Tankkauksen jälkeen minimaalinen painon nousu laittoi jälleen miettimään

29.01.2019 - 18:32

Dieetin tarkoitus oli lähteä liikkeelle rauhallisesti tekemällä muutoksia mitä pidemmälle dieetti kulkee. Kuitenkin olen halunnut nähdä muutoksia jo tässä vaiheessa sillä muutokset antavat luottoa dieetin kulkuun sekä parantaa motivaatiota. Näin on käynyt mutta todella pienillä muutoksilla. Kuitenkin kun muutoksia on edes tullut niin tämä on antanut positiivisuutta dieetin kulkuun vaikka muutokset ovat olleetkin pieniä. Kuitenkin nyt ensimmäisen kunnon tankkauksen jälkeen aloin taas pohtimaan asioita ja halu saada parempia tuloksia vain tulee mieleen.

En tosiaan tiedä ihan tarkkaa dieetille lähdön aloituspainoa kun kävin ensimmäisen dieetti viikon jälkeen vasta vaa'alla. Kuitenkin kun ennen tuota tankkausta paino oli vaa'an mukaan laskenut noin 2.5kg mikä ei mielestäni ole paljon mitään niin tankkauksen jälkeen tuo lukema oli laskenut paljon. Paljon prosentuaalisesti sillä tankkauksen jälkeen painoni oli noussut viime mittauksesta 0.6kg mikä on prosentuaalisesti paljon 2.5kg:sta.

Jotenkin sitä vain odottaa, että kun aloittaa dieetin niin muutosta alkaa tapahtumaan nopeammin vaikka niin ei käy. Minullakin on jo muutamia dieettejä ja semidieettejä takana jolloin olen saanut kiristettyä kuntoani lähtökohdasta. Tästä huolimatta vaikka kokemusta on niin sitä vain haluaa päästä nopeammin parempaan kuntoon. En ole kuitenkaan lähtenyt mihinkään radikaaliin tällä kertaa vaan olen lähtenyt rauhallisesti liikkeelle sillä muutaman kerran olen lähtenyt heti radikaalista liikkeelle. Kun lähtee radikaalisti liikkeelle niin tällöin tuloksia alkaa tulemaan aikaisemmin mutta loppuvaiheessa on vaikeampi alkaa tekemään progressiivista muutosta. Tästä johtuen lähdin liikkeelle "kevyesti".

Tietenkin mittaukseni dieetin kulkua kohtaan on ollut vain vaaka sillä en löytänyt nauhamittaani silloin kun aloin tekemään mittauksia. Jälkeenpäin ajattelin mittauksen olevan turha sillä dieetti oli jo alkanut ja ensimmäiset mittaukset takana sillä minulla ei ollut lähtökohtaa ja dieettiä alkoi olemaan takana jo viikko pari. Viime kesän dieetin mittaukset näyttivät kuitenkin sen, että vyötärö kapeni enemmän kuin mitä vaakatulos. Mittasin tuolloin kaksi kertaa viikossa painon sekä vyötäryysmitan ja juurikin vyötäryysmitta muuttui enemmän kuin paino.

Ruokavaliosta on karsittu ylimääräinen pois enkä ole lisännyt aterioita kuin mitä olen suunnitellut. Olen tehnyt joka treenin jälkeen 15 minuutin kävelyn tai jopa eräänlaisen hiit-treenin minkä lisäksi olen alkanut käymään sunnuntaisin tekemässä 30 minuutin aerobisen treenin. Olen siis lisännyt aerobisen treenin treenien yhteyteen minkä lisäksi olen karsinut paskat niin sanotusti pois mutta siitä huolimatta en saa mielestäni sitä kehitystä mitä toivon. Seuraava asia minkä voin tehdä on karsia aterioista kokoa ja hiilareita mutta sitä en ole vielä tekemässä sillä silloin en jaksa treenata niin kuin nyt. Toinen asia olisi lisätä aerobista treeniä ohjelmaan ja tämä on suunnitelmissa pikkuhiljaa eikä kerralla.

Kaikesta tästä huolimatta aina haluaa vain saada nopeampia tuloksia mutta kaikista paras asia on vain pysyä suunnitelmassa eikä lähteä tekemään radikaalisia muutoksia. Salilla kuitenkin treenit kulkee todella hyvin enkä ole hirveän väsynyt ja palaudun treeneistä todella hyvin. Pienentämällä ateria kokoja sekä syömällä vähemmän hiilareita tulisin vain pilaamaan tuon.

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.