä. Kuitenkin kun en ole vähentänyt sunnuntaisin suhteessa syömistä muihin päiviin jolloin käyn treenaamassa niin tuo on käytännössä toiminut eräänlaisena tankkauksena. Tämä on sitten myöskin näkynyt alkuviikosta vaa'alla